Minä lähden Pohjois-Karjalaan

Otto käväisi tänään Emilian kanssa tarkistamassa tämän vuoden nomemestaruus- ja Tollershown näyttämönäkin toimivan Joensuun. Otto oli esiintynyt junnuhandlerkehässä edukseen, mutta tuomari ei tällä kerralla sijoittanut parivaljakkoa viiden parhaan joukkoon. Emilialla tuntuu kyllä intoa riittävän junnukisoihin, kahdeksan tuntia autossa ja vartti kehässä on niin rankka yhdistelmä, että itseltäni jäisi ehkä lähtemättä. Tai no, ehkä sinne Tollershowhun on ajeltava heinä- elokuun vaihteessa.

Ruutin sivuja emme vieläkään ole saaneet julkaisukuntoon, mutta kerrottakoon tätä kautta että neiti kantoi tänään hienosti pentudamia ja haisteli nomekoetalkoista tuliaisiksi tuomaani varista. Noutajahihnaakin hieman sovittelimme kaulaan.

Mäyräkoira

Kiipesimme Oton kanssa tänään metsälenkillä ylös louhikkoista rinnettä, kun Otto jäi yhtäkkiä murisemaan yhden kivenkolon eteen. Koiran käytöksestä ymmärsin, että kiven alla ilmeisesti oli jokin elävä otus ja palasin itsekin kurkistamaan onkaloon. Kivenkolo laajeni pieneksi luolaksi, josta meitä tuijotti tiukasti takaisin komea mäyrä. Poistuin Oton kanssa reippaasti takavasemmalle, mäyrän kanssa tappelusta ei lauhkea noutaja nimittäin selviäisi ainakaan vammoitta. Eikä raitanaaman häiritseminen näin poikasaikana tietysti muutenkaan ole sopivaa.

Vähän tokotusta

Sadepäivän ratoksi käväisin Oton kanssa koulutuskentällä, jossa otin koiran suoraan autosta paikallamakuuharjoitukseen. Menin piiloon lähellä makuupaikkaa olleen kontin taakse, jonne kuulin kun Otto aloitti hiljaisen vinkunan. Tulin esiin komentamaan, jonka jälkeen olikin hiljaista. Makuutin Ottoa yhteensä viisi minuuttia käyden pari kertaa välillä palkkaamassa hyvästä ja hiljaisesta makoilusta. Seuraavaksi heitimme tunnin metsälenkin ja palasimme sitten vielä treenaamaan hiukan hyppynoutoja ja tunniskapulan esiin haistelemista ruohon alta. Mukavasti meni. Nyt olen suunnitellut pitäväni Otolle treenitaukoa viikon verran, että työinto olisi huipussaan Anitan kurssilla Valkeakoskella. Johanna tosin aikoo käydä kokeilemassa Oton kanssa tokoilua ensi viikolla.

Pikkuhiljaa Otto alkaa myös hyväksyä uuden tulokkaan Ruutin. Ensimmäinen viikko meni jäykistellessä ja murahdellessa, mutta nyt olemme päässeet todistamaan jopa Oton ja Ruutin yhteistä leikkiä ja nukkumista vierekkäin.

Noutoja kovilla kierroksilla

Iltaohjelmassamme oli tänään nometreeni, treenikavereina flattityttö Akka ja tolleripoika Viljo. Minna meni Viljon kanssa veneeseen, Riitta ja minä jäimme kuivalle maalle. Veimme kuusi damia muistipaikalle maaohjauksia varten ja siirryimme sitten kaislikkoiseen rantaan odottamaan veneestä heitettyjä markkeerauksia. Otto ja Akka tekivät töitä samaan aikaan siten, että toinen haki markkeerauksen vedestä ja toinen ohjausdamin maalta. Parin markkeerauksen jälkeen vesinoudotkin muutettiin linjalähetyksiksi markkeerauksista tuttuun paikkaan lähetysetäisyyttä kasvattaen. Lopuksi Viljolle tehtiin vielä kaksi hieman pidempää vesiohjausta, jotka hoituivat mallikkaasti.

Otto kävi aika kuumana koko treenin ajan, eli piippaustakin esiintyi. Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että Otto suoritti tehtävät innokkaasti ja pystyi myös ajattelemaan kovista kierroksistaan huolimatta. Viimeinen maaohjauksemme oikeastaan yllätti minut myönteisesti, kun lähetin Oton hieman kauempaa ja se ajautui sivuun linjalta. Sain sen nimittäin pysähtymään pillittämällä ja ohjattua hienosti sivusuuntiinkin ja lopulta damille. Koska tämä treeni ei mennyt aivan penkin alle, päätin myös rohkaista mieleni ja ilmoittaa Oton Mäntän seudun nuuskujen kesäkuiseen nomekokeeseen. Jos malttitreenit tehoavat edes hieman ennen koetta, uskon meillä olevan mahdollisuuksia parantaa ALO3 -tulostamme.

Kohti voittajaluokkaa

Helmisen Hannan tokotreeneissä Jyväskylässä Otto joutui tänään aluksi makaamaan kahden koiran välissä paikoillaan kauan, kun vinkuminen ei meinannut asettua millään. Tähän ongelmaan täytyy nyt kotioloissakin paneutua täsmätreeneillä, joissa en mene piiloon vaan jään kuuloetäisydelle ja voin puuttua ääntelyyn heti. Paikkamakuun lisäksi otimme hieman hyppynoutoa, joka tuntuu Otolta sujuvan hyvin. Välillä heitin kapulan niin vinoon, että Otolle tuli kiusaus palauttaa se este kiertäen. Tässä sitten autoimme koiraa ymmärtämään, että hyppynoudon paluu tehdään aina esteen yli. Tunnistusnoutoon perehtymisen aloitimme siten, että käsittelin yhden puhtaan kapulan Oton kuolaamilla käsilläni hajustaen ja piilotin sen sitten ruohon alle. Annoin Otolle käskyn "oma" ja kehotin etsimään, ja aika hyvin Otto ymmärsi mistä on kyse ja haisteli kapulan esiin napaten sen suuhunsa. Tästä se sai hyvät kehut ja makkaraa. Ihan kiva liike treenattavaksi ainakin näin alkeisvaiheessa tämä tunnari. Metallinen noutoesine pitäisi vielä hankkia, niin pääsisimme harjoittelemaan kaikkia kolmea voittajaluokan noutoliikettä.

Jänisjahtia ja markkeerauksia

Otin tänään lenkille mukaan kolme damia, ja sateisen metsässä tarpomisen jälkeen istutin Oton pellon laitaan tarkoituksenani valmistella pieni ohjaus- ja markkeerausharjoitus. Kävelin kohti pellon keskustaa ja huomasin hetken päästä punaturkkisen eläimen vilahtavan ohitseni häntä suorana täyttä laukkaa. Samalla näin edeltäni pakoon lähteneen jäniksen ja totesin turhaksi yrittää karjumalla pysäyttää parivaljakkoa. Komeaa ajohaukkuakin kuului aluksi, mutta sitten ovela pitkäkorva ilmeisesti sai Oton eksytettyä ja reilun viiden minuutin kuluttua suuri metsästäjä palasikin häntä koipien välissä omia jälkiään takaisin. Ajattelin kaikesta huolimatta aloittaa treenin, nyt kun suurimmat energiatkin oli purettu pupun perässä juoksemalla. Vein Oton katsellessa ohjausdamin pellolle noin neljänkymmenen metrin päähän. Sen jälkeen siirryimme vähän ja kävin heittämässä markkeerauksen pellon reunaan noin viidenkymmenen metrin päähän. Otimme markkeerauksen ylös ja palasimme ohjauspaikalle, jossa Otto eteni hyvin suoraan damille. Vein ohjausdamin hieman kauemmaksi ojan reunaan viistoon edelliseen linjaan nähden ja palasimme markkeerauspaikalle, jossa heitin kakkosen siten, että ensimmäinen heitto tuli noin kymmenen metriä aiemman markkeerauksen taakse samaan suuntaan, ja toinen reilusti lähemmäksi aika isolla kulmaerolla ensimmäiseen. Otto muisti ja haki hyvin molemmat markkeeraukset, mutta sen jälkeen linja ei aivan toiminut, vaan ensimmäisen linjan suunta veti puoleensa ja jouduin lähettämään uudelleen lyhyemmältä etäisyydeltä. Lopuksi vielä helppo lyhyt motivoitu linja ja hyvät kehut. Ihan tyytyväinen olen jänisepisodia lukuun ottamatta Oton työskentelyyn, ainoastaan palautuksista näki että jotain oli sattunut ennen treeniä, Otto nimittäin hidasti palautukset laukalta hitaalle jolkottelulle ennen minua. Sama ilmiö esiintyy usein, kun olen joutunut ojentamaan Ottoa treeneissä. Nyt en jänisreissun jälkeen varsinaisesti komentanut Ottoa, kävelin vain jäykin jaloin vähän aikaa ja juputin itsekseni tyytymättömältä näyttäen. Tottakai tuollaiset karkaamiset pitäisi saada kitkettyä pois, mutta keinot siihen ovat aika vähissä ellei tilannetta pysty jotenkin järjestämään niin, että siihen pääsee puuttumaan heti.

Erikoinen tokokoe

Suurin odotuksin lähdin tänään hakemaan Otolle kolmatta avoluokan ykköstä ja sen myötä tk2 koulutustunnusta. Kotiin palasimme kuitenkin pettyneinä kolmostuloksen kera ja kisan viimeisiksi sijoittuneina. Ennen koetta tein muutaman toiston eri liikkeitä ja Otto oli hyvin mukana, joten kaiken piti toimia. Koe alkoi poikkeuksellisesti yksilöliikkeillä, ja paikkamakuu jätettiin viimeiseksi. Oton seuruu oli hyvää, mutta tuomari rokotti kaksi pistettä mm. koska katsoin jatkuvasti koiraa mikä tulkittiin jatkuvaksi painostamiseksi. On aivan totta, että luottoni koiraan ei ole niin hyvä, että uskaltaisin pitää reilusti leukani ylhäällä. Maahanmenoliikkeessä näin silmäkulmastani, kuinka Otto jotenkin oudosti ryömi vauhdilla etujalat maassa useita askeleita eteenpäin. Takaisin koiraa kohti kääntyessäni näin Oton olevan aivan vinossa asennossa. No, vielä enemmän yllätyin kun tuomari sanoi minun potkaisseen koiran maahan ja antavansa meille liikkeestä nolla pistettä. En hämmennykseltäni osannut sanoa vastaankaan, vaikka en todellakaan ainakaan tietoisesti potkaissut koiraa. Liikettähän olen harjoitellut varmasti kymmeniä ellei satoja kertoja, enkä keksi mitään syytä koiran potkaisemiseen meillä yleensä hyvin toimivassa liikkeessä. Näkisin mielelläni videolta suorituksemme, niin osaisin ehkä sanoa mitä tapahtui. Oma veikkaukseni näin jälkikäteen on, että joko Otto tai minä horjahti epätasaisella nurmikentällä olleeseen kuoppaan tms. sen verran, että jalkani tönäisi koiraa ja Oton pasmat sekosivat. Ehkä Otto luuli että rankaisin sitä jotenkin, koska seuraavissa liikkeissä sen käytös oli aika outoa. Luoksetulossa Otto tuli vauhdilla suoraan sivulle seis -komennostani välittämättä ja noutoon se karkasi heti kun kapula oli ilmassa. Oma kisafiiliksenikin tietysti katosi, joten loppu kokeesta tuli lähinnä suoritettua jotenkin läpi. Hypyn pisteet sössinkin sitten omalla hermoilullani, kun annoin toisen istu -käskyn Oton viivytellessä hieman istumista. Paikkamakuussa Otto piippasi, mitä tapahtui kyllä edellisissäkin kokeissa. Tämä ominaisuus täytyisi saada jotenkin kitkettyä, jos ylempiin koeluokkiin mielimme. Nyt varmaankin joka tapauksessa avoluokan tokouramme on ohi ja ryhdymme treenaamaan voittajaluokan liikkeitä. Toivottavasti vielä joskus kokeisiinkin uskallamme.

Vielä jos vähän selittelen, niin osansa Oton outoon toimintaan saattaa olla myös luoksemme keskiviikkona saapuneella Ruutilla (Siipiveikon Täyttä Ruutia), joka muuten on parissa päivässä sopeutunut laumaamme uskomattoman hyvin. Ruuti tunnistaa selvästi nimensä jo nyt, tulee nätisti luokse pillittämällä eikä edes pissaile sisälle kuin ehkä kerran tai kaksi päivässä. Oma blogi tai kotisivukin neidille on tekeillä ja julkaistaan varmaankin lähipäivinä.

Tässäpä vielä tuomari Riitta Räsäsen tuomio:

1. Paikalla makaaminen 7(kerroin 3)=21
2. Seuraaminen taluttimetta 8x2=16
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0x2=0
4. Luoksetulo 5x3=15
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9x2=18
6. Noutaminen 0x2=0
7. Kauko-ohjaus 9x3=27
8. Estehyppy 7,5x2=15
9. Kokonaisvaikutus 8x1=8

Yhteispisteet 120, tulos AVO3 ja sijoitus 5/5.

Ilmoittautuako vai ei?

Lieneekö helle pehmittänyt pääni, kun aloin perjantaisen treenin jälkeen haaveilla Oton ilmoittamisesta nomekokeisiin. Ainakin nyt tuntuu siltä, että Oton maltti ja oma koiranhallintani on ottanut askeleen eteenpäin, joten kovasti tekisi mieli kokeilla miten pärjäisimme oikeassa koetilanteessa. Tollereiden epävirallista mölleriäkin harkitsin, mutta Otto on ilmeisesti jo varattu junnuhandleriin ko. päivälle. Meillä on selkeästi liian vähän koiria! Tämä ongelma muuten helpottuu hieman ylihuomenna, kun laumamme kasvaa yhdellä tolleritytöllä :)

Vähän helletokoa ja ikävä Volvomies

Aika hyviä suorituksia nähtiin tämän päivän tokotuokioissani. Seuruu sujui hyvällä kontaktilla oikea paikka säilyttäen, kaukokäskyt menivät ongelmitta eikä liikkeestä maahanmenossakaan ole valittamista. Noutokapulan ylösotto on edelleen vähän laiskaa, ja erikoista kyllä Otto on lakannut istumasta hyppyesteen takana ensimmäisestä käskystä. Olen yrittänyt keksiä mikä voi aiheuttaa noinkin selkeän käskyn huomioimattomuuden, mutta en ymmärrä. Tuo epäkohta täytyy vielä yrittää korjata ennen perjantain koetta. Sikäli kuin edes kokeeseen mahdumme, sieltä kun ei ole kuulunut mitään. Hieman varjoa hellepäivään toi vihainen Volvomies, joka odotteli autoni luona kun palasin Oton kanssa koulutuskentältä. Olin jättänyt autoni parkkiin varjoisalle tienpätkälle mielestäni kenenkään oikeuksia loukkaamatta, mutta Volvomies ilmoitti suurieleisesti omistavansa kyseisen maa-alueen ja koirien kuuluvan muualle. Yritin vastata asiallisesti olevani tulossa harjoituskentältä ja poistuvani saman tien, mutta Volvomies alkoi tivaamaan nimeäni ja kertoi nurkissaan pyörineistä polttoainevarkaista yms. En katsonut aiheelliseksi kertoa nimeäni, jolloin Volvomies totesi selvittävänsä sen autoni rekisteritunnuksen perusteella. Enpä tiedä mitä tuo herrasmies nimelläni tekee, ehkä hän ajaa kostoksi joku ilta Volvollaan pihaamme ja alkaa treenaamaan koiraansa.

Palautuksia vedestä ravistelematta

Hellepäivän päätteeksi kävin Oton kanssa vilvoittelemassa rantalenkillä ja teetin sillä samalla kolme damin noutoa järvestä. Tarkoituksena oli muistuttaa mieleen se, että turkki ravistellaan vesinoudon jälkeen vasta sitten, kun dami tai riista on isännän hallussa. Ensimmäisen noudon teimme läheltä rantaa, ja niinhän siinä kävi että dami putosi ja ravistelu alkoi Oton päästyä kuivan maan puolelle. Laskin nopeasti käteni Oton selän päälle, kielsin ja iskin damin takaisin koiran suuhun. Tämän jälkeen uusi luovutus ja sitten lupa ravistaa ja kehut päälle. Toinen ja kolmas suoritus menivätkin jo hienosti ilman ravistelua, ja etäisyyttä rannastakin saimme kasvatettua muutamalla metrillä. Näitä harjoituksia on kuitenkin syytä jatkaa vielä, että saamme etäisyyden vesirajaan huomattavasti pidemmäksi.

Hieno helatorstai ja varis järvessä

Helatorstaina Otto pääsi pitkästä aikaa pyörähtämään junnukehässä Emilian kanssa, kun kävimme Kangasniemen näyttelyssä. Tuloksena oli hieno toinen sija kymmenen kilpailijan joukossa. Kisan voittaneellakin handlerilla oli tolleri, jota Emiliakin pääsi välillä esittämään kun kaikkien kisaajien koirat vaihdettiin. Tollerikehän alkamista odotellut Rajalan Jenni ehti seuraamaan junnukehän, ja kisan jälkeen saimme häneltä hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen. Kiitokset niistä! On kullanarvoista saada apua kokeneelta handlerilta, tuomaritkaan kun eivät aina anna juurikaan palautetta junnujen esittämisestä eikä oma tietotaitoni näyttelypuolella ole kovinkaan kummoinen. Itse en taida näyttelykehään enää tulevaisuudessa päästäkään kun jälkipolvella tuntuu olevan niin kova innostus koirien esittämiseen. Mukavahan toimivaa yhteistyötä on katsomostakin seurata, eli en valita.

Tänään oli vuorossa nometreeni, jossa Oton lisäksi olivat mukana taippareihin valmistautuva nuori labradori Martta sekä vanha kunnon Akka flatti. Aloitimme taipparikoiran treenillä, ja sen jälkeen teimme Akalle hakuharjoituksen jossa kaksi varista oli pienessä saaressa ja pari lokkia saaren takana soisessa ja ryteikköisessä maastossa. Lähimpänä riistana ennen saarta oli varis, jonka sijoituspaikka oli järvestä esiin pistävä kivi. Akka teki hommia hienosti ja ainoastaan kauimmainen lokki tuotti pieniä vaikeuksia, mutta sekin löytyi lopulta. Ottoa varten helpotimme hakua hieman siirtämällä kauimmaista lokkia lähemmäksi. Otto teki myös hyvän haun, eli eteni vauhdikkaasti ja löysi kaikki riistat. Kivellä oleva varis aiheutti hieman päänvaivaa Otolle, joka yritti kiivetä kiven yli jyrkältä puolelta useamman kerran ennen kuin tajusi kiertää toiselle puolelle, mikä vietti loivasti järveen. Talven jäljiltä Oton palautukset vedestä hieman tökkivät, eli lintu useimmiten putosi turkin ravistelun ajaksi mutta palautui kyllä sen jälkeen. Tähän ongelmaan täytyy paneutua erillisillä luovutusharjoituksilla kotirannassa. Haun jälkeen Akka teki hienosti linjakakkosmarkkeerauksen, mutta Oton vein autoon odottelemaan koska en halunnut riskeerata hyvän haun jälkeistä olotilaamme mahdollisesti kuumentavilla markkeerauksilla. Pienen huilin jälkeen tein Otolle helpon maaohjauksen kanille, joka onnistui hyvin yhtä paluumatkan pudotusta lukuun ottamatta. Nomeilutauko on kaikesta päätellen ollut hyväksi, nyt on vaan pidettävä pää kylmänä ja treenattava maltillisesti ja hyvin suunnitellen niitä asioita joissa kehitettävää on.

Tiputesti

Tänään vietin Oton kanssa Pirkan Dameista alkaneen nomeilutaukomme virallisia päättäjäisiä. Aloitimme purkamalla pahimmat höyryt sekä koirasta että isännästä kolmen kilometrin hölkkälenkillä. Sen jälkeen Otto sai odotella hetken autossa ja itse kävin viemässä kaksi hakuriistaa maastoon. Lokki päätyi pieneen jokeen noin puolen metrin päähän rannasta ja varis joen rantapenkan päälle metsän puolelle. Seuruutin Oton lähetyspaikalle ja päästin töihin. Ilokseni huomasin työskentelyn olevan vauhdikasta ja tehokasta. Varis löytyi hetkessä, mutta ylösotossa hieman kesti joten joudutin palautusta pillittämällä. Se toimi, ja pääsin lähettämään Oton uudelle kierrokselle. Hetken rannassa juoksenneltuaan Otto vainusi myös lokin, mutta hätääntyi hieman kun ei ylettynyt siihen rannalta eikä osannut mennä uimaankaan jostain syystä. Annoin Oton miettiä ratkaisua hankalaan tilanteeseensa rauhassa ja hetken päästä se molskahtikin jokeen ja saimme lokinkin talteen. Perjantaina Koiviston Riitta laittaakin sitten Oton kovemman paikan eteen hieman vaativammassa riistatreenissä. Huomenna taas on jännä päivä isännälle, joka pääsee haistelemaan Ruudintuoksua Valkeakosken suunnalle :)

Tokotreeniä

Pari lyhyttä tokosessiota tuli tänään tehtyä. Ensin lenkin yhteydessä liikkeestä seisomisia siten, että heitin Otolle nakinpalan heti "seis" -käskyn sanottuani. Muutama aika hyvä pysähdys, mutta kyllä tässä on edelleen paljon töitä. Sitten suoraa seuruuta ja pari täyskäännöstä, joissa ei oikeastaan ollut valittamista.

Illemmalla käväisin koulutuskentällä, jossa ensin hyppyytin Ottoa. Jostain kumman syystä se ei aina viitsi istua esteen takana vaan saattaa jäädä seisoskelemaan tai mennä jopa maahan, vaikka mielestäni käskyni on varsin selkeä. Teetin hypyn jälkeen useita istumisia palkiten niistä ennen takaisinpäin hyppäämistä. Noutoja teimme muutaman, ja ne näyttävät toimivan nykyään hyvin. Luovutuksessa on vähän pientä ennakointia, jos Otto selvästi huomaa makupalan olevan tulossa. Tietysti kapulan ylösotto voisi olla vielä kauniimpi, nyt Otto useimmiten juoksee hieman kapulan ohi ja kääntyy sitten poimimaan sen ylös. Tästä tuomarikin huomautti kokeissa. Lopuksi otimme vielä kaukokäskyjä, jotka ovat alkaneet toimia hyvin. Käytin tässä ns. takapalkkaa, eli Otto sai hyvän suorituksen jälkeen hakea kourallisen nakinpaloja takanaan odotelleelta avustajalta. Nyt lähden kaivamaan autotallin pakastimesta jotain riistaa sulamaan. Perjantaina nimittäin aion päättää nomeilemattomuuskautemme ja mennä treeneihin, mutta sitä ennen on kokeiltava ottaako Otto enää riistaa ollenkaan.

Pistepotti parani

Sateisissa olosuhteissa käytiin tämän päivän tokokoe Tampereella aivan Tapparan ja Ilveksen kotihallin vieressä olevalla hiekkakentällä. Avoimeen luokkaan oli uskaltautunut mukaan ainoastaan neljä koirakkoa.

Oton koe alkoi paikkamakuun osalta huolestuttavasti, kun kuulin koiran alkavan piippaamaan heti jätettyäni sen makaamaan. Tuomarikin kommentoi ääntelyä sanoen sen vaikuttavan reilusti pisteisiin ylemmissä luokissa. Varsinainen koesarjammekaan ei alkanut lupaavasti, kun Otto haisteli seuraamisen alkuajan maata ja eksyi välillä noin puolen metrin päähän viereltäni. Juoksuosuuden aikana poika kuitenkin skarppasi ja lopun kävelykin sujui mallikkaasti. Muista liikkeistä huonosti menivät luoksetulo jossa Otto pysähtyi toivottoman hitaasti sekä taas kerran hyppy, joka ei meillä tunnu ikinä onnistuvan kokeissa. Nyt istuminen esteen takana vaati kaksi käskyä. Parin viikon päästä metsästämme toivottavasti viimeisen ykkösen Mäntästä ja saamme TK2 -koulutustunnuksen kasaan. Sen jälkeen seuraakin sitten varmasti pitkä treenijakso ennen voittajaluokan kokeita.

Pisteet liikkeittäin alla. Tuomarina toimi Jaana Tala.

1. Paikalla makaaminen 9(kerroin 3)=27
2. Seuraaminen taluttimetta 7,5x2=15
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9x2=18
4. Luoksetulo 7x3=21
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5x2=17
6. Noutaminen 9x2=18
7. Kauko-ohjaus 10x3=30
8. Estehyppy 7,5x2=15
9. Kokonaisvaikutus 9x1=9

Yhteensä 170 pistettä ->AVO1. Sijoitus 2/4.

Viimeistelyä viikonlopulle

Erinin vierailu luonamme venähti aika pitkäksi, mutta tänään vein sen takaisin kotiinsa. Perheen naiset kyllä olisivat olleet valmiita adoptoimaan Ertsun meille pysyvästikin. Yhteiselo koirien kesken sujui mainiosti, eikä tuo elämä kahden tollerin kanssa hullummalta tuntunut näin ihmisnäkökulmastakaan.

Koiranpalautusreissulta kiirehdin Helmisen Hannan tokotreeneihin, joista yritin saada viime hetken neuvoja mm. tuskaisen huonosti sujuvan luoksetulon pysäytyksen terävöittämiseen. Hannan ohje oli palata hieman takaisinpäin ja palkita Ottoa runsaasti ns. oikeasta ilmeestä ja reaktiosta käskyyn, eikä tuijottaa liikaa etujalkojen täydellistä seisahtumista. Palkkaamiseen ja koiran innostamiseen keskityimme muutenkin, niissä kun itselläni tuntuu olevan hieman puutteita. Ottoon olen kuitenkin tyytyväinen siinä suhteessa, että se keskittyi hyvin koko ajan vaikka aiemmin oli treenivuorossa ollut parhaita päiviään viettävä narttutolleri. Hyvän paikkamakuunkin Otto ehti tekemään, joten aika luottavaisin mielin odotan lauantain koetta vaikkakaan emme ole montaa treeniä ehtineet tekemään edellisen kokeen jälkeen.

Raadonsyöjän vapunjälkeisiä tunnelmia

Sunnuntaina kirmasin Oton kanssa tunnnin juoksulenkin. Oma vauhtini oli sen verran verkkaista, että Otto ehti välillä etsimään ja syömään lenkkipolun varrelta jonkin kuolleen eläimen. Tämä kävi ilmi maanantaiaamuna, kun lattialle oli ilmestynyt mm. kasa oksennettuja pieniä luita ja muutakin mukavaa siivottavaa. Oksentelu ja p******nen jatkui aina viime yöhön saakka, mutta tänään Oton vatsan toiminta vaikuttaa normalisoituneen. Vappuviikolla kaikki perheemme ihmisjäsenet kävivät läpi vatsataudin, joten toisaalta tämä sopi siihen luontevana jatkona. Toivottavasti pääsemme kuitenkin edes hieman treenaamaan ennen lauantaista tokokoetta, edellisen kokeen jälkeen kun ei ole tullut tehtyä oikeastaan mitään sen asian eteen.

Vapunpäivän verijälki

Simanjuonnin ja munkinsyönnin ohella ehdin vappuaattona vetäisemään Otolle kauden toisen harjoitusjäljen. Tällä kerralla valmistauduin huolellisemmin, eli käytin jäljen suunnitteluun ja tekoon karttaa sekä kompassia, varmistuin veren nestemäisyydestä ja varasin mukaan reilumman määrän pyykkipoikia. Jälkimaastonkin valitsin syrjäisemmältä seudulta, minne en ainakaan vapun aikaan uskonut suurten väkijoukkojen eksyvän.

Jäljestä tein ns. lippalakin mallisen, eli avoneliön jälkeen vielä yksi kulmaus ja suora. Kaksi kulmista oli katkokulmia, yksi tavallinen. Kaikille neljälle suoralle tein makauksen. Jäljen kokonaispituus oli noin 900 metriä ja verta käytin 3 desilitraa.

Otto lähti matkaan innokkaasti, mutta ensimmäisellä suoralla olleen hankalan kaatuneiden puiden ylityksen jälkeen se lähti pois jäljeltä ja pysäytin sen jonka jälkeen etsi itsenäisesti jäljen uudelleen. Makaukset eivät Ottoa tällä kerralla kiinnostaneet, ja jäljestys oli hyvin voimakkaasti puolelta toiselle aaltoilevaa. Ajoittain kyllä oli pieniä jälkitarkkoja pätkiäkin. Katkokulmilla Otto oli täysin hukassa, eli jatkoi jäljen päätyttyä määrätietoisesti johonkin suuntaan mutta ei koskaan seuraavan verivanan alkuun. Jouduin siis ohjaamaan koiran katkokulmilta eteenpäin. Useita määrätietoisia jäljeltä sivuun poistumisiakin nähtiin, ja niistä lopulta kielsin Ottoa sanallisesti ja ohjasin takaisin jäljelle. Tästä Otto hieman hämmentyi ja alkoi osoittaa selvää väsymistä tai kyllästymistä koko hommaan. Aivan lopussa sentään jäljestysinto kohentui, ja pääsimme tällä kerralla loppumakauksella odotelleelle ruokakupille syömään. Kevään kokeisiin on kyllä turha lähteä tällaisella suoritusvarmuudella, eli alan seuraavaksi perumaan jo lähettämiäni koeilmoittautumisia ja keskityn harjoitteluun. Ilmeisesti katkokulmista täytyy tehdä vielä paljon pienempiä. Nyt astuin jäljen päästä pari askelta sivuun, palasin noin viisi alkelta taaksepäin ja jatkoin jälkeä siitä.