Kerran vuodessa..

.. on sen sijaan 100% liikaa nomestartteja meille. Tollerinomessa meidät käteltiin kotimatkalle ilman yhtäkään noutoa. Niinhän minulle ovat kouluttajat etukäteen kertoneetkin, mutta kokeilematta en sitä uskonut. Nyt uskon. Yleensä koesuorituksista löytää jotain hyvääkin, mutta tällä kerralla voin rehellisesti sanoa, että yhtään mitään positiivista ei suoritukseemme sisältynyt. Nomeilu jää nyt koemielessä pois harrastuslistaltamme, pään hakkaaminen seinään kun ei pidemmän päälle ole terveellistä. Koirassa sinänsä olisi varmasti ainesta, mutta minusta ei ole paikkaamaan Oton nuoruusaikana tekemättä jätettyä pohjatyötä.

Valoa tunnelin päässä?

Oton kuntoutusprojekti alkaa ilmeisesti tuottaa tulosta. Lenkillä vapaana sen huomaa siitä, että Otto pysyy vapaana juostessaan taas huippunopean Ruutin vauhdissa mukana. Myös nometreeneissä Otto on selvästi piristynyt ja palauttaa taas damit laukaten. Aikaisemmin palautukset ovat ilmeisesti lihaksiston jumista ja kivuistakin johtuen hidastuneet huomattavasti koiran vähän väsyttyä.

Eilen kävimme palveluskoirakentällä tekemässä ohjausharjoituksen labukkatyttö Viuhtin kanssa, ja Otto osoitti hyvää ohjattavuutta pitkilläkin etäisyyksillä kun pysäyttelin sitä ja käänsin sivusuuntiin kohti dameja. Suorien linjojen kehittäminen ja matkojen venyttäminen on nyt ohjauspuolen treeneissä tärkein harjoituskohteemme. Motivoituna homma toimii, mutta sokkolähetyksiin suoraviivaisuutta kaivataan rutkasti lisää. Anita Norrblom antoi Paraisten koulutuksessa hyväksi osoittautuneen neuvon Oton linjaharjoituksiin. Kun Otto lähtee sivuun linjalta, olen aiemmin pysäyttänyt sen pillillä ja kutsunut sitten luokse ja yrittänyt uudestaan. Anitan mukaan pillipysäytyksestä tulee noin käytettynä koiralle kielteinen asia, eikä se sen jälkeen palaa mielellään ohjaajan luokse ilman damia. Nyt olen ryhtynyt huutamaan otolle "ei", kun se ajautuu pois linjalta ja istuttanut sen sitten hetkeksi miettimään ja kutsunut sanallisesti luokseni uutta yritystä varten. Kumma juttu, mutta tällä tyylillä Otto todella tulee mielellään luokseni ja suoriutuu usein tehtävästä paljon paremmin uudella yrityksellä. Pillipysäytystä käytän sitten tilanteissa, jossa Otto on esimerkiksi edennyt linjaa damin tasalle mutta sen verran sivuun, että se vaatii yhden sivusuunnan antamisen saadakseen vainun damista. Näin koira toivottavasti oppii, että pilliin kannattaa pysähtyä ja kuunnella sen jälkeen ohjeita, niin päätyy palkaksi damille.

Riistatreeneissä

Bloginpidon järkevyys on käynyt minun kohdallani hieman kyseenalaiseksi, kun päivityksiä ei tule tehtyä kovinkaan usein. Jos osaisin ja viitsisin, niin tekisin oikeat kotisivut. Toistaiseksi jatkan kuitenkin täällä, pysyypähän ainakin itsellä jonkinlaiset hatarat muistot tallella koiran kanssa puuhailuista.

Eilen kävimme pitkän tauon jälkeen Petäjävedellä riistatreeneissä, joissa meidän Oton ja Ruutin lisäksi olivat mukana tolleri Rei sekä labukat Becky ja Sulo. Aloitimme taipparikoirien treenillä, jonka jälkeen vanhemmat koirat tekivät hakua laajennetulla alueella niin, että joutuivat etenemään taipparikoirien treenin jättämien hajujen yli. Otolla pitkä tauko riistahommista näkyi aluksi pienenä ylösoton empimisenä ja muutamana pudotuksena palautuksen aikana, mutta loppua kohti tekniikka parani, ja alueen kauimmainenkin varis palautui mukavan vauhdikkaasti. Haun jälkeen Otolle tehtiin vielä n. 50 metrin päähän avoveteen veneestä heitetty markkeeraus damilla, ja heti perään ohjaus samaan paikkaan. Otto lähti linjalle hieman vinoon, mutta korjasi pian itsenäisesti suunnan oikeaksi ja eteni sen jälkeen hyvin, tarkistaen vain pikaisesti yhden lumpeenlehden matkalla. En tiedä kehittyikö vesiohjauksemme tällä harjoituksella yhtään, mutta pääsin ainakin vahvistamaan eteen -käskyä Oton uidessa loppumatkan suoraviivaisesti kohti damia.

Jänishousu

Menin ja peruin ilmoittautumisemme avoluokan nomekokeeseen. Kokeilin Oton kanssa tällä viikolla n. 50 metrin sokko-ohjausta vedessä niin, että matkalla piti ohittaa pieni saari aivan vierestä ja dami oli tuon saaren takana olevan isomman saaren rantavedessä. Sain Oton damille, mutta sen ohjautuvuus pidemmillä etäisyyksillä ei ole aivan sitä mitä pitäisi. Otto alkaa helposti metsästämään itse, kun pääsee tarpeeksi kauas käskyjä jakelevasta isännästään. Tässäkin harjoituksessa Otto kävi välillä tarkistamassa näkemänsä katiskan merkin, ja ryhtyi kuuntelemaan ohjaustani vasta todettuaan tehneensä turhan reissun. Palautuksessa Otto ei myöskään ollut suoraviivainen, vaan ui lyhintä tietä rantaan ja hölkötteli sieltä sitten kaislikkoa pitkin luokseni. Nyt on alettava hiomaan ohjauksia kuntoon ja venytettävä kuminauhaa pikkuhiljaa niin, että pillikäskyt ja käsimerkit tehoavat myös pidemmillä matkoilla. Kuivalla maalla Otto kyllä toimi hyvin, kun teimme muutaman linjalähetyksen juoksujaan aloittelevan narttukoiran hajustamilla urilla.

Kunto koetuksella

Talvinome jäi meiltä sattuneista syistä tänä vuonna väliin. Kävin ilman koiraa talkoilemassa sunnuntain voittajaluokassa, ja mukavahan siellä oli hyviä suorituksia katsella sekä tavata tuttuja. Talkoista kotiuduttuani lähdin Oton kanssa jäälle tekemään pienen noutotreenin. Jätimme ensin muistidamin erään niemen nokkaan ja siirryimme sitten pienen saaren lähelle. Kävin viemässä saareen aika monta damia ja lähettelin sitten Ottoa linjalle eri suunnilta ja -etäisyyksiltä. Lumihanki upotti taas siinä määrin, että koiran vauhti alkoi toistojen myötä selvästi hyytyä. Viimeisen lähetyksen jälkeen pysäytin Oton pillillä, heitin häiriömarkkeerauksen ja lähetin Oton sitten jatkamaan linjaa kohti saarta. Tämä meni hyvin, joten lopuksi koikeilimme pitkähköä linjaa alun muistidamille. Pysäytin siinäkin Oton kesken etenemisen ja heitin häiriödamin, jolle Otto yritti lähteä. Sain sen kuitenkin helposti pysäytettyä uudestaan ja ohjattua muistidamille. Pillipysäytys tuntuu siis toimivan häiriöttömässä tilanteessa hyvin myös kesken damille etenemisen, mihin olen ihan tyytyväinen.

Pienen taukojuoksentelun aikana heittelin Oton huomaamatta dameja noin 20 metrin välein osittain sulan etelärannan heinikkoon. Käännyin ympäri ja kuljin koiran kanssa jäällä rannan suuntaisesti lähettäen sen aina hakuun kohti rantaa. Tämä "liikkuva haku" ei ollut tehtävänä kovin haastava, mutta tulipahan kokeiltua hakua edes jossakin muodossa pitkän talvitauon jälkeen. Upottavassa hangessa en tykkää hakua treenata, koska siinä koiran väsymisen vuoksi hidastuva vauhti oikein korostuu. Toinen kysymys on sitten tietysti se, että onko näistä omista treeneistäni juuri muuta hyötyä kuin koiran henkinen ja fyysinen väsyttäminen. Yhteistreenejä ja passiivisuusharjoituksia pitäisi tehdä paljon mikäli aikoo nomen avoimessa luokassa joskus startata.

Helpompia häiriöitä

Tänään töistä palatessani oli kotona oudon hiljaista, kun suurin osa lapsista ja koirista oli painunut pihalle. Otto kyyhötti onnettomana portaiden alla, joten nappasin muutaman damin mukaan ja lähdin sen kanssa jäälle tekemään pienen treenin. Aluksi jätin Oton huomaamatta damin leveälle moottorikelkkauralle, kävelin itse n. 40 metriä eteenpäin ja kutsuin Oton luokse jättäen sen istumaan selkä damiin päin. Jatkoin kävelyä vielä vajaat sata metriä ja kutsuin Ottoa. Puolessa välissä matkaa pysäytin sen ja lähetin sitten taaksepäin noutamaan damin. Hyvin meni, joten seuraavaksi lähdin kävelemään hyvin kantavaa hankea pitkin pois uralta. Jätin damin huomaamattomasti taaksemme ja toistin saman harjoituksen lyhyemmällä etäisyydellä. Ilman helpottavaa uraakin meni hyvin, joten siirryin läheiseen pikkusaareen ja hautasin kolme pikkudamia lumeen. Istutin Oton damien keskelle ja siirryin itse kauemmaksi antamaan lähihakukäskyn. Otto muisti hyvin mistä oli kyse, ja otimme kaikki kolme damia ylös. Seuraavaksi seuruutin Ottoa jonkin aikaa ja jätin taas huomaamattomasti damin kelkkauralle. Noin 60 metrin päässä istutin Oton nokka kohti damia, heitin häiriömarkkeerauksen vasemmalle puolellemme ja lähetin Oton sitten linjalle kohti sokkodamia. Hyvin sujui, joten toistin harjoituksen heittämällä häiriödamin hyvin lähelle uraa. Sekään ei sekoittanut Oton pasmoja, joten lopuksi lähetin Oton linjalle, pysäytin sen matkalla ja heitin sitten markkeerauksen Oton tasalle linjan viereen. Tälle damille Otto hieman yritti lähteä, mutta pysähtyi heti pillitykseeni ja jatkoi sitten kuuliaisesti linjaa ohjausdamille. Lopetin toiseen tällaiseen, mutta täysin onnistuneeseen suoritukseen. Aika helppo mutta hyvä vartin treeni, jossa Otto keskittyi mainiosti tekemiseen ja käskyihini. Harmi vaan, etten saa koskaan siirrettyä tällaista hyvävireistä toimintaa yhteistreeneihin.

Hyvää hansikasmateriaalia myytävänä

Otetaan labukka, kultsu, flatti ja meidän Otto ja lähdetään treenaamaan. Arvatkaapa kuka on porukan ylivoimaisesti surkein? Eli yritimme tänään päättää pitkän nometreenitaukomme ja lähdimme käymään kimppatreeneissä. Oton kanssa en tosin saanut tehtyä yhtään mitään, muut koirat ja kevään tuoksut olivat meille liian kova häiriö. Siinä mielessä oli kuitenkin hyvä käydä kokeilemassa, että ehdin vielä perumaan osallistumisemme Talvinomeen. Seuraavaksi täytyy sitten keksiä tekosyy, jonka varjolla voisi jättäytyä pois maaliskuun lopun nomevalmennuksesta. Julkiset tilaisuudet eivät todellakaan ole tällä hetkellä meidän juttumme.

Muisti palaa pätkittäin

Nyt alkavat olla käsillä viimeiset mahdollisuudet tehdä maastotreenejä arkisin työpäivän jälkeen, mikäli haluaa tehdä niitä edes osittain päivänvalossa. Tänään kiirehdin töistä suoraan metsään koirien kanssa ja tein Otolle aluksi helpon muistiharjoituksen. Vein koiran kanssa yhdessä kaksi damia n. 50 metrin päähän niin, että damit olivat lähes vastakkaisissa suunnissa lähetyspaikalta. Otto muisti ja löysi molemmat ongelmitta, joten lisäsin seuraavaksi kolmannen damin n. 100 metrin päähän edellisten muistipaikkojen väliin. Tämäkin sujui, ja lopuksi heitin Otolle helpohkon kakkosmarkkeerauksen. Kun kakkonen meni hyvin, innostuin kokeilemaan kolmosta. Se osoittautui liian haastavaksi. Otto haki hyvin viimeisenä ja ensimmäisenä heitetyt damit, mutta unohti keskimmäisen. Senkin Otto lopulta löysi, mutta enemmän nenänsä kuin muistinsa ansiosta. Tätä on seuraavaksi kokeiltava hieman helpompana versiona. Mukava oli tehdä pieni treeni joka tapauksessa pitkän nometauon jälkeen.

Takaisin nollakerhoon

Että pitikin lähteä vielä nomekokeisiin jo saavutetun ykköstuloksen jälkeen. Lauantaina Alavudella palasimme Oton kanssa taas toivottomien säheltäjien sarjaan, kun tuomari keskeytti kokeemme Oton siirrettyä varista hakualueella. Ennen koetta Otto oli mielestäni rauhallinen ja kaikki vaikutti hyvältä, mutta odotuspaikalla juuri ennen vuoroamme se sitten silminnähden kuumeni ja alkoi äännellä. Kokeen alun ykkösmarkkeerauksesta vielä selvisimme, mutta sen jälkeisessä seuruuttamisessa Otto pyrki jo edistämään ja lähtemään töihin omalla luvalla. Helpossa maaohjauksessa se kääntyi ennen riistaa omalle reitilleen, mutta sain sen vielä pysäytettyä pillillä ja tämänkin tehtävän suoritettua. Hakutehtävän aikana Otto haahuili suurimman osan ajasta niin kaukana, että en tiennyt yhtään missä se liikkui. Kolme riistaa palautui, mutta suurimmaksi osaksi Otto taisi vaan juoksennella omaksi huvikseen kaukana ohjaajastaan. Tuomari kävi lopulta toteamassa variksen siirron ja kätteli meidät kotimatkalle. En tiedä aiheuttiko yleisön joukossa ollut Annina ylimääräisiä paineita vai miksi mokasimme taas. Hyvät hansikkaat kasvattaja kuitenkin arveli Otosta olevan valmistettavissa. Vähän huono maku jäi kieltämättä itsellekin, kun nomekausi päättyi näin surkeasti.

Tulevaisuus AVOinna

Tollerinomen pettymys unohtui tänään, kun nomeilimme vihdoinkin Oton kanssa onnistuneen koesuorituksen Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen kokeessa Sastamalassa. Koe käytiin kesän aikana tutuksi tulleissa lämpimissä olosuhteissa, mutta ukkosen jyrinä pysyi onneksi riittävän kaukana koemaastoista. Starttasimme iltapäiväryhmässä numerolla 13, ja kun olimme ilmoittautumispaikalla jo ennen yhtätoista jäi odotusaikaa ennen omaa vuoroamme useita tunteja. Kävin rannassa katsomassa kaksi aamupäiväryhmän suoritusta ja lähdin sitten Oton kanssa aikaa tappamaan. Kun ajelimme kohti Ellivuoren hiihtokeskusta, tunnistin yhtäkkiä tielle näkyvän Johannan edesmenneiden isovanhempien mökin, jossa en ollut käynyt ainakaan kymmeneen vuoteen. Pikaisella puhelinsoitolla sain Johannan serkkupojilta luvan mennä mökille Ottoa uittamaan. Tämä osoittautuikin erittäin mukavaksi tavaksi valmistautua suoritukseen. Heittelin Otolle dameja järveen ja sitten makailimme pitkään pihanurmikolla ja otimme rennosti. Koepaikalle palattuamme pääsimme melko pian siirtymään odotuspaikalle ja siitä sitten alas rantaan. Otto äänteli tässä vaiheessa hieman, mutta en tällä kertaa kiinnittänyt siihen suurempaa huomioita vaan pyrin säilyttämään tunnelman rauhallisena.

Koe alkoi lähetyspaikasta viistosti vasempaan veteen tulleella ykkösmarkkeerauksella, etäisyyttä oli ehkä 30 metriä ja näkyvyys oli matalan heiton sekä kaislikkoisen rannan takia rajoittunut. Yritin sijoittaa Oton jo lähetyspaikalla niin, että sillä olisi mahdollisimman hyvä näkyvyys heiton suuntaan ja taisin onnistuakin, koska Otto ui melko suoraviivaisesti lokille. Palautuksessa tuli oikeastaan kokeen ainoa isompi virhe, eli Otto hieman oikaisi rantaan ja palautti maata pitkin yleisöjoukon läpi pudottaen lokin ja jääden ravistelemaan. Sain käskemällä sen poimimaan riistan ja luovuttamaan nätisti, joten saimme jatkaa koetta. Seuraavaksi tuli toinen ykkösmarkkeeraus, nyt suoraan eteen lähetyspaikalta ja suunnilleen samalle etäisyydelle kuin ensimmäinenkin. Heitto näkyi hyvin, mutta matkalla oli taas kaislikkoa sekä aika tiheää vesikasvillisuutta, joten eteneminen ei ollut aivan helppoa. Tämän lokinkin Otto haki suoraviivaisesti ja palautti nätisti. Seuraavaksi otettiin rantavyöhykkeelle tehdyltä hakualueelta kaksi riistaa ylös, ja toisen palautuksen aikana ammuttiin laukaus kohti ohjausriistaa. Otto haki aika nopeasti ruudusta fasaanin ja lokin, joten pääsimme suorittamaan ohjaustehtävää. Ohjausriista oli noin 15 metrin päässä rannasta, hieman oikealle toisen markkeerausheiton suunnasta. Sain Oton ensimmäisellä käskyllä lähtemään hyvin oikeaan suuntaan, eikä ohjaustehtävä tuottanut meille mitään ongelmia. Lopuksi haettiin vielä hakualueelta toinen lokki sekä varis. Nyt Otto lähti pari kertaa hieman alueen ulkopuolelle, ensin metsään ja sitten järveen. Sain sen kuitenkin kutsuttua takaisin ja uusintalähetyksillä oikealle alueelle. Hakutyö hidastui loppua kohden ja pelkäsin sen jo hyytyvän lopullisesti. Onneksi Otto kuitenkin osoitti pelkoni aiheettomiksi palaten alueelta lintu suussaan vielä ne vaadittavat kaksi kertaa. Pääsimme siis jäljelle, joka kieltämättä jännitti aika paljon, Otto kun on kunnostautunut välillä paitsi hyvänä jäljestäjänä myös syömällä jäljestämänsä pupun. Viidestätoista koirasta jäljelle pääsi vain kaksi, ja ennen meitä vuorossa ollut labukka suoritti jälkiosuuden hyväksytysti. Otto kävi kanin haistettuaan aika kuumana jo ennen lähetystä, joten istutin sitä hetken lähetyspaikalla ja annoin sen hieman tasata kierroksiaan. Luvan saatuaan se säntäsi metsään täyttä vauhtia ja olin varma, että tuollaisessa vauhdissa poika ei kyllä jäljellä pysy. Pian kuitenkin kuulin tuomarin radiopuhelimesta viestin: "takaisin riista suussa". Harri yritti vielä hämätä väittämällä että toimitsija oli sanonut koiran syövän riistaa. Onneksi pian alkoi metsä rytistä, ja punakoneeni palautti pupun hyvällä vauhdilla loppuun asti. Tuntui aika mukavalta, harmitti oikeastaan vain se että taskussani ei ollut Otolle palkaksi mitään superherkkua jota se olisi kyllä urakastaan ansainnut.

Virallisesti ja hieman lyhyemmin koeselostus kuuluu näin:

"Haku: Melko hyvin alueella työskentelevä koira, joka löytää riistoja alueelta melko hyvään tahtiin.

Ohjattavuus: Etenee hyvin osoitettuun suuntaan.

Paikallistamiskyky: Suorittaa 1. markkeerauksen erittäin suoraviivaisesti, selvittää myös toisen ykkösmarkkeerauksen.

Riistan käsittely: Pudottaa riistan palautusmatkalla mutta tuo sen kuitenkin ohjaajan pyynnöstä. Muilla riistoilla koira käsittelee niitä mallikelpoisesti.

Jäljestämiskyky: Jäljestää kanin jäljen.

Muut ominaisuudet: Ääntelee hyvin lievästi kokeen alussa.

Yleisvaikutelma: Tasaisen varmasti tehtäviä suorittava koira, joka selviytyy kokeen tehtävistä hyvin.

Tuomari: Harri Siven
Tulos: ALO1"

Outo kumpu & Joen suu

Kesälomani viimeinen viikonloppu kului kotimaanmatkailua harrastaen. Itäsuomen turneesta tuli Suomen yleisurheilumaajoukkueen esimerkin mukaisesti varsinainen turistireissu, eli palkintokaapin täytettä ei kotiin tarvinnut kantaa.

Lauantaina aloitimme nomekokeella, jossa koira sai tuomari Erkko Salolta tällaisen arvostelun:

"Haku: Kieltäytyy variksen noudosta hakualueella ja koe keskeytettiin.
Ohjattavuus: Maa- ja vesiohjaus: Ottaa hienosti linjan kummassakin tehtävässä ja saa noudettua linnut.
Paikallistamiskyky: Tehtävät 1 ja 2: Havaitsee hyvin molemmat pudotukset ja noutaa nämäkin linnut.
Riistan käsittely: Kieltäytyy riistan hausta hakutehtävässä.
Jäljestämiskyky: -
Muut ominaisuudet: Rauhallinen ammuttaessa, toimiva yhteistyö.
Yleisvaikutelma: Koira selvittää hyvin markkeeraus- ja ohjaustehtävät, mutta kieltäytyy variksesta hakutehtävässä.
Tulos: ALO0"

Isäntä sai koetta seuranneelta yleisöltä seuraavan arvion:

"Ohjaaja on aivan hermona koko kokeen ajan eikä anna koiralle missään vaiheessa myönteistä palautetta ja merkkiä siitä että koira toimii hienosti. Tästä johtuen koira muuttuu epävarmaksi ja paineistuu lopulta niin, että lopettaa työskentelynsä."

Sunnuntaina sitten näytelmöitiin, ja tuomari Rune Fagerström arvioi Ottoa näin:

"3v. Erinomainen tyyppi ja koko. Oikeat rungon mittasuhteet. Erinomainen pään malli. Oikea otsapenger. Kaunis ilme. Hyvä kuonon vahvuus. Kaula liittyy hyvin lapoihin. Eturinnan ja rintakehän alaosan tulee vielä täyttyä. Pysty olkavarsi. Hyvin kulmautunut takaa. Riittävä luusto. Litteät käpälät. Rodunomaiset liikkeet. Hyvä karva. VAL ERI, VAK2."

Otto kilpaili myös parhaat liikkeet -kilpailussa ja oli mukana kasvattajaryhmässä, mutta niissä ei tullut mainittavaa menestystä. Isäntä sai taas kuulla kunniansa kilpailua seuranneelta yleisöltä ja myös tuomarilta näyttelyn jälkeen, kun Oton todettiin olevan pelkkää luuta ja nahkaa. Tuomari kertoi luulleensa Ottoa kerrostalokoiraksi ja olisi kuulemma sijoittanut sen korkeammalle, jos vain lihaksia löytyisi. Siispä lisää proteiinia lautaselle ja liikuntaa. Sama resepti sopinee isännällekin.

Otto täytti kolme vuotta, eipä juhlittu me suotta

Otto pääsi täyttämään kolme vuotta ilman ihmeellisempiä juhlamenoja. Lupasin sille syntymäpäivälahjaksi ainoastaan sen, että tänä vuonna se vihdoinkin pääsee mukaan tositoimiin käytännön metsälle. En usko että saan kolmevuotiasta koiraa enää enempää pilattua, vaikka lämpimän riistan kanssa vähän touhuaisimmekin. Kolmen vuoden rajapyykki on kyllä siinä mielessä ikävä, että nyt ei kaikkia mokiamme voi enää laittaa kokemattoman ohjaajan ja nuoren koiran piikkiin. Tai ohjaajan kyllä, mutta ei enää koiran.

Eilen illalla keskityimme vielä kylmään riistaan kun kävimme viime viikonloppuisen AVO-luokan nomekokeen suorituspaikalla treenaamassa hakua. Minna ja Riitta tekivät meille hakutehtävän siten, että metsään vietiin kolme varista ja kaislikkoalueelle kaksi lokkia ja sorsa. Lähetyspaikka oli rannassa, ja lähetin Oton vuorotellen vesi- ja maa-alueille. Maa-alueen kolme varista löytyivät ja palautuivat nopeasti ja vesialueellakin Otto eteni alueella hyvin löytäen kaikki riistat. Sorsaa Otto ei jostakin syystä suostunut ottamaan suuhunsa, joten tein sillä haun jälkeen vielä pari markkeerausta jokeen. Niissä sorsa palautui käteeni ongelmitta, eli toivottavasti kyseessä oli vain tilapäinen mielenhäiriö. En tiedä oliko syynä koepaikan runsaat hajut vai treenipaikalla olleet neljä muuta treenaajaa koirineen, kun Oton yleinen tottelevaisuus ei ollut aivan parhaasta päästä. Sivulle asettumiset ja seuraamiset menivät vain vähän sinnepäin ja muutamia omin luvin lähiympäristöön poistumisiakin tapahtui. Ensi viikolle jäi vielä treenattavaksi kanilla tehty laahausjälki. Jos se onnistuu ja jaksamme vielä vähän skarpata tottelevaisuuspuolta, on tollerinomesta mahdollista saada ihan kelpo tulos.

Pikaisesti passiivisuutta

Illan treeniteemanamme oli tänään tylsä mutta tarpeellinen passiivisuus. Ajelin Oton kanssa työpäivän jälkeen Salakkakoskelle, jossa jätin sen pikaisen pissatuksen jälkeen autoon ja menin itse tunniksi heittelemään markkeerauksia Akalle ja Viljolle. Lopuksi hain Oton autosta ja seuruutin sen treenipaikalle, missä sitten odottelimme viitisen minuuttia muiden työskentelyä katsellen. Otto oli suhteellisen nätisti, päästäen vain pari pientä piippausta. Seuruutin sen takaisin autolle ja palkkasin vielä makupaloilla. Toivottavasti treeni edisti edes vähän punakoneen malttipuolta.

Koearvostelu

Tällaisen arvostelun saimme tuomari Tobina Nymanilta Vilppulan kokeesta 19.6.:

HAKU: Aloittaa haun määrätietoisesti. Hakee hyvin maa-alueella. Toivoisin parempaa vesialueen kattamista. Molemmat vesipuolen riistat jäävät löytämättä.

OHJATTAVUUS: Selvittää ohjaustehtävän hyvin.

PAIKALLISTAMISKYKY: Selvittää ensimmäisen ykkösen määrätietoisesti. Myös toisen.

RIISTAN KÄSITTELY: Oma-aloitteiset talteenotot, hyvät palautukset ja luovutukset.

JÄLJESTÄMISKYKY: -

MUUT OMINAISUUDET: Ui hyvin. Pientä ääntä uidessa. Tarkkaavainen ammuttaessa.

YLEISVAIKUTELMA: Hyvin ohjaajan hallinnassa oleva koira, joka selvittää kokeen melko mukavalla tavalla. Tänään kuitenkin puutteita haussa jotka vaikuttavat palkintosijaan.

TULOS: ALO2

Lisää vaikeusastetta

Eilen illalla kävimme Riitan&Akan, Minnan&Viljon ja Helgen&Neron kanssa viimeviikkoisen nomekokeemme maastoissa tekemässä AVOluokan koetehtävät hieman helpotettuina. Otto teki parityötä Nero flatin kanssa, ja aloitimme motivoidulla vesiohjauksella noin 60 metrin päässä olleelle taville. Otto lähti hyvin linjalle ja eteni muutamalla vahvistuskäskyllä tavin tasalle mutta ehkä 10 metriä siitä vasempaan. Pysäytin Oton pillillä tarkoituksenani kääntää se oikealle kohti riistaa. Otto vilkaisi minuun nopeasti mutta sai samalla vainun tavista ja ui sille hyvin määrätietoisesti. Toisaalta hienoa nenän käyttöä, mutta toisaalta lievää piittaamattomuutta pysäytyskäskyä kohtaan siis.

Seuraavaksi Nero tuli vesityöhön ja siirryin Oton kanssa taaemmaksi odottamaan. Kun Nero oli palauttamassa vesiriistaa, lähetin Oton hakuun maa-alueelle, jossa oli varis ja fasaani. Otto haki vauhdikkaasti ja lähti palauttamaan löytämäänsä varista hyvällä vauhdilla. Paluumatkalla se kuitenkin törmäsi fasaaniin ja varis putosi suusta. Karjaisin "EI", ja Otto poimi variksen takaisin ja palauttikin, tosin aika hitaasti ja pahan näköisesti suussa mälväten. Siirryimme taas rantaan, jossa oli vuorossa veneestä heitetty linjakakkosmarkkeeraus siten, että ensimmäinen lokki putosi kaislikon taakse avoveteen ja toinen kaislikon sisään. Otto kävi tässä vaiheessa todella kuumana ja vinkui, joten jouduin heittojen jälkeen seuruuttamaan ja rauhoittelemaan sitä aika kauan. Markkeeraukset pysyivät kuitenkin hyvin koiran muistissa, eikä niiden löytämisessä ollut ongelmia. Ensimmäisessä luovutuksessa sen sijaan näkyi koiran paineistuminen ja varmasti oma hermoilemisenikin, kun Otto pudotti lokin rantaviivalla ja alkoi ravistelemaan turkkiaan. Jatkolan Minna neuvoi kyykistymään valmiiksi koiran tullessa vedestä ja ottamaan riistan rauhallisesti vastaan. Lopputreenin aikana luovutukset olivatkin sitten hyviä.

Lopuksi teimme vesihakua aloluokan kokeesta tutulla alueella, ja nyt Otto meni hyvin veteen ja teki siellä tehokkaasti töitä. Tätäkin tehtävää tosin motivoimme ennen treenien alkua katselemalla ruudun täyttämistä rannalta. Yhteenvetona voisi todeta, että Otto hallitsee itse tehtävät mukavasti mutta rauhoittumisessa odotusaikoina ja tehtävien välillä on aika paljon toivomisen varaa. Muiden koirien läsnäolon tuoma häiriö on vielä useimmiten liikaa meille.

Omituinen ohjaaja

Uusi nome-ennätyksemme näki päivänvalon lauantaina, kun Otto nomeili Mäntän Seudun Nuuskujen kokeessa ALO2 -tuloksen. Koe oli vähäisen kokemukseni perusteella aika simppeli peruskoe, joka alkoi pienellä pätkällä koiran seuruuttamista rannassa. Seuraavaksi katsottiin laukauksen säestämä veneestä heitetty ykkösmarkkeeraus, joka tuli hieman kaislikon sisään mutta kuitenkin näkyviin noin 30 metrin päähän. Ranta oli myös heinikkoinen (vai mitä se vedessä kasvava vihreä juttu nyt on), ja sen jälkeen oli hieman avovettä ennen markkeerauskaislikkoa. Otto päästi tutut lähtövinkaisunsa, mutta muuten markkeerauslokki hoitui helposti pois järvestä. Seuraavaksi käännyttiin lähetyspaikalla vasempaan, ja rannan suuntaisesti ammuttiin laukaus ohjausvarista kohti. Helppo parinkymmenen metrin ohjaus meni sekin hyvin, tosin Otto pakkasi varista suuhunsa aika perusteellisesti. Seuraavaksi oli vuorossa etukäteen harjoittelemamme sekahaku, jossa maa-alueella oli kaksi varista ja kani ja vesialueella kaislikossa kaksi lokkia. Otto tyhjensi maa-alueen helposti, mutta veteen en saanut sitä hakutehtävän aikana menemään. Lopun kova painostukseni sai Oton hämilleen, ja se ui markkeerausalueelle venettä tutkimaan. Tuomari keskeytti lopulta yrityksemme, ja kokeen lopuksi tuli vielä toinen ykkösmarkkeeraus hieman eri paikkaan kuin aluksi. Tämä meiltä taas sujui, ja pääsimme kuulemaan tuomarin suullisen palautteen. Palkintosija tuli, mutta jäljelle ei hakutyön puutteiden vuoksi ollut asiaa. Olimme päivän ensimmäinen koirakko, joten sekin osaltaan hieman hankaloitti vesihakua kun apujälkiä ei kaislikosta vielä löytynyt. Nyt on sekahakua harjoiteltava vielä paremmin ennen seuraavia kokeita. Virallisen arvostelun julkaisen myöhemmin, kun saan sen käsiini. Välittömästi kokeen jälkeen Otto osallistui vielä Emilian kanssa Jämsässä match-showhun, jossa napsahti voitto sekä lapsi-koira- että isojen koirien sarjasta. Mieltä lämmitti myös tuomarin kommentti Inka terrierin esittäneestä 5v Annikasta, jonka otteissa tuomari mainitsi näkyvän todellisen tulevaisuuden handlerlupauksen elkeitä. Ei siis huono päivä loppujen lopuksi. Tämän kirjoituksen otsikko muuten tulee Koiviston Riitan kommentista koesuorituksemme jälkeen. Kai se on myönnettävä, että aikuista miestä edelleen jännittää aivan mahdottomasti koiran kanssa kisaaminen..

Sekahaku

Kaksi viikonloppua on tullut treenattua tiiviisti ohjauksia ja markkeerauksia dameilla, joten en uskaltanut odotella viikonlopun nomekoetta kokeilematta ensin miten Otto muistaa hakutyöskentelyn riistoilla. Tänään oli siis vuorossa varsinainen riistacoctail, kun levittelin kaislikkoiseen lammen rantaan variksen, fasaanin ja kanin. Veteen heitin kaksi lokkia ja kävin sitten hakemassa punakoneen töihin. Otto tyhjensi ruudun systemaattisesti aloittaen lähimmästä riistasta ja lopettaen kauimmaiseen. Palautukset olivat taas loppua kohden hidastuvia, mutta muuta moitittavaa pojan työskentelystä ei oikeastaan löytynyt. Luottavaisin mielin siis jäämme odottamaan lauantaiaamun koestarttiamme.

WT-koulutusta Himoksessa

Oton kanssa osallistuimme Novascotiannoutajat ry:n 20-vuotisjuhlaleirillä wt-ryhmään, jonka kouluttajina toimivat Jenny Hafren ja Jenna Hämäläinen. Aloitimme lauantaina Luoteis-Himoksen rinteiden juurella tekemällä kaikille kuudelle koiralle ns. tasotsekkauksen, eli helpon ykkösmarkkeerauksen. Otto pyörähti ensimmäisellä lähetykselläni haistelemaan edellä suorittaneen nartun pissoja ja nostamaan omaakin koipeaan, joten tehtävä uusittiin ja saatiin kunnialla tehtyä. Seuraavaksi oli vuorossa walk-up malttiharjoitus, jossa käveltiin rivissä ja ohjaajat noutivat damit, joita kouluttajat heittivät rivistömme eteen. Otto sikaili hieman karkaamalla parikin kertaa, joten otin sen hetkeksi hihnaan. Harjoituksen edetessä koira rauhoittui, ja lopulta pystyin pitämään Oton kytkemättömänä ilman ongelmia. Koiratkin pääsivät lopuksi noutamaan markkeeraukset, ja Otolle oli vaikea paikka palauttaa dami kohti tuijottavaa koirariviä. Walk-upin jälkeen siirryimme yksilötreeneihin, joissa teimme ykkösmarkkeerauksia kahteen eri kohteeseen lähetysmatkaa pidentäen. Tarkoituksena oli luoda koirille muistipaikat sunnuntaita varten ylemmäksi rinteeseen sekä alatasanteella olevaan ojaan. Otto markkeerasi kouluttaja Jennan sanoin "uskomattoman hyvin", eikä palautuksissakaan ollut ongelmia. Ylämäkeen palautettaessa vauhti tosin hieman hyytyi, mihin kokeilimme lääkkeeksi toisen damin näyttämistä palautuksen aikana ja pientä leikitystä sillä palautuksen jälkeen. Kouluttajia Otto kyllä mulkoili hieman epäluuloisesti tehtävien aikana, mikä varmasti johtuu hyvin vähiin jääneistä kimppatreeneistämme. Muihin koiriin ja avustajiin on nyt selkeästi alettava taas totuttelemaan. Aamupäivän päätteeksi Jenny näytti vielä Chili tollerillaan demon lähihaun opettamisesta koiralle.

Lounastauolla Otto ei päässyt paljoa lepäämään, vaan edusti Samuelin kanssa temppukilpailussa jaetun toisen sijan arvoisesti ja lapsi- ja koira sekä nakinsyöntikilpailussa voittamalla koko porukan. Harmillisen vähän osanottajia kyllä oli näissä lasten tapahtumissa, ainoastaan kolme lasta & koiraa. Annika sai lainaksi ManUn, jonka kanssa pärjäsi myös hienosti kaikissa kolmessa kisassa. Kiitokset Anjalle & Jennille taas kerran koiran lainaamisesta! Kiitokset ansaitsee myös Saija, joka piti taukoa VEPE-koulutuksesta että Emilia pääsi Ramonin kanssa käymään Oriveden jh-kilpailussa. Tuloksena oli hieno toinen sija, voitto taisi jäädä vain yhden pienen handlerin tekemän virheen päähän.

Iltapäivällä siirryimme treenaamaan pienen suolammen rantaan, missä otimme taas malttikävelyä rivissä sekä paikallaolotreenin rannassa ja sen päätteeksi helpot linjalähetykset maalle. Kymmenen metrin linja oli yllättäen Otolle liian vaikea tehtävä. Se paineli damista ohi, eikä voimakkaasti tuoksuvien suopursujen seasta tahtonut saada vainua damista millään. Palautus koirarivistöä kohti oli myöskin edelleen niin pelottavaa, että vauhti hidastui hiipimiseksi. Yksilötreeneinä teimme markkeerauksia veteen, tarkoituksena saada koira palauttamaan suoraa reittiä takaisin sekä nousemaan pitkälle rannan puolelle ravistelematta välillä. Oton palautusreitin suoraksi saaminen vaati kovaa painostamista, mutta dami pysyi rannalla suussa ravistelematta hyvin.

Sunnuntaina palasimme laskettelurinteelle, jossa aloitettiin taas walk-upilla. Dameja putosi rivistön eteen ja taakse, ja ohjaajat noutivat. Otto pysyi rauhallisena koko harjoituksen ajan. Seuraavaksi käytiin yksitellen tekemässä vielä motivoidut linjat kumpaankin eilisistä muistipaikoista. Otto eteni hyvin suoraa linjaa ja palauttikin nätisti, tosin taas ylämäkeen vähän verkkaisemmin. Päivän viimeisenä treeninä muistipaikat yhdistettiin, eli ensin katsottiin rinteeseen tuleva markkeeraus ja sitten ojaan pudotettu ohjausdami. Ohjaus otettiin ylös ensin, ja sitten markkeeraus. Otto teki hyvää työtä!

Kokonaisuutena viikonlopusta jäi oikein hyvä fiilis, ja oma luottamukseni Ottoa kohtaan otti aimo harppauksen eteenpäin. Otto osaa nykyään rauhoittua yhteistreenitilanteessakin, on lähes koko ajan hiljaa ja keskittyy annettuihin tehtäviin. Tässä koulutuksessa oli oikein hyvää se, että kouluttajat huomauttivat koiran pienestäkin ääntelystä tehtävien aikana ja vaativat ohjaajaa tekemään jotakin koiran hiljentämiseksi. Otonkin kanssa jouduimme pari kertaa tekemään vähän seuraus- ja kontaktiharjoitusta ennen noutoon lähettämistä, mutta se auttoi. Samoin treenien ensimmäisen noudon ongelmana lähes aina esiintyvä lähtövinkaisu jäi pois sunnuntaina, kun teetin Otolla pari noutoa jo ennen harjoitusten alkamista.

Kuivamuona vs. kanipaisti

Tein tänään illalla pienen testin, tarkoituksenani selvittää kelpuuttaako Otto vielä nappularuuan vai pisteleekö taas poskeensa kanin. Kanin kävin viemässä melko avoimeen metsään hyvin näkyvälle paikalle, ja sitten hain Oton autosta ja asetuin noin 50 metrin päähän kanista. Taaksemme asetin Oton nähden täyden ruokakupin ja lähetin sitten Oton "etsi" -käskyllä pupua hakemaan. Otto selvitti nopeasti kanin sijainnin ja nosti sen reippaasti suuhunsa. Sitten seurasi pieni mietintätauko, jonka päätteeksi Otto vilkaisi minua. En sanonut mitään enkä pillittänyt, mutta pieneksi vihjeeksi levitin kuitenkin käteni. Tämä riitti Otolle, ja pian kani palautui vahingoittumattomana kauniisti käteeni. Palkkioksi Otto sitten sai syödä kupillisen teollista kuivamuonaa. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta näin isännän kannalta Oton iltapalavalinta oli oikein mainio.

Epäonnistunut laahausjälki

Raahasin tänään kieltämättä parhaat päivänsä nähneellä kaninraadolla parinsadan metrin mittaisen jäljen metsään ja lähetin Oton jäljestämään. Otto seurasi hienosti jälkeä, ja kaadon olin jättänyt sellaiseen paikkaan mihin näin lähetyspaikalta. Otto tuli kanille, nosti sen suuhunsa mutta pudotti sitten ja alkoi repimään. Pillitin Oton pois ja lähetin uudestaan samalla lopputuloksella. Lopuksi haimme kanin pois yhdessä, jolloin totesin roikkuvista suolista Oton rikkoneen kanin. Omaa tyhmyyttäni oli tietysti se, etten järjestänyt harjoitusta niin että olisin heti päässyt puuttumaan huonoon käytökseen. Kotona otin heti käyttämättömän kanin sulamaan, eli ennen tollerileiriä hoidamme vielä kaninkäsittelyn kuntoon.