Pikaisesti passiivisuutta

Illan treeniteemanamme oli tänään tylsä mutta tarpeellinen passiivisuus. Ajelin Oton kanssa työpäivän jälkeen Salakkakoskelle, jossa jätin sen pikaisen pissatuksen jälkeen autoon ja menin itse tunniksi heittelemään markkeerauksia Akalle ja Viljolle. Lopuksi hain Oton autosta ja seuruutin sen treenipaikalle, missä sitten odottelimme viitisen minuuttia muiden työskentelyä katsellen. Otto oli suhteellisen nätisti, päästäen vain pari pientä piippausta. Seuruutin sen takaisin autolle ja palkkasin vielä makupaloilla. Toivottavasti treeni edisti edes vähän punakoneen malttipuolta.

Koearvostelu

Tällaisen arvostelun saimme tuomari Tobina Nymanilta Vilppulan kokeesta 19.6.:

HAKU: Aloittaa haun määrätietoisesti. Hakee hyvin maa-alueella. Toivoisin parempaa vesialueen kattamista. Molemmat vesipuolen riistat jäävät löytämättä.

OHJATTAVUUS: Selvittää ohjaustehtävän hyvin.

PAIKALLISTAMISKYKY: Selvittää ensimmäisen ykkösen määrätietoisesti. Myös toisen.

RIISTAN KÄSITTELY: Oma-aloitteiset talteenotot, hyvät palautukset ja luovutukset.

JÄLJESTÄMISKYKY: -

MUUT OMINAISUUDET: Ui hyvin. Pientä ääntä uidessa. Tarkkaavainen ammuttaessa.

YLEISVAIKUTELMA: Hyvin ohjaajan hallinnassa oleva koira, joka selvittää kokeen melko mukavalla tavalla. Tänään kuitenkin puutteita haussa jotka vaikuttavat palkintosijaan.

TULOS: ALO2

Lisää vaikeusastetta

Eilen illalla kävimme Riitan&Akan, Minnan&Viljon ja Helgen&Neron kanssa viimeviikkoisen nomekokeemme maastoissa tekemässä AVOluokan koetehtävät hieman helpotettuina. Otto teki parityötä Nero flatin kanssa, ja aloitimme motivoidulla vesiohjauksella noin 60 metrin päässä olleelle taville. Otto lähti hyvin linjalle ja eteni muutamalla vahvistuskäskyllä tavin tasalle mutta ehkä 10 metriä siitä vasempaan. Pysäytin Oton pillillä tarkoituksenani kääntää se oikealle kohti riistaa. Otto vilkaisi minuun nopeasti mutta sai samalla vainun tavista ja ui sille hyvin määrätietoisesti. Toisaalta hienoa nenän käyttöä, mutta toisaalta lievää piittaamattomuutta pysäytyskäskyä kohtaan siis.

Seuraavaksi Nero tuli vesityöhön ja siirryin Oton kanssa taaemmaksi odottamaan. Kun Nero oli palauttamassa vesiriistaa, lähetin Oton hakuun maa-alueelle, jossa oli varis ja fasaani. Otto haki vauhdikkaasti ja lähti palauttamaan löytämäänsä varista hyvällä vauhdilla. Paluumatkalla se kuitenkin törmäsi fasaaniin ja varis putosi suusta. Karjaisin "EI", ja Otto poimi variksen takaisin ja palauttikin, tosin aika hitaasti ja pahan näköisesti suussa mälväten. Siirryimme taas rantaan, jossa oli vuorossa veneestä heitetty linjakakkosmarkkeeraus siten, että ensimmäinen lokki putosi kaislikon taakse avoveteen ja toinen kaislikon sisään. Otto kävi tässä vaiheessa todella kuumana ja vinkui, joten jouduin heittojen jälkeen seuruuttamaan ja rauhoittelemaan sitä aika kauan. Markkeeraukset pysyivät kuitenkin hyvin koiran muistissa, eikä niiden löytämisessä ollut ongelmia. Ensimmäisessä luovutuksessa sen sijaan näkyi koiran paineistuminen ja varmasti oma hermoilemisenikin, kun Otto pudotti lokin rantaviivalla ja alkoi ravistelemaan turkkiaan. Jatkolan Minna neuvoi kyykistymään valmiiksi koiran tullessa vedestä ja ottamaan riistan rauhallisesti vastaan. Lopputreenin aikana luovutukset olivatkin sitten hyviä.

Lopuksi teimme vesihakua aloluokan kokeesta tutulla alueella, ja nyt Otto meni hyvin veteen ja teki siellä tehokkaasti töitä. Tätäkin tehtävää tosin motivoimme ennen treenien alkua katselemalla ruudun täyttämistä rannalta. Yhteenvetona voisi todeta, että Otto hallitsee itse tehtävät mukavasti mutta rauhoittumisessa odotusaikoina ja tehtävien välillä on aika paljon toivomisen varaa. Muiden koirien läsnäolon tuoma häiriö on vielä useimmiten liikaa meille.

Omituinen ohjaaja

Uusi nome-ennätyksemme näki päivänvalon lauantaina, kun Otto nomeili Mäntän Seudun Nuuskujen kokeessa ALO2 -tuloksen. Koe oli vähäisen kokemukseni perusteella aika simppeli peruskoe, joka alkoi pienellä pätkällä koiran seuruuttamista rannassa. Seuraavaksi katsottiin laukauksen säestämä veneestä heitetty ykkösmarkkeeraus, joka tuli hieman kaislikon sisään mutta kuitenkin näkyviin noin 30 metrin päähän. Ranta oli myös heinikkoinen (vai mitä se vedessä kasvava vihreä juttu nyt on), ja sen jälkeen oli hieman avovettä ennen markkeerauskaislikkoa. Otto päästi tutut lähtövinkaisunsa, mutta muuten markkeerauslokki hoitui helposti pois järvestä. Seuraavaksi käännyttiin lähetyspaikalla vasempaan, ja rannan suuntaisesti ammuttiin laukaus ohjausvarista kohti. Helppo parinkymmenen metrin ohjaus meni sekin hyvin, tosin Otto pakkasi varista suuhunsa aika perusteellisesti. Seuraavaksi oli vuorossa etukäteen harjoittelemamme sekahaku, jossa maa-alueella oli kaksi varista ja kani ja vesialueella kaislikossa kaksi lokkia. Otto tyhjensi maa-alueen helposti, mutta veteen en saanut sitä hakutehtävän aikana menemään. Lopun kova painostukseni sai Oton hämilleen, ja se ui markkeerausalueelle venettä tutkimaan. Tuomari keskeytti lopulta yrityksemme, ja kokeen lopuksi tuli vielä toinen ykkösmarkkeeraus hieman eri paikkaan kuin aluksi. Tämä meiltä taas sujui, ja pääsimme kuulemaan tuomarin suullisen palautteen. Palkintosija tuli, mutta jäljelle ei hakutyön puutteiden vuoksi ollut asiaa. Olimme päivän ensimmäinen koirakko, joten sekin osaltaan hieman hankaloitti vesihakua kun apujälkiä ei kaislikosta vielä löytynyt. Nyt on sekahakua harjoiteltava vielä paremmin ennen seuraavia kokeita. Virallisen arvostelun julkaisen myöhemmin, kun saan sen käsiini. Välittömästi kokeen jälkeen Otto osallistui vielä Emilian kanssa Jämsässä match-showhun, jossa napsahti voitto sekä lapsi-koira- että isojen koirien sarjasta. Mieltä lämmitti myös tuomarin kommentti Inka terrierin esittäneestä 5v Annikasta, jonka otteissa tuomari mainitsi näkyvän todellisen tulevaisuuden handlerlupauksen elkeitä. Ei siis huono päivä loppujen lopuksi. Tämän kirjoituksen otsikko muuten tulee Koiviston Riitan kommentista koesuorituksemme jälkeen. Kai se on myönnettävä, että aikuista miestä edelleen jännittää aivan mahdottomasti koiran kanssa kisaaminen..

Tunnaria ja ruutua

Kävin tänään Oton kanssa Helmisen Hannan tokotreeneissä, jossa aloitimme paikalla istumis ja -makuuharjoituksilla kahden muun koirakon kanssa. Otto päästi pari pientä vinkaisua paikkamakuun aikana, mutta pärjäsi muuten hyvin. Paikkamakuun jälkeen haeskelimme tunnistuskapulaa ensin ruohikosta muiden esineiden joukosta ja sitten hiekkakentällä isosta tunnarikapulakasasta. Otto tajusi hyvin jutun juonen ja haisteli oikean kapulan esiin. Ruutua treenasimme lopuksi kosketusalustan avulla siten, että lähetin Oton "koske" -käskyllä ruutuun ja heti sen kosketettua alustaa annoin "seis" -käskyn heittäen samalla nakinpalan palkaksi. Yritin myös saada Oton tajuamaan ennen ruutuliikettä antamani "edessä, koske" -vihjeen niin, että se oppisi itse hahmottamaan ruudun sijainnin kentällä ja menisi sitten käskystä ruutuun ilman käsiapua. Paljon mielenkiintoisimmilta vaikuttavat nämä voittajaluokan tokoliikkeet kouluttajankin kannalta aiempiin verrattuna, saa nähdä kuinka nopeasti niissä edistymme.

Sekahaku

Kaksi viikonloppua on tullut treenattua tiiviisti ohjauksia ja markkeerauksia dameilla, joten en uskaltanut odotella viikonlopun nomekoetta kokeilematta ensin miten Otto muistaa hakutyöskentelyn riistoilla. Tänään oli siis vuorossa varsinainen riistacoctail, kun levittelin kaislikkoiseen lammen rantaan variksen, fasaanin ja kanin. Veteen heitin kaksi lokkia ja kävin sitten hakemassa punakoneen töihin. Otto tyhjensi ruudun systemaattisesti aloittaen lähimmästä riistasta ja lopettaen kauimmaiseen. Palautukset olivat taas loppua kohden hidastuvia, mutta muuta moitittavaa pojan työskentelystä ei oikeastaan löytynyt. Luottavaisin mielin siis jäämme odottamaan lauantaiaamun koestarttiamme.

WT-koulutusta Himoksessa

Oton kanssa osallistuimme Novascotiannoutajat ry:n 20-vuotisjuhlaleirillä wt-ryhmään, jonka kouluttajina toimivat Jenny Hafren ja Jenna Hämäläinen. Aloitimme lauantaina Luoteis-Himoksen rinteiden juurella tekemällä kaikille kuudelle koiralle ns. tasotsekkauksen, eli helpon ykkösmarkkeerauksen. Otto pyörähti ensimmäisellä lähetykselläni haistelemaan edellä suorittaneen nartun pissoja ja nostamaan omaakin koipeaan, joten tehtävä uusittiin ja saatiin kunnialla tehtyä. Seuraavaksi oli vuorossa walk-up malttiharjoitus, jossa käveltiin rivissä ja ohjaajat noutivat damit, joita kouluttajat heittivät rivistömme eteen. Otto sikaili hieman karkaamalla parikin kertaa, joten otin sen hetkeksi hihnaan. Harjoituksen edetessä koira rauhoittui, ja lopulta pystyin pitämään Oton kytkemättömänä ilman ongelmia. Koiratkin pääsivät lopuksi noutamaan markkeeraukset, ja Otolle oli vaikea paikka palauttaa dami kohti tuijottavaa koirariviä. Walk-upin jälkeen siirryimme yksilötreeneihin, joissa teimme ykkösmarkkeerauksia kahteen eri kohteeseen lähetysmatkaa pidentäen. Tarkoituksena oli luoda koirille muistipaikat sunnuntaita varten ylemmäksi rinteeseen sekä alatasanteella olevaan ojaan. Otto markkeerasi kouluttaja Jennan sanoin "uskomattoman hyvin", eikä palautuksissakaan ollut ongelmia. Ylämäkeen palautettaessa vauhti tosin hieman hyytyi, mihin kokeilimme lääkkeeksi toisen damin näyttämistä palautuksen aikana ja pientä leikitystä sillä palautuksen jälkeen. Kouluttajia Otto kyllä mulkoili hieman epäluuloisesti tehtävien aikana, mikä varmasti johtuu hyvin vähiin jääneistä kimppatreeneistämme. Muihin koiriin ja avustajiin on nyt selkeästi alettava taas totuttelemaan. Aamupäivän päätteeksi Jenny näytti vielä Chili tollerillaan demon lähihaun opettamisesta koiralle.

Lounastauolla Otto ei päässyt paljoa lepäämään, vaan edusti Samuelin kanssa temppukilpailussa jaetun toisen sijan arvoisesti ja lapsi- ja koira sekä nakinsyöntikilpailussa voittamalla koko porukan. Harmillisen vähän osanottajia kyllä oli näissä lasten tapahtumissa, ainoastaan kolme lasta & koiraa. Annika sai lainaksi ManUn, jonka kanssa pärjäsi myös hienosti kaikissa kolmessa kisassa. Kiitokset Anjalle & Jennille taas kerran koiran lainaamisesta! Kiitokset ansaitsee myös Saija, joka piti taukoa VEPE-koulutuksesta että Emilia pääsi Ramonin kanssa käymään Oriveden jh-kilpailussa. Tuloksena oli hieno toinen sija, voitto taisi jäädä vain yhden pienen handlerin tekemän virheen päähän.

Iltapäivällä siirryimme treenaamaan pienen suolammen rantaan, missä otimme taas malttikävelyä rivissä sekä paikallaolotreenin rannassa ja sen päätteeksi helpot linjalähetykset maalle. Kymmenen metrin linja oli yllättäen Otolle liian vaikea tehtävä. Se paineli damista ohi, eikä voimakkaasti tuoksuvien suopursujen seasta tahtonut saada vainua damista millään. Palautus koirarivistöä kohti oli myöskin edelleen niin pelottavaa, että vauhti hidastui hiipimiseksi. Yksilötreeneinä teimme markkeerauksia veteen, tarkoituksena saada koira palauttamaan suoraa reittiä takaisin sekä nousemaan pitkälle rannan puolelle ravistelematta välillä. Oton palautusreitin suoraksi saaminen vaati kovaa painostamista, mutta dami pysyi rannalla suussa ravistelematta hyvin.

Sunnuntaina palasimme laskettelurinteelle, jossa aloitettiin taas walk-upilla. Dameja putosi rivistön eteen ja taakse, ja ohjaajat noutivat. Otto pysyi rauhallisena koko harjoituksen ajan. Seuraavaksi käytiin yksitellen tekemässä vielä motivoidut linjat kumpaankin eilisistä muistipaikoista. Otto eteni hyvin suoraa linjaa ja palauttikin nätisti, tosin taas ylämäkeen vähän verkkaisemmin. Päivän viimeisenä treeninä muistipaikat yhdistettiin, eli ensin katsottiin rinteeseen tuleva markkeeraus ja sitten ojaan pudotettu ohjausdami. Ohjaus otettiin ylös ensin, ja sitten markkeeraus. Otto teki hyvää työtä!

Kokonaisuutena viikonlopusta jäi oikein hyvä fiilis, ja oma luottamukseni Ottoa kohtaan otti aimo harppauksen eteenpäin. Otto osaa nykyään rauhoittua yhteistreenitilanteessakin, on lähes koko ajan hiljaa ja keskittyy annettuihin tehtäviin. Tässä koulutuksessa oli oikein hyvää se, että kouluttajat huomauttivat koiran pienestäkin ääntelystä tehtävien aikana ja vaativat ohjaajaa tekemään jotakin koiran hiljentämiseksi. Otonkin kanssa jouduimme pari kertaa tekemään vähän seuraus- ja kontaktiharjoitusta ennen noutoon lähettämistä, mutta se auttoi. Samoin treenien ensimmäisen noudon ongelmana lähes aina esiintyvä lähtövinkaisu jäi pois sunnuntaina, kun teetin Otolla pari noutoa jo ennen harjoitusten alkamista.

Kuivamuona vs. kanipaisti

Tein tänään illalla pienen testin, tarkoituksenani selvittää kelpuuttaako Otto vielä nappularuuan vai pisteleekö taas poskeensa kanin. Kanin kävin viemässä melko avoimeen metsään hyvin näkyvälle paikalle, ja sitten hain Oton autosta ja asetuin noin 50 metrin päähän kanista. Taaksemme asetin Oton nähden täyden ruokakupin ja lähetin sitten Oton "etsi" -käskyllä pupua hakemaan. Otto selvitti nopeasti kanin sijainnin ja nosti sen reippaasti suuhunsa. Sitten seurasi pieni mietintätauko, jonka päätteeksi Otto vilkaisi minua. En sanonut mitään enkä pillittänyt, mutta pieneksi vihjeeksi levitin kuitenkin käteni. Tämä riitti Otolle, ja pian kani palautui vahingoittumattomana kauniisti käteeni. Palkkioksi Otto sitten sai syödä kupillisen teollista kuivamuonaa. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta näin isännän kannalta Oton iltapalavalinta oli oikein mainio.

Epäonnistunut laahausjälki

Raahasin tänään kieltämättä parhaat päivänsä nähneellä kaninraadolla parinsadan metrin mittaisen jäljen metsään ja lähetin Oton jäljestämään. Otto seurasi hienosti jälkeä, ja kaadon olin jättänyt sellaiseen paikkaan mihin näin lähetyspaikalta. Otto tuli kanille, nosti sen suuhunsa mutta pudotti sitten ja alkoi repimään. Pillitin Oton pois ja lähetin uudestaan samalla lopputuloksella. Lopuksi haimme kanin pois yhdessä, jolloin totesin roikkuvista suolista Oton rikkoneen kanin. Omaa tyhmyyttäni oli tietysti se, etten järjestänyt harjoitusta niin että olisin heti päässyt puuttumaan huonoon käytökseen. Kotona otin heti käyttämättömän kanin sulamaan, eli ennen tollerileiriä hoidamme vielä kaninkäsittelyn kuntoon.

Jälkikasvu Jämsän näyttelyssä

Sillä aikaa kun itse välttelin suohon uppoamista Valkeakosken nomeviikonlopussa, perheen naisväki edusti Jämsän kaikkien rotujen näyttelyssä. Emilia voitti oman sarjansa junior handler kilpailun molempina päivinä koiranaan upea Ramon (Fireheart Kid Sundance), jonka lainaamisesta suuret kiitokset Saijalle! Isossa kehässä vanhempi juniorhandleri Karri Heino (17v) vei molempina päivinä voiton, mutta tuomarikin totesi Emilian antaneen kovan vastuksen. Sunnuntaina Emilia pääsi esiintymään myös tollereiden rotukehässä sekä isossa kehässä Fireheartin porukassa, joka sijoittui hienosti näyttelyn kolmanneksi parhaaksi kasvattajaryhmäksi.

Waterwork at Valkeakoski

Viikonloppu vierähti ruotsalaiskouluttaja Anita Norrblomin nomekoulutuksessa Valkeakoskella. Tällä kerralla teemana oli vesityö, johon Anna ja Ville Rantala olivat järjestäneet mainion suorantaisen lahdenpoukaman kaislikkoineen. Kun sääkin suosi, olivat olosuhteet hyville treeneille viimeisen päälle kunnossa. Koirakoita oli paikalla 8-9, ja lisäksi useita kuunteluoppilaita. Osa koirista oli nuoria, osa jo hieman kokeneempia. Treenasimme yksitellen niin, että yhteensä suorituksia tuli päivää kohti neljä jokaiselle koiralle. Lauantaina keskityimme ohjauksiin suoraan lyhyehkön vesialueen yli vastarannalle erilaisina variaatioina, mm. heittämällä markkeeraus häiriöksi sivusuunnassa olevaan kaislikoon. Ottoa markkeeraus ja myös vene häiritsivät melko paljon, ja jouduin ohjaamaan sitä todella voimakkaasti saadakseni sen pysymään erossa markkeerausalueesta. Tein lauantaina itse paljon virheitä, joista onneksi sain moitteita kouluttajalta ja pystyin hieman skarppaamaan sunnuntaille. Sunnuntaina vaihdoimme treenipaikan vastarannalle ja aloitimme markkeerausharjoituksilla, joissa koiran piti ensin ylittää pieni vesialue, sitten nousta maa-alueelle ja osassa tehtäviä ylittää vielä sekin ja mennä hakemaan dami toiselta vesialueelta. Otto markkeerasi aika hyvin, mutta linjakakkonen oli meille vielä liian vaikea. Palautuksissa Otto pyrki hakemaan kiertotietä, kun olisi pitänyt tulla kuivalta maalta veteen dami suussa. Tajusin itsekin vasta myöhemmin, että emme ole koskaan harjoitelleet veteen menoa dami suussa. Päivän viimeisenä harjoituksena Otolle heitettiin ensin markkeeraus kaislikon sisään, ja kun se oli noudettu tehtiin sokko-ohjaus vastarannalle. Tällä kerralla sain Oton hyvin ohjattua haluamaani paikkaan, vaikka se aluksi yritti pari kertaa lähteä kohti markkeerausaluetta. Anita ja Oton kasvattaja Anninakin jopa hieman kehuivat minua viimeisestä suorituksestamme, joten lopulta viikonlopusta jäi oikein hyvä mieli. Rehellisyyden nimissä on toki tunnustettava, että Otto kävi edelleen erittäin kuumana veden äärellä, eikä muutenkaan pysynyt täydellisesti hallinnassani. Paljon on siis vielä töitä edessä, mutta erityisesti Oton pillikuuliaisuuteen työskentelyn aikana olen tyytyväinen. Kiitokset kaikille mukana olleille mukavasta seurasta ja Anninalle & Janille sekä Annalle & Villelle hyvistä järjestelyistä!

Emännän ja koiran käytöskoulu

Tänään haimme uuttaa potkua tokourallemme vaihtamalla ohjaajaa. Johanna siis kävi Oton kanssa Mäntässä Mollyn maljassa, joka on epävirallinen alokasluokan tokokoe damin noudolla maustettuna. Kotiin Mäntästä tuli iloinen koira ja kiukkuinen emäntä, joka vannoi harrastavansa tästedes Oton kanssa ainoastaan puutarhanhoitoa. Mielestäni 175 pistettä ei kuitenkaan ole huono saalis, tässä tuomari Tytti Hirvenlahden arvostelu:

1. Luoksepäästävyys 10(kerroin 1 )=10
2. Paikalla makaaminen 9x3=27
3. Seuraaminen kytkettynä 7x2=14
4. Seuraaminen taluttimetta 7x4=28
5. Maahanmeno seuraamisen yht. 7x2=14
6. Luoksetulo 10x3=30
7. Seisominen seuraamisen yht. 8,5x2=17
8. Estehyppy 8,5x2=17
9. Damin nouto 10x1=10
10. Kokonaisvaikutus 8x1=8

Yhteensä 175 pistettä, sijoitus 3/3.