sunnuntai 23. elokuuta 2009

Uusi laji ja kotikisaviikonloppu

Perjantaina Otto otti ensiaskeleensa pk-lajien maailmassa käymällä Johannan kanssa BH-kokeeseen tähtäävissä harjoituksissa. Hienosti olivat kuulemma suoriutuneet, joten jatkoa ilmeisesti seuraa silläkin rintamalla. Lajivalikoima kasvaa sitä vauhtia, että Koiviston Riitta epäili Oton saavan burn-outin, jos tämä meno jatkuu. Lienee pakko joko a) vähentää lajeja tai b) lisätä koirien määrää taloudessamme.

Omasta puolestani viikonloppu on kulunut tolleriyhdistyksen tapahtumissa talkoilemalla. Lauantaina ratkottiin nomemestaruudet Jämsänkoskella ja sunnuntaina näytelmöitiin Jämsässä. Nomekoetta oli mielenkiintoista seurata aitiopaikalta, eli pienestä ja kiikkerästä soutuveneestä josta pudottelin sorsia ohjaustehtävää varten ja heittelin lokkeja sekä maalle että veteen. Omalta osaltani koe sujui lähes virheettömästi, ainoastaan kerran jäi lokki heittämättä kun koira karkasi laukauksen jälkeen noutoon ja hitaaseen hämäläiseen tapaani pohdin muutaman sekunnin liikaa, että mitäs nyt pitäisi tehdä. Koira sai onneksi uusia markkeeraustehtävän, joten en onnistunut pilaamaan koetta tuon flatin osalta.

Sunnuntaina sitten Ottokin pääsi mukaan, ja itse sain katsella kehän laidalla kun Annina hoiti handlaamisen. Loistavasta esittämisestä ja kotikenttäedusta huolimatta emme päässeet aivan terävimpään kärkeen, mutta kovatasoisessa joukossa urosten kahdeksanteen sijaan täytyy toki olla tyytyväinen, varsinkin kun Oton karvapeite ei tällä hetkellä ole missään näyttelykunnossa.

Onnittelut koko shown vieneelle "superkoira" Ramonille ja muillekin menestyneille niin nome- kuin näyttelypuolella. Erityisonnittelut Riitalle ja Akalle ensimmäisestä ykköstuloksesta nomekokeessa!

Tuomari Filip Johnssonin näyttelyarvostelu: "Maskulint huvud med härrligt uttryck. Utmärkt hals & rygglinje. Något brandt kors. Välvinklad fram & bak. Välutvecklad kropp. Utmärkt benstromme. Utmärkta rörelser från sidan, något trång bak. Flott presenterad. Ej i bästa päls i dagen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti