Joulunaluskuulumisia

kuva: Tuula Taskinen

Viikko sitten pistäydyimme pääkaupungissa Pohjoismaiden voittaja 2009 -näyttelyssä. Tanskalaistuomari Svend Lövenkjaer ei Otosta tykännyt, joten arvosanaksi tuli EH seuraavanlaisilla kommenteilla:

"Bra storlek. Bra proportioner i kroppen men kunde ha lite mer substans över allt. Kunde vara kraftigare över näsryggen. Bra uttryck. Vacker hals. Bra rygg, men för fallande kors. Raka framben. Något för platta tassar. Moderat vinklad bakställ. Bra pälsstruktur. Rör sig fritt men ostabilt sett bakifrån."

Kiitokset Minnalle Oton turkin näyttelykuntoon siistimisestä ja Anninalle esittämisestä!

Treenaamisemme ei edelleenkään ole oikein ottanut tuulta alleen. Tällä kertaa selityksinä olkoot kylmä ilma ja isännän sitkeä flunssa, jotka ovat heikentäneet intoa lähteä ulos. Myös Otto joutui pistäytymään lääkärissä, kun anaalirauhaset menivät niin pahaan kuntoon, että kotikonstein emme saaneet niitä tyhjennettyä. Samalla reissulla tuli vihdoin lunastettua myös Oton passi, eli nyt voisi alkaa suunnittelemaan vaikkapa näyttelyreissua ulkomaille.

Takkuinen alku treeneille

Ihan hienon suunnitelmani mukaisesti ei ensimmäinen treeniviikkomme lähtenyt käyntiin. Maanantaina teimme muutaman minuutin verran tokoluoksetuloja -ja seuraamista, mutta tiistaina iskikin sitten flunssa päälle. Ei tämä sentään sikainfluenssaa taida olla, mutta sen verran olo kuitenkin heikkeni ettei treenaamista ole viitsinyt edes harkita. Messukeskuksen näyttelykin lähestyy nopeasti, joten huomenna täytyy yrittää hieman siistiä Oton karvapeitettä joka on -kuten kuvasta näkyy- päässyt hieman villiintymään viime aikoina.

Lepojakso loppukoon

Pikkujoulut on tältä kaudelta juhlittu, joten on aika suunnata ajatukset taas pikkuhiljaa uuteen kauteen. Pimeys haittaa treenejä ainakin arkisin, mutta tokoharjoituksiahan pystyy hyvin tekemään vaikka katulampun valossa kävelytiellä. Nometreenit sen sijaan täytyy toteuttaa lähinnä viikonloppuisin. Loppuvuoden harjoitusohjelma on siis sellainen, että maanantaista keskiviikkoon yritämme harjoitella tokon avoimen luokan liikkeitä hieman joka päivä, torstaina huilaamme ja sitten perjantaista sunnuntaihin palauttelemme mieleen nometaitoja. Isäntää työllistää tulevana vuonna jossain määrin myös koiramainen yhdistystoiminta, koska tulin valituksi sekä Novascotiannoutajat ry:n että Mäntän Seudun Nuuskujen hallituksiin varajäseneksi.

Juniorhandleria Jyväskylässä

Oton toinen ja kolmas virallinen juniorhandlerkilpailu Emilian kanssa käytiin tänään Jyväskylän KV-näyttelyn yhteydessä. Ensin kilpailtiin piirinmestaruudesta siten, että sekä 10-13 ja 14-17 vuotiaat handlerit olivat samassa sarjassa. Tässä kilpailussa ei nuorimmilla osallistujilla ollut asiaa kärkisijoille. Heti piirinmestaruuden ratkettua alkoi varsinainen jh-kilpailu perinteisellä sarjajaolla. Emilia sijoittui Oton kanssa hienosti neljänneksi kahdenkymmenenyhden kilpailijan joukossa!

Lepojakso alkakoon

Tarkoitukseni oli jatkaa nome- ja tokotreenejä Oton kanssa vielä marraskuun ajan ennen lepotaukoa, mutta päätinkin sitten aloittaa treenitauon jo tänään. Syynä on oikeastaan se, että olen tokouran jatkomme suhteen vähän epätietoinen. Kisakokemuksen saamiseksi olisi hyvä käydä vielä alokasluokan kokeissa ja tavoitella TK1 koulutustunnusta. Kun selailin Kennelpiirien koekalenterit läpi, totesin että loppuvuodelle ei enää tokokokeita ole tarjolla kohtuullisen ajomatkan säteellä. Koulutusmielessä taas ei ole mielekästä juuttua moneksi kuukaudeksi alokasluokan liikkeiden hiomiseen, vaan mieluummin kannattaa aloittaa avoimen luokan liikkeiden opettelu. Lepäilemme siis marraskuun ajan, ja joulukuun alussa on toivottavasti jo saatavissa tietoja tammikuun kokeista, jolloin voi helpommin suunnitella harjoittelua ja päättää jatkammeko tokoilua alo- vai avoluokassa. Nomepuolella on marraskuussa pari koulutuspäivää, joissa ehkä käymme tekemässä passiivisuusharjoittelua. Jos lunta ei sada, niin pari mejäharjoitustakin mahtunee marraskuun kalenteriin. Mutta muuten siis vain lepäilemme ja lenkkeilemme. Uimaankin onneksi vielä pääsee. Eilisellä pakkaslenkillä Otto vaikutti hyvin pettyneeltä, kun suojaiset lahdenpoukamat olivat jo jäässä. Kun sitten tulimme tuuliselle ja sulana pysyneelle rannalle, pulahti Otto heti pienelle uimalenkille ja oli sen jälkeen oikein tyytyväinen elämäänsä.

Hyvä tulos hyppäämättä

Päivä alkoi masentavasti, kun Otto karkasi aamulenkillä ohi juosseen lenkkeilijän jalkoihin pyörimään. Olin varma että tokokokeisiin ei kannattaisi lähteä ollenkaan, mutta onneksi tuli kuitenkin lähdettyä. Mäntän koe järjestettiin hevosmaneesissa, jonka houkuttelevien tuoksujen pelkäsin häiritsevän Oton keskittymistä. Onneksi pääsimme livahtamaan sisään muutamaksi minuutiksi ennen oman luokkamme alkamista, joten Otto sai hetken aikaa tutustua rauhassa kisapaikan hajumaailmaan. Omasta mielestäni varsin harmittoman näköinen tuomari oli jostakin syystä Oton mielestä aika pelottava, joten luoksepäästävyyspisteet jäivät tänään huonoiksi. Muut liikkeet sujuivat mukavasti, joskin vauhdikkaan luoksetulon pieni loppuhypähdys verotti pisteitä enemmän kuin olisin odottanut. Varsinainen epäonnistuminen tuli sitten viimeisessä liikkeessä, eli hypyssä. Otto lähti hyppykäskyni jälkeen kehän reunaan liikkeenohjaajan luokse, mutta palasi sitten luokseni. Uusintalähetyksen sain tehdä, mutta vain harjoitusmielessä eli pisteitä emme hypystä saaneet. Opinpahan ainakin sen, että tokossa on ohjaajan aivojen syytä toimia nopeasti. Luokkamme viimeinen koira nimittäin teki samanlaisen sivullelähdön kuin Ottokin, mutta nokkela ohjaaja antoi heti uuden hyppykäskyn, jolloin koira kääntyi tekemään hypyn ja sai seitsemän pistettä. Luulen, että Otto ei oikein hahmottanut koko hyppyestettä, joka oli väriltään tumma ja hyvin matala (4 lautaa). Harjoituksissa kun olemme hyppineet vaalean ja kuusi lautaa korkean esteen ylitse. Lisäksi vielä lähetin Oton hyppyyn turhan kaukaa esteestä. Mutta selitykset sikseen, ykköstulokseen on syytä olla tyytyväinen joka tapauksessa.

Tässä vielä pisteemme(tuomari Mauri Pehkonen):

1. Luoksepäästävyys 7x1=7
2. Paikalla makaaminen 10x3=30
3. Seuraaminen kytkettynä 9x2=18
4. Seuraaminen taluttimetta 9x4=36
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10x2=20
6. Luoksetulo 8,5x3=25,5
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10x2=20
8. Estehyppy 0x2=0
9. Kokonaisvaikutus 8,5x1=8,5

Yhteispisteet 165, palkinto ALO1 ja sijoitus 4/10.

Huono kenraaliharjoitus

enteilee toivottavasti hyvää huomiselle suorituksellemme. Tänään ehdin valoisaan aikaan poikkeamaan koulutuskentällä, jossa vedin Oton kanssa tokon alokasluokan liikkeet paikallamakuuta lukuun ottamatta läpi. Seuraamisessa ei katsekontaktista ollut tietoakaan, jäävissä liikkeissä pysähdykset olivat laiskoja ja luoksetulon Otto jolkotteli kaikessa rauhassa. Hyppy sentään meni aika hyvin. Käsittämätöntä, että yhteistyömme on päässyt näin huonoksi. Huominen koe ei todellakaan houkuttele tällä hetkellä, mutta mentävähän sinne on.

Toinen kerta toden sanoo?

Sähköpostilaatikkooni kolahti kutsu tokokokeisiin, eli ensi lauantaina Mänttä-Vilppulassa pääsemme parantamaan suoritustamme parin viikon takaisesta katastrofista. Samana viikonloppuna olisi myös nomekoulutusviikonloppu samalla paikkakunnalla, mutta sen taidamme jättää suosiolla väliin. Viime viikonloppuna olimme Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen koulutuksessa, jossa runsaan teoriaopetuksen lisäksi tehtiin joitakin varsin helppoja käytännön harjoituksia. Niistäkään en Oton kanssa selviytynyt virheettömästi, joten tällä hetkellä takki on totaalisen tyhjä koko nometouhun suhteen. Tuo Tampereen tilaisuus vahvisti käsitystäni siitä, että talven aikana on yritettävä saada yksinkertaiset perusasiat kuntoon. Paikallaolo, seuraaminen ja luoksetulo sekä pillikäskystä pysähtyminen on saatava sellaiselle tasolle, että niiden toimimiseen voi luottaa kaikissa tilanteissa.

Viiva muuttui nollaksi

En onnistunut pääsemään tokosta eroon vaikka jätin upouuden kilpailukirjani koepaikalle viikonloppuna. Järjestäjät nimittäin postittivat kirjan sekä arvostelulomakkeen minulle kotiin. Jäin sunnuntaina siihen käsitykseen että keskeytin kokeen itse, mutta tulokseksi oli merkitty ALO0, eli tuomari oli keskeyttänyt kokeen. Syykin oli mainittu, koiran karkaaminen kehästä. Pisteitä meille kertyi kokonaista 24.

Tai no ei sittenkään

Vuoden 2009 tavoitteistamme viimeinenkin täyttyi tänään, kun starttasimme TOKOkokeissa Jyväskylässä. Tulos ei kyllä ollut aivan odotusten mukainen, vaan koe päättyi osaltamme ohjaajan keskeytykseen. Paikallamakuu alkoi hyvin, mutta sitten kaksi Oton vieressä maannutta koiraa lähtivät paikoiltaan ja pian Ottokin liittyi samaan mylläkkään. Toistensa kimpussa olleet koirat pyörähtivät myös viereisessä AVOluokan kehässä, jonka paikallaolo jouduttiin uusimaan näiden pukareiden vuoksi. Mieliala ei siis yksilösuoritukseen lähdettäessä ollut kovin korkea, eikä suorituksesta sitten mitään tullutkaan. Hihnassa seuraaminen meni joten kuten, mutta vapaana seuraamiseen lähdettäessä en saanut Ottoa ottamaan katsekontaktia vaan se vilkuili kohti naapurikehää. Kun sitten liikkeenohjaajan toisesta käskystä aloitin suorituksen, jäi Otto istumaan paikoilleen ja ryntäsi sitten naapurikehässä olevan bordercollien kimppuun. Kesti aikansa saada koira kiinni, jonka jälkeen ilmoitin tuomarille keskeyttäväni ja poistuin korvat punaisina suoraan autoon. Kilpailukirjakin jäi koepaikalle, mutta tuskinpa sitä enää tänä vuonna tarvitsen :( Yksi mahdollinen syy Oton outoon käytökseen selvisi kokeen jälkeen kotona, kun huomasimme juoksujen alkaneen perheen terrierinartulla.

Se tottelee sittenkin

Viime viikonlopun vastoinkäymisistä masentuneena en ole tehnyt Oton kanssa mitään koko alkaneella viikolla. Tänään kuitenkin tein pienen hihnalenkin aikana kaksi viiden minuutin tokoharjoitusta, joissa kävimme läpi alokasluokan liikkeet hyppyä lukuun ottamatta. Sunnuntain kokeesta ei tämän perusteella ole odotettavissa pelkkiä kymppejä, mutta ihan kohtuullisia suorituksia kylläkin.

Leirillä Inkoossa

kuva: Redadict/Annina Nurmikivi

Järjestyksessään jo toinen perinteinen Redadict ja Siipiveikon -kenneleiden koulutusviikonloppu järjestettiin Inkoon Västankvarnissa. Perjantaina osa koirista harjoitteli agilityä, ja lauantaina sekä sunnuntaina sitten keskityttiin nomeharjoitteluun Tuomisen Katin ja Petrin ohjauksessa. Kati vastasi aivan nuorimpien koirien koulutuksesta, ja Oton kanssa olimme Petrin ryhmässä jonka koirat olivat suunnilleen taippari- tai nomen alokasluokan tasoa. Lauantaina mukana oli myös vähän kokeneempi konkari Rasmus näyttämässä mallia meille muille.

Lauantaina aamupäivällä harjoittelimme ohjausta, pääasiassa eri versioita koiran opettamisesta etenemään suoraa linjaa joko eteen tai taaksepäin. Ryhmä selviytyi harjoituksista hyvin, vaikka Otto saikin lempinimen Ärripurri karattuaan vierestä lähetetyn koiran kimppuun. Iltapäivällä keskityttiin hakuharjoitteluun, joka osoittautui haasteelliseksi ryhmän nuorimmille koirille. Otto selvitti hakutehtävät hyvin, joten itse lopetin päivän treenit suhteellisen tyytyväisenä. Otto kyllä esitteli huonoja tapojakin yrittämällä taas karata pari kertaa vierestä lähteneen koiran perään. Illalla juhlimme vuoden aikana valioituneita koiria Ottoa ja Jingiä täytekakulla ja taipumuskokeen läpäisseet Ilo, Nitro ja Otto saivat hienot uudet wt-hihnat.

Sunnuntaina paistoi edelleen aurinko, mutta mieli mustui silti päivän edetessä. Otto oli ilmeisesti edellisen päivän harjoituksista sen verran väsyksissä, että ei enää jaksanut keskittyä harjoitusten suorittamiseen. Aamu alkoi helpolla lähihakuharjoitteella, jossa Otto karkasi täysin hallinnastani. Sitkeästi jatkoin vielä markkeeraustehtävään, jossa huono käytös jatkui ja päättyi lopulta paukkuun karkaamiseen toisen koiran vuorolla sekä omien hermojeni pettämiseen. Henkisesti päivästä jäi itselleni erittäin huono olo juuri sen takia, että en hallinnut omaa käytöstäni vaan purin turhautumiseni koiraan joka kuitenkin varmasti yritti parhaansa. Hieman lohtua sain iltapäivän päätteeksi tehdystä nometokoharjoituksesta, jossa saimme vielä Oton kanssa onnistuneen suorituksen ennen kotimatkaa. Nyt lienee peiliin katsomisen paikka ja ehkä pieni syysloma nometouhuista.

Reipasta menoa Paukkumejässä

Edellinen mejäkokeemme meni huonosti, samoin sen jälkeen tekemämme ainoa harjoitus. Kovin suuria odotuksia en siis uskaltanut ladata kauden viimeiseen koitokseemme. Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ja metsästysseura Pohjaslahden paukku tarjosivat kuitenkin hienot puitteet mejäkokeelle niin maastojen kuin kilpailukeskuksenkin osalta.

Oton jälki oli päivän kolmas, joten kovin pitkään emme joutuneet odottamaan metsään pääsyä. Otto lähti liikkeelle reippaasti, tyypilliseen tapaansa jäljen molemmin puolin aaltoillen. Ensimmäinen osuus kuljettiin ylämäkeen mäntytaimikossa ja huokaisin helpotuksesta kun Otto näkyi pysyvän hyvin jäljellä. Reipas vauhti tuotti hieman vaikeuksia koordinaatiokyvylleni ja kaaduinkin selälleni kuoppaan, jolloin Otto pysähtyi ja jäi katsomaan lisäohjeita odottaen. Kehotin koiraa kerran, ja jäljestys jatkui vauhdikkaasti. Toisella osuudella tuomari ilmoitti oppaan pudonneen vauhdistamme, joten yritin hieman jarruttaa vauhtia. Hetken päästä tuomari totesi kuitenkin että antaa mennä vaan kun kerran hyvin sujuu, mutta yritin pitää vauhdin parhaani mukaan kävelyä muistuttavana. Sorkalle pääsimme 14 minuutissa ja pari minuuttia tuli pyörittyä ylimääräisellä lenkillä lintujen perässäkin. Vauhdin jarruttamista on siis alettava harjoittelemaan, samoin kuin makausten tarkempaa huomioimista. Katkokulmaakin pitää yrittää vielä kokeilla ennen lumien tuloa. Ninalta ja Jannelta sain hyviä ohjeita tuleviin harjoituksiin, kiitokset niistä!

Tuomari Sanna Rantasen koeselostus: "Ohjaaja tarkastaa alkumakauksen ja kutsuu sitten Oton töihin. Otto jäljestää reipasvauhtisesti, pääosin ilmavainulla kevyesti jäljen päällä siksakaten, kaikki osuudet hyvin jälkiuskollisesti. Vain 3. osuuden alusta lentoon pyrähtävät linnut aiheuttavat laajahkon tarkastuslenkin. Sen sijaan 3. osuuden lopusta lähtevä metsäjänis aiheuttaa vain pienen tarkistuksen. Makauksia Otto ei juuri noteeraa, molemmat vain nuuhkaistaan nopeasti vauhdista. Kulmat aivan jäljen päältä. Kaadolle suoraan ja jää tutkimaan sitä. Erinomainen jälkikoira, joka parempien makausten merkkausten myötä saisi vielä paremmat pisteet. Vauhdin jarruttaminen voisi olla myös eduksi. Pisteet 46, palkinto AVO1."

Hyvin kävi Hyvinkäällä

Eli Otto sai mukavan arvostelun, mutta ei kuitenkaan kovatasoisessa näyttelyssä sijoittunut aivan terävimpään kärkeen. Huomenna sitten ihmettelemme metsän ihania tuoksuja Vilppulassa.

Tuomari Jan-Roger Saugen arvostelu: "2 år gammal champion hane, trevligt huvud, utmärkt typ och hellhet, bra hals, kunde ha mera uttfyllt bröstkorg. God överlinje, ben och tonar, stark rygg, välvinklad bak, rör sig mycket väl, prima päls. "

Anninalle taas kiitokset handlaamisesta!

Päänäyttelyyn menossa

Johanna lähti jo tänään Tampereen kautta kohti Hyvinkäätä, missä järjestetään huomenna Suomen Noutajakoirajärjestön päänäyttely. Oheisessa kuvassa esikoisemme Emilia harjoittelee Oton kanssa näyttelyposeeraamista match-showssa. Itse lähden huomenna Vilppulan Pohjaslahteen kauden viimeisen mejäkokeemme jälkiä tekemään.

Malttiharjoituksissa

Eilen kävimme Luomen koululla kesän tollerinomen alokasluokan koepaikalla. Paikalla oli Oton lisäksi Akka, Kusti, toinen Otto ja Viljo jotka tekivät koetta muistuttaneen harjoituksen. Oton kanssa olin rannassa katselemassa reilun tunnin ajan. Otto vinkui ja ulvoi tuttuun tyyliinsä, mutta hiljeni hieman kun Jori huitaisi yllättäen männynoksalla korville aina ääntelyn alettua. Itse kyllä olen melkein heittänyt toivoni tulevan nomeuramme suhteen, kai yli kaksivuotiaan koiran pitäisi jo osata olla edes hetki hiljaa.

Maratonia ja möllitokoa

Isäntä suoritti eilen vuotuisen kuntotestinsä hölkkäämällä puolimaratonin Pääkaupunkijuoksussa. Paluumatkalla Otto möllitokoili Vantaalla 196 pistettä, joten kai tästä uskaltaa oikeisiinkin tokokokeisiin pikkuhiljaa lähteä..

Vähän sinne päin

meni mejätreenimme tänään aamulla. Treenijälki oli avoluokan jäljen pituinen kahdella vasempaan kääntyvällä kulmalla ja ikää oli noin 21 tuntia. Matkalla oli pari ojan ylitystä, vähän suota ja muuten vaihtelevaa metsämaastoa. Riistahavaintona komea ukkometso ja vanhoja hirvenjälkiä (hirvikärpäsiäkin vain 2kpl). Ensimmäisen osuuden puoleen väliin asti meni hyvin, mutta sitten Otto poistui jäljeltä ja palautin sen takaisin. Sama tapahtui toisellakin suoralla, ja viimeisellä pätkällä Otto palasi poistumisen jälkeen jäljelle jatkaen sitten jäljestystä paluusuuntaan. Ojien ylitykset menivät aivan eri kohdasta kuin jälki, eikä makauksiakaan tutkittu kovin hyvin. Ei lupaa oikein hyvää kauden viimeistä koetta ajatellen :(

Palautukset päivässä kuntoon

oli teemanamme eilen. Päivän aikana tein Otolle yhteensä neljä lyhyttä daminpalautusharjoitusta. Aamulla aloitettiin kantoharjoituksilla ja luoksetuloilla dami suussa. Iltapäivällä jatkettiin lyhyillä noudoilla maalta ja vedestä ja illalla vielä nostettiin damia keittiön lattialta. Yllättävän hyvin meni, joten toivotaan että tällainen toiminta siirtyy myös "oikeisiin" noutotilanteisiin.

Ensimmäinen nomestartti

on nyt onnellisesti takana, tänään nimittäin kävimme Vesilahdella Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen järjestämässä kokeessa.

Tuomari Ari-Pekka Fontell arvioi meitä seuraavasti:

Haku: Esittää hyvävauhtista hakua kattaen hyvin aluetta
Ohjattavuus: Ottaa linjaa
Paikallistamiskyky: Näkee hyvin molemmat pudotukset. Noutaa molemmat linnut mutta tarvitsee useita lähetyksiä
Riistan käsittely: Voisi olla huolellisempi
Jäljestämiskyky: -
Muut ominaisuudet: Reagointi laukaukseen kiihtynyt
Yleisvaikutelma: Erittäin hyvin hakualueella työskentelevä koira. Ottaa hyvin tähän luokkaan ohjausta, jotta tehtävä saadaan tehtyä. Puutteet markkeeraustehtävässä sekä riistankäsittelyssä pudottavat palkintosijaa.

Omat kommentit: Koe alkoi kakkosmarkkeerauksella, jossa lokki lensi veteen parinkymmenen metrin päähän, ja varis selvästi eri suuntaan pellonreunametsikköön noin viidenkymmenen metrin päähän. Otto näki hyvin lokin, mutta pelkäsin sen jättävän variksen katsomatta kun pää ei kääntynyt laukauksen suuntaan. Onneksi heittäjä piti ääntä, joka kiinnitti Oton huomion ja se markkeerasi myös variksen. Lähetin Oton matkaan, ja se juoksi ulvoen kohti varista. Juuri ennen pudotuspaikkaa Otto kääntyi takaisin ja juoksi rantaan katsomaan lokkia lähtemättä kuitenkaan uimaan. Kutsuin Oton pois ja lähetin uudestaan samalla tuloksella. Kolmannella lähetyksellä varis palautui muutaman metrin päähän minusta, ja uusintakehotusten jälkeen käteen asti. Lähetin lokille, joka palautui myös kunhan Otto löysi mieleisensä veteenmenokohdan. Vesipedollekin näköjään aiheutti päänvaivaa lähes umpeenkasvanut järvi, jossa kyllä epäilemättä oli vaikea uida. Pääsimme aloittamaan haun, ja ensimmäisen palautuksen jälkeen oli vuorossa ohjaus veteen. Ohjausriistana oli lokki noin viidentoista metrin päässä kaislikkoniemekkeen takana, eli koira ei nähnyt riistaa lähetyspaikalta. Otto lähti reippaasti veteen, mutta vasempaan haluamaltani linjalta (edellisen markkeerauslokin suuntaan). Todettuuaan markkeerauspaikan tyhjäksi Otto kaarsi oikealle ja parilla lisäkehotuksella sain sen melko vaivattomasti lokille. Loppukoe olikin sitten hakuruudun tyhjennystä. Hakualue oli tiheää heinikkoa/kaislikkoa/osmankäämiä, eikä koiran toiminnasta saanut haun aikana mitään näköhavaintoa. Tasaiseen tahtiin Otto kuitenkin toi pari fasaania, lokin ja variksen ja lopulta tuomari totesi että kiitos riittää. Alun sähläys oli aika kamalaa katsottavaa, mutta loppua kohden kierrokset laskivat ja riistat alkoivat palautua käteen asti. Suurin osa taisi kyllä pudota muutamaa metriä ennen minua, minkä tuomarikin totesi laskevan palkintosijaamme. Otolla on kuulemma kuitenkin edellytykset korkeallekin, jos saan palautukset ja yleisen koiran hallinnan kuntoon. Nytpä ainakin tiedän, mitä pitää treenata. Hakuun täytyy kyllä olla tyytyväinen, entisestä suurimmasta ongelmastamme näyttää nyt tulleen vahvin osa-alueemme.

Aamiainen on päivän tärkein ateria

Otto lienee tätä mieltä. Eilen nimittäin vedin aamulla ennen töihin lähtöä pakastimesta sulattamallani metsäjäniksellä 200 metriä pitkän jäljen, jolle sitten lähetin nälkäisen koirani. Muutama minuutti kului, eikä koirasta kuulunut mitään edes pillittelyn ja huutelun jälkeen, joten lähdin itsekin jäljelle, jonka päästä sitten löytyi suupieliään nuoleskeleva Otto puoliksi syödyn jäniksen kanssa. Hermot meinasivat mennä, mutta sain hillittyä itseni ja vein ainoastaan koiran reippaasti suoraan kotiin. Itsekseni kyllä vannoin, että tuon koiran kanssa en tee mitään enää koskaan.

Työpäivän aikana mieleni jostain syystä heltyi niin paljon, että illalla suuntasin damisäkin ja Oton kanssa ryteikköiselle ja upottavalle rämeikkörannalle. Siellä treenasimme osittain oikein onnistuneesti, mutta tappioiltakaan ei vältytty kun kaksi pientä pentudamia jäi hakuruutuun sekä isännän että koiran sinnikkäästä etsimisestä huolimatta. Lisäksi upposin nivusia myöten mutaan, joten kotona oli koiran lisäksi pestävä mm. kumisaappaat sisäpuolelta.

Hukkaan meni..

Otto toisessa mejäkokeessaan, ja vieläpä monta kertaa. Sastamalan riistarikkaat maastot olivat haasteelliset muillekin, AVOluokassa nimittäin 11 koiraa sai nollan, yksi kolmosen ja vain yksi ykkösen. Saatiinpa sentään kokemusta ja sorkka kotiinviemisiksi, eli ei kai tämä täysin turha reissu ollut kuitenkaan. Sitäpaitsi ruoka oli hyvää ja sauna lämmin, ja pääsinpä lopuksi kastelemaan kaksi valioitunutta koiran ohjaajaa kylmällä kaivovedellä :) Onnittelut vaan Teddylle ja Vinille!

Tuomari Anne Viitasen koeselostus: "Otto rauhoitetaan ja ohjataan jäljelle. Jäljestys on ilmavainuista ja molemmin puolin jälkeä aaltoilevaa. Päästyään n. 100 m Otto lähtee määrätietoisesti jäljen sivuun ja tuomitaan 1. hukka. Uudelta alulta hyvin 1. kulmalle, jonka makuun nuuhkaisee nopeasti ja lähtee kulmalta myös oikeaan suuntaan, mutta suunta ei miellytä ja lähtee kiertämään kulmaa kaukaa takana. Ylittää 1. osuuden ja painelee jälleen määrätietoisesti hukkaan. Edetään vain hetki ja jälleen poistuminen jäljen sivuun. Jäljestys ei enää huvita ja koe keskeytyy. Harjoitellen kaadolle jonka omii ottamalla suuhun. Tänään Oton kohtaloksi kävivät metsän niin ihanat tuoksut."

Jäljentekoa ja kauniita katseita

Isännän lauantai kului Sastamalan Masossa huomisen mejäkokeen jälkiä tehdessä. Emäntä ja jälkikasvu olivat puolestaan käyneet Tampereella match showssa, jossa neiti 5 vee ja herra 8 vee esittivät perheen koirat lapsi ja koira -kehässä jaetun ykkössijan arvoisesti. Neiti 10 vee esiintyi Oton kanssa isojen koirien kehässä, jossa Oton kaunista katsetta kehunut tuomari sijoitti heidät tiukan kisan jälkeen sarjan kakkosiksi. Toivoa sopii, että tämä menestys poikii jatkoa myös huomiseen jäljestyskokeeseen.

Vad sade ni?

Kuulosti yläasteen ruotsinopettajani lausumana fasaanilta. Eilen hyödynsin tolleritaippareista saamaani fasaania nometreenissä, jonka jouduin tekemään yksin kun treeniseuraa ei löytynyt ja Vesilahden koe lähestyy uhkaavasti. Paikkana oli soinen ja kaislikkoinen lahdenpohjukka, johon kävin heittelemässä yhdeksän damia hakutehtävää varten. Osa vesirajaan ja osa kaislikkoon. Fasaanin jemmasin metsänreunaan tuulen alle, ettei Otto saisi siitä vainua hakutehtävän aikana. Hain autossa odotelleen Oton paikalle ja tein ensin kaksi pitkähköä ykkösmarkkeerausta dameilla. Pudotuspaikat olivat kaislikossa, eikä Otto edennyt niille kovin tarkasti mutta saimme damit kuitenkin ylös. Seuraavaksi lähetin Oton hakuun, jota häiritsi rannassa oleva joutsenen pesä. Pitkin suota oli nimittäin suuria valkoisia sulkia, joita piti käydä nuuhkimassa. Munankuoret kertoivat onnistuneesta haudonnasta, ja treenin jälkeen näimmekin joutsenperheen uiskentelemassa kauempana järvellä. Damitkin kuitenkin löytyivät, ja otimme ylös kuusi yhdeksästä. Pieni kauneusvirhe sattui viidennen damin palautuksessa, kun Otto törmäsi palautusmatkalla toiseen damiin ja vaihtoi :( Haun jälkeen siirryimme aika lähelle fasaania, ja lähetin Oton linjalle sitä kohti. Lyhyestä etäisyydestä johtuen Otto pysyi suunnassa ja löysi linnun. Ensimmäinen tutustuminen pitkäpyrstöiseen kummajaiseen piti tehdä perusteellisesti haistellen, mutta lopulta fasaani palautui hienosti käteeni ja saimme päätökseen kokonaisuutena ihan mukavasti sujuneen treenin.

Mistä näitä koepaikkoja oikein tulee?

Viime viikolla tuskailin, kun emme näyttäneet pääsevän kokeisiin ollenkaan. Eilen taas varmistuivat paikat kahdelle seuraavalle viikonlopulle, ensin mejä- ja sitten nomekokeeseen. Nyt kai sitten pitää valitella, että ei ehdi treenaamaan kun aika menee kokeissa..

Makea avaus MEJÄuralle

Viikonloppuna täyttyi yksi kauden tavoitteista, kun Otto pääsi starttaamaan Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen MEJÄkokeessa. Bonuksena tuli ihan mukava tuloskin, eli AVO1 ja 48 pistettä. Itselleni tuli hieman yllätyksenä se, kuinka työlästä mejäkokeissa käyminen on. Lauantaina jälkien tekemiseen meni noin seitsemän tuntia, ja pitkäksi venyi itse koepäiväkin kaikkine odotteluineen. Jäljentekoon sain onneksi kokeneen parin, joka selitti ja näytti varsin perusteellisesti kaikki jäljentekoon ja lajiin muutenkin liittyvät asiat (kiitoksia vaan Emilia). Sunnuntaina tiesin jo aika hyvin, mitä on odotettavissa eikä jännitys ollut kovin korkealla tasolla. Ottokin käyttäytyi jäljelle lähdettäessä oudon rauhallisesti, vaikka laukaustestin aikaan aamulla se tuntui vielä olevan melko kovilla kierroksilla. Jäljestys lähti heti alusta sujumaan hyvin, ja ainoat kauhun hetket koin ensimmäisen suoran loppupuolella, kun Otto eksyi hetkeksi jäljentekijöiden korjausjäljille ja oli selvästi vähän aikaa ihan pihalla. Se huomasi tässä vaiheessa tuomarin ja oppaan, ja alkoi selvästi vilkuilla minuunkin päin ikään kuin jatkoneuvoja kysellen. En uskaltanut sanoa koiralle mitään ennen kuin tuomari sanoi että voisin kehottaa koiraa. Sanoin Otolle "mene", ja hetken päästä pääsimme taas jälkeen kiinni. Makaukset Otto tutki yllättävän hyvin, eli pysähtyi ja haisteli tarkasti. Kulmilta lähdötkin olivat paljon tarkempia kuin harjoituksissa. Ojan ylitykset olivat paljon vaikeampia kuin harjoituksissa, mutta niistäkin Otto selvisi hienosti. Kaadolle tuloa en edes tajunnut, vaan luulin Oton haistelevan jotakin kuoppaa. Kun tuomari sitten totesi, että nyt saa kehua koiraa ymmärsin että olimme selvinneet ensimmäisestä kisajäljestämme kunnialla. Sorkka oli Otolle uusi tuttavuus, mutta hetken haistelun jälkeen se otti sorkan suuhunsa ja kantoi tielle asti. Tuloksia odotellessa jännitys tiivistyi, ja olin todella iloisesti yllättynyt kun alkumatkan sekoilustamme rokotettiin vain kaksi pistettä, ja Otto oli AVOluokan paras koira. Tulimme siis samalla voittaneeksi Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen mestaruuden!

Tuomari Seppo Tavin koeselostus: "Lähtömakaus hyvin tutkien määrätietoisesti jäljelle. Kevyesti aaltoillen mennään kaikki suorat. Ykkössuoran lopussa ihmetellään tovi tuomaria, opasta ja jäljentekijöitten korjausjälkiä. Sitten kyllä hyvin matkaan. Makaukset Otto osoittaa hyvin ja kulmat menee tarkasti. Kaato löytyy ja osoitetaan hyvin. Hienoa sopivavauhtista jäljestystä."

Päästiinpäs MEJÄilemään

Äsken pirahti puhelin, ja soittaja tarjosi paikkaa MEJÄkokeeseen tulevalle viikonlopulle. Suostuin tietysti heti, onneksi pääsimme lähes naapuriin Korpilahdelle emmekä joutuneet ajelemaan Juankoskelle asti. Sorkkaa Otto ei ole vielä nähnytkään, mutta emme anna moisen pikkuseikan häiritä suoritustamme..

Lepoviikon tunnelmia

Saksanmaalta kuului huonoja uutisia, Oton veljellä Kimillä nimittäin on diagnosoitu Addisonin tauti. Sairastelun merkeissä sujuu elämä täällä kotimaassakin, onneksi sentään vain isäntä on kipeänä eikä tämä syysflunssa taida olla edes sitä sikasellaista. Oton kanssa lenkkeily ja treenaaminen näyttää jäävän tällä viikolla väliin, mutta lepo tekee varmasti hyvääkin välillä. Viikonlopun ohjelmaa saamme vielä jännittää, varapaikka nimittäin on tyrkyllä nyt kahteenkin MEJÄkokeeseen..

Kesän viimeisen viikonlopun kuulumisia

Perjantaina kävimme Rantasen Sannan luona Kangasalla hakemassa pahvilaatikollisen vanhoja näyttelyruusukkeita ja pokaaleja. Kiitokset vielä Sannalle esikoisemme luokan järjestämän match-shown sponsoroinnista! Oli myös mukava tavata 15-vuotias Pelle -tolleri, jonka sympaattinen olemus teki meihin suuren vaikutuksen. Eipä taida moni tolleri enää tuossa iässä innostua vetoleikistä köysilelulla. Sannalta saimme myös vihjeen hyvästä jäljentekomaastosta, jossa sitten kävin vetämässä verisientä perässäni lauantaiaamuna. Illalla Otto pääsi vajaat 12 tuntia vanhalle jäljelle, jonka pituus oli noin 600 metriä, ja matkalla oli kaksi makausta 90 asteen kulmineen. Ensimmäinen kolmannes jäljestä oli melkoista haahuilua. En tiedä, olivatko marjastajat kulkeneet jäljen yli, vai mikä aiheutti sen, että Otto pyrki jatkuvasti lähtemään suoraan jäljeltä sivuun. Ohjailin koiraa hienovaraisesti oikeaan suuntaan, ja ensimmäisen makauksen jälkeen se tuntuikin saavan juonesta kiinni. Loppumatka sujui hienosti jäljellä vain pieniä sivuttaistarkistuksia silloin tällöin tehden, ja toisen makauksenkin Otto tutki huolellisesti jatkaen kuitenkin matkaa täsmälleen oikeaan suuntaan. Maalissa odotti taas ruokakuppi, kun emme ole vieläkään saaneet sorkkaa hankituksi. Ensi viikolla olisi edessä koe, jos nyt mahdumme mukaan. Vielä ei ole mitään kuulunut järjestäjien taholta.

Sunnuntaina ajelimme Tervakosken KV-näyttelyyn, jossa Otto pääsi ensin 10-v Emilia tyttäremme kanssa Junior Handler -kehään. Tuloksena oli hieno viides sija, mihin olimme todella tyytyväisiä. Kyseessä oli nimittäin SM-osakilpailu, ja Emilialle tämä oli vasta toinen esiintyminen virallisessa jh-kilpailussa (Oton kanssa ensimmäinen kerta). Emilia jatkoi handlaamista myös tollerikehässä, jossa sijoitus oli urosten kolmas arvosanalla ERI. Tuomari Jukka Kuusisto antoi seuraavanlaisen arvostelun: "Hyvät mittasuhteet omaava valiouros. Kevyehkö pää, vahva selkä. Kyynärpäissä löysyyttä. Hyvät takaraajat. Miellyttävä luonne. Erinomaisesti esitetty."

ps: Tuomarissa taitaa olla selvänäkijän vikaa. Pään keveydestä olen nimittäin samaa mieltä. Erityisesti tuo keveys, tai jopa tyhjyys, tulee esiin nometreeneissä..

Vapinaa, vinkumista ja vesilintuja

Ei, emme ole vielä uskaltautuneet oikeasti sorsastamaan. Toissapäivänä kävimme sen sijaan treenaamassa vesiohjausta ja hakua Vilppulassa Riitan & Akan ja Jorin & Kustin seurassa. Kaava oli tuttu: töistä kiireellä kotiin, lenkittämätön koira suoraan autoon ja 50km ajoa, jonka jälkeen koira suoraan autosta rantaan odottamaan noutoja. Ei muuten ole paras mahdollinen tapa valmistautua treeneihin ainakaan meidän Oton osalta. Tästä lähtien en treenaa koiraa, jos en ehdi ulkoiluttaa ja rauhoittaa sitä kunnolla ennen työskentelyn aloittamista. Vesiohjaus meni siis suurelta osin pilalle, tosin Otto lähti pari kertaa ihan kohtuullisen hyvinkin linjalle. Ennen hakutyötä sitten rauhoitumme heinäpellossa maaten hetken aikaa, ja haku sujuikin jo paljon paremmin. Otto kohtasi ensimmäistä kertaa tavin ja heinäsorsan, ja molemmat palautuivat ruudusta suuremmitta ongelmitta. Osan riistoista Otto pudotti taas 10 metriä liian aikaisin, mutta hakutyö sinänsä oli ihan toimivaa.

Eilenkään en malttanut olla treenaamatta, vaan tein kotimaastoissa nometreenin dameilla. Vein etukäteen kaislikkoon ja rantapusikkoon dameja hakua varten ja heitin yhden damin järveen linjalähetystä odottamaan. Toin koiran rantaan, istutin odottamaan ja kävin heittämässä kakkosmarkkeerauksen jossa toinen dami putosi avoveteen ja toinen rantakaislikkoon. Otto haki molemmat hyvin, tosin maalle pudonneen damin markkeerasi vähän lyhyeksi ja joutui hetken etsimään. Seuraavaksi seuruutin koiraa hieman rantaa pitkin ja lähetin ohjausdamille. Otto taisi saada damin näkyviin melko pian, koska eteni aivan suoraan ja empimättä damille asti. Viimeisenä teimme vielä haun, joka myös meni hyvin. Tällaisella suorituksella kehtaisi kyllä lähteä kokeisiinkin :)

Raikas hengitys, rähisevä käytös

Olen aina pitänyt lievästi sanottuna turhina keksintöinä erilaisia koirien hengityksen raikastamiseen tarkoitettuja pureskelutikkuja yms. Meidänkin nurkkiimme niitä on kuitenkin kertynyt ilmaisnäytteinä tai palkintoina koiratapahtumista. Hyvä että on, eilen nimittäin Otto oli popsinut välipalaksi kissan kakkaa ja hengitys todellakin kaipasi hieman raikastusta sen jälkeen. Pureskelutikut ajoivat asiansa siinä määrin, että koiran ja ihmisten oleskelu samassa asunnossa tuli taas mahdolliseksi.

Illalla käväisimme pikaisesti tokotreeneissä, jossa paikallamakuuharjoituksen aikana Oton vieressä ollut koira innostui nousemaan paikaltaan ja alkoi murista Otolle sen verran provosoivasti, että Ottokin lähti rähinään mukaan. Vähän harmittaa, kun paikallaolotreenit ovat yleensä sujuneet meiltä hyvin. Saimme toki onnistuneenkin suorituksen tehtyä, kun vaihdoimme pukareiden paikkoja hieman kauemmaksi toisistaan rähinän jälkeen. Plussapuolelle voi kirjata myös liikkeestä maahanmenon, joka alkaa sujua nopeasti ja varmasti. Seuraavaksi pitää virittää liikkeestä seisominen koekuntoon.

Uusi laji ja kotikisaviikonloppu

Perjantaina Otto otti ensiaskeleensa pk-lajien maailmassa käymällä Johannan kanssa BH-kokeeseen tähtäävissä harjoituksissa. Hienosti olivat kuulemma suoriutuneet, joten jatkoa ilmeisesti seuraa silläkin rintamalla. Lajivalikoima kasvaa sitä vauhtia, että Koiviston Riitta epäili Oton saavan burn-outin, jos tämä meno jatkuu. Lienee pakko joko a) vähentää lajeja tai b) lisätä koirien määrää taloudessamme.

Omasta puolestani viikonloppu on kulunut tolleriyhdistyksen tapahtumissa talkoilemalla. Lauantaina ratkottiin nomemestaruudet Jämsänkoskella ja sunnuntaina näytelmöitiin Jämsässä. Nomekoetta oli mielenkiintoista seurata aitiopaikalta, eli pienestä ja kiikkerästä soutuveneestä josta pudottelin sorsia ohjaustehtävää varten ja heittelin lokkeja sekä maalle että veteen. Omalta osaltani koe sujui lähes virheettömästi, ainoastaan kerran jäi lokki heittämättä kun koira karkasi laukauksen jälkeen noutoon ja hitaaseen hämäläiseen tapaani pohdin muutaman sekunnin liikaa, että mitäs nyt pitäisi tehdä. Koira sai onneksi uusia markkeeraustehtävän, joten en onnistunut pilaamaan koetta tuon flatin osalta.

Sunnuntaina sitten Ottokin pääsi mukaan, ja itse sain katsella kehän laidalla kun Annina hoiti handlaamisen. Loistavasta esittämisestä ja kotikenttäedusta huolimatta emme päässeet aivan terävimpään kärkeen, mutta kovatasoisessa joukossa urosten kahdeksanteen sijaan täytyy toki olla tyytyväinen, varsinkin kun Oton karvapeite ei tällä hetkellä ole missään näyttelykunnossa.

Onnittelut koko shown vieneelle "superkoira" Ramonille ja muillekin menestyneille niin nome- kuin näyttelypuolella. Erityisonnittelut Riitalle ja Akalle ensimmäisestä ykköstuloksesta nomekokeessa!

Tuomari Filip Johnssonin näyttelyarvostelu: "Maskulint huvud med härrligt uttryck. Utmärkt hals & rygglinje. Något brandt kors. Välvinklad fram & bak. Välutvecklad kropp. Utmärkt benstromme. Utmärkta rörelser från sidan, något trång bak. Flott presenterad. Ej i bästa päls i dagen."

Yllättävä tapaaminen

Eilen kotimetsässä lenkillä ollessamme pysähdyin tekemään pienen damiharjoituksen. Olin juuri pysäyttänyt Oton pillillä jonkin matkan päähän, kun silmiini osui vasemmalta polkua pitkin lähestyvä mies ja koira. Ei sinänsä kovin ihmeellinen tapahtuma, mutta koira sattui olemaan tolleri ja vieläpä muistuttamaan ulkonäöltään Ottoa sen verran, että hetken aikaa kiintolevy löi päässäni tyhjää kunnes tajusin että kyseessä todella oli toinen saman rodun edustaja. Meidän lenkkimaastoissamme kun ei tollereita kovin usein vastaan tule. Tällä aikaa Otto tietysti unohti pysähdyskäskynsä ja ryntäsi tekemään lähempää tuttavuutta tulijoiden kanssa. Pian selvisi, että sukulaisistahan tässä oli kyse. Toinen koira nimittäin oli Oton velipuoli Ramon (Fireheart Kid Sundance), joka oli tullut pääkaupunkiseudulta Jämsään lomailemaan. Viime vuoden Toller Show voittaja näytti olevan hyvässä kunnossa nytkin, tsemppiä vaan sunnuntaille!

Neljän sorkan jälki

Viikonloppuna treenasimme mejää kolmatta kertaa. Nyt olen lähetellyt ilmoittautumislomakkeita useampaankin mejäkokeeseen, toivottavasti mahdumme mukaan edes johonkin. Harjoitusjälkeä pääsin tekemään perjantai-iltana vasta kymmenen jälkeen, jolloin metsässä alkoi jo uhkaavasti hämärtää. Ajan säästämiseksi päätin hoitaa merkkauksen ja sienen vetämisen samalla kerralla, mikä onnistuikin mielestäni ihan hyvin. Jäljen pituus oli noin 450 metriä, ja matkalle tein kaksi makausta 90 asteen kulmauksineen. Aamulla en jaksanut herätä jäljestämään ihan seitsemältä kuten olin suunnitellut, vaan jälki sai vanhentua yhdentoista tunnin ikäiseksi ennen Oton pääsemistä nuuskuttelemaan. Maastoksi tuli tällä kertaa valittua oikea ryteikkö; alkumatka oli harvennusjätteen peitossa olevaa kuusimetsää, ja lopuksi siirryttiin aika tiheään taimikkoon ja hakkuuaukolle. Koiran perässä oli hieman hankala seurata, joten irrotin jopa välillä narun päästä ja juoksin sen sitten kiinni. Otto teki ihan hyvää työtä, mutta kulmauksista lähtiessä suuntaa piti aina hakea laajahkon ympyrän avulla. Jäljen loppupuolella kohtasimme sitten pari yllätystä. Ensinnäkin olin iltahämärissä onnistunut kulkemaan sieneni kanssa suoraan hirvenvasan raadon yli. Otto jäi tietysti haistelemaan raatoa, olihan sillä peräti neljä komeaa sorkkaakin tallella. Jouduin tosissani houkuttelemaan koiraa eteenpäin, mutta onnistuin kuitenkin saamaan sen vielä jatkamaan jäljestystä. Loppumatkasta törmäsimme sitten vadelmia poimivaan vanhahkoon herrasmieheen, joka taisi hieman ihmetellä, kun jostain ilmestyi yhtäkkiä koira joka vieläpä löysi täyden ruokakupin keskeltä hakkuuaukkoa. Nyt pitäisi kiireesti saada hankittua jostain kaadoksi kelpaavassa kunnossa oleva sorkka, että koira oppisi että voihan se verijälki joskus oikeastikin päättyä sorkalle eikä aina ruokakupille.

Hakua katsomassa

Eilen kävimme Oton kanssa Mäntän Nuuskujen porukan nometreeneissä, mutta tyydyimme tällä kertaa vain katselemaan muiden työskentelyä. Harjoituksen aiheena muilla oli haku, jota tehtiin vaativalla kaislikkoalueella missä koirat joutuivat uimaan, kahlaamaan ja tunkeutumaan tiheän kaislikon läpi. Todella hieno treenipaikka, toivottavasti pääsen Otonkin kanssa joskus tositoimiin siellä. Passiivisuustreenimme sujui kohtuullisesti, eli Otto kyllä äänteli vähän kun tulimme ihan lähelle muita, mutta osasi toisaalta olla hiljaakin ajoittain. Treenien jälkeen seuruutin Ottoa ensin vähän riistanhajuisella hakualueella ja sitten vielä puolisen kilometriä autolle ja ilokseni totesin, että ainakin vapaana seuraaminen tuntuu alkavan sujumaan mukavasti.

Vähemmän hyvää hallittavuutta

Vein tänään esikoisperijättäreni leirille Etelä-Suomeen ja paluumatkalla poikkesin Anninan ja Janin luona Kirkkonummella tekemässä pienen nometreenin. Tarkoitus oli tehdä Otolle alokasluokan koetta muistuttava harjoitus, mutta katastrofihan siitä muodostui. Viisi tuntia autossa matkustanut koira kävi kuumana, ei pysynyt hallinnassani ollenkaan eikä tuonut yhtään riistaa käteen asti, vaan pudotti kaikki 10 metriä ennen ja alkoi sitten pureskella niitä. Jos hakemalla hakee jotain hyvää tästä treenistä, niin ohjaustehtävässä Otto eteni hienosti suoraan riistalle. Viime viikonlopun pilviä hiponeista tunnelmista tultiin siis tänään ryminällä alas kellariin asti. No, nyt uskon ettei meillä ole mitään asiaa nomekokeisiin tällä vuosikymmenellä, tollerinomeilmoittautumiseni peruin päivän päätteeksi. Kaiken lisäksi kesälomakin päättyy tänään ja vettä sataa... :(

Ensimmäinen verijälki

Viikonloppu on kulunut anopin luona Tampereella kyläillessä. Eilen kävimme hakemassa lähikaupasta pullollisen verta ja tänään vedimme kaksi verijälkeä Hervantajärven metsiin. Otto on mejän suhteen täysi noviisi, kun taas Inka -terrierillemme on jälkeä tehty jonkin verran ennenkin. Molempien jälkien pituus oli noin 150 metriä ja kaatona oli iltaruoka kupissa odottamassa (hirvensorkkia eikä muuta oikeaa tavaraa ei tähän hätään löytynyt). Otto nuuhki alkumakauksen perusteellisesti ja liikkeelle lähtökin oli hyvin rauhallinen pupulla tehtyihin laahausjälkiin verrattuna. Jäljen ikä oli n. 3 tuntia, mutta taisin käyttää verta niin niukasti, että koira joutui todella käyttämään nenäänsä. Jäljestys sujui mukavan rauhalliseen tahtiin, pieniä tarkistuksia sivuille ja välillä jopa takaisinpäin tehden. Loppupuolella huono pyykkipoikamerkkaukseni kostautui, kun luulin koiran eksyvän jäljeltä ja ohjasin sitä varovasti eri suuntaan. Tajusin pian virheeni, ja onneksi Otto osasi oikaista hienosti takaisin oikealle jäljelle. Viikon päästä on tarkoitus yrittää uudestaan, ja sitä ennen täytyy Otollekin hankkia omat jäljestysvaljaat.

Hyvää hallittavuutta

Lieneekö syynä rankka viikonloppu vai lähes hellelukemia hipova sää, mutta joka tapauksessa Otto on ollut aiempaa paremmin "hanskassa" viime aikoina. Eilen Johanna oli Oton kanssa agilitytreeneissä, jossa O pyrki ilman käskyä sivulle aina kun vauhti radalla hidastui. Tänään tein itse pitkästä aikaa vähän nometreeniä O:n kanssa (tuli muuten ilmoittauduttua tollereiden nomemestaruuskisoihin), ja koira pysyi erittäin rauhallisena tehden noudot kuitenkin hyvällä vauhdilla. Kokeilin linjalähetystä sokkona noin 25 metrin matkalla etukäteen maastoon viemääni damiriviä kohti. Otto lähti etenemään lähes suoraan ja löysi damin helposti. Pienen lenkin jälkeen yritin uudestaan 10 metriä pidemmältä etäisyydeltä, mutta nyt jokin mielenkiintoinen haju veti puoleensa vasemmalla, eikä linja pysynyt suorana. Kutsuin O:n pois ja lähetin uudestaan lähempää, jolloin saimme aikaan onnistuneen suorituksen. Teimme myös helpohkon muistiharjoituksen, jossa vein koiran kanssa kaksi damia n. 30-35 metrin päähän ja lähetin sitten noutoon. Otto teki erittäin nopeat ja tehokkaat noudot, mutta toinen dami ei tullut ihan käteen asti vaan O pudotti sen pari metriä liian aikaisin. En tiedä, mistä nämä silloin tällöin tapahtuvat damin/riistan pudottelut johtuvat. Joku treeni niiden pois kitkemiseksi täytyy varmaan keksiä.

Superviikonloppu

Kultapoikamme Otto järjesti meille oikean unelmaviikonlopun: lauantaina tuli Eurajoen tolleritaippareista NOU1 hyvällä suorituksella ja tänään Mikkelin KV-näyttelystä VSP, CACIB ja SERT. Suomen muotovalion arvoon vaadittavat tulokset ovat siis kasassa!

Tuomari Ari Huttusen taipumuskoeselostus:

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Ystävällinen noutaja.
2. Uimahalu: Menee reippaasti veteen ja ui mielellään.
3. Hakuinto: Tasaista hakua.
4. Noutohalu: Spontaanit ylösotot.
5. Nouto-ote: Pehmeät otteet.
6. Palauttaminen: Tuo ohjaajalle, osan käteen.
7. Reagointi laukaukseen: Rauhallinen ja tarkkaavainen.
8. Itseluottamus ja aloitekyky: Jäljestää itsenäisesti kanille.
9. Yhteistyö: Ajoittain hyvässä yhteistyössä.
10. Yleisvaikutelma: Mukava nuorehko uros, jota ohjataan miellyttävästi. Selviää helposti kokeen tehtävistä osoittaen hyviä taipumuksia.

Tuomari Kirsi Niemisen näyttelyarvostelu:

"Erinomaista tyyppiä oleva uros. Hieman pienet silmät ja taakse laskeva kallo-osa. Erinomaiset korvat. Hyvä kaulan pituus, syvä rintakehä ja erinomainen runko. Vahva raajaluusto, hieman luisu lantio. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella mutta kapeasti takaa. Oikea väritys, karvapeite ei parhaassa näyttelykunnossa. Käyttäytyy hyvin."

Lomatunnelmissa

Helle on vienyt kirjoitushalut, mutta tässä viilentävä vepekuva tollerileiriltä. Kiitokset Kateriina Sjöblomille! Rouva osti tänään Canonin eos 500d:n tai jotain sinnepäin, eli kohta ehkä nähdään itse otettujakin kuvia tällä foorumilla ;)

Ilmastonmuutos toimii?

Meillä on viimeaikoina vastustettu ilmaston lämpenemistä pienimuotoisen jääkauden avulla. Taannoinen taipparikokeilumme nimittäin johti siihen, että jotain uusia keinoja varistenhakuinnon kasvattamiseksi oli keksittävä. Kasvattajan ja eräiden muiden koiraihmisten kanssa keskusteltuani päädyin kokeilemaan sitä, että huomioin koiraa jonkin aikaa ainoastaan treeneissä. Viime viikolla keskiviikosta sunnuntaihin ainoa aktiviteettini Oton kanssa olikin iltaisin tehty hakutreeni variksilla, josta palkkana oli aina kupillinen ruokaa tai kourallinen makkaranpaloja. Täytyy todeta, että meidänkin tolleristamme löytyi on- nappula myös hakutyöskentelyyn. Vauhtia nimittäin riitti ja varikset palautuivat ruudusta varsin reippaasti. Kierrokset kävivät jopa liian kovina, mikä näkyi aina ensimmäisten varisten osalta pienenä pureskeluna mutta lämpö tasaantui loppua kohden niin, että palautukset ja nouto-ote olivat viimeisen treenin viimeisten kolmen variksen aikana likipitäen täydellisiä. Tämä onnistuminen ei tietenkään tarkoita sitä että koira välttämättä toimisi koetilanteessa, mutta antaa uskoa siihen että kyllä ne taipparitkin vielä läpi menevät. Nyt on aika pitää taukoa varistouhuista (pakastimeen jäikin enää yksi vaakku) ja yrittää saada järjestymään pari kokeenomaista riistatreeniä ennen heinäkuun tolleritaippareita, jonne toivottavasti pääsemme näyttämään taipumuksiamme.

Vepe in, varikset out

Tollerileiri on onnellisesti ohi, ja Oton osalta se sujui hyvin pitkälti järvessä pulikoiden. Vepeen siis tutustuttiin, ja täytyy myöntää että sitä touhua oli ihan mukava seurata rannalta käsin. Yllättävän hienosti kaikki ryhmämme 12 tolleria suoriutuivat tehtävistä, vaikka suurin osa oli ensikertalaisia. Toki joukossa oli pari "konkariakin", Rauli ja Sakke. Otolla riitti intoa vähän liikaakin, ääntely nimittäin oli välillä aivan järkyttävää. Tässä lajissa ei onneksi huomauteltu turhasta innokkuudesta, vaan kouluttajat olivat lähinnä tyytyväisiä kun koira kävi kovilla kierroksilla. Järvessä polskiminen oli niin mukavaa, että koulutusten jälkeen piti käydä pikaisesti voittamassa lapsi ja koira -kilpailu Emilian kanssa ja rientää sitten takaisin rantaan uimakilpailuun, jonka team Vesipedot (Oona, Otto, Väinö) voittivat jännittävän kilpailun jälkeen niukasti ennen DDR:ää, jonka ankkurina toiminut Oton velipuoli Ramon teki juuri ennen maaliviivaa pienen ylimääräisen pyörähdyksen mikä sitten koitui meidän joukkueemme onneksi. Koko kisan nopeimman ajan muuten ui Oona. Kannattaa harkita osallistumista koirien SM-uinteihin ensi kesänä :)

Tehostettu variskuurikin on nyt käynnissä, lauantain taipparit nimittäin lähestyvät uhkaavasti. Olen nyt pistänyt Oton noutamaan variksen kerran tai pari ennen jokaista ruokailua, ja se on tuonut ylösottoihin kaivattua nopeutta. Jos ruokahoukutinta ei ole paikalla, niin Otto jää usein edelleen variksen luokse vähän mietiskelemään, että mitähän vaakulle pitäisi tehdä. Millähän tekosyyllä saisin vietyä ruokakupin taippareiden hakuruutuun?

Kesäleirien odottelua

Huomenna alkaa kauan odotettu tollerileiri Jämsän Himoksessa. Oton on tarkoitus tutustua VEPEen Johannan ohjaamana. Sään ainakin pitäisi suosia, luvassa on nimittäin kaatosadetta ja viitisen astetta lämpöä :) Ensi viikolla sade toivon mukaan vähenee, kun perheen esikoinen lähtee Kennelliiton starttileirille terrierinsä kanssa.

Tällä viikolla Otto on jo ehtinyt yllättää myönteisesti, kun tiistain agilitytreenit olivat ennakkoluulojeni vastaisesti sujuneet oikein mainiosti. Varistreeneissä olemme sen sijaan joutuneet ottamaan vähän takapakkia, eli käärimään linnun sukkaan. Se onkin tuntunut helpottavan nopeaa ylösottoa, joka toivottavasti alkaa pian toimia myös ilman sukkaa. Syytä ainakin olisi, tänään nimittäin kolahti hieman yllättäen sähköpostilaatikkoon kutsu Juupajoen taipumuskokeisiin, jotka ovat jo reilun viikon päästä.

Taas ropisee

Näyttelyrintamalla palasimme voittokantaan eilisessä Mäntän kaikkien rotujen näyttelyssä. Tollereita oli helteisissä olosuhteissa paikalla seitsemän kappaletta, ja tuomari Elena Ruskovaara antoi Otolle mukavan arvostelun SERTillä ja ROPilla maustettuna. Ainoa moite arvostelussa oli "hieman pehmeyttä ylälinjassa". Ryhmäkehässä ei sijoitusta taaskaan tullut.

Johanna on käynyt Oton kanssa nyt pari kertaa agilitytreeneissä, ja Otto on (yllättäen) kuumentunut niissä melko kovasti. Saa nähdä, saako rouva pojan kuriin vai aiheuttaako kiihkoilu takapakkia myös nometreeneihini. Jos niin käy, niin agilityharrastus saa minun puolestani loppua heti alkuunsa..

Punainen (t)Rauma

Sunnuntaina ajoimme yli kolmen tunnin matkan Rauman näyttelyyn toteamaan, että kanadalaistuomari Letitia Bett ei tykkää meistä. Tuloksena siis EH, jonka ansiosta pääsimme pikaisesti kotimatkalle. Näyttelyarvostelun tulkinta on vielä hieman kesken johtuen kehäsihteerin käsialasta, mutta arvelen moitteita tulleen Oton hieman kapeasta päästä ja vähän oudosta liikkumisesta.

Terveystuloksia

Eilen kävimme Hankasalmella tutkituttamassa Oton silmät, ja ne todettiin täysin terveiksi. Myös myönteiset rabies vasta-ainetulokset ovat saapuneet Saksasta. Terveysrintamalla kaikki on siis kunnossa tällä hetkellä. Viime päivien treenit ovat olleet lyhyitä, muutaman minuutin settejä. Tokossa seuraaminen on mennyt huonompaan suuntaan, Otto kun ei oikein tahdo pysyä vasemmassa jalassani kiinni vaan pyrkii pitämään pientä hajurakoa. Muut alokasluokan liikkeet alkavat olla kohtuullisen hyvällä mallilla. Nomepuolella olemme mm. kerranneet sivusuunnat, harjoitelleet ojien yms. esteiden ylittämistä linjalla ja yrittäneet ymmärtää, että varikset ovat huippukivoja noudettavia.

Joutsenia tollaamassa

Eilen kävimme iltalenkillä "rapulammikolla", jossa uiskenteli komean näköinen joutsenpariskunta. Otto juoksenteli rannassa edestakaisin kuono maassa, eikä aluksi huomannut lintuja ollenkaan. Joutsenet eivät tuntuneet välittävän minusta mitään, vaan kiinnittivät huomionsa Ottoon ja lähtivät uimaan sitä kohti tullen vain muutaman metrin päähän koirasta. Siinä vaiheessa Ottokin huomasi isot linnut ja alkoi haukkua niitä, jolloin joutsenet katsoivat parhaimmaksi siirtyä hieman keskemmälle lampea. En tiedä toimiko tollerin houkutteluominaisuus todella joutseniin, vai oliko kyse vain lintujen uteliaisuudesta. Lammella oli nimittäin myös sorsia, jotka siirtyivät meidät nähdessään välittömästi vastarannalle.

Äitienpäivätreenit Tampereella

Äitienpäivänä kokoonnuimme Anna ja Ville Rantalalla vahvistetulla Redadict -porukalla riistatreeneihin Tampereelle. Teimme taippareita muistuttaneen harjoituksen, johon kuului kaksi lokkinoutoa vedestä, hakuruutu variksilla ja lopuksi kanilla tehty laahausjälki. Otto selviytyi ensimmäisestä ja viimeisestä tehtävästä hyvin, mutta hakuruudussa toiminnassa oli hieman toivomisen varaa. Otto kyllä löysi ja palauttikin variksia, mutta välillä jätti löytämänsä variksen koskemattomana maahan, nosti koipea tai haahuili muuten vain omiaan. Kasvattaja Annina määräsikin meille vähintään kahden kuukauden aikalisän ennen taippareihin menoa. Oikeastaan on siis ihan hyvä, ette emme mahtuneet mukaan Kangasalan helatorstaitaippareihin, ja taitaapa jäädä myös Espoon Möllerikoe väliin.

Tehotreeniä variksilla

Lähestyviä taipumuskokeita silmällä pitäen olemme Oton kanssa keskittyneet viimeaikoina treenaamaan aika paljon riistalla. Lokkien ja kanin kanssa ei ongelmia ole juurikaan esiintynyt, mutta varisten kanssa on välillä pieniä vaikeuksia. Otto kyllä kiinnostuu variksista ja etenee niille vauhdikkaasti, mutta spontaani ylösotto jää usein tekemättä. Sen sijaan Otto saattaa jäädä haistelemaan varista ja hölkötellä sitten "tyhjänä" takaisin luokseni. Kun saan Oton houkuteltua ensimmäiseen noutoon, sujuvat seuraavat kuitenkin useimmiten hyvin. Toivottavasti runsas variksilla harjoittelu poistaa tuon ensimmäisen noudon ujostelun mahdollisimman pian. Toinen ongelma, mihin emme ole aiemmin törmänneet, on riistan kovakourainen käsittely. Tähän asti Otto on kantanut lintuja hyvällä pehmeällä otteella, mutta nyt on alkanut esiintyä varisten rikki pureskelua. Luulen, että se liittyy koiran kuumenemiseen joka sitten purkautuu huonona riistan käsittelynä. Markkeerausheittoja variksilla on ilmeisesti syytä välttää ja yrittää luoda riistaharjoitustilanteista rauhallisempia.

Talviturkin heitto

Tänään kotirannassa aamulenkkeillessäni huomasin yhtäkkiä Oton kadonneen, eikä sitä pienen odottelun jälkeenkään näkynyt missään. Kun huusin koiraa muutaman kerran, alkoi kauempaa rannasta kuulua niin outoa ulinaa, että arvasin jonkin olevan vialla. Juoksin lähemmäksi ja näin Oton pään pilkistävän järvestä jääsohjon keskeltä. Poika oli pudonnut jäihin, eikä päässyt omin avuin ylös. Onneksi jää rannassa kesti lähes sadan kilon elopainoni, ja sain kurotettua auttavan käteni avantoon ja kiskottua Oton ylös. Nyt täytyy vain toivoa, että tästä kylmästä kylvystä ei jää Otolle mitään uintikammoa.

Taipparitreeniä ja varisjahtia

Lauantain vietimme Oton kanssa Laukaassa taipparikurssilla. Perusasioiden kertaamistahan siellä lähinnä tehtiin, mutta ihan hyvä kurssi kuitenkin oli. Palautuksissa oli yllättäen pieniä ongelmia, vaikka ne yleensä ovat olleet hyviä. Saimme toisaalta suoritettua melko hyvän hakutreenin dameilla, mikä oli myönteinen asia. Lokki kelpasi suussa kannettavaksi, mutta varis ei maistunut. Seuraavana päivänä kotimaisemissa lenkkeillessämme törmäsimme siipirikkoon varikseen, mitä Otto haukkui kovasti, mutta ei uskaltanut napata kiinni. Jouduin sitten itse juoksemaan vaakun kiinni ja toimittamaan autuaammille metsästysmaille. Illalla varis kelpasi muutaman tunnin jäähtymisen jälkeen Otonkin suuhun, mutta aika runsasta herättelyä varisten nouto tuntuu tällä hetkellä vaativan.

Harhautusyrityksiä Hopsussa

Keskiviikkoiltana olimme pienimuotoisissa nome-yhteistreeneissä Koiviston Riitan luona Jämsän Hopsussa. Paikalla oli neljä tolleria ja yksi flatti. Lämmin ja aurinkoinen ilta tarjosi oikein mukavat harjoitusolosuhteet lähes kuivalla sänkipellolla. Treenit aloitettiin linjalähetyksellä avonaisessa metsässä. Maastoon oli viety dameja etukäteen, joten koira lähetettiin linjalle sokkona. Oton lähetin matkaan aika läheltä dameja, ehkä noin 25 metrin päästä. Otto eteni hyvin alueelle, mutta kävi sitten damien vilkaisun jälkeen nostamassa koipea ja myös isommalla hädällä. Sen jälkeen oli aikaa ottaa dami suuhun ja palauttaa se. Vein damin uudestaan paikalleen Oton katsellessa, ja sitten lähdimme pellolle odottamaan seuraavaa tehtävää. Oman vuoron odottelu sujui näissä treeneissä yllättävän hyvin kaikilta koirilta, piippaamisen sijaan kuului lähinnä keväistä linnun laulua :). Pellolla teimme harjoituksen, jossa koiran nähden hajustettiin pieni alue damilla ja yritettiin antaa vaikutelma että dami on piilossa tuolla alueella. Sitten koira lähetettiin linjalle kohti ko. aluetta, ja hetken etsimisen jälkeen annettiin pysähdyskäsky. Kun koira pysähtyi, sille annettiin taakse -käsky, jonka noudattamisesta palkkana oli kauempana kivikasan takana piileskelleen avustajan heittämä dami. Näin siis teoriassa. Oton kohdalla käytäntö ei ihan noudattanut teoriaa, mutta sain Oton kuitenkin pysähtymään ja lähtemään taakse. Tosin pysähdys ei tapahtunut yhdellä käskyllä, vaan pillityksen lisäksi vaadittiin myös aika voimakasta sanallista houkuttelua. Harjoituksen lopuksi käytiin vielä tekemässä linjalähetys samassa paikassa kuin aluksi, ja Otto haki muistidamin linjan päästä täysin moitteetta.

Pupujäljellä

Eilen laahasin pikkuista kania metsässä parisataa metriä, ja hain sitten Oton kokeilemaan jäljestystä pitkästä aikaa. Tyhmyyttäni vedin jäljen vastatuuleen, joten Otto jäljesti ilmavainulla todella vauhdikkaasti ja aikamoista siksakkia tehden. Pupu kuitenkin löytyi, ja palautui hienosti käteen asti. Nyt pitäisi saada jostakin sellainen keskikokoinen kani, tämän pikkuisen yksilön lisäksi pakastimestamme löytyy nimittäin vain kaksi jättisuurta pitkäkorvaa, joita Otto ei ainakaan viime syksynä suostunut suussaan kantamaan.

Riistaan tutustumista

Talvi on mennyt nometreenien osalta pelkkiä dameja käyttäen, mutta pääsiäispyhien aikana kaivoin pitkästä aikaa pakastimen kätköistä esiin sekä lokin että variksen. Kokeilin helppoa linjalähetysharjoitusta ensin damilla ja sitten heti perään linnuilla. Ensi yrittämällä Otto ei ottanut suuhunsa kumpaakaan tipua, mutta pienen kantoharjoittelun ja innostamisen jälkeen sain pojan palauttamaan molemmat linnut itsenäisesti linjan päästä. Ensi viikonlopuksi täytyy sulattaa kani, niin tulee koko taippareiden riistavalikoima koeajettua hyvissä ajoin. Oheisessa kuvassa Otolla on kylläkin suussa dami, mutta tuleepahan vähän väriä tähän tekstipainotteiseen blogiini. Kuvan copyright: redadict.com

Hormonit hyrräävät

Eilenkään en voinut vastustaa kiusausta, vaan kävin tekemässä Oton kanssa ihan pienen damitreenin. Jätin pojan istumaan, kävelin eteenpäin ja heitin matkalla damin sivulleni. Sitten luoksetulokäsky, matkalla pysäytys damin tasalle ja sivusuuntamerkillä lähetys damille. Sama toiselle puolelle ja lopuksi heitin damit molemmille puolille, joista otettiin ylös vain toinen. Hyvin sujui, tosin viimeisessä palautuksessa Otto pudotti märän lumen kasteleman damin ja vähän mälväsi sitä suussaan. Tulipa kuitenkin todettua, että sivusuunnat sujuvat ainakin näin motivoidusti. Treenin jälkeen meinasikin sitten käydä huonosti, kun Otto karkasi autotielle ja juoksi vähän aikaa tien reunaa edestakaisin kuono maassa muusta maailmasta välittämättä. Ohi ehti ajaa yksi Volvo, jonka kuski onneksi hiljensi vauhtia eikä ajanut koiran päälle. Pienen karjumisen jälkeen sain Oton kiinni, ja kotiin kävellessämme selvisi sekoamisen syykin; näimme nimittäin lähistöllä asuvan juoksuisen narttukoiran, joka oli juuri kävellyt emäntänsä kanssa kyseistä tietä pitkin. Kotoakin on juoksuinen terrierinarttu pitänyt viedä sukulaisille hoitoon, siinä määrin ovat tunteet olleet pinnassa molemmilla koirilla. Tänään poden ilmeisesti itsekin hetkellistä mielenhäiriötä, kun tulin täyttäneeksi ilmoittautumislomakkeen Kangasalan taippareihin 21.5. Mutta nyt pääsiäislomalle!

Alkuviikon treenit

Maanantaina kävimme toisen kerran tokoilemassa Hanna Helmisen opastuksella. Ohjelmassa oli perusasennon hiomista, seuraamista seinän vierellä, uusia kikkoja luoksetulon ja noudon harjoittelemiseen ja lopuksi kokeiltiin vielä esteen yli hyppimistä. Aluksi tehtiin myös paikallaolotreeni kahden muun tollerin kanssa. Nyt tulee parin viikon tauko tokotreeneihin, mutta kotioloissa täytyy toki pyrkiä treenaamaan vähän joka päivä.

Eilen tein saamistani kielloista huolimatta pienen nometreenin. Markkeeraukset ovat talvinomeissa menneet sen verran huonosti, että oli pakko kokeilla onko Oton markkeerauskyky todella hävinnyt talven aikana. Ei se mihinkään ole hävinnyt, Otto nimittäin toimi hienosti kun heitin sille viisi ykkösmarkkeerausta koemaastoja muistuttaneessa kuusikossa.

Eilen kävimme myös eläinlääkärissä otattamassa uuden verinäytteen rabiesvasta-aineiden tutkimista varten. Toivottavasti näyte ei tällä kertaa juutu matkalle, vaan päätyy perille saksalaislaboratorioon.

Pirkan dam(m)it

Tollerijoukkueita oli mukana peräti neljä, Otto edusti lopulta koko kisan viimeiseksi jääneessä joukkueessa.

Tässä arvostelu:

OHJAUSTEHTÄVÄ

Etenee linjaa, mutta ei oikein käytä vainua. Damit saadaan kuitenkin uusintalähetysten turvin talteen. Pisteet 12/20

PAIKALLISTAMISTEHTÄVÄ

Havaitsee molemmat heitot. Noutaa molemmat damit, vaikkakin hieman epävarmasti. Pisteet 12/20

HAKU

Nuori uros, joka löytää dameja, mutta ei ota suuhun. Liikkuu alueella ja vähän ulkopuolellakin. Ohjattiin maltilla. Tuo 1/6. Pisteet 5/20.

Yhteensä 29/60 pistettä. Nyt en jaksa edes selitellä huonouttamme, ottaa sen verran päähän koko nometouhu tällä hetkellä.

Aika hyvä kenraaliharjoitus

Eilen illalla ajoimme Vilppulaan nometreeneihin. Paikalla oli meidän lisäksemme Mäntän Seudun Nuuskujen nuoria koiria, jotka myös ovat lähdössä Pirkan dameihin tulevana sunnuntaina. Tavoitteena oli harjoitella samantyyppiset tehtävät mitä kokeessakin on odotettavissa, ja lisäksi oman vuoron odottelua mitä varmasti sunnuntainakin saa tehdä. Oton kanssa pääsimme aluksi odottamaan, kun toinen Otto teki hakutehtävän. Haku tehtiin motivoituna, eli omalla vuorollamme lähdin Oton kanssa mukaan, kun hakuruutua täytettiin. Nuoreen mäntytaimikkoon vietiin yhteensä seitsemän damia, joista kaksi jätettiin aivan hakualueen etuosaan männyntaimien oksille nostettuna. Lähetin Oton hakuun, mutta kuten niin usein ennenkin, ei haku käynnistynyt ihan heti, vaan jouduin antamaan pari uutta käskyä ja viittomaan kädellä hakualueen suuntaan. Sen jälkeen haku toimi kohtuullisen mukavasti, ja otimme talteen neljä damia seitsemästä. Pienen odotustuokion jälkeen pääsimme tekemään motivoidun linjalähetystehtävän. Vein Oton kanssa damin lumeen tallatun polun päähän ja paluumatkalla jätimme toisen damin suunnilleen uran puoliväliin. Lähetin Oton linjalle, pillitin lähihakumerkkiä ensimmäisen damin kohdalla, ja Otto palautti hienosti. Toisessa lähetyksessä Otto jumittui haistelemaan edellisen damin kohtaa, vaikka toistin eteen -käskyn siinä (tätä emme tosin ole harjoitelleet ennen). Otto kuitenkin pysähtyi pillikäskylläni ja lähti hienosti taakse, kun annoin käskyn ja käsimerkin. Saimme siis toisenkin damin hienosti pois linjan päästä. Viimeisenä teimme markkeeraustehtävän, jota ennen otimme lyhyen luoksetulon lumikasan yli (tarkoitus oli näyttää koiralle suora palautusreitti ensimmäiseltä markkeeraukselta). Luoksetulon loppuvaiheessa Otto kuitenkin päätti lähteä omille teilleen ja harhaili hetken maata haistellen. Sain sen vasta hetken huutelun jälkeen istumaan ja tulemaan luokseni, ja pääsimme jatkamaan markkeerauksia. Ensin tuli kaksi ykkösmarkkeerausta, jonka jälkeen kakkonen samoihin paikkoihin. Saimme kaikki damit ylös, mutta pientä hakua Otto joutui pudotusalueilla tekemään. Markkeerauskyky on päässyt talven aikana selvästi heikkenemään. Avustajien arastelu jatkuu edelleen, mikä näkyi välillä paikalleen jähmettymisenä, kun daminheittäjä otti muutamia askeleita. Tähänastiseen harjoitukseen olin kuitenkin kokonaisuutena aika tyytyväinen ja jos olisin ollut järkevä, olisin lopettanut tässä vaiheessa. Menin kuitenkin vielä treenien lopuksi hakemaan Oton autosta ja yrittämään kakkosmarkkeerausta uudestaan. Tuloksena oli kovaa vinkumista ja jälkien haistelua lähetyspaikalla, joten pyysin avustajaa ottamaan damit ylös itse Oton katsellessa ja vein sitten Oton takaisin autoon. Tämä harjoitus antoi kaikesta huolimatta kuitenkin uskoa siihen, että voimme saada Pirkan dameissa kaikki tehtävät suoritettua kunnialla.

Täällä vartioin minä

Eilen töissä ollessani oli kotiovellamme käynyt ovikelloa soittamassa ulkomaalainen, hieman epämääräiseltä vaikuttanut mieshenkilö. Johanna oli mennyt avaamaan, ja Otto oli seurannut perässä. Mies oli esittänyt paperilapun, jossa kuvailtiin monisanaisesti hänen perheensä karmeaa kohtaloa, lasten sairauksia jne. Auttamaan olisi kuulemma pystynyt ostamalla taidetta, jota miehellä oli mukanaan kahden taulun verran. Johannan sympatioita mies ei pystynyt voittamaan puolelleen, ja ilmeisesti tilanteen jännittyneisyyden vaistosi myös Otto, joka työntyi Johannan ja miehen väliin uhkaavasti muristen. Aika outoa koiralta, joka ei ole koskaan ennen osoittanut mitään vahtikoiran elkeitä eikä käyttäytynyt epäystävällisesti ihmisiä kohtaan. Taulukaupat jäivät siis syntymättä. Olisi ollut hupaisaa nähdä miehen ilme, kun hän suuntasi naapuriimme missä asustaa kaksi massiivisen kokoista dogo argentinoa :)

Tokoon tutustumassa

Eilen aloitimme Jyväskylässä Hanna Helmisen vetämän viiden kerran tokokurssin, jonka Saija Lampinen järjesti meille keskisuomalaisille tolleristeille. Kaikki mukana olleet koirat treenasivat vuorollaan puolisen tuntia Hannan ohjauksessa, ja yhdessä tehtiin lyhyt paikallaoloharjoitus. Oton kanssa harjoiteltiin perusasentoa, seuraamista "namikävelynä", luoksetuloa ja noutoa. Välillä rauhoituttiin paikalle taukoliikkeen avulla ja nostettiin kierroksia köysileluleikillä. Näistä treeneistä jäi kyllä erittäin hyvä tunnelma ainakin isännälle, mutta luultavasti koirallekin. Tekeminen oli iloista ja koiraa pyrittiin palkkaamaan ja kehumaan hyvistä suorituksista. Nomepuolella harmittaa ehkä eniten juuri se, että suuri osa treeniajasta menee usein koiran kieltämiseen ja turhaan äkseeraamiseen. Tätä tokopuolen myönteistä ilmapiiriä täytyy yrittää saada mukaan myös joskus turhan vakavamieliseen nomeharjoitteluun.

Malttia kehittämässä

Eilen kävimme Mäntässä nometreeneissä. Otto kävi aika kovilla kierroksilla ja äänteli sen verran paljon, että katsoin parhaimmaksi vain istuttaa sitä paikallaan ja antaa sen katsella muiden koirien työskentelyä. Hiljaisista hetkistä palkkasin aina makupalalla, ja kyllä Otto loppua kohden rauhoittuikin aika hyvin. Selvästi se myös oli ihmeissään, kun tuli kotiinlähdön aika, eikä se ollut päässyt tekemään yhtään noutoa. Nämä malttiharjoitukset otan nyt säännöllisesti käyttöön, eiköhän niistä tuloksiakin saada pikkuhiljaa. Treenien jälkeen teimme kotipihassa yhden helpon linjalähetyksen, joka sujui vauhdikkaasti. Eläinlääkäriltä sen sijaan tuli huonoja uutisia, Itella nimittäin oli palauttanut Saksaan lähetetyn verinäytteemme kaksi kertaa takaisin, joten joudumme käymään luovuttamassa uuden näytteen ensi viikolla. Tänään illalla alkaa Hanna Helmisen tokokurssi Jyväskylässä. Sinne täytyy lähteä kiireellä heti työpäivän jälkeen, joten Otolla varmasti on virtaa riittävästi, kun mitään rauhoittumislenkkiä emme ehdi tekemään.

Talvinomeilua Mäntässä

Nyt on sitten Oton koeura avattu, selvisimme nimittäin hengissä lauantain startista Mäntän epävirallisessa talvinomekokeessa. Kovin hyviä pisteitä tai sijoitusta ei kotiin viemisiksi herunut, mutta en kuitenkaan osaa olla kamalan pettynyt. Kokeessa oli kaksi rastia, joista ensimmäisellä tehtiin haku Kirsi Mantilon tuomaroimana. Otto ei lähtenyt tekemään hakua ensimmäisellä lähetykselläni, vaan jouduin ottamaan sen takaisin ja lähettämään uudelleen. Työmotivaatio oli jatkossakin aika heikko, joten ylimääräisiä käskyjä ja maanittelua tarvittiin. Saimme aikarajan puitteissa talteen kolme damia viidestä ja pisteitä 5,5/10. Toisella rastilla tuomarina oli Riitta Koivisto, ja tehtävinä kaksi ykkösmarkkeerausta sekä linjalähetys ensimmäisen markkeerauksen suuntaan. Molempien markkeerausten suuntaan ammuttiin laukaus haulikolla. Ensimmäiselle markkeeraukselle oli matkaa ehkä 25-30 metriä, ja matkalla piti ylittää oja. Maasto oli harvahkoa kuusimetsää, joten jonkin verran näköesteitä osui koiran ja markkeerausheiton väliin. Otto eteni ensimmäisen markkeerauksen suuntaan aluksi hyvin, mutta jäi sitten kuitenkin hakemaan damia liian läheltä. Kutsuin Oton pois ja kokeilin lähettää uudestaan, mutta lopputulos oli sama. Otto selvästi aristeli daminheittäjänä toiminutta avustajaa, eikä uskaltanut mennä riittävän lähelle. Heittäjä kertoi myöhemmin, että dami oli pudonnut tampatun pudotusalueen taakse pieneen kuoppaan, joten Otolla ei ollut mahdollisuutta nähdä damia yhtään kauempaa. Tuomari pyysi tässä vaiheessa meitä siirtymään toisen markkeerauksen lähetyspaikalle, jossa suoriuduimme aivan yhtä huonosti. Etäisyys oli suunnilleen sama kuin ensimmäisessä markkeerauksessakin, ja maasto ehkä hieman peitteisempää. Otto lähti hyvin markkeerausheiton suuntaan, mutta jäi pyörimään liian lähelle ja oli taas selvästi pelännyt damin heittänyttä avustajaa. Lopuksi yritimme linjalähetystä ensimmäisen markkeerauksen damille, ja sen saimmekin ylös ihan hyvin. Pisteitä ei tosin tästä ohjauksesta tullut kuin 4/10.

Koeselostus kokonaisuudessaan näytti tältä:

1. HAKU
Nuori uros, tekee hakua kun haluaa. Saa talteen 3 damia. Pisteet 5,5.

2. MARKKEERAUS
Näkee kummatkin, mutta ei suorita noutoja. Pisteet 2.

3. OHJAUS
Suorittaa ohjauksen motivoidusti. Pisteet 4.

4. TYÖSKENTELYHALU JA TEHOKKUUS
Ailahtelevainen työskentelyhalu, voisi olla tehokkaampi (Mantilo, 6 pistettä).
Voisi keskittyä paremmin (Koivisto, 5 pistettä).

5. YHTEISTYÖ
Ohjaaja ohjaa rauhallisesti "ei aivan tilanteen tasalla" olevaa koiraa (Mantilo, 7,5 pistettä).
Hyvässä yhteistyössä rauhallinen ohjaaja (Koivisto, 7 pistettä).

Yhteispisteet 24,25/50 ja sijoitus 37/42.

Oton veljistä Kairo oli 20. ja Nitro 23. Joukkueena sijoituksemme oli 27/36. Parin viikon päästä on edessä Pirkan damit, joten nyt pitäisi jostain löytää työmotivaatiota Otolle ja opettaa se olemaan pelkäämättä daminheittäjiä.

Ai niin, perjantaina kävimme Korpilahdella eläinlääkärissä ottamassa pari putkilollista verta. Toinen näyte lähtee Lohen tutkimukseen Helsinkiin, ja toisesta etsitään rabiesvasta-aineita Saksassa. Tarkoitus olisi hankkia Otolle passi, jos vaikka kesäkuussa tulisi lähdettyä näyttelyreissulle Norjaan.

Kuvan copyright: redadict.com

Rankka päivä

Eilinen päivä kului Tampereella, ja suurimmaksi osaksi KV näyttelyssä. Näyttely tarjosikin draamaa koko rahan edestä, kun saksalaistuomari Peter Beyersdorfin kanssa oli pieniä kommunikaatiovaikeuksia ja luulimme jo pudonneemme pelistä paras uros -kehässä, kun kehäsihteeri tuli yllättäen hakemaan meidät takaisin kehään ja pian juhlittiin SERTIÄ, CACIBIA ja ROPPIA :) Kiitokset vaan kasvattaja Anninalle erinomaisesta esittämisestä sekä korvien ja tassujen pikaisesta siistimisestä isännän huolimattoman trimmauksen jäljiltä! Ryhmäkehässä esittäjäksi vaihtui isäntä, ja menestys oli sen mukaista eli puoli kierrosta kehässä ja kotiin kiitos. Hieno kokemus sinänsä oli tuo ryhmäkehässä esiintyminen Apocalyptican sellomusiikin soidessa taustalla. Lampisen Saijalle muuten kiitokset oheisesta kuvasta! Aika köyhä on kuvien(kin) suhteen vielä tämä blogimme, mutta täytyy yrittää itsekin aktivoitua kuvaajana.

Näyttelyn jälkeen ajoimme pikavauhtia Tampereen Niihamaan, missä Daisy, Ilo ja Kairo olivat jo treenaamassa nomea Anninan ja Janin opastamina. Meillä oli ohjelmassa kolme tehtävää: aluksi kakkosmarkkeeraus, missä ensimmäinen heitto tuli melko läheltä kuusen takaa ja toinen eri suunnasta hieman kauempaa. Kauimmainen dami upposi hankeen ryteikköiseen ojaan, eikä Otto saanut sitä ylös vaan haki liian läheltä joten kutsuin pojan pois. Uusintaheitto tuli hieman lähemmäksi ja Otto eteni damille ja hyppäsi sen päälle, jolloin dami hautautui syvälle hankeen eikä koira sitä enää löytänyt. Työskentelyinto ei ollut kovin korkealla tasolla, mitä selittänee pitkä ja raskas päivä näyttelypaikalla ja ehkä sekin, että markkeerauksia emme ole treenanneet todella pitkään aikaan. Seuraavaksi tehtiin linjalähetys sokkona lyhyehköltä matkalta. Otto ei edennyt kovin suoraan, enkä itse osannut pillittää lähihakumerkkiä oikeassa paikassa mutta dami saatiin kuitenkin ylös kohtuullisen hyvin. Lähetyspaikalla Otto suorastaan pelkäsi Anninaa, eikä palautuksessakaan meinannut uskaltaa tulla luokseni, kun Annina seisoi vieressä. Pelottava täti tuo meidän kasvattajamme :) Ohjaustehtävän jälkeen huilasimme hetken autossa ja teimme sitten lopuksi hakutehtävän. Muutaman kymmenen metrin laajuisella hakualueella oli viisi damia, ja lähetys tapahtui syvän ojan yli. Otolle ovat yhteistreeneissä tehdyt haut olleet aina vaikeita, ja niin nytkin. Ensimmäisellä lähetyksellä Otto eteni vain viitisen metriä, kävi sitten nostamassa koipea ja kääntyi takaisin päin. Lähetin uudestaan ojan pohjalta, ja pienellä ylimääräisellä kannustuksella hakutyö käynnistyi. Otimme ylös kolme damia viidestä, ja vaikka mitään näyttävää tai tehokasta hakua ei nähtykään, olen kuitenkin tyytyväinen että onnistuimme edes jollakin tavalla. Tämä oli kuitenkin paras hakusuorituksemme yhteistreeneissä tähän asti.

Nyt otamme viikon hyvin rauhallisesti, ja lauantaiaamuna on sitten edessä startti Mäntän Talvinomessa. Saapa nähdä, miten siellä käy.

Lepoa ja luoksetuloja

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet nometreenien suhteen varsin hiljaisissa merkeissä. Koiviston Riitta totesi isäntäni treenanneen minua hieman liikaa ja määräsi lääkkeeksi lepoa treeneistä ja lenkkeilyä. Nyt isäntä on sitten vaan juoksuttanut minua vapaana metsissä ja pillittänyt välillä luokseen hakemaan palkaksi makupalan. Pari kertaa olen päässyt damejakin ihmettelemään, kun isäntä on vienyt minut yhteistreeneihin Akan, Islan ja Welmun kanssa. Näyttelyssäkin kävimme Pohjanmaalla, ja olin siellä koko tolleriporukan komein. Nyt on kaksi sertiä palkintokaapissa, joten kovin monessa näyttelyssä en varmaankaan joudu ennen kaksivuotissynttäreitäni enää käymään.

Eliittiryhmän opissa

Eilen olin kuunteluoppilaana seuraamassa tollerien nomevalmennusryhmän harjoittelua Jämsän Hopsussa. Kouluttajana toimi Esa Valkonen ja päivän aiheena oli ohjaus. Paljon hyviä vinkkejä tuli päivän aikana kuultua sekä Esalta että monelta muultakin paikalla olleelta ihmiseltä. Niihin palaan tarkemmin, jos ja kun pääsen soveltamaan niitä omissa harjoituksissamme myöhemmin. Nyt on edessä kiireinen viikko, joten nomeilu jäänee vähemmälle. Tulevana lauantaina käymme Laihialla näyttelyssä, ja sen jälkeen onkin koko hiihtolomaviikko aikaa keskittyä nometreeneihin.

Sittenkin luolakoiraksi?

Viikonloppuna lenkkeillessämme löysimme kiviröykkiön, jonka uumenissa jäljistä päätellen majoittui supikoiria. Otto innostui tutkimaan koloja niin raivokkaasti, että mukana olleen luolaspesialistin, eli perheen terrierin kanssa tuli melkein tappelu luolaan pääsemisestä. Onneksi Otto on sen verran isokokoinen, että luolaan se ei kaivamisenkaan jälkeen mahtunut. Nomeharjoittelussa saavutimme edistysaskeleen, kun Oton pysäyttäminen pillillä eteenmenon aikana onnistui. Treenasimme myös sivusuuntia, joissa oli havaittavissa pientä ennakointia, eli Otto ryntäsi liikkeelle heti käden heilahdettua, odottamatta sanallista käskyä.

I don't wanna lose control

Viikonloppuna treenailimme nomejuttuja mukavan talvisessa pakkassäässä. Taisin vaatia Otolta vähän liikaa yrittäessäni opettaa pysähtymistä linjalähetyksen yhteydessä. Asia ei oikein mennyt jakeluun ja koira selvästi stressaantui tilanteesta. Isännän päreiden palaminenkin on tainnut olla lähellä, kun treeneissä mukana ollut vaimoni ehti jo luulla minun vaihtaneen koiramme nimen Otosta Perkeleeksi. Seuraavat harjoitustuokiotkaan eivät sujuneet täysin mallikkaasti, vaan kuumenemista esiintyi ja lähtipä Otto rehellisesti sanoen suorastaan käsistä pari kertaa. Nyt on siis mitä ilmeisimmin aika katsoa peiliin, pitää pieni tauko ja yrittää uudestaan rauhallisten perusharjoitusten avulla.

Hiihtoa ja uusien varusteiden kokeilua

Maanantaina kokeilin Oton kanssa koirahiihtoa kolmatta kertaa. En saanut houkuteltua koiraa kunnon vetoon edes muiden koirien perään, vaan Otto jarrutteli ja kiskoi ladun sivuun. Kokeneemmalta koirahiihtäjältä sain neuvon, että kannattaa hiihtää paljon koira vapaana juosten ja yrittää vasta sitten uudestaan vetoa. Vielä kun löytyisi hiihtopaikka, missä uskaltaa juoksuttaa koiraa vapaana..

Tämä pimeä vuodenaika ei päivätyössä kävijän nometreenausta oikein suosi, mutta eilen ehdin tekemään järven jäällä 10 minuutin treenin ennen pimeän tuloa. Aluksi otin vähän seuraamista uudella wt-hihnalla. Toimii muuten hyvin tuollainen joustamattomasta materiaalista tehty lyhyt hihna. Sitten tein viisi motivoitua linjalähetystä siten, että heitin aina ennen lähetystä häiriöksi damin jommalle kummalle sivullemme. Aluksi todella selvästi sivuun, mutta viimeisillä heitoilla jo lähemmäksi lähetyslinjaa. Yhdellä lähetyksellä viidestä Otto lähti ensin häiriödamin suuntaan, mutta muuten suoraan linjalle. Vauhti oli hyvä, myös palautuksissa. Uudet polyfoam-damit olivat nyt ensimmäistä kertaa testissä ja tuntuivat toimivan hyvin. Perinteisten kangasdamien kanssa on pakkaslumessa ollut vähän ongelmia, kun ne kastuttuaan keräävät lunta eivätkä sitten tahdo oikein kelvata Otolle.

Tuskailua Tampereella

Eilen suuntasimme Renun nokan kohti Tamperetta, jossa Rantasen Sanna veti Tampereen seudun tolleristeille taipparitreenejä. Helppoahan sen piti meille olla, kun taipparitasoiset tehtävät ovat kotona sujuneet hyvin. Yhteisharjoituksissa kompastuskivenämme on ylikuumenemisen lisäksi ollut haku, joka ei kummallakaan kahdesta aiemmasta yrityksestä ole onnistunut. Sama toistui eilenkin, kun Otto pääsi yrittämään lumiseen metsään tehtyä damihakua koko joukon viimeisenä. Heti lähetyksen jälkeen huomasin, että pojan ajatukset olivat ihan muualla kuin dameissa. Otto juoksi ensimmäisen damin ohi ihan vierestä ja alkoi haistelemaan muiden koirien jälkiä. Toinen yritys tehtiin motivoituna, eli dameja käytiin nostelemassa Oton katsellessa. Tulos oli kuitenkin yhtä surkea, kun Otto karkasi hakualueelta viereiselle pellolle muiden koirien pissoja haistelemaan. Kotona Otto kyllä osaa, eli kun teen hakuruudun itse, on Oton toiminta useimmiten varsin mallikasta. Vieraan ihmisen tekemä hakuruutu vierailla dameilla ja muiden koirien hajuilla höystettynä ei vaan toimi. Yhteisharjoituksissa häiriötekijöitä on ilmeisesti syytä pyrkiä vähentämään ja opetella hakua helpompien harjoitusten avulla. Eipä siis auta kuin hiihtäjä Sami Jauhojärveä lainaten painaa leuka rintaan ja suunnata kohti uusia pettymyksiä.