Arjelle kultareunus - sen kun näkisi

Kun ei käytännön nomeilusta tule mitään, niin olen käyttänyt lisääntynyttä vapaa-aikaani lukemiseen. Varsin miellyttävää on muuten lukea siitä miten koiraa PITÄISI kouluttaa verrattuna siihen että yrittää käytännön toteutusta ja päätyy karjumaan ärräpäitä koiralle joka on tilanteessa aivan yhtä epävarma kuin isäntänsäkin. Woivalinin Annen suomentaman Gunilla Wedeenin Guldkant på tillvaron -kirjan olen lukenut jo aiemmin ruotsiksi, mutta kyllä lukukokemus omalla äidinkielellä oli huomattavasti antoisampi. Kirjassa korostetaan aidon johtajuuden merkitystä ja esitellään sen ympärille rakentuva koulutusfilosofia. Tämä kirja on yksi niistä, joka pitäisi lukea ajatuksella ennen noutajanpennun hankkimista.

Itselleni uusi tuttavuus oli koiralehti Canis, jonka vanhoja numeroita sain pinon lainaan Johannan serkulta. Lehti sisältää hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia eri lajien näkökulmasta kirjoitettuja koulutusartikkeleita sekä terveysasioihin tms. liittyviä juttuja. Pikaisen tutustumisen perusteella harkitsen vakavasti ko. lehden tilaamista. Kiitos Nina hyvästä vinkistä!

Selväksi tuli!

Nyt olen valmis myöntämään, että nome ei tällä hetkellä ole meidän juttumme. Yhteistyöni Oton kanssa on täysin kateissa mitä noutamisasioihin tulee. Pirkan Dameissa häpäisimme itsemme oikein perusteellisesti haahuilemalla kolme tehtävää läpi ilman yhtäkään noutoa! Otto keskittyi haistelemaan muiden koirien hajuja ja nostamaan koipeaan, itse lähinnä pyörittelin peukaloitani saamatta mitään otetta koko tilanteeseen. Tiedän, että nyt on taas kerran peiliin katsomisen paikka, mutta rehellisesti sanoen minulla ei ole aavistustakaan mitä olen onnistunut talven aikana tekemään niin perusteellisen väärin, että tuloksena on tällainen katastrofi.

Välillä on vaikea keksiä hyviä puolia näistä suorituksistamme, mutta tällä kerralla myönteisenä seikkana on ainakin se, että nyt vapautuu kalenterista paljon nomerientoihin suunniteltuja viikonloppuja johonkin hyödyllisempään käyttöön. Julkiset nome-esiintymisemme nimittäin loppuivat toistaiseksi tähän.

Kun mikään ei onnistu

Aamulenkin yhteydessä yritin tehdä Oton kanssa muutaman kokonaisen tokoliikkeen putkeen ja palkita vasta lopuksi. Aloitin noudolla, joka meni täysin pilalle. Otto ei noutokapulasta innostunut ja palautti sen vasta uusintakehotusten jälkeen toisesta laipiosta (vai mikä se osa siinä kapulan päässä on nimeltään?) retuuttaen. Pysähtyminen luoksetulon yhteydessä oli hidas, eikä seuraamisessa ollut tietoakaan oikeasta viretilasta tai katsekontaktista. Hienostipa alkoi valmistautumisemme huhtikuun kokeisiin!

Illalla oli tarkoitus hankkia hyvä fiilis Pirkan dameihin tekemällä onnistunut ohjausharjoitus Riitan ja Akan kanssa. Tuossa harjoituksessa epäonnistui suurinpiirtein kaikki. Otto oli kiinnostunut Akan ja treenipaikalla liikkuneiden koirien hajuista enemmän kuin dameista. Itse menetin hermoni, mikä näkyi välittömästi Oton suorituksen heikkenemisenä entisestään. Linjalla eteneminen tökki, pysäytyksistä ei tullut mitään jne. Nyt on taas sellainen hetki, että tekisi mieli lopettaa nometouhu kokonaan.

Tehoa tokoiluun

Eilen tuli ilmoittauduttua AVOluokan tokokokeisiin Keuruulle 25.4. Liikkeet eivät vielä ole kisakunnossa, mutta kuukaudessahan ehtii treenata aika paljon. Tollerileirillekin laitoin ilmoittautumisen menemään, ja sielläkin tokoilemme. Moni muukin laji olisi kyllä kiinnostanut, mutta kun vain yhteen saa osallistua osui arpa tällä kertaa tokoon. Toistaiseksi näytän olevan ainoa kisaavien ryhmään ilmoittautunut, toivottavasti saamme Oton kanssa seuraa muistakin tokoilevista tolleristeista.

Tampere KV

Lauantaina Otto osallistui Emilian kanssa Junior handler -kilpailuun, jossa parivaljakko sijoittui kymmenen parhaan joukkoon, ei kuitenkaan viiden kärkeen. Ruotsalaistuomari kehui Emiliaa ja Ottoa fantastiseksi pariksi, ja moitteita tuli ainoastaan Oton juoksemisesta liian lähellä Emilian jalkaa. Kovatasoisessa kisassa tämä oli mielestäni mainio suoritus, hyvä Emppu! Sunnuntaina Emilia jatkoi junnukehässä veteraanirouva Erinin (Hedera's Like A Rose) kanssa, mutta viiden kärkeen ei ollut asiaa tälläkään kerralla. Kiitokset vielä Kirsi Mantilolle koiran lainaamisesta, Erin oli erittäin mukava tuttavuus.

Itse esitin Oton rotukehässä, jossa tuomari Leila Kärkäs antoi meille EH:n seuraavilla kommenteilla:

"Turhan neliömäinen kokonaisuus sekä hieman korkearaajainen. Otsaluut hieman korostuneet, muuten hyvin ilmeikäs pää. Kauniit silmät. Lyhyt kaula ja rintakehä vielä hieman kehittymätön. Niukasti kulmautunut. Sopiva luusto. Ahdas takalinja ja askelissa voisi olla enemmän voimaa. Hyvä karva ja käytös."

Kuono kohti Tamperetta

kuva: Anssi Koliini

Viikonlopuksi suuntaamme Tampereelle, jossa on ohjelmassa näyttely molempina päivinä. Lauantaina junior handleria ja sunnuntaina rotukehä. Täytyy tunnustaa, että tällä hetkellä oma motivaationi koiranäyttelyyn lähtemiseen on hyvin lähellä nollaa. Toivottavasti Otto innostuu showmeiningistä isäntää enemmän. Damejakin taidamme ottaa mukaan, jos vaikka paluumatkalla ehtisimme pysähtyä Niihamaan kokeilemaan hakua muiden koirien hajustamalla ulkoilualueella.

Tokoa ja hakua

Alkuviikon treenisaldo näyttää hyvältä. Maanantaina ja tiistaina teimme useita lyhyitä tokoharjoituksia, aiheina mm. seuraaminen, liikkeestä pysähtyminen, kaukokäskyt ja luoksetulo. Eilen aloimme hakemaan kateissa olevaa hakuintoa etsimällä dameja syvässä ja inhottavan epätasaisesti upottavassa hangessa. Motivaattorina käytin varmasti monen mielestä kyseenalaista keinoa, eli näytin Otolle ennen hakuun lähettämistä ruokakuppia, johon laitoin useita isoja nakinpaloja. Ruoka tuntui kuitenkin tepsivän, ja Otto haki olosuhteisiin nähden reippaalla vauhdilla dameja metsästä. Jos viikonloppuna näyttelykiireiltä jää aikaa, niin kokeilen samaa riistalla.

Tyhmä ei opi kerrasta

Hakataanpa nyt päätä seinään oikein kunnolla. Riistakoe viikonloppuna meni täysin penkin alle, joten ilmoittauduin tänään kokeilemaan toimiiko homma paremmin dameilla. Pirkan dameissa nähdään!

Yhteistyötä voisi kehittää

Paljon muutakin täytyy kyllä kehittää ennen seuraavaan kokeeseen ilmoittautumista. Tänään nimittäin starttasimme Mäntän talvinomen alokasluokan riistakokeessa aika laihoin tuloksin.

Koe alkoi hakutehtävällä, jossa Otto hölkötteli riistalta toiselle haistellen muiden koirien jälkiä ja välillä koipea nostaen. Yhteenkään lintuun Otto ei koskenut. Olemme siis palanneet samaan pisteeseen, missä olimme viime keväänä.

Toisella rastilla tehtiin kaksi ykkösmarkkeerausta variksilla ja lopuksi ohjaus ensimmäisen markkeerauksen paikalle. Markkeeraustehtävä onnistui aika hyvin, mutta ensimmäistä palautusta Otto hieman arasteli ja pudottikin riistan kertaalleen. Suuttumiseni hakutehtävän aikana taisi vielä painaa takaraivossa. Ohjausriistana oli tavi, jota Otto ei suostunut poimimaan ylös. Olin kuitenkin yllättynyt Oton hyvästä ohjattavuudesta, kun se poistui tavilta toisen markkeerauksen suuntaan. Sain sen nimittäin pysäytettyä hienosti pillillä ja ohjattua sivusuuntaan takaisin taville. Näin tein kaksi kertaa, mutta sitten kutsuin Oton pois ja kävimme yhdessä hakemassa tavin talteen. Lopuksi Otto kyllä kantoi sen nätisti takaisin lähetyspaikalle.

Saamamme arvostelu näytti tältä:

1. HAKU: koiralla on tänään muut hajut mielessä koko haun ajan, ei suostu tuomaan yhtään riistaa (0 pistettä)

2. MARKKEERAUS: erinomaiset suoritukset (10 p.)

3. OHJAUS: kieltäytyy tavista (0 p.)

4. TYÖSKENTELYHALU JA TEHOKKUUS: -

5. YHTEISTYÖ: Yhteistyötä voisi kehittää (3 p.)

yhteensä 13/40 pistettä, sijoitus 28/29

Joukkueemme Team Redadictin sijoitus oli 25/28. Oton lisäksi joukkueessa olivat Ilo (Redadict Unbelievable), joka sijoittui hienosti aloluokan viidenneksi pisteillä 39,5 sekä Pihka (Redadict Unbreakable) sijoituksella 21. ja pistein 28,0.

Ja vielä vähän viikonlopusta

Muutama asia sunnuntain koulutuksesta ansaitsee vielä tulla mainituksi. Teimme samanlaisen ryhmäharjoituksen kuin lauantainakin, tällä kertaa koirat rauhoitettiin aluksi kontaktiharjoituksella, lämmiteltiin sitten seuruutuksilla ja lopulta siirryttiin tekemään erilaisia ohjausharjoituksia. Meidän ryhmämme teki linjalähetyksiä kolmella eri tavalla, eli ensin motivoitu peruslinja, sitten sama häiriömarkkeerauksella höystettynä ja lopuksi pidempi linja, jossa piti ylittää ensimmäisen tehtävän hajualue ja edetä lumivallin yli umpihangessa olleille dameille. Otto teki tehtävät hyvin, mutta oma keskittymiseni herpaantui hetkeksi viimeisen noudon jälkeen jolloin Otto lähti pienelle kunniakierrokselle muita koiria tervehtimään. Muut ryhmät jatkoivat erilaisilla versioilla ohjausharjoituksista.

Päivän aikana esiin tulleista Anitan teeseistä jäivät satunnaisessa järjestyksessä mieleeni nämä:

-Suunnittele aina harjoitus kunnolla. Valmistaudu epäonnistumisiin etukäteen, jotta voit reagoida nopeasti. Esim. jos koira pysähtyy linjalla, mitä teet? Vahvistatko käskyä toistamalla, annatko eri käskyn vai haetko koiran pois ja yrität uudestaan paremmin motivoiden? Kun koira tekee onnistuneen suorituksen, älä turhaan toistele samaa harjoitusta uudestaan, vaan yritä aina muunnella sitä hieman.

-Ohjauksen ehkä tärkein elementti on koiran kyky edetä varmasti suoraa linjaa. Älä harjoituksissa riko turhan paljon suoria linjoja esim. pysäyttelemällä koiraa ja lähettämällä sitten sivusuuntiin. Jos teet tällaisen harjoituksen, tee vielä lopuksi muutama suora linjalähetys joka jää viimeisenä koiran mieleen.

-Koira yhdistää erittäin taitavasti muistoja tiettyihin paikkoihin. Esim. treenien lopussa koiralla oleva rauhallinen mielentila yhdistää tuon tunteen treenipaikkaan myös seuraavalla harjoituskerralla. Ja kääntäen, jos epäonnistut pahasti jossakin harjoituksessa voi olla viisasta yrittää sitä seuraavan kerran jossakin muussa paikassa.

-Älä koskaan ikinä missään olosuhteissa toista pysäytyskäskyä koiralle. Jos koira ei pysähdy ensimmäisellä pillityksellä, hae se pois ja palauta siihen paikkaan missä se oli pillityksen aikana.

-Lähihaku pitää opettaa koiralle niin, että se todella tekee tehokasta hakua sillä pienellä alueella, jolla ohjaaja haluaa. Anita vieroksui koulutustapaa, jossa koira ohjataan lähihakualueelle. Itse hän etenee koulutuksessa niin, että vie koiran aina alueelle istumaan ja etenee itse kauemmas, josta antaa lähihakukäskyn. Johdantovaihe tehdään tietysti motivoiden ja aivan koiran vieressä ollen.

Paljon asioita jäi varmasti mainitsemattakin, mutta esim. Päivikki Seppäsen sivuille ilmestynee hieman perusteellisemmin kirjoitettua materiaalia koulutusviikonlopustamme.

Lisää kurssijuttuja

Tajusin juuri, että en tullut eilen kirjoittaneeksi varsinaisesti mitään siitä mitä teimme Oton kanssa viikonlopun koulutuksessa. Kurssilla oli mukana yhdeksän koirakkoa, ja lisäksi aika paljon kuunteluoppilaita yleisönä. Lauantaina teimme alkuesittelyjen jälkeen yksitellen pienen testin, jossa Anita halusi että koiraa seurautettiin pieni pätkä, pysähdyttiin katsomaan helppo markkeeraus ja lähetettiin sitten koira noutamaan se. Oton seuraaminen hihnassa oli surkeaa, ja damikin putosi kaksi kertaa palautuksen aikana. Kouluttaja antoi kuitenkin myönteistä palautetta, joten pahin alkujännitys hävisi tämän suorituksen aikana. Päivä jatkui kolmen koiran ryhmissä, joista ensimmäisessä oli Oton lisäksi nuori Myrkky (Redadict Dandy Duck) sekä velipoika Nitro (Redadict Ruthless Ranger). Aloitimme kontaktiharjoituksilla, joissa siirryttiin perusasennosta koiran eteen, pyrittiin muodostamaan katsekontakti koiraan ja palkitsemaan se rauhallisesti makupalalla. Pikkuhiljaa lisättiin häiriötä, mutta koirat selvisivät hienosti niistäkin. Kontaktiharjoituksella voi Anitan mukaan ikään kuin kysyä koiralta, että onko se täysin keskittynyt ohjaajaansa ja valmis esim. vaativaan nometreeniin. Jos vastaus on ei, ei kannata aloittaa treeniä ennen kuin saa koiran oikeaan viretilaan. Erittäin yksinkertainen mutta uskomattoman tehokas harjoitus, joka tuntui toimivan ainakin Oton kanssa. Jatkoimme edelleen perusasioilla, eli seuraamisella. Oton seuraaminen hihnassa on todella huonoa, joudun nyppimään hihnasta jatkuvasti. Vapaana homma toimii paljon paremmin. Anita kehotti käyttämään seuruuharjoituksissa kehon kieltä hyväksi, eli kävelemään itsevarmasti ja ryhdikkäästi kun mennään suoraan ja käännöksissä sekä pysähtyessä osoittamaan koiralle selkeästi mitä ollaan tekemässä. Lopuksi otimme vielä luoksetuloja, jonka jälkeen muistaakseni oli seuraavan ryhmän vuoro. Anita puhui treenien aikana erittäin paljon monista asioista, joten koirat joutuivat välillä odottamaan melko kauan, ja ainakin Otolle se oli ajoittain hieman vaikeaa. Häiriötä aiheutti myös Nitro, jonka välejä Ottoon ei voi luonnehtia ainakaan sanalla veljesrakkaus. Pojat innostuivat välillä tuijottelemaan toisiaan ja vähän uhoamaankin murinalla ja pienillä rähähdyksillä. Anita käski kitkemään tuollaisen käytöksen pois selkeästi koiraa rankaisemalla, vaikka muuten kannattikin hyvin positiivisia koulutusmenetelmiä. Muiden ryhmien harjoituksissa tehtiin mm. on/off -harjoitusta jossa koiran kierroksia nostettiin reippaalla leikittämisellä ja sitten rauhoitettiin koira kontaktiharjoituksella. Seuraamisia ja luoksetuloja erilaisten häiriötekijöiden maustamana tehtiin myös. Illalla kävimme vielä päivän annin ja paljon muitakin asioita läpi sisätiloissa ilman koiria. Eräs yksittäinen mieleeni jäänyt asia on se, että Anita suositteli kuuman koiran treenaamista yhteisharjoituksissa ensimmäisenä tai jopa ennen muiden koirien tuloa treenipaikalle. Sen jälkeen voi loppuajan harjoitella passiivisuutta. Itse olen ollut siinä käsityksessä, että pelkkä passiivisuustreeni olisi Otolle parasta kimppatreeneissä, ja korkeintaan lopuksi voisi tehdä yhden noudon. Täytynee muuttaa käytäntöä tässä asiassa. Myös liian usein toistuvista stressaavista treenitilanteista Anita varoitti. Tällä oli käsittääkseni jotain tekemistä sen kanssa, että koiran stressihormonitasot nousevat joka kerta tuollaisessa tilanteessa, ja jos koira ei pääse kunnolla palautumaan treenien välillä jää korkeampi stressitaso jotenkin pysyvästi päälle. Asiantuntijat älkööt hermostuko mahdollisista virheellisistä termeistä, periaate edellisessä lienee edes etäisesti oikean suuntainen. Jatkuu myöhemmin..

Anita Norrblomin kurssilla

Vietin viikonlopun Oton kanssa Valkeakoskella ruotsalaisen Anita Norrblomin vetämällä nomekurssilla. Anita on ammattikouluttaja, jolla itsellään on labradoreja mutta joka tunnetaan länsinaapurissamme erityisesti "tollerinomeguruna". Näiden kahden päivän perusteella täytyy sanoa, että aivan maineensa veroisesta kouluttajasta on kyllä kyse. Asiaa tuli viikonlopun aikana paljon, enkä tullut tehneeksi juurikaan muistiinpanoja joten tyhjentävää kirjallista esitystä viikonlopun annista on vaikea tehdä. Tärkein asia kuitenkin oli se, että nomekoiran kouluttamisessa on keskityttävä perusasioihin, jotka on opetettava koiralle todella hyvin ennen varsinaisten lajitaitojen opettelua. Anita jakoi nämä perusasiat neljään "peruskiveen" (ground stones):

1. KONTAKTI
-koiran ja ohjaajan välille pitää olla muodostettavissa kontakti kaikissa tilanteissa
-pennun/nuoren koiran kanssa tehtävä tuhansia toistoja, joissa koira ottaa katsekontaktin ohjaajaan
-vanhemman koiran kanssa kontaktiharjoitusta kannattaa tehdä esim. ennen treenejä, sen avulla erityisesti kuuman koiran oikeaan vireeseen saaminen helpottuu

2. TOTTELEVAISUUS
-istuminen paikalla
-luoksetulo
-seuraaminen (tätä on harjoiteltava erittäin paljon kaikissa tilanteissa, niin että siitä muodostuu koiralle tapa)

3. STEADINESS/STADGA
-suomenkielistä termiä tälle mietittiin, tyyneys ehkä aika lähellä
-ei tarkoita passiivisuutta, vaan koiran kykyä odottaa rauhallisesti ollen kuitenkin valmis toimintaan

4. PASSIIVISUUS

Yritän kirjoittaa Anitan opeista myöhemmin hieman täsmällisemmin, kun ehdin hieman pureskella viikonlopun antia. Tässä vaiheessa suuret kiitokset Oton kasvattajalle Annina Nurmikivelle tämän hienon koulutustilaisuuden järjestelyistä. Kiitokset ansaitsevat myös Anna ja Ville Rantala (kennel Siipiveikon), jotka järjestivät harjoitusmaaston sekä tarjosivat kotinsa teoriaopetuksen sekä illallisen paikaksi.