maanantai 7. helmikuuta 2011

Rodeoratsastusta

Viikonloppu vierähti vierailujen merkeissä. Ensin saapuivat Kati ja Oton ihastuttava morsian Essi viikonlopuksi Jämsään, ja heti perään Otto pääsi vielä yhden yön reissulle Kuopioon jatkamaan lemmentöitään. Lauantaina Essi ei vielä ollut kovin suostuvainen Oton lähentely-yrityksille, mutta sunnuntaiaamuna astuminen onnistui. Kuopion reissulla homma varmistettiin vielä kahdella uusinnalla, joten toivottavasti pienten tassujen töminää päästään kuuntelemaan huhtikuussa.

Mitään muuta järkevää emme sitten Oton kanssa olekaan saaneet aikaan, vaan käytännössä koko alkuvuosi on mennyt totaalisen laiskottelun merkeissä. Tokotreenejä yritin aloitella, mutta jostakin syystä motivaatio kaikenlaiseen treenaamiseen on hävinnyt täydellisesti. Pääsimme Oton kanssa tolleriyhdistyksen nomevalmennusrenkaaseenkin, mutta heti ensimmäinen treenikerta jää väliin aikatauluongelmien vuoksi. Onneksi kevät etenee ja päivä pitenee, joten treeni-intokin varmasti palailee pikkuhiljaa.