Kunto koetuksella

Talvinome jäi meiltä sattuneista syistä tänä vuonna väliin. Kävin ilman koiraa talkoilemassa sunnuntain voittajaluokassa, ja mukavahan siellä oli hyviä suorituksia katsella sekä tavata tuttuja. Talkoista kotiuduttuani lähdin Oton kanssa jäälle tekemään pienen noutotreenin. Jätimme ensin muistidamin erään niemen nokkaan ja siirryimme sitten pienen saaren lähelle. Kävin viemässä saareen aika monta damia ja lähettelin sitten Ottoa linjalle eri suunnilta ja -etäisyyksiltä. Lumihanki upotti taas siinä määrin, että koiran vauhti alkoi toistojen myötä selvästi hyytyä. Viimeisen lähetyksen jälkeen pysäytin Oton pillillä, heitin häiriömarkkeerauksen ja lähetin Oton sitten jatkamaan linjaa kohti saarta. Tämä meni hyvin, joten lopuksi koikeilimme pitkähköä linjaa alun muistidamille. Pysäytin siinäkin Oton kesken etenemisen ja heitin häiriödamin, jolle Otto yritti lähteä. Sain sen kuitenkin helposti pysäytettyä uudestaan ja ohjattua muistidamille. Pillipysäytys tuntuu siis toimivan häiriöttömässä tilanteessa hyvin myös kesken damille etenemisen, mihin olen ihan tyytyväinen.

Pienen taukojuoksentelun aikana heittelin Oton huomaamatta dameja noin 20 metrin välein osittain sulan etelärannan heinikkoon. Käännyin ympäri ja kuljin koiran kanssa jäällä rannan suuntaisesti lähettäen sen aina hakuun kohti rantaa. Tämä "liikkuva haku" ei ollut tehtävänä kovin haastava, mutta tulipahan kokeiltua hakua edes jossakin muodossa pitkän talvitauon jälkeen. Upottavassa hangessa en tykkää hakua treenata, koska siinä koiran väsymisen vuoksi hidastuva vauhti oikein korostuu. Toinen kysymys on sitten tietysti se, että onko näistä omista treeneistäni juuri muuta hyötyä kuin koiran henkinen ja fyysinen väsyttäminen. Yhteistreenejä ja passiivisuusharjoituksia pitäisi tehdä paljon mikäli aikoo nomen avoimessa luokassa joskus startata.

Helpompia häiriöitä

Tänään töistä palatessani oli kotona oudon hiljaista, kun suurin osa lapsista ja koirista oli painunut pihalle. Otto kyyhötti onnettomana portaiden alla, joten nappasin muutaman damin mukaan ja lähdin sen kanssa jäälle tekemään pienen treenin. Aluksi jätin Oton huomaamatta damin leveälle moottorikelkkauralle, kävelin itse n. 40 metriä eteenpäin ja kutsuin Oton luokse jättäen sen istumaan selkä damiin päin. Jatkoin kävelyä vielä vajaat sata metriä ja kutsuin Ottoa. Puolessa välissä matkaa pysäytin sen ja lähetin sitten taaksepäin noutamaan damin. Hyvin meni, joten seuraavaksi lähdin kävelemään hyvin kantavaa hankea pitkin pois uralta. Jätin damin huomaamattomasti taaksemme ja toistin saman harjoituksen lyhyemmällä etäisyydellä. Ilman helpottavaa uraakin meni hyvin, joten siirryin läheiseen pikkusaareen ja hautasin kolme pikkudamia lumeen. Istutin Oton damien keskelle ja siirryin itse kauemmaksi antamaan lähihakukäskyn. Otto muisti hyvin mistä oli kyse, ja otimme kaikki kolme damia ylös. Seuraavaksi seuruutin Ottoa jonkin aikaa ja jätin taas huomaamattomasti damin kelkkauralle. Noin 60 metrin päässä istutin Oton nokka kohti damia, heitin häiriömarkkeerauksen vasemmalle puolellemme ja lähetin Oton sitten linjalle kohti sokkodamia. Hyvin sujui, joten toistin harjoituksen heittämällä häiriödamin hyvin lähelle uraa. Sekään ei sekoittanut Oton pasmoja, joten lopuksi lähetin Oton linjalle, pysäytin sen matkalla ja heitin sitten markkeerauksen Oton tasalle linjan viereen. Tälle damille Otto hieman yritti lähteä, mutta pysähtyi heti pillitykseeni ja jatkoi sitten kuuliaisesti linjaa ohjausdamille. Lopetin toiseen tällaiseen, mutta täysin onnistuneeseen suoritukseen. Aika helppo mutta hyvä vartin treeni, jossa Otto keskittyi mainiosti tekemiseen ja käskyihini. Harmi vaan, etten saa koskaan siirrettyä tällaista hyvävireistä toimintaa yhteistreeneihin.

Hyvää hansikasmateriaalia myytävänä

Otetaan labukka, kultsu, flatti ja meidän Otto ja lähdetään treenaamaan. Arvatkaapa kuka on porukan ylivoimaisesti surkein? Eli yritimme tänään päättää pitkän nometreenitaukomme ja lähdimme käymään kimppatreeneissä. Oton kanssa en tosin saanut tehtyä yhtään mitään, muut koirat ja kevään tuoksut olivat meille liian kova häiriö. Siinä mielessä oli kuitenkin hyvä käydä kokeilemassa, että ehdin vielä perumaan osallistumisemme Talvinomeen. Seuraavaksi täytyy sitten keksiä tekosyy, jonka varjolla voisi jättäytyä pois maaliskuun lopun nomevalmennuksesta. Julkiset tilaisuudet eivät todellakaan ole tällä hetkellä meidän juttumme.

"Kevät keikkuen tulevi,

suvi suuta vääristääpi". Tänään ilmoitin Oton Mäntän Nuuskujen järjestämään perinteiseen Talvinomeen, joka tänä vuonna kisaillaan täällä Jämsässä Sammallahden koulun maastoissa. Parina edellisenä vuonnakin olemme Talvinomessa startanneet, ja hyvin laihoin tuloksin. Odotukset eivät tälläkään kerralla ole korkealla, joten ainakaan isoa pettymystä ei pitäisi olla luvassa. Viimeiset pari viikkoa olen sairastellut, joten Otto on jäänyt paitsi ilman koulutuksellisia aktiviteettejä myös ilman varsinaisia lenkkejä. Punaturkki onkin lihonut niin, että kylkiluita ei tahdo enää löytää sormin tunnustelemalla. Osansa paksuun vointiin voi olla myös ruokintasysteemillämme, jota olemme muuttaneet hieman raakaruokinnan suuntaan antamalla Otolle päivän toisella aterialla nappuloita ja toisella sitten lihaa. Treenimotivaatiota odottelen edelleen ja oikeastaan olen aika hämmästynytkin siitä, ettei oikein mikään jaksa kiinnostaa tällä hetkellä.

Mutta jottei menisi pelkäksi synkistelyksi, niin todettakoon iloisina uutisina että Rian ja Oton pennut ovat päässeet kaikki uusien omistajiensa koteihin, ja seuraava erä pentusia kasvaa kohisten Essin mahassa!