torstai 9. joulukuuta 2010

Katse eteenpäin


Oton lääkekuuri päättyi tänään, eikä mitään taudin oireita ole esiintynyt enää moneen päivään. Pienten ulkoilutushetkien aikana poika ei meinaa pysyä nahoissaan, vaan juoksemaan pitäisi selvästi jo päästä. Lääkärin määräyksestä jatkamme kuitenkin vielä hetken aikaa vain kevyesti liikkuen.

Oton kovan naistenmiehen maine narttutollereiden keskuudessa on levinnyt jo ainakin Savoon asti, koska siltä suunnaltakin tuli erittäin ihastuttavalta neitokaiselta tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Sairauslomailua



Niinhän siinä sitten kävi, että Oton tauti tarttui perheen muihinkin koiriin. Nyt on vain lepäiltävä, joten lenkkeily ja treenaaminen on tauolla. Tässä vaihtelun vuoksi pari itsenäisyyspäiväkuvaa takapihamme metsiköstä.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Ymmärrän yskän

Aluksi en kyllä ymmärtänyt, vaan vein Oton hallitokotreeneihin perjantaina vaikka se oli yskinyt pari kertaa päivän aikana. Seuraavana päivänä yskä paheni eikä ruokakaan enää maistunut. Yskösten mukana alkoi tulla vaahtoisia oksennuksia ja limaklönttejä, joten aloin jo hieman huolestua. Tänä aamuna Otto vaikutti jo paljon pirteämmältä, mutta Johanna päätti kuitenkin käyttää sen lääkärissä. Lääkäri totesi kurkun ja imusolmukkeiden olevan turvoksissa ja lätkäisi mukaan antibioottikuurin sekä kolmen viikon treenikiellon. Kevyttä hihnaulkoilua on siis tiedossa lähes jouluun asti. Täytyy varmaan keskittyä treenaamaan perheen muita koiria, ettei tule kovin pahoja vierotusoireita koulutushommista.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Rautaisannos tokoasiaa

Viikonloppu sisälsi roppakaupalla tokotietoutta. Lauantain olin kuunteluoppilaana Keuruun tokopäivässä, ja sunnuntaina käynnistimme oman pienen treenirinkimme maneesiharjoitukset.

Lauantain koulutus oli Keski-Suomen Kennelpiirin toko-jaoston järjestämä, ja kouluttaja Christa Enqvist on Suomen tokomaajoukkueen pitkäaikainen jäsen niin kilpailijana kuin joukkueenjohtajanakin. Christa aloitti parin tunnin luennolla, jossa korosti mm. mustavalkoisuutta eli sitä, että koiralle kulloinkin asetetuista kriteereistä pidetään ehdottoman johdonmukaisesti kiinni. Tokoharjoittelussa hän painotti intensiivisen tekemisen filosofiaa ja sitä, että koiralta on aina vaadittava täydellistä asennetta tehtävien suorittamiseen. Hän aloittaa usein treenin ns. asenteen nostatuksella eli jollakin hyvin motivoidulla vauhdikkaalla suorituksella ja siirtyy vasta sitten varsinaiseen vaikeampaan harjoitteeseen. Ehdottomasti kiellettyä on mm. maan haistelu ja kaikenlainen ääntely treenisession aikana. Viedessään koiran uuteen paikkaan harjoittelemaan Christa pitää tehtäviä helpottamalla aina huolta siitä, että koira onnistuu hyvin ja sen itseluottamus kohenee. Nomepuolellekin hyvin sopivia asioita käsiteltiin, mm. häiriöharjoituksia ja koiran "henkisten lukkojen" murtamista. Hirvittävän paljon hyvää asiaa tuli yhdeksän tunnin päivän aikana kuultua ja nähtyä, toivottavasti saan niistä edes jotain siirrettyä omaan tokoiluuni. Toisaalta tuli taas huomattua kuinka monta asiaa olisi voinut tehdä paljon viisaammin heti tokouran alussa. Kouluttaja sentään lohdutti meitä toteamalla, että kaikkea ei tarvitse tehdä viimeisen päälle jos tavoitteena on esim. VAIN tottelevaisuusvalion arvo :) Suosittelen ehdottomasti Christan koulutuksia kaikille tokosta kiinnostuneille, jos vain tilaisuus tulee.

Tänään vedimme koulutusohjaajakurssilla syntyneen porukan kanssa pitkän tokoharjoituksen maneesissa, ja olen Oton osalta tyytyväinen sen hyvään keskittymiseen ja asenteeseen useista häiriökoirista ja uudesta oudosta paikasta huolimatta. Hevosenjätöksiäkään se ei haistellut eikä maistellut yhtään, joten ainakin meille maneesi sopii harjoituspaikaksi. Ruudun alkeisharjoitukset menivät hyvin, samoin olin näkevinäni mikroskooppisen pientä edistymistä asennonvaihdoksissa paikallaan (kaukokäskyjen alkeisharjoituksia). Piippaaminen pysyi kohtuullisesti kurissa, paitsi lopuksi tehdyssä paikkamakuussa. Toivottoman kauan hinkkaamiini liikkeestä seisahtumisiin ja maahanmenoihin sain vähän uusia vinkkejä, jotka toivottavasti saavat kehitystä aikaan. Liikkeestä istuminen taas yllätyksekseni meni hienosti. Töitä on kaiken kaikkiaan runsaasti edessä, vaikka emme tva:ta kummemmista tulevaisuudentavoitteista haaveilekaan..

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

3.17 sekuntia..

..kului Otolta aikaa kymmenen makupalan syömiseen Jyväskylän näyttelyn yhteydessä järjestetyssä kilpailussa. Tulos oli koko viikonlopun paras ja sillä irtosi paikka Messukeskuksessa joulukuussa käytävään finaaliin. Kehäänkin Otto pääsi pyörähtämään ja sijoittui Emilian kanssa seitsemän parhaan joukkoon juniorhandlerin SM-osakilpailussa. Otto on mitä ilmeisimmin pikamatkojen mies, koska kestävyyslajeissa en saa sitä pärjäämään. Lauantaina puin taas pitkän tauon jälkeen vetovaljaat ja juoksuvyön päälle ja kävin juoksemassa viiden kilometrin lenkin Oton kanssa. Yritin kovasti saada koiran juoksemaan edelläni, mutta se liimautui sivulleni ja ravasi siinä todella kauniisti koko lenkin ajan. Mielelläni kokeilisin joskus canicrossia tai valjakkohiihtoa oikein kilpailuissa, mutta tämän koiran kanssa siitä ei taida tulla mitään. Juoksuinen narttu pitäisi varmaan laittaa houkuttimeksi edelle, niin voisi Otostakin löytyä uusi vaihde.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Lemmensairaus iski?

Maanantaina Otto teki itselleen epätyypillisen tempun katoamalla metsään iltapimeässä lenkillä ollessamme. Kyllästyin kiristyvässä pakkasessa pian koiran huuteluun ja lähdin kotiin hakemaan apuvoimia. Ajelimme kahdella autolla lähialueen metsäteitä läpi pysähtyen välillä huutelemaan ja pillittämään koiraa, ja reilun tunnin kateissa olon jälkeen karkulainen ilmaantuikin takaisin voimakkaasti kalalta(!?) haisten. Ehkä metsästä oli löytynyt herkkuja, koska iltaruoka jäi Otolta osittain syömättä. Tällaistakaan ihmettä en muista koskaan ennen tapahtuneen. Maanantai-illan jälkeen kaikki ruokailut ovat sujuneet Otolta poikkeuksellisen rauhalliseen tahtiin, mutta oksentelua tai muitakaan ylimääräisiä oireita ei ole ilmaantunut. Toivottavasti kyse ei ole mistään vatsanväänteitä tai sydänsuruja vakavammasta.

Oton morsiamen henkilöllisyyden voi jo nyt varmasti täälläkin julkaista, eli kyseinen tollerineito on Hulivilin Stepping Rose "Ria".

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Muisti palaa pätkittäin

Nyt alkavat olla käsillä viimeiset mahdollisuudet tehdä maastotreenejä arkisin työpäivän jälkeen, mikäli haluaa tehdä niitä edes osittain päivänvalossa. Tänään kiirehdin töistä suoraan metsään koirien kanssa ja tein Otolle aluksi helpon muistiharjoituksen. Vein koiran kanssa yhdessä kaksi damia n. 50 metrin päähän niin, että damit olivat lähes vastakkaisissa suunnissa lähetyspaikalta. Otto muisti ja löysi molemmat ongelmitta, joten lisäsin seuraavaksi kolmannen damin n. 100 metrin päähän edellisten muistipaikkojen väliin. Tämäkin sujui, ja lopuksi heitin Otolle helpohkon kakkosmarkkeerauksen. Kun kakkonen meni hyvin, innostuin kokeilemaan kolmosta. Se osoittautui liian haastavaksi. Otto haki hyvin viimeisenä ja ensimmäisenä heitetyt damit, mutta unohti keskimmäisen. Senkin Otto lopulta löysi, mutta enemmän nenänsä kuin muistinsa ansiosta. Tätä on seuraavaksi kokeiltava hieman helpompana versiona. Mukava oli tehdä pieni treeni joka tapauksessa pitkän nometauon jälkeen.

Seuruuta ja sekstailua

Seuraamisen osat alkavat Otolla olla aika hyvin kasassa. Itse olen suhtautunut hieman kriittisesti sivuaskeliimme ja peruuttamiseen, mutta eilen Helmisen Hanna totesi niiden olevan kympin arvoisia joten luotan ammattilaisen sanaan ja keskityn jatkossa hiomaan muita virheitä kuntoon. Työtä kyllä riittää, koska esimerkiksi voittajaluokan kaukokäskyjen treenaamisessa en ole päässyt alkua pidemmälle. En ole saanut Ottoa pysymään paikallaan asennonvaihdosten yhteydessä vaikka olen itse ollut aivan koiran vieressä. Hanna antoi tähän reseptiksi aika monimutkaiselta kuulostavan systeemin, joka alkaa siitä että koiran takajalasta pidetään alkuvaiheessa kiinni ja jumpataan liikeradat kuntoon. Otto aristelee takakoipeensa koskemista, joten vielä tätäkin ennen on tehtävä tasapainoharjoituksia, jossa seisovan koiran jalkoja nostellaan ilmaan ensin yksitellen ja sitten kaksi kerrallaan. En tiedä tajusinko tästä koulutusmenetelmästä paljonkaan, mutta täytyy kokeilla. Tokoharjoitusten jälkeen Ottoa odotti ehkä paras mahdollinen palkka, kun kävimme tapaamassa erästä ihanaa tollerityttöstä. Ensikertalaiseksi Otto hoiteli hommat tyylikkäästi, joten rakkauden hedelmistä päästään ehkä nauttimaan vuodenvaihteen tienoilla.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Harjoituskauden käynnistelyä

Ensilumi on satanut, joten lienee taas aika ryhdistäytyä myös treenirintamalla. Olen itse istunut viime viikonlopun toko koulutusohjaajakurssilla, ja samaa herkkua on luvassa vielä tulevaksikin viikonlopuksi. Mitään kovin uutta ja mullistavaa ei vielä ole tullut eteen, mutta aina kurssilla käyminen saa kuitenkin oman treenimotivaation hieman nousemaan. Oton kanssa olisi tarkoitus treenata tokon voittajaluokan liikeet kisakuntoon kevääseen mennessä, ja tällä viikolla olen hieman tarkistellut missä olemme menossa. Seuraamisen osalta otin harjoittelun kohteeksi paikallaan kääntymiset ja sivuaskeleet, mitkä sujuvat mielestäni aika hyvin. Ainoastaan sivuaskelissa vasempaan on vielä hiomista, niissä koira tahtoo hypähdellä pois altani hieman hallitsemattomalla tavalla. Jostain syystä sivuaskelien treenaminen myös kuumentaa koiraa selvästi. Luoksetulon osista liikkeestä maahanmeno sujuu hyvin, seisahtumisissa vaihdoin suullisen käskyni käsimerkkiin ja yritän löytää liikkeeseen uutta potkua. Hyppynoudossa ja metalliesineen noudossa ei ole isoja ongelmia, palautuksessa Otto usein osuu hieman jalkaani, mikä täytyy velä karsia pois. Tunnistusnoutoa emme ole tehneet aikoihin, joten siinä täytyy varmaankin palata alkeisharjoituksiin. Ruudun kanssa tilanne on sama, eli moneen kuukauteen en ole sitä kokeillut ja alusta on varmasti aloitettava. Pelkkää tokoilua ei talvikautemme sentään ole tarkoitus olla, vaan nomepuolen asioitakin aiomme edelleen harrastaa. Itse en vain oikein tiedä mitä nomeilun osalta on tehtävissä. Malttia ja hallintaa en osaa koiralle kehittää, joten toivon että yksi ikävuosi lisää saa taas kehitystä aikaan sillä rintamalla. Tehtävien suhteen tavoitteena voisi olla kolmosmarkkeerauksen oppiminen ja tietysti ohjaukset entistä pidemmillä etäisyyksillä.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Ylimenokauden kuulumisia

Koekautemme on tämän vuoden osalta ohi, ja täytyy tunnustaa että treenimotivaatiokin on lähtenyt syyslomalle. Käytännön metsästystä sen sijaan olemme Oton kanssa ehtineet hieman harrastaa, ja vähäisestä saaliista huolimatta olen sitä mieltä, että se on kyllä parasta mitä ihminen voi koiran kanssa yhdessä tehdä. Kanalintuja olemme jahdanneet metsässä samoillen, ja Otto on ilman minkäänlaista opettamista alkanut kulkea sivuillani ja edelläni suurinpiirtein haulikonkantaman etäisyydellä maastoa haravoiden. Linnut ovat vaan tänä syksynä olleet poikkeuksellisen arkoja, joten ampumatilanteita ei ole juurikaan tarjoutunut. Vesilinnustusreissut ovat jääneet valitettavan vähiin, mutta telkän nouto metsälammen kylmästä vedestä onnistui täydellisesti kun kävimme iltahämärissä rantakaislikot kiertämässä, ja pääsin yhden pomppulinnun pudottamaan. Vaikka Otosta ei kovin kummoista koekoiraa taida koskaan kehittyäkään, riittävät sen ominaisuudet mainiosti omien metsästysreissujeni tarpeisiin.

Kotikaupunkimme olemattoman tokokoulutustarjonnan vuoksi palveluskoirayhdistyksen ihmiset ovat houkutelleet minua lähtemään tokon koulutusohjaajakurssille, ja nyt on muutama päivä aikaa päättää lähdenkö. Omiin kouluttajaominaisuuksiini en kyllä luota pätkääkään, mutta jospa kurssilla kehittyisin edes vähän. Saapa nähdä tuleeko lähdettyä.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Mejäkausi paketissa

Lyhyeksi jäi mejäilykautemme tänä vuonna, kun kävimme Oton kanssa vain kahdessa kokeessa ja nekin osuivat peräkkäisille viikonlopuille. Tuloksen saimme molemmista kokeista, mutta ykkönen jäi vielä odottelemaan parempia aikoja. Eilen siis olimme Jyväskylän Leppälahdessa Suomen amerikancockerspanieleiden ja Suomen jackrussellinterriereiden järjestämässä kokeessa. Lähdin koitokseen vähän huolimattomasti valmistautuen ja ainoat mukaan ottamani kengät olivat valkoiset tennarit. Onneksi maastot olivat niin kuivia, että ilman saappaitakin selvisin kengät ja sukat kuivina. Otto jäljesti ajoittain ihan hyvin, mutta otti hukan sekä katkokulmalla että yhdellä tavallisella kulmalla. Harjoittelua tämäkin laji siis vaatii, nyt se on rehellisesti tunnustettava.

Tuomari Tuula Svan antoi Otolle 29 pistettä ja VOI3 -tuloksen tällaisen koeselostuksen kera:

"Otto ohjataan jäljelle ja se aloittaa pääosin ilmavainuisen jäljestämisen. Jäljestys on siksakkia molemmille puolille jälkeä. Ensimmäinen kulma, jolla katko ensin veretystä hakien, mutta sitten lähtee suoraviivaisesti pois kauas katkolta, ja tuomitaan hukka. Puhdas jälki jota toiselle kulmalle joka pienellä lenkillä. Kolmas osuus vauhdilla kulmalle, josta poistutaan suoraviivaisesti jäljeltä ja tuomitaan toinen hukka. Puhdas jälki jota kaadolle jonka ottaa ja tuo ohjaajalle. Kaikki makaukset osoitetaan pysähtymällä ja nuuhkimalla. Kulmilla harmittavat hukat pudottavat tänään pisteitä ja palkintosijaa. Harjoittelun myötä tulee tulokset paranemaan."

maanantai 6. syyskuuta 2010

"Mikset treenaa tuon koiran kanssa?",

kysyi tuomari minulta päästyäni Oton kanssa kaadolle Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen mejämestaruuskokeessa Korpilahdella eilen. Olin lipsauttanut koesihteerille ennen lähtöä ettei ole oikein tullut treenattua, ja tuomari tietysti kuuli. Vähäisen harjoittelun ja vuoden pituisen koetauon takia odotukseni eivät ennen starttia olleet korkealla. Kun oppaaksi sattui vielä tuoreen Keski-Suomen piirinmestari Teddyn emäntä Kati, häpesin jo etukäteen suoritustamme huippumejäilijän nähden. Jäljelle kuitenkin lähdimme, eikä ensimmäinen osuus tuntunut menevän mitenkään erityisen huonosti. Pieniä siksakkeja Otto teki puolelta toiselle ja piti tapansa mukaan reipasta vauhtia. Ensimmäisellä makauksella Otto yllätti merkkaamalla sen hyvin haistellen. Sama tapahtui kaikilla muillakin makuilla, yhden Otto jopa palasi haistelemaan meinattuaan ensin mennä vierestä ohi. Ensimmäisen osuuden lopulla Otto poistui määrätietoisesti sivuun jäljeltä, ylitti ojan ja lähti aukolle pyörimään. Siellä se pysähtyi ihmettelemään jäljen häviämistä, mutta kun kehotin sitä jäljelle se jatkoi aukolla väärään suuntaan. Hukkahan siitä tuli, ja palasimme tuomarin kanssa jäljelle. Ensimmäisellä kulmalla oli etukäteen kovasti pelkäämäni katko. Täytyy tunnustaa, että itse en ollenkaan tajunnut olevamme katkokulmalla. Otto kyllä teki ylimääräisen lenkin tiheikössä mutta oma suuntavaistoni taisi olla sekaisin siinä vaiheessa. Nyt alkoikin sitten sujua paremmin. Ennen toista kulmaa tuli vielä aika iso tarkistuslenkki ja tuomari huomautti liiallisesta vauhdista. Aloin jarruttelemaan Ottoa ja ilmeisesti se auttoi jäljestykseenkin, koska kolmannen ja neljännen suoran Otto paineli kuin juna suoraan jäljellä ilman normaalia aaltoilevaa tyyliään. Pieniä lenkkejä toki tuli, mutta itselläni oli narun päässä todella varma olo kun Otto paineli menemään ja vilkaisi vain pahoissa ryteiköissä taakseen, että eikö se isäntä meinaa pysyä mukana. Kaadolla Otto nappasi sorkan suuhunsa ja olin todella tyytyväinen suoritukseemme. Hukka ei harmittanut yhtään, kun Otto palautti loppujäljen tarkalla työllään luottamukseni sen mejäilykykyihin. Ensi viikonloppuna on heti uusi koe, joten taitaa se treenaaminen edelleen jäädä odottelemaan parempia aikoja.

Tässä vielä arvostelu:

"Jäljen ikä 24h40min, jäljestysaika 13.30-14.00 (30min).
a) jäljestämishalukkuus, pisteet 4/6
b) jäljestämisvarmuus 7/12
c) työskentelyn etenevyys 7/10
d) lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky 13/14
e) käyttäytyminen kaadolla 3/3
f) yleisvaikutelma 3/5
Pisteet 37, tulos VOI2.

Koeselostus: Lähtömakaus nuuhkitaan ja ohjatusti jäljelle. Otto jäljestää 1-osuuden tarkasti. Ennen kulmaa määrätietoinen poistuminen jäljeltä hukkaan saakka. 2-osuus alku hyvin, loppuosuudella tarkastuslenkkejä. 3- ja 4-osuus jälkitarkasti. Kaikki makaukset merkataan erinomaisesti. 1-kulma, jolla katko selviää laajalla lenkillä. 2. tarkasti ja 3. lenkillä. Kaatoa nostelee. Tuomari Seppo Venäläinen."

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tehotiistai

Olin suunnitellut eilisestä oikein kunnon toimintapäivän, eli töiden jälkeen piti käydä vetämässä Otolle lyhyt verijälki, kiirehtiä sitten tokotreeneihin ja vielä iltalennolle sorsia kyttäämään. Aivan kaikkea en kuitenkaan ehtinyt, joten illan saldoksi jäi tokoilu ja sorsastus. Voi olla hyväkin, ettei tule tuota mejää liikaa tehtyä ennen viikonlopun koetta. Kauhistuin vaan kun katsoin netistä mejäsääntöjä ja huomasin kuinka isot etäisyydet katkokulmalla on. Olen treenannut paljon pienempiä katkoja, eikä niistäkään ole tullut mitään.

Helmisen Hannan tokotreeneistä siis aloitimme ja tällä kerralla keskityimme vain kahteen liikkeeseen. Aluksi virittelin Oton liikkeestä seisomisiin ja sitten kokeilimme stoppeja koeliikkeen omaisesti. Pelkällä käsimerkillä pitkältä etäisyydeltä en vielä saanut nopeita seisahtumisia aikaiseksi, mutta kun otin vähän vartaloapua ja suullisenkin käskyn mukaan, niin pari oikein hienoakin suoritusta nähtiin. Hyvin sujunutta tunnistusnoudon harjoittelua veimme eteenpäin siten, että Hanna asetteli omia kapuloitaan erilaisiin muodostelmiin ja minä kävin lisäämässä oman kapulamme sekaan. Otto toimii tässä liikkeessä hyvin varmasti, mutta törmää usein kapuloihin hirveällä vauhdilla lennättäen ne pitkin kenttää. Nyt se otti muutaman kerran myös kevyesti kiinni vääristä kapuloista ennen oman löytymistä, joten pientä takapakkia on vielä treeneissä otettava.

Tokokentältä ajelin suoraan sorsastuspaikan rantaan, jossa ahtauduin kahden kaverin ja Oton kanssa veneeseen. Ajelimme läheiseen saareen, jonka rantaa lähestyessämme huomasin sorsan uiskentelevan rantakaislikossa. Sammutimme moottorin ja kaverit alkoivat kiireesti kaivella panoksia ja pyssyjä esiin. Veneen lipuessa lähemmäksi lähti rannan suojista lentoon parinkymmenen sorsan parvi, joista paria viimeistä yritimme ampua. Ensimmäinen laukaus meni ohi, mutta toisella osui ja sorsa putosi rantaveteen reilun parinkymmenen metrin päähän. Otto katseli laukauksen aikana hieman väärään suuntaan eikä nähnyt pudotusta, mutta lähetin sen kuitenkin noutoon ikään kuin markkeeraustehtävälle. Otto ui oikeaan suuntaan hetken, mutta kääntyi sitten ja alkoi tehdä hakua sillä paikalla, mistä parvi oli lähtenyt ilmaan. Jouduin pillittämään ja huutamaan koiralle useita kertoja, mutta lopulta sain sen ohjattua sorsalle. Palautus olikin sitten aika kamalaa katsottavaa, kun Otto ei ymmärtänyt että veneeseen voi palauttaa. Ensin se vei sorsan rantaan, juoksi sitten rannassa edestakaisin ja kävi uimassa veneen ympärillä sorsa suussaan. Lopulta sauvoimme veneen rantaan ja sain Oton palauttamaan kuivalla maalla. Aika sekava ja kuumentava tilanne siis heti aluksi, josta seurasikin sitten enemmän tai vähemmän piippailua ja levottomuutta koko loppuillan jatkuneen passissa kököttämisemme ajaksi. Yhtään sorsaa emme enää alun jälkeen nähneet vaikka lähes pimeän tuloon asti saaressa viivyimme.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Takaisin nollakerhoon

Että pitikin lähteä vielä nomekokeisiin jo saavutetun ykköstuloksen jälkeen. Lauantaina Alavudella palasimme Oton kanssa taas toivottomien säheltäjien sarjaan, kun tuomari keskeytti kokeemme Oton siirrettyä varista hakualueella. Ennen koetta Otto oli mielestäni rauhallinen ja kaikki vaikutti hyvältä, mutta odotuspaikalla juuri ennen vuoroamme se sitten silminnähden kuumeni ja alkoi äännellä. Kokeen alun ykkösmarkkeerauksesta vielä selvisimme, mutta sen jälkeisessä seuruuttamisessa Otto pyrki jo edistämään ja lähtemään töihin omalla luvalla. Helpossa maaohjauksessa se kääntyi ennen riistaa omalle reitilleen, mutta sain sen vielä pysäytettyä pillillä ja tämänkin tehtävän suoritettua. Hakutehtävän aikana Otto haahuili suurimman osan ajasta niin kaukana, että en tiennyt yhtään missä se liikkui. Kolme riistaa palautui, mutta suurimmaksi osaksi Otto taisi vaan juoksennella omaksi huvikseen kaukana ohjaajastaan. Tuomari kävi lopulta toteamassa variksen siirron ja kätteli meidät kotimatkalle. En tiedä aiheuttiko yleisön joukossa ollut Annina ylimääräisiä paineita vai miksi mokasimme taas. Hyvät hansikkaat kasvattaja kuitenkin arveli Otosta olevan valmistettavissa. Vähän huono maku jäi kieltämättä itsellekin, kun nomekausi päättyi näin surkeasti.

perjantai 27. elokuuta 2010

Huono kenraaliharjoitus

Tai no, yritän olla vähemmän kriittinen ja kutsun tänään tekemäämme mejätreeniä vaikkapa kohtuulliseksi kenraaliksi. Reilun vuorokauden ikäisellä verivanalla oli pituutta noin 800 metriä ja se sisälsi neljä makausta, yhden tavallisen kulman sekä kaksi katkokulmaa. Kaadoksi vein Oton iltaruuan, kun en sorkkaa viitsinyt alkaa sulattelemaan. Jälkimaasto oli osittain hyvää mäntykangasta, mutta välille osui myös melkoista tiheikköä sekä juuri ja juuri hyppäämällä ylitettäviä ojia. Alkumakausta Otto tutki aika kauan, mutta lähti sitten liikkeelle ja eteni aluksi hyvin jälkeä seuraten ja merkkasi jopa ensimmäisellä suoralla olleen makauksen huolellisesti nuuskien. Maaston vaikeutuessa Otto alkoi pyrkimään pois jäljeltä vuoroin vasempaan, vuoroin oikealle. Kielsin koiraa ja palautin sen aina jäljelle, jolloin jäljestys jatkui ajoittain ihan mallikkaastikin. Katkokulmillakin jouduin pysähtymään, koska Otto olisi jatkanut niiltä aivan väärään suuntaan. Pienellä avustuksella jälki kuitenkin aina löytyi. Koesuorituksena tälläinen jäljestys ei toimi, joten nyt olisi kiireesti keksittävä jotain. Jos hyviä puolia hakemalla hakee, niin Otto merkkasi makaukset mielestäni hyvin eikä pitänyt liian kovaa vauhtia. Välillä kävelimme jopa naru löysänä kaikessa rauhassa.

torstai 26. elokuuta 2010

Maailmankirjat sekaisin

Ensin emme päässeet mejäkokeisiin ollenkaan, ja nyt kutsu kolahtaa postilaatikkoon joka aamu. Ilmoittauduin taannoin ihan huumorimielessä cockerspanieliyhdistyksen kokeeseen, mutta niin vaan koepaikka irtosi. Pari seuraavaa viikonloppua menee siis tiiviisti metsässä veristä sientä perässä raahaten sekä koiran perässä narun jatkona roikkuen. Nyt on kyllä pakko vähän treenatakin, eli tänään on iltaohjelmassa harjoitusjäljen teko. Toisaalta hieman jopa harmittaa tuo kokeisiin pääseminen, kun koiran jäljestystaidot eivät todennäköisesti voittajaluokan jäljelle riitä ja toisaalta metsästyskausikin olisi parhaimmillaan.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Vihdoinkin mejäilemään

Aamun iloinen yllätys löytyi sähköpostilaatikosta, mihin oli saapunut kutsu mejäkokeisiin. Samalla tosin tajusin, että treenit ovat tämän lajin osalta jääneet tekemättä. No, vajaan parin viikon aikana onneksi ehtii vielä vaikka mitä. Pientä tokotreeniä tuli tehtyä jo tänään aamulenkillä. Otin pitkästä pitkästä aikaa muutaman pätkän tokoseuraamista ns. imutustaktiikalla, eli pidin vasemman käden housun sivusaumalla ja syötin Otolle makupaloja tiiviiseen tahtiin. Erittäin hienosti Otto piti oikean paikan myös käännöksissä, kun näin helpotettuna sitä seuruutin. Liikkeestä seisomisia pelkällä käsimerkillä teimme myös, mutta niiden nopeudessa on vielä paljon parannettavaa.

lauantai 21. elokuuta 2010

Pitkä passiivisuusharjoitus

Sorsastus alkoi eilen, ja aloituspäivästä muodostui hyvä malttiharjoitus sekä isännälle että koiralle. Itse jouduin olemaan töissä kahteen asti, mutta heti töiden jälkeenkään en metsälle päässyt, kun rouva oli ystävällisesti järjestänyt pientä ohjelmaa loppuiltapäiväksi. No, iltalennolle sentään pääsimme Oton kanssa lähtemään ja asetuimme ampujana toimineen kaverin kanssa passiin pajupuskan kätköön hienolle kaislikkorannalle. Olimme paikalla seitsemän aikaan, ja kahdeksan maissa ohi lensivät ensimmäiset sorsat. Lentoa jatkui aina iltakymmeneen asti, mutta meidän passipaikkamme vesilinnut ohittivat korkealta tai muuten liian kaukaa.

Vaikka saalista ei tullutkaan, olen oikein tyytyväinen kauden avaukseemme. Otto pysyi kiltisti ja ääntelemättä passissa ympäristöstä kuuluvasta haulikon paukkeesta ja sorsapillien ränkätyksestä huolimatta. Eipä tällaisia passiiviharjoituksia tule ihan huvin vuoksi tehtyä, joten hyvä että näitä osuu metsästysreissuille. Surullista oli tietysti nähdä taas suomalaisen metsästyskulttuurin nurja puoli, kun vastarannan passista ammuttiin sarjatulella kaikkea sadan metrin säteellä lentänyttä. Sorsastuksen kanssa ei sellaisella touhulla minun mielestäni ole mitään tekemistä. Toivottavasti pahimmat höyrypäät kyllästyvät pian aloitusviikonlopun jälkeen.

perjantai 20. elokuuta 2010

Tokoa kotikentällä

Emilian ja Inkan eilisten agilitytreenien aikana kävin Oton kanssa ensin poimimassa alkuverryttelyksi litran mustikoita (tai minä poimin Samuelin kanssa litran, Otto ehti varmaan syödä enemmänkin) ja siirryin sitten kentälle tokoilemaan. Aloitimme parin minuutin paikkamakuulla kuono kohti agikentän melskettä, mutta Otto pysyi tyynen rauhallisesti paikallaan. Hyppynoutoa kokeilimme puisella kapulalla, ja tauko on näköjään tehnyt tehtävänsä tässä liikkeessä. Otto palautti aluksi esteen ohi ja unohti välillä kapulan kokonaan jääden hypyn jälkeen seisomaan lisäohjeita odottaen. Yhden onnistuneen suorituksen jälkeen siirryin tekemään liikkeestä seisomisia nakinheittoleikin avulla, ja Otto pysähtelikin kohtuullisen hyvin pelkällä käsimerkillä. Liikkeestä maahanmenot sujuivat myös jotenkin, tosin niissä Otto pyrkii välillä tekemään vähän vajaita suorituksia, joten täytyy olla tarkkana ja palkita vain nopeat hyvät maahanmenot. Lopuksi kumosin kasan koskemattomia tunnarikapuloita pakasterasiasta nurmikolle ja vein oman kapulamme hieman tuon kasan viereen ruohon alle piiloon. Otto ryntäsi päin kasaa lennättäen uudet kapulamme pitkin kenttää ja poimi sitten vielä väärän kapulan suuhunsa. Toruin sitä matalalla äänellä ja lähetin uudestaan, jolloin nenä tuli mukaan ja oikea kapula löytyi. Teimme vielä toisenkin onnistuneen suorituksen tokosessiomme päätteeksi.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Tokoa pitkästä aikaa

Kesä on mennyt tokotreenien osalta lähes täysin lomaillen. Oma motivaationi tokotreeneihin on ollut hukassa, kun nomepuolen asioissa on riittänyt pohtimista. Eilen kuitenkin kävin Jyväskylässä Helmisen Hannan treeneissä, ja tarkoitus on nyt ryhtyä työstämään voittajaluokan liikkeitä hieman aktiivisemmin.

Eilen aloitimme paikkamakuulla toisen koiran kanssa siten, että ohjaajat olivat piilossa. Otto oli aluksi piipannut pari kertaa, mutta rauhoittunut oikein hyvin loppua kohti. Metallista noutoesinettä kokeilimme ensimmäistä kertaa, eikä se oikein tuntunut Otolle kelpaavan. Täytyy yrittää löytää oma kapula jostain, uskon saavani metallinoudon kuntoon aika helposti kotioloissa. Tunnaria treenasimme siten, että Hanna laittoi ison keon omia kapuloitaan nurmikolle, ja minä vein Oton kapulan hieman tuon kasan viereen ruohon alle piiloon. Otto teki uskomattoman varmasti töitä, eli hylkäsi välittömästi nuuhkaistuaan vieraat kapulat ja haisteli oman palikkansa esiin. Tämä liike on tässä vaiheessa erittäin hyvällä mallilla, täytyy vaan edetä varovasti vaikeampiin harjoituksiin. Luoksetulon seisomisen kanssa olen aina ollut vaikeuksissa, ja Hanna ehdotti liikkeen opettelemista kokonaan uudelleen alusta alkaen siten, että vaihdamme samalla suullisen käskyni käsimerkkiin. Teimme helppoja pysäytyksiä lähietäisyydeltä, ja toivon että pääsemme tässäkin liikkeessä nyt eteenpäin. Maahanmenoja otimme samalla tekniikalla, ja niissä Oton taso vaihteli näyttävän nopeista maahanmenoista johonkin ihan muuhun. Nyt treenaamme pari viikkoa ja menemme sitten uudelleen Hannan klinikalle saamaan lisävinkkejä.

Tollerimejään meitä ei Oton kanssa huolittu mukaan, mutta sorsastuksen alkuun on onneksi enää pari päivää.

lauantai 14. elokuuta 2010

Tulevaisuus AVOinna

Tollerinomen pettymys unohtui tänään, kun nomeilimme vihdoinkin Oton kanssa onnistuneen koesuorituksen Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen kokeessa Sastamalassa. Koe käytiin kesän aikana tutuksi tulleissa lämpimissä olosuhteissa, mutta ukkosen jyrinä pysyi onneksi riittävän kaukana koemaastoista. Starttasimme iltapäiväryhmässä numerolla 13, ja kun olimme ilmoittautumispaikalla jo ennen yhtätoista jäi odotusaikaa ennen omaa vuoroamme useita tunteja. Kävin rannassa katsomassa kaksi aamupäiväryhmän suoritusta ja lähdin sitten Oton kanssa aikaa tappamaan. Kun ajelimme kohti Ellivuoren hiihtokeskusta, tunnistin yhtäkkiä tielle näkyvän Johannan edesmenneiden isovanhempien mökin, jossa en ollut käynyt ainakaan kymmeneen vuoteen. Pikaisella puhelinsoitolla sain Johannan serkkupojilta luvan mennä mökille Ottoa uittamaan. Tämä osoittautuikin erittäin mukavaksi tavaksi valmistautua suoritukseen. Heittelin Otolle dameja järveen ja sitten makailimme pitkään pihanurmikolla ja otimme rennosti. Koepaikalle palattuamme pääsimme melko pian siirtymään odotuspaikalle ja siitä sitten alas rantaan. Otto äänteli tässä vaiheessa hieman, mutta en tällä kertaa kiinnittänyt siihen suurempaa huomioita vaan pyrin säilyttämään tunnelman rauhallisena.

Koe alkoi lähetyspaikasta viistosti vasempaan veteen tulleella ykkösmarkkeerauksella, etäisyyttä oli ehkä 30 metriä ja näkyvyys oli matalan heiton sekä kaislikkoisen rannan takia rajoittunut. Yritin sijoittaa Oton jo lähetyspaikalla niin, että sillä olisi mahdollisimman hyvä näkyvyys heiton suuntaan ja taisin onnistuakin, koska Otto ui melko suoraviivaisesti lokille. Palautuksessa tuli oikeastaan kokeen ainoa isompi virhe, eli Otto hieman oikaisi rantaan ja palautti maata pitkin yleisöjoukon läpi pudottaen lokin ja jääden ravistelemaan. Sain käskemällä sen poimimaan riistan ja luovuttamaan nätisti, joten saimme jatkaa koetta. Seuraavaksi tuli toinen ykkösmarkkeeraus, nyt suoraan eteen lähetyspaikalta ja suunnilleen samalle etäisyydelle kuin ensimmäinenkin. Heitto näkyi hyvin, mutta matkalla oli taas kaislikkoa sekä aika tiheää vesikasvillisuutta, joten eteneminen ei ollut aivan helppoa. Tämän lokinkin Otto haki suoraviivaisesti ja palautti nätisti. Seuraavaksi otettiin rantavyöhykkeelle tehdyltä hakualueelta kaksi riistaa ylös, ja toisen palautuksen aikana ammuttiin laukaus kohti ohjausriistaa. Otto haki aika nopeasti ruudusta fasaanin ja lokin, joten pääsimme suorittamaan ohjaustehtävää. Ohjausriista oli noin 15 metrin päässä rannasta, hieman oikealle toisen markkeerausheiton suunnasta. Sain Oton ensimmäisellä käskyllä lähtemään hyvin oikeaan suuntaan, eikä ohjaustehtävä tuottanut meille mitään ongelmia. Lopuksi haettiin vielä hakualueelta toinen lokki sekä varis. Nyt Otto lähti pari kertaa hieman alueen ulkopuolelle, ensin metsään ja sitten järveen. Sain sen kuitenkin kutsuttua takaisin ja uusintalähetyksillä oikealle alueelle. Hakutyö hidastui loppua kohden ja pelkäsin sen jo hyytyvän lopullisesti. Onneksi Otto kuitenkin osoitti pelkoni aiheettomiksi palaten alueelta lintu suussaan vielä ne vaadittavat kaksi kertaa. Pääsimme siis jäljelle, joka kieltämättä jännitti aika paljon, Otto kun on kunnostautunut välillä paitsi hyvänä jäljestäjänä myös syömällä jäljestämänsä pupun. Viidestätoista koirasta jäljelle pääsi vain kaksi, ja ennen meitä vuorossa ollut labukka suoritti jälkiosuuden hyväksytysti. Otto kävi kanin haistettuaan aika kuumana jo ennen lähetystä, joten istutin sitä hetken lähetyspaikalla ja annoin sen hieman tasata kierroksiaan. Luvan saatuaan se säntäsi metsään täyttä vauhtia ja olin varma, että tuollaisessa vauhdissa poika ei kyllä jäljellä pysy. Pian kuitenkin kuulin tuomarin radiopuhelimesta viestin: "takaisin riista suussa". Harri yritti vielä hämätä väittämällä että toimitsija oli sanonut koiran syövän riistaa. Onneksi pian alkoi metsä rytistä, ja punakoneeni palautti pupun hyvällä vauhdilla loppuun asti. Tuntui aika mukavalta, harmitti oikeastaan vain se että taskussani ei ollut Otolle palkaksi mitään superherkkua jota se olisi kyllä urakastaan ansainnut.

Virallisesti ja hieman lyhyemmin koeselostus kuuluu näin:

"Haku: Melko hyvin alueella työskentelevä koira, joka löytää riistoja alueelta melko hyvään tahtiin.

Ohjattavuus: Etenee hyvin osoitettuun suuntaan.

Paikallistamiskyky: Suorittaa 1. markkeerauksen erittäin suoraviivaisesti, selvittää myös toisen ykkösmarkkeerauksen.

Riistan käsittely: Pudottaa riistan palautusmatkalla mutta tuo sen kuitenkin ohjaajan pyynnöstä. Muilla riistoilla koira käsittelee niitä mallikelpoisesti.

Jäljestämiskyky: Jäljestää kanin jäljen.

Muut ominaisuudet: Ääntelee hyvin lievästi kokeen alussa.

Yleisvaikutelma: Tasaisen varmasti tehtäviä suorittava koira, joka selviytyy kokeen tehtävistä hyvin.

Tuomari: Harri Siven
Tulos: ALO1"

torstai 12. elokuuta 2010

Hiljaa hyvä tulee

Kovin tehokkaaksi ei kyyhkynmetsästystämme toistaiseksi voi luonnehtia, mutta eilen saimme sentään yhden pulun ammuttua alas. Osuma ei ollut täysin puhdas, joten lintu liiteli haavakkona noin sadan metrin päähän ryteikköiseen pellonreunametsikköön. Ilman koiraa olisi saalis todennäköisesti jäänyt löytymättä, mutta Otto hoiteli kyyhkyn talteen eivätkä helposti irtoavat höyhenetkään tuntuneet sitä haittaavan, vaan palautus tuli hienolla otteella käteen asti. Palkaksi saaduille kyyhkyn sisäelimille Otto nyrpisti aluksi nenäänsä, mutta makuun päästyään pyysi innokkaasti lisää. Nyt voin vihdoinkin sanoa Ottoa oikeaksi metsästyskoiraksi ja olen kyllä Oton rauhalliseen passityöskentelyyn erittäin tyytyväinen. Missään nometreeneissä emme koskaan ole näin hyvään yhteistyöhön pystyneet. Ilmeisesti koiraankin vaikuttaa se, että metsästystilanteessa isännän on pysyteltävä rauhallisena ja puhuttavakin vain kuiskaten.

tiistai 10. elokuuta 2010

Kyyhkyjä katselemassa

Kello soi tänä aamuna neljältä, ja asetuimme Oton kanssa kyyhkypassiin kahden ampujan väliin viiden aikoihin. Seurueemme suhtautui kyyhkyihin hieman ylimielisesti, kun emme naamioineet passipaikkaamme kunnolla ja olimme muutenkin hieman liian myöhään liikkeellä, koska passiin kävellessämme ensimmäiset tiedustelijakyyhkyt lensivät jo ruokailupaikkansa yli. Erittäin hyvä passiivisuusharjoitus tästä jahtikauden avauksesta kuitenkin muodostui, ja Otto käyttäytyi rauhallisesti kuten oikea metsästyskoira. Toinen ampujista ampui yhden laukauksen aivan liian kaukana ollutta kyyhkyä kohti, mutta sekään ei Ottoa kuumentanut. Vartin yli kuusi jouduin lähtemään viemään koiraa kotiin ja itse töihin, mutta palaamme kyllä kyyhkyjahtiin huolellisemmilla alkuvalmisteluilla ehkä jo huomenna.

maanantai 9. elokuuta 2010

Sawo-Show

Helteisellä Kuopion raviradalla Otto pääsi esiintymään Emilian kanssa juniorhandlerkehässä kolmena peräkkäisenä päivänä. Perjantaina parivaljakko sijoittui seitsemän parhaan joukkoon, lauantaina hienosti viidenneksi ja sunnuntain SM-osakilpailussa tie valitettavasti katkesi ennen palkintosijojen jakamista. Kokemusta jatkoa varten kertyi taas roppakaupalla, ja pääsipä Otto pokkaamaan palkinnon myöskin naminsyöntikilpailussa joka näyttelyalueella järjestettiin.

maanantai 2. elokuuta 2010

Outo kumpu & Joen suu

Kesälomani viimeinen viikonloppu kului kotimaanmatkailua harrastaen. Itäsuomen turneesta tuli Suomen yleisurheilumaajoukkueen esimerkin mukaisesti varsinainen turistireissu, eli palkintokaapin täytettä ei kotiin tarvinnut kantaa.

Lauantaina aloitimme nomekokeella, jossa koira sai tuomari Erkko Salolta tällaisen arvostelun:

"Haku: Kieltäytyy variksen noudosta hakualueella ja koe keskeytettiin.
Ohjattavuus: Maa- ja vesiohjaus: Ottaa hienosti linjan kummassakin tehtävässä ja saa noudettua linnut.
Paikallistamiskyky: Tehtävät 1 ja 2: Havaitsee hyvin molemmat pudotukset ja noutaa nämäkin linnut.
Riistan käsittely: Kieltäytyy riistan hausta hakutehtävässä.
Jäljestämiskyky: -
Muut ominaisuudet: Rauhallinen ammuttaessa, toimiva yhteistyö.
Yleisvaikutelma: Koira selvittää hyvin markkeeraus- ja ohjaustehtävät, mutta kieltäytyy variksesta hakutehtävässä.
Tulos: ALO0"


Isäntä sai koetta seuranneelta yleisöltä seuraavan arvion:

"Ohjaaja on aivan hermona koko kokeen ajan eikä anna koiralle missään vaiheessa myönteistä palautetta ja merkkiä siitä että koira toimii hienosti. Tästä johtuen koira muuttuu epävarmaksi ja paineistuu lopulta niin, että lopettaa työskentelynsä."

Sunnuntaina sitten näytelmöitiin, ja tuomari Rune Fagerström arvioi Ottoa näin:

"3v. Erinomainen tyyppi ja koko. Oikeat rungon mittasuhteet. Erinomainen pään malli. Oikea otsapenger. Kaunis ilme. Hyvä kuonon vahvuus. Kaula liittyy hyvin lapoihin. Eturinnan ja rintakehän alaosan tulee vielä täyttyä. Pysty olkavarsi. Hyvin kulmautunut takaa. Riittävä luusto. Litteät käpälät. Rodunomaiset liikkeet. Hyvä karva. VAL ERI, VAK2."

Otto kilpaili myös parhaat liikkeet -kilpailussa ja oli mukana kasvattajaryhmässä, mutta niissä ei tullut mainittavaa menestystä. Isäntä sai taas kuulla kunniansa kilpailua seuranneelta yleisöltä ja myös tuomarilta näyttelyn jälkeen, kun Oton todettiin olevan pelkkää luuta ja nahkaa. Tuomari kertoi luulleensa Ottoa kerrostalokoiraksi ja olisi kuulemma sijoittanut sen korkeammalle, jos vain lihaksia löytyisi. Siispä lisää proteiinia lautaselle ja liikuntaa. Sama resepti sopinee isännällekin.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Otto täytti kolme vuotta, eipä juhlittu me suotta

Otto pääsi täyttämään kolme vuotta ilman ihmeellisempiä juhlamenoja. Lupasin sille syntymäpäivälahjaksi ainoastaan sen, että tänä vuonna se vihdoinkin pääsee mukaan tositoimiin käytännön metsälle. En usko että saan kolmevuotiasta koiraa enää enempää pilattua, vaikka lämpimän riistan kanssa vähän touhuaisimmekin. Kolmen vuoden rajapyykki on kyllä siinä mielessä ikävä, että nyt ei kaikkia mokiamme voi enää laittaa kokemattoman ohjaajan ja nuoren koiran piikkiin. Tai ohjaajan kyllä, mutta ei enää koiran.

Eilen illalla keskityimme vielä kylmään riistaan kun kävimme viime viikonloppuisen AVO-luokan nomekokeen suorituspaikalla treenaamassa hakua. Minna ja Riitta tekivät meille hakutehtävän siten, että metsään vietiin kolme varista ja kaislikkoalueelle kaksi lokkia ja sorsa. Lähetyspaikka oli rannassa, ja lähetin Oton vuorotellen vesi- ja maa-alueille. Maa-alueen kolme varista löytyivät ja palautuivat nopeasti ja vesialueellakin Otto eteni alueella hyvin löytäen kaikki riistat. Sorsaa Otto ei jostakin syystä suostunut ottamaan suuhunsa, joten tein sillä haun jälkeen vielä pari markkeerausta jokeen. Niissä sorsa palautui käteeni ongelmitta, eli toivottavasti kyseessä oli vain tilapäinen mielenhäiriö. En tiedä oliko syynä koepaikan runsaat hajut vai treenipaikalla olleet neljä muuta treenaajaa koirineen, kun Oton yleinen tottelevaisuus ei ollut aivan parhaasta päästä. Sivulle asettumiset ja seuraamiset menivät vain vähän sinnepäin ja muutamia omin luvin lähiympäristöön poistumisiakin tapahtui. Ensi viikolle jäi vielä treenattavaksi kanilla tehty laahausjälki. Jos se onnistuu ja jaksamme vielä vähän skarpata tottelevaisuuspuolta, on tollerinomesta mahdollista saada ihan kelpo tulos.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Nyt säteilee

Otto vietti viime viikon Loviisan ydinvoimalan kupeessa Emilian kanssa leireillen, ja parivaljakko valittiin mm. 85 koirakon porukasta toiseksi säteilevimmäksi pariksi :) Saapa nähdä kiinnostaako Ottoa enää isännän kanssa työskentely yhtään, vai tuliko siitä leirin aikana täysin Emilian koira. Ylihuomenna olisi tarkoitus lähteä tekemään helteinen riistaharjoitus ja katsoa ovatko taidot tallella vai pitääkö vielä ennen tollerinomea keksiä jotain uusia temppuja.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Huh hellettä

Lähes totaaliseksi laiskotteluksi on mennyt elomme säiden lämmettyä oikein kunnolla. Olen kyllä kovasti suunnitellut mm. toko- ja mejätreenejä, mutta toteuttamispuoli on sitten jäänyt. Onneksi perheen juniorit ovat vähän lenkittäneet ja uittaneet koiria, ja kävipä Emilia tänään nappaamassa toisen sijan Kettuterrierien erikoisnäyttelyn jh-kilpailusta. Ensi viikoksi Otto lähteekin sitten leirille Emilian kanssa, ja minä jatkan sitä treenaamisen suunnittelua.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Alapään juttuja

Inka aloitti juoksunsa juuri ennen Kennelliiton suurleiriä, jonne sen piti lähteä Emilian kanssa. Varakoira Otto pääsee siis kesäleirille, jonka takia heinäkuun ensimmäinen nomestarttimme jää väliin. Ykkösen metsästys siirtyy parilla viikolla Outokummun tollerinomeen.

Ei ole Otonkaan alakerta ollut täysin kunnossa, anaalirauhaset nimittäin olivat taas päässeet niin pahaan kuntoon että tyhjennysapua tarvittiin. Kiitokset Jennille, joka hoiti homman Porin näyttelyn yhteydessä. Itse en tyhmyyttäni edes ymmärtänyt anaalirauhasista olevan kyse, kun Otto sai viime viikolla parina päivänä outoja tärinä- ja läähätyskohtauksia. Kiitokset Anninalle, jonka vinkki oireiden syystä osui oikeaan. Tulevaisuudessa on alettava tarkkailemaan tuota Oton peräpäätä paremmin ja opiskeltava myös rauhasten tyhjennystekniikka.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Jh-ennätys

Juuri saamani tiedon mukaan Otto ja Emilia ovat sijoittuneet neljänneksi Porin juniorhandlerkilpailussa. Tämä on toistaiseksi parivaljakon paras sijoitus SM-osakilpailussa, joten junnumme oli syystäkin oikein tyytyväinen.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Pikaisesti passiivisuutta

Illan treeniteemanamme oli tänään tylsä mutta tarpeellinen passiivisuus. Ajelin Oton kanssa työpäivän jälkeen Salakkakoskelle, jossa jätin sen pikaisen pissatuksen jälkeen autoon ja menin itse tunniksi heittelemään markkeerauksia Akalle ja Viljolle. Lopuksi hain Oton autosta ja seuruutin sen treenipaikalle, missä sitten odottelimme viitisen minuuttia muiden työskentelyä katsellen. Otto oli suhteellisen nätisti, päästäen vain pari pientä piippausta. Seuruutin sen takaisin autolle ja palkkasin vielä makupaloilla. Toivottavasti treeni edisti edes vähän punakoneen malttipuolta.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Koearvostelu

Tällaisen arvostelun saimme tuomari Tobina Nymanilta Vilppulan kokeesta 19.6.:

HAKU: Aloittaa haun määrätietoisesti. Hakee hyvin maa-alueella. Toivoisin parempaa vesialueen kattamista. Molemmat vesipuolen riistat jäävät löytämättä.

OHJATTAVUUS: Selvittää ohjaustehtävän hyvin.

PAIKALLISTAMISKYKY: Selvittää ensimmäisen ykkösen määrätietoisesti. Myös toisen.

RIISTAN KÄSITTELY: Oma-aloitteiset talteenotot, hyvät palautukset ja luovutukset.

JÄLJESTÄMISKYKY: -

MUUT OMINAISUUDET: Ui hyvin. Pientä ääntä uidessa. Tarkkaavainen ammuttaessa.

YLEISVAIKUTELMA: Hyvin ohjaajan hallinnassa oleva koira, joka selvittää kokeen melko mukavalla tavalla. Tänään kuitenkin puutteita haussa jotka vaikuttavat palkintosijaan.

TULOS: ALO2

Lisää vaikeusastetta

Eilen illalla kävimme Riitan&Akan, Minnan&Viljon ja Helgen&Neron kanssa viimeviikkoisen nomekokeemme maastoissa tekemässä AVOluokan koetehtävät hieman helpotettuina. Otto teki parityötä Nero flatin kanssa, ja aloitimme motivoidulla vesiohjauksella noin 60 metrin päässä olleelle taville. Otto lähti hyvin linjalle ja eteni muutamalla vahvistuskäskyllä tavin tasalle mutta ehkä 10 metriä siitä vasempaan. Pysäytin Oton pillillä tarkoituksenani kääntää se oikealle kohti riistaa. Otto vilkaisi minuun nopeasti mutta sai samalla vainun tavista ja ui sille hyvin määrätietoisesti. Toisaalta hienoa nenän käyttöä, mutta toisaalta lievää piittaamattomuutta pysäytyskäskyä kohtaan siis.

Seuraavaksi Nero tuli vesityöhön ja siirryin Oton kanssa taaemmaksi odottamaan. Kun Nero oli palauttamassa vesiriistaa, lähetin Oton hakuun maa-alueelle, jossa oli varis ja fasaani. Otto haki vauhdikkaasti ja lähti palauttamaan löytämäänsä varista hyvällä vauhdilla. Paluumatkalla se kuitenkin törmäsi fasaaniin ja varis putosi suusta. Karjaisin "EI", ja Otto poimi variksen takaisin ja palauttikin, tosin aika hitaasti ja pahan näköisesti suussa mälväten. Siirryimme taas rantaan, jossa oli vuorossa veneestä heitetty linjakakkosmarkkeeraus siten, että ensimmäinen lokki putosi kaislikon taakse avoveteen ja toinen kaislikon sisään. Otto kävi tässä vaiheessa todella kuumana ja vinkui, joten jouduin heittojen jälkeen seuruuttamaan ja rauhoittelemaan sitä aika kauan. Markkeeraukset pysyivät kuitenkin hyvin koiran muistissa, eikä niiden löytämisessä ollut ongelmia. Ensimmäisessä luovutuksessa sen sijaan näkyi koiran paineistuminen ja varmasti oma hermoilemisenikin, kun Otto pudotti lokin rantaviivalla ja alkoi ravistelemaan turkkiaan. Jatkolan Minna neuvoi kyykistymään valmiiksi koiran tullessa vedestä ja ottamaan riistan rauhallisesti vastaan. Lopputreenin aikana luovutukset olivatkin sitten hyviä.

Lopuksi teimme vesihakua aloluokan kokeesta tutulla alueella, ja nyt Otto meni hyvin veteen ja teki siellä tehokkaasti töitä. Tätäkin tehtävää tosin motivoimme ennen treenien alkua katselemalla ruudun täyttämistä rannalta. Yhteenvetona voisi todeta, että Otto hallitsee itse tehtävät mukavasti mutta rauhoittumisessa odotusaikoina ja tehtävien välillä on aika paljon toivomisen varaa. Muiden koirien läsnäolon tuoma häiriö on vielä useimmiten liikaa meille.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Omituinen ohjaaja

Uusi nome-ennätyksemme näki päivänvalon lauantaina, kun Otto nomeili Mäntän Seudun Nuuskujen kokeessa ALO2 -tuloksen. Koe oli vähäisen kokemukseni perusteella aika simppeli peruskoe, joka alkoi pienellä pätkällä koiran seuruuttamista rannassa. Seuraavaksi katsottiin laukauksen säestämä veneestä heitetty ykkösmarkkeeraus, joka tuli hieman kaislikon sisään mutta kuitenkin näkyviin noin 30 metrin päähän. Ranta oli myös heinikkoinen (vai mitä se vedessä kasvava vihreä juttu nyt on), ja sen jälkeen oli hieman avovettä ennen markkeerauskaislikkoa. Otto päästi tutut lähtövinkaisunsa, mutta muuten markkeerauslokki hoitui helposti pois järvestä. Seuraavaksi käännyttiin lähetyspaikalla vasempaan, ja rannan suuntaisesti ammuttiin laukaus ohjausvarista kohti. Helppo parinkymmenen metrin ohjaus meni sekin hyvin, tosin Otto pakkasi varista suuhunsa aika perusteellisesti. Seuraavaksi oli vuorossa etukäteen harjoittelemamme sekahaku, jossa maa-alueella oli kaksi varista ja kani ja vesialueella kaislikossa kaksi lokkia. Otto tyhjensi maa-alueen helposti, mutta veteen en saanut sitä hakutehtävän aikana menemään. Lopun kova painostukseni sai Oton hämilleen, ja se ui markkeerausalueelle venettä tutkimaan. Tuomari keskeytti lopulta yrityksemme, ja kokeen lopuksi tuli vielä toinen ykkösmarkkeeraus hieman eri paikkaan kuin aluksi. Tämä meiltä taas sujui, ja pääsimme kuulemaan tuomarin suullisen palautteen. Palkintosija tuli, mutta jäljelle ei hakutyön puutteiden vuoksi ollut asiaa. Olimme päivän ensimmäinen koirakko, joten sekin osaltaan hieman hankaloitti vesihakua kun apujälkiä ei kaislikosta vielä löytynyt. Nyt on sekahakua harjoiteltava vielä paremmin ennen seuraavia kokeita. Virallisen arvostelun julkaisen myöhemmin, kun saan sen käsiini. Välittömästi kokeen jälkeen Otto osallistui vielä Emilian kanssa Jämsässä match-showhun, jossa napsahti voitto sekä lapsi-koira- että isojen koirien sarjasta. Mieltä lämmitti myös tuomarin kommentti Inka terrierin esittäneestä 5v Annikasta, jonka otteissa tuomari mainitsi näkyvän todellisen tulevaisuuden handlerlupauksen elkeitä. Ei siis huono päivä loppujen lopuksi. Tämän kirjoituksen otsikko muuten tulee Koiviston Riitan kommentista koesuorituksemme jälkeen. Kai se on myönnettävä, että aikuista miestä edelleen jännittää aivan mahdottomasti koiran kanssa kisaaminen..

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Tunnaria ja ruutua

Kävin tänään Oton kanssa Helmisen Hannan tokotreeneissä, jossa aloitimme paikalla istumis ja -makuuharjoituksilla kahden muun koirakon kanssa. Otto päästi pari pientä vinkaisua paikkamakuun aikana, mutta pärjäsi muuten hyvin. Paikkamakuun jälkeen haeskelimme tunnistuskapulaa ensin ruohikosta muiden esineiden joukosta ja sitten hiekkakentällä isosta tunnarikapulakasasta. Otto tajusi hyvin jutun juonen ja haisteli oikean kapulan esiin. Ruutua treenasimme lopuksi kosketusalustan avulla siten, että lähetin Oton "koske" -käskyllä ruutuun ja heti sen kosketettua alustaa annoin "seis" -käskyn heittäen samalla nakinpalan palkaksi. Yritin myös saada Oton tajuamaan ennen ruutuliikettä antamani "edessä, koske" -vihjeen niin, että se oppisi itse hahmottamaan ruudun sijainnin kentällä ja menisi sitten käskystä ruutuun ilman käsiapua. Paljon mielenkiintoisimmilta vaikuttavat nämä voittajaluokan tokoliikkeet kouluttajankin kannalta aiempiin verrattuna, saa nähdä kuinka nopeasti niissä edistymme.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sekahaku

Kaksi viikonloppua on tullut treenattua tiiviisti ohjauksia ja markkeerauksia dameilla, joten en uskaltanut odotella viikonlopun nomekoetta kokeilematta ensin miten Otto muistaa hakutyöskentelyn riistoilla. Tänään oli siis vuorossa varsinainen riistacoctail, kun levittelin kaislikkoiseen lammen rantaan variksen, fasaanin ja kanin. Veteen heitin kaksi lokkia ja kävin sitten hakemassa punakoneen töihin. Otto tyhjensi ruudun systemaattisesti aloittaen lähimmästä riistasta ja lopettaen kauimmaiseen. Palautukset olivat taas loppua kohden hidastuvia, mutta muuta moitittavaa pojan työskentelystä ei oikeastaan löytynyt. Luottavaisin mielin siis jäämme odottamaan lauantaiaamun koestarttiamme.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

WT-koulutusta Himoksessa

Oton kanssa osallistuimme Novascotiannoutajat ry:n 20-vuotisjuhlaleirillä wt-ryhmään, jonka kouluttajina toimivat Jenny Hafren ja Jenna Hämäläinen. Aloitimme lauantaina Luoteis-Himoksen rinteiden juurella tekemällä kaikille kuudelle koiralle ns. tasotsekkauksen, eli helpon ykkösmarkkeerauksen. Otto pyörähti ensimmäisellä lähetykselläni haistelemaan edellä suorittaneen nartun pissoja ja nostamaan omaakin koipeaan, joten tehtävä uusittiin ja saatiin kunnialla tehtyä. Seuraavaksi oli vuorossa walk-up malttiharjoitus, jossa käveltiin rivissä ja ohjaajat noutivat damit, joita kouluttajat heittivät rivistömme eteen. Otto sikaili hieman karkaamalla parikin kertaa, joten otin sen hetkeksi hihnaan. Harjoituksen edetessä koira rauhoittui, ja lopulta pystyin pitämään Oton kytkemättömänä ilman ongelmia. Koiratkin pääsivät lopuksi noutamaan markkeeraukset, ja Otolle oli vaikea paikka palauttaa dami kohti tuijottavaa koirariviä. Walk-upin jälkeen siirryimme yksilötreeneihin, joissa teimme ykkösmarkkeerauksia kahteen eri kohteeseen lähetysmatkaa pidentäen. Tarkoituksena oli luoda koirille muistipaikat sunnuntaita varten ylemmäksi rinteeseen sekä alatasanteella olevaan ojaan. Otto markkeerasi kouluttaja Jennan sanoin "uskomattoman hyvin", eikä palautuksissakaan ollut ongelmia. Ylämäkeen palautettaessa vauhti tosin hieman hyytyi, mihin kokeilimme lääkkeeksi toisen damin näyttämistä palautuksen aikana ja pientä leikitystä sillä palautuksen jälkeen. Kouluttajia Otto kyllä mulkoili hieman epäluuloisesti tehtävien aikana, mikä varmasti johtuu hyvin vähiin jääneistä kimppatreeneistämme. Muihin koiriin ja avustajiin on nyt selkeästi alettava taas totuttelemaan. Aamupäivän päätteeksi Jenny näytti vielä Chili tollerillaan demon lähihaun opettamisesta koiralle.

Lounastauolla Otto ei päässyt paljoa lepäämään, vaan edusti Samuelin kanssa temppukilpailussa jaetun toisen sijan arvoisesti ja lapsi- ja koira sekä nakinsyöntikilpailussa voittamalla koko porukan. Harmillisen vähän osanottajia kyllä oli näissä lasten tapahtumissa, ainoastaan kolme lasta & koiraa. Annika sai lainaksi ManUn, jonka kanssa pärjäsi myös hienosti kaikissa kolmessa kisassa. Kiitokset Anjalle & Jennille taas kerran koiran lainaamisesta! Kiitokset ansaitsee myös Saija, joka piti taukoa VEPE-koulutuksesta että Emilia pääsi Ramonin kanssa käymään Oriveden jh-kilpailussa. Tuloksena oli hieno toinen sija, voitto taisi jäädä vain yhden pienen handlerin tekemän virheen päähän.

Iltapäivällä siirryimme treenaamaan pienen suolammen rantaan, missä otimme taas malttikävelyä rivissä sekä paikallaolotreenin rannassa ja sen päätteeksi helpot linjalähetykset maalle. Kymmenen metrin linja oli yllättäen Otolle liian vaikea tehtävä. Se paineli damista ohi, eikä voimakkaasti tuoksuvien suopursujen seasta tahtonut saada vainua damista millään. Palautus koirarivistöä kohti oli myöskin edelleen niin pelottavaa, että vauhti hidastui hiipimiseksi. Yksilötreeneinä teimme markkeerauksia veteen, tarkoituksena saada koira palauttamaan suoraa reittiä takaisin sekä nousemaan pitkälle rannan puolelle ravistelematta välillä. Oton palautusreitin suoraksi saaminen vaati kovaa painostamista, mutta dami pysyi rannalla suussa ravistelematta hyvin.

Sunnuntaina palasimme laskettelurinteelle, jossa aloitettiin taas walk-upilla. Dameja putosi rivistön eteen ja taakse, ja ohjaajat noutivat. Otto pysyi rauhallisena koko harjoituksen ajan. Seuraavaksi käytiin yksitellen tekemässä vielä motivoidut linjat kumpaankin eilisistä muistipaikoista. Otto eteni hyvin suoraa linjaa ja palauttikin nätisti, tosin taas ylämäkeen vähän verkkaisemmin. Päivän viimeisenä treeninä muistipaikat yhdistettiin, eli ensin katsottiin rinteeseen tuleva markkeeraus ja sitten ojaan pudotettu ohjausdami. Ohjaus otettiin ylös ensin, ja sitten markkeeraus. Otto teki hyvää työtä!

Kokonaisuutena viikonlopusta jäi oikein hyvä fiilis, ja oma luottamukseni Ottoa kohtaan otti aimo harppauksen eteenpäin. Otto osaa nykyään rauhoittua yhteistreenitilanteessakin, on lähes koko ajan hiljaa ja keskittyy annettuihin tehtäviin. Tässä koulutuksessa oli oikein hyvää se, että kouluttajat huomauttivat koiran pienestäkin ääntelystä tehtävien aikana ja vaativat ohjaajaa tekemään jotakin koiran hiljentämiseksi. Otonkin kanssa jouduimme pari kertaa tekemään vähän seuraus- ja kontaktiharjoitusta ennen noutoon lähettämistä, mutta se auttoi. Samoin treenien ensimmäisen noudon ongelmana lähes aina esiintyvä lähtövinkaisu jäi pois sunnuntaina, kun teetin Otolla pari noutoa jo ennen harjoitusten alkamista.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Kuivamuona vs. kanipaisti

Tein tänään illalla pienen testin, tarkoituksenani selvittää kelpuuttaako Otto vielä nappularuuan vai pisteleekö taas poskeensa kanin. Kanin kävin viemässä melko avoimeen metsään hyvin näkyvälle paikalle, ja sitten hain Oton autosta ja asetuin noin 50 metrin päähän kanista. Taaksemme asetin Oton nähden täyden ruokakupin ja lähetin sitten Oton "etsi" -käskyllä pupua hakemaan. Otto selvitti nopeasti kanin sijainnin ja nosti sen reippaasti suuhunsa. Sitten seurasi pieni mietintätauko, jonka päätteeksi Otto vilkaisi minua. En sanonut mitään enkä pillittänyt, mutta pieneksi vihjeeksi levitin kuitenkin käteni. Tämä riitti Otolle, ja pian kani palautui vahingoittumattomana kauniisti käteeni. Palkkioksi Otto sitten sai syödä kupillisen teollista kuivamuonaa. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta näin isännän kannalta Oton iltapalavalinta oli oikein mainio.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Epäonnistunut laahausjälki

Raahasin tänään kieltämättä parhaat päivänsä nähneellä kaninraadolla parinsadan metrin mittaisen jäljen metsään ja lähetin Oton jäljestämään. Otto seurasi hienosti jälkeä, ja kaadon olin jättänyt sellaiseen paikkaan mihin näin lähetyspaikalta. Otto tuli kanille, nosti sen suuhunsa mutta pudotti sitten ja alkoi repimään. Pillitin Oton pois ja lähetin uudestaan samalla lopputuloksella. Lopuksi haimme kanin pois yhdessä, jolloin totesin roikkuvista suolista Oton rikkoneen kanin. Omaa tyhmyyttäni oli tietysti se, etten järjestänyt harjoitusta niin että olisin heti päässyt puuttumaan huonoon käytökseen. Kotona otin heti käyttämättömän kanin sulamaan, eli ennen tollerileiriä hoidamme vielä kaninkäsittelyn kuntoon.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Jälkikasvu Jämsän näyttelyssä

Sillä aikaa kun itse välttelin suohon uppoamista Valkeakosken nomeviikonlopussa, perheen naisväki edusti Jämsän kaikkien rotujen näyttelyssä. Emilia voitti oman sarjansa junior handler kilpailun molempina päivinä koiranaan upea Ramon (Fireheart Kid Sundance), jonka lainaamisesta suuret kiitokset Saijalle! Isossa kehässä vanhempi juniorhandleri Karri Heino (17v) vei molempina päivinä voiton, mutta tuomarikin totesi Emilian antaneen kovan vastuksen. Sunnuntaina Emilia pääsi esiintymään myös tollereiden rotukehässä sekä isossa kehässä Fireheartin porukassa, joka sijoittui hienosti näyttelyn kolmanneksi parhaaksi kasvattajaryhmäksi.

Waterwork at Valkeakoski

Viikonloppu vierähti ruotsalaiskouluttaja Anita Norrblomin nomekoulutuksessa Valkeakoskella. Tällä kerralla teemana oli vesityö, johon Anna ja Ville Rantala olivat järjestäneet mainion suorantaisen lahdenpoukaman kaislikkoineen. Kun sääkin suosi, olivat olosuhteet hyville treeneille viimeisen päälle kunnossa. Koirakoita oli paikalla 8-9, ja lisäksi useita kuunteluoppilaita. Osa koirista oli nuoria, osa jo hieman kokeneempia. Treenasimme yksitellen niin, että yhteensä suorituksia tuli päivää kohti neljä jokaiselle koiralle. Lauantaina keskityimme ohjauksiin suoraan lyhyehkön vesialueen yli vastarannalle erilaisina variaatioina, mm. heittämällä markkeeraus häiriöksi sivusuunnassa olevaan kaislikoon. Ottoa markkeeraus ja myös vene häiritsivät melko paljon, ja jouduin ohjaamaan sitä todella voimakkaasti saadakseni sen pysymään erossa markkeerausalueesta. Tein lauantaina itse paljon virheitä, joista onneksi sain moitteita kouluttajalta ja pystyin hieman skarppaamaan sunnuntaille. Sunnuntaina vaihdoimme treenipaikan vastarannalle ja aloitimme markkeerausharjoituksilla, joissa koiran piti ensin ylittää pieni vesialue, sitten nousta maa-alueelle ja osassa tehtäviä ylittää vielä sekin ja mennä hakemaan dami toiselta vesialueelta. Otto markkeerasi aika hyvin, mutta linjakakkonen oli meille vielä liian vaikea. Palautuksissa Otto pyrki hakemaan kiertotietä, kun olisi pitänyt tulla kuivalta maalta veteen dami suussa. Tajusin itsekin vasta myöhemmin, että emme ole koskaan harjoitelleet veteen menoa dami suussa. Päivän viimeisenä harjoituksena Otolle heitettiin ensin markkeeraus kaislikon sisään, ja kun se oli noudettu tehtiin sokko-ohjaus vastarannalle. Tällä kerralla sain Oton hyvin ohjattua haluamaani paikkaan, vaikka se aluksi yritti pari kertaa lähteä kohti markkeerausaluetta. Anita ja Oton kasvattaja Anninakin jopa hieman kehuivat minua viimeisestä suorituksestamme, joten lopulta viikonlopusta jäi oikein hyvä mieli. Rehellisyyden nimissä on toki tunnustettava, että Otto kävi edelleen erittäin kuumana veden äärellä, eikä muutenkaan pysynyt täydellisesti hallinnassani. Paljon on siis vielä töitä edessä, mutta erityisesti Oton pillikuuliaisuuteen työskentelyn aikana olen tyytyväinen. Kiitokset kaikille mukana olleille mukavasta seurasta ja Anninalle & Janille sekä Annalle & Villelle hyvistä järjestelyistä!

torstai 3. kesäkuuta 2010

Emännän ja koiran käytöskoulu

Tänään haimme uuttaa potkua tokourallemme vaihtamalla ohjaajaa. Johanna siis kävi Oton kanssa Mäntässä Mollyn maljassa, joka on epävirallinen alokasluokan tokokoe damin noudolla maustettuna. Kotiin Mäntästä tuli iloinen koira ja kiukkuinen emäntä, joka vannoi harrastavansa tästedes Oton kanssa ainoastaan puutarhanhoitoa. Mielestäni 175 pistettä ei kuitenkaan ole huono saalis, tässä tuomari Tytti Hirvenlahden arvostelu:

1. Luoksepäästävyys 10(kerroin 1 )=10
2. Paikalla makaaminen 9x3=27
3. Seuraaminen kytkettynä 7x2=14
4. Seuraaminen taluttimetta 7x4=28
5. Maahanmeno seuraamisen yht. 7x2=14
6. Luoksetulo 10x3=30
7. Seisominen seuraamisen yht. 8,5x2=17
8. Estehyppy 8,5x2=17
9. Damin nouto 10x1=10
10. Kokonaisvaikutus 8x1=8

Yhteensä 175 pistettä, sijoitus 3/3.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Minä lähden Pohjois-Karjalaan

Otto käväisi tänään Emilian kanssa tarkistamassa tämän vuoden nomemestaruus- ja Tollershown näyttämönäkin toimivan Joensuun. Otto oli esiintynyt junnuhandlerkehässä edukseen, mutta tuomari ei tällä kerralla sijoittanut parivaljakkoa viiden parhaan joukkoon. Emilialla tuntuu kyllä intoa riittävän junnukisoihin, kahdeksan tuntia autossa ja vartti kehässä on niin rankka yhdistelmä, että itseltäni jäisi ehkä lähtemättä. Tai no, ehkä sinne Tollershowhun on ajeltava heinä- elokuun vaihteessa.

Ruutin sivuja emme vieläkään ole saaneet julkaisukuntoon, mutta kerrottakoon tätä kautta että neiti kantoi tänään hienosti pentudamia ja haisteli nomekoetalkoista tuliaisiksi tuomaani varista. Noutajahihnaakin hieman sovittelimme kaulaan.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Mäyräkoira

Kiipesimme Oton kanssa tänään metsälenkillä ylös louhikkoista rinnettä, kun Otto jäi yhtäkkiä murisemaan yhden kivenkolon eteen. Koiran käytöksestä ymmärsin, että kiven alla ilmeisesti oli jokin elävä otus ja palasin itsekin kurkistamaan onkaloon. Kivenkolo laajeni pieneksi luolaksi, josta meitä tuijotti tiukasti takaisin komea mäyrä. Poistuin Oton kanssa reippaasti takavasemmalle, mäyrän kanssa tappelusta ei lauhkea noutaja nimittäin selviäisi ainakaan vammoitta. Eikä raitanaaman häiritseminen näin poikasaikana tietysti muutenkaan ole sopivaa.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Vähän tokotusta

Sadepäivän ratoksi käväisin Oton kanssa koulutuskentällä, jossa otin koiran suoraan autosta paikallamakuuharjoitukseen. Menin piiloon lähellä makuupaikkaa olleen kontin taakse, jonne kuulin kun Otto aloitti hiljaisen vinkunan. Tulin esiin komentamaan, jonka jälkeen olikin hiljaista. Makuutin Ottoa yhteensä viisi minuuttia käyden pari kertaa välillä palkkaamassa hyvästä ja hiljaisesta makoilusta. Seuraavaksi heitimme tunnin metsälenkin ja palasimme sitten vielä treenaamaan hiukan hyppynoutoja ja tunniskapulan esiin haistelemista ruohon alta. Mukavasti meni. Nyt olen suunnitellut pitäväni Otolle treenitaukoa viikon verran, että työinto olisi huipussaan Anitan kurssilla Valkeakoskella. Johanna tosin aikoo käydä kokeilemassa Oton kanssa tokoilua ensi viikolla.

Pikkuhiljaa Otto alkaa myös hyväksyä uuden tulokkaan Ruutin. Ensimmäinen viikko meni jäykistellessä ja murahdellessa, mutta nyt olemme päässeet todistamaan jopa Oton ja Ruutin yhteistä leikkiä ja nukkumista vierekkäin.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Noutoja kovilla kierroksilla

Iltaohjelmassamme oli tänään nometreeni, treenikavereina flattityttö Akka ja tolleripoika Viljo. Minna meni Viljon kanssa veneeseen, Riitta ja minä jäimme kuivalle maalle. Veimme kuusi damia muistipaikalle maaohjauksia varten ja siirryimme sitten kaislikkoiseen rantaan odottamaan veneestä heitettyjä markkeerauksia. Otto ja Akka tekivät töitä samaan aikaan siten, että toinen haki markkeerauksen vedestä ja toinen ohjausdamin maalta. Parin markkeerauksen jälkeen vesinoudotkin muutettiin linjalähetyksiksi markkeerauksista tuttuun paikkaan lähetysetäisyyttä kasvattaen. Lopuksi Viljolle tehtiin vielä kaksi hieman pidempää vesiohjausta, jotka hoituivat mallikkaasti.

Otto kävi aika kuumana koko treenin ajan, eli piippaustakin esiintyi. Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että Otto suoritti tehtävät innokkaasti ja pystyi myös ajattelemaan kovista kierroksistaan huolimatta. Viimeinen maaohjauksemme oikeastaan yllätti minut myönteisesti, kun lähetin Oton hieman kauempaa ja se ajautui sivuun linjalta. Sain sen nimittäin pysähtymään pillittämällä ja ohjattua hienosti sivusuuntiinkin ja lopulta damille. Koska tämä treeni ei mennyt aivan penkin alle, päätin myös rohkaista mieleni ja ilmoittaa Oton Mäntän seudun nuuskujen kesäkuiseen nomekokeeseen. Jos malttitreenit tehoavat edes hieman ennen koetta, uskon meillä olevan mahdollisuuksia parantaa ALO3 -tulostamme.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Kohti voittajaluokkaa

Helmisen Hannan tokotreeneissä Jyväskylässä Otto joutui tänään aluksi makaamaan kahden koiran välissä paikoillaan kauan, kun vinkuminen ei meinannut asettua millään. Tähän ongelmaan täytyy nyt kotioloissakin paneutua täsmätreeneillä, joissa en mene piiloon vaan jään kuuloetäisydelle ja voin puuttua ääntelyyn heti. Paikkamakuun lisäksi otimme hieman hyppynoutoa, joka tuntuu Otolta sujuvan hyvin. Välillä heitin kapulan niin vinoon, että Otolle tuli kiusaus palauttaa se este kiertäen. Tässä sitten autoimme koiraa ymmärtämään, että hyppynoudon paluu tehdään aina esteen yli. Tunnistusnoutoon perehtymisen aloitimme siten, että käsittelin yhden puhtaan kapulan Oton kuolaamilla käsilläni hajustaen ja piilotin sen sitten ruohon alle. Annoin Otolle käskyn "oma" ja kehotin etsimään, ja aika hyvin Otto ymmärsi mistä on kyse ja haisteli kapulan esiin napaten sen suuhunsa. Tästä se sai hyvät kehut ja makkaraa. Ihan kiva liike treenattavaksi ainakin näin alkeisvaiheessa tämä tunnari. Metallinen noutoesine pitäisi vielä hankkia, niin pääsisimme harjoittelemaan kaikkia kolmea voittajaluokan noutoliikettä.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Jänisjahtia ja markkeerauksia

Otin tänään lenkille mukaan kolme damia, ja sateisen metsässä tarpomisen jälkeen istutin Oton pellon laitaan tarkoituksenani valmistella pieni ohjaus- ja markkeerausharjoitus. Kävelin kohti pellon keskustaa ja huomasin hetken päästä punaturkkisen eläimen vilahtavan ohitseni häntä suorana täyttä laukkaa. Samalla näin edeltäni pakoon lähteneen jäniksen ja totesin turhaksi yrittää karjumalla pysäyttää parivaljakkoa. Komeaa ajohaukkuakin kuului aluksi, mutta sitten ovela pitkäkorva ilmeisesti sai Oton eksytettyä ja reilun viiden minuutin kuluttua suuri metsästäjä palasikin häntä koipien välissä omia jälkiään takaisin. Ajattelin kaikesta huolimatta aloittaa treenin, nyt kun suurimmat energiatkin oli purettu pupun perässä juoksemalla. Vein Oton katsellessa ohjausdamin pellolle noin neljänkymmenen metrin päähän. Sen jälkeen siirryimme vähän ja kävin heittämässä markkeerauksen pellon reunaan noin viidenkymmenen metrin päähän. Otimme markkeerauksen ylös ja palasimme ohjauspaikalle, jossa Otto eteni hyvin suoraan damille. Vein ohjausdamin hieman kauemmaksi ojan reunaan viistoon edelliseen linjaan nähden ja palasimme markkeerauspaikalle, jossa heitin kakkosen siten, että ensimmäinen heitto tuli noin kymmenen metriä aiemman markkeerauksen taakse samaan suuntaan, ja toinen reilusti lähemmäksi aika isolla kulmaerolla ensimmäiseen. Otto muisti ja haki hyvin molemmat markkeeraukset, mutta sen jälkeen linja ei aivan toiminut, vaan ensimmäisen linjan suunta veti puoleensa ja jouduin lähettämään uudelleen lyhyemmältä etäisyydeltä. Lopuksi vielä helppo lyhyt motivoitu linja ja hyvät kehut. Ihan tyytyväinen olen jänisepisodia lukuun ottamatta Oton työskentelyyn, ainoastaan palautuksista näki että jotain oli sattunut ennen treeniä, Otto nimittäin hidasti palautukset laukalta hitaalle jolkottelulle ennen minua. Sama ilmiö esiintyy usein, kun olen joutunut ojentamaan Ottoa treeneissä. Nyt en jänisreissun jälkeen varsinaisesti komentanut Ottoa, kävelin vain jäykin jaloin vähän aikaa ja juputin itsekseni tyytymättömältä näyttäen. Tottakai tuollaiset karkaamiset pitäisi saada kitkettyä pois, mutta keinot siihen ovat aika vähissä ellei tilannetta pysty jotenkin järjestämään niin, että siihen pääsee puuttumaan heti.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Erikoinen tokokoe

Suurin odotuksin lähdin tänään hakemaan Otolle kolmatta avoluokan ykköstä ja sen myötä tk2 koulutustunnusta. Kotiin palasimme kuitenkin pettyneinä kolmostuloksen kera ja kisan viimeisiksi sijoittuneina. Ennen koetta tein muutaman toiston eri liikkeitä ja Otto oli hyvin mukana, joten kaiken piti toimia. Koe alkoi poikkeuksellisesti yksilöliikkeillä, ja paikkamakuu jätettiin viimeiseksi. Oton seuruu oli hyvää, mutta tuomari rokotti kaksi pistettä mm. koska katsoin jatkuvasti koiraa mikä tulkittiin jatkuvaksi painostamiseksi. On aivan totta, että luottoni koiraan ei ole niin hyvä, että uskaltaisin pitää reilusti leukani ylhäällä. Maahanmenoliikkeessä näin silmäkulmastani, kuinka Otto jotenkin oudosti ryömi vauhdilla etujalat maassa useita askeleita eteenpäin. Takaisin koiraa kohti kääntyessäni näin Oton olevan aivan vinossa asennossa. No, vielä enemmän yllätyin kun tuomari sanoi minun potkaisseen koiran maahan ja antavansa meille liikkeestä nolla pistettä. En hämmennykseltäni osannut sanoa vastaankaan, vaikka en todellakaan ainakaan tietoisesti potkaissut koiraa. Liikettähän olen harjoitellut varmasti kymmeniä ellei satoja kertoja, enkä keksi mitään syytä koiran potkaisemiseen meillä yleensä hyvin toimivassa liikkeessä. Näkisin mielelläni videolta suorituksemme, niin osaisin ehkä sanoa mitä tapahtui. Oma veikkaukseni näin jälkikäteen on, että joko Otto tai minä horjahti epätasaisella nurmikentällä olleeseen kuoppaan tms. sen verran, että jalkani tönäisi koiraa ja Oton pasmat sekosivat. Ehkä Otto luuli että rankaisin sitä jotenkin, koska seuraavissa liikkeissä sen käytös oli aika outoa. Luoksetulossa Otto tuli vauhdilla suoraan sivulle seis -komennostani välittämättä ja noutoon se karkasi heti kun kapula oli ilmassa. Oma kisafiiliksenikin tietysti katosi, joten loppu kokeesta tuli lähinnä suoritettua jotenkin läpi. Hypyn pisteet sössinkin sitten omalla hermoilullani, kun annoin toisen istu -käskyn Oton viivytellessä hieman istumista. Paikkamakuussa Otto piippasi, mitä tapahtui kyllä edellisissäkin kokeissa. Tämä ominaisuus täytyisi saada jotenkin kitkettyä, jos ylempiin koeluokkiin mielimme. Nyt varmaankin joka tapauksessa avoluokan tokouramme on ohi ja ryhdymme treenaamaan voittajaluokan liikkeitä. Toivottavasti vielä joskus kokeisiinkin uskallamme.

Vielä jos vähän selittelen, niin osansa Oton outoon toimintaan saattaa olla myös luoksemme keskiviikkona saapuneella Ruutilla (Siipiveikon Täyttä Ruutia), joka muuten on parissa päivässä sopeutunut laumaamme uskomattoman hyvin. Ruuti tunnistaa selvästi nimensä jo nyt, tulee nätisti luokse pillittämällä eikä edes pissaile sisälle kuin ehkä kerran tai kaksi päivässä. Oma blogi tai kotisivukin neidille on tekeillä ja julkaistaan varmaankin lähipäivinä.

Tässäpä vielä tuomari Riitta Räsäsen tuomio:

1. Paikalla makaaminen 7(kerroin 3)=21
2. Seuraaminen taluttimetta 8x2=16
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0x2=0
4. Luoksetulo 5x3=15
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9x2=18
6. Noutaminen 0x2=0
7. Kauko-ohjaus 9x3=27
8. Estehyppy 7,5x2=15
9. Kokonaisvaikutus 8x1=8

Yhteispisteet 120, tulos AVO3 ja sijoitus 5/5.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Ilmoittautuako vai ei?

Lieneekö helle pehmittänyt pääni, kun aloin perjantaisen treenin jälkeen haaveilla Oton ilmoittamisesta nomekokeisiin. Ainakin nyt tuntuu siltä, että Oton maltti ja oma koiranhallintani on ottanut askeleen eteenpäin, joten kovasti tekisi mieli kokeilla miten pärjäisimme oikeassa koetilanteessa. Tollereiden epävirallista mölleriäkin harkitsin, mutta Otto on ilmeisesti jo varattu junnuhandleriin ko. päivälle. Meillä on selkeästi liian vähän koiria! Tämä ongelma muuten helpottuu hieman ylihuomenna, kun laumamme kasvaa yhdellä tolleritytöllä :)

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Vähän helletokoa ja ikävä Volvomies

Aika hyviä suorituksia nähtiin tämän päivän tokotuokioissani. Seuruu sujui hyvällä kontaktilla oikea paikka säilyttäen, kaukokäskyt menivät ongelmitta eikä liikkeestä maahanmenossakaan ole valittamista. Noutokapulan ylösotto on edelleen vähän laiskaa, ja erikoista kyllä Otto on lakannut istumasta hyppyesteen takana ensimmäisestä käskystä. Olen yrittänyt keksiä mikä voi aiheuttaa noinkin selkeän käskyn huomioimattomuuden, mutta en ymmärrä. Tuo epäkohta täytyy vielä yrittää korjata ennen perjantain koetta. Sikäli kuin edes kokeeseen mahdumme, sieltä kun ei ole kuulunut mitään. Hieman varjoa hellepäivään toi vihainen Volvomies, joka odotteli autoni luona kun palasin Oton kanssa koulutuskentältä. Olin jättänyt autoni parkkiin varjoisalle tienpätkälle mielestäni kenenkään oikeuksia loukkaamatta, mutta Volvomies ilmoitti suurieleisesti omistavansa kyseisen maa-alueen ja koirien kuuluvan muualle. Yritin vastata asiallisesti olevani tulossa harjoituskentältä ja poistuvani saman tien, mutta Volvomies alkoi tivaamaan nimeäni ja kertoi nurkissaan pyörineistä polttoainevarkaista yms. En katsonut aiheelliseksi kertoa nimeäni, jolloin Volvomies totesi selvittävänsä sen autoni rekisteritunnuksen perusteella. Enpä tiedä mitä tuo herrasmies nimelläni tekee, ehkä hän ajaa kostoksi joku ilta Volvollaan pihaamme ja alkaa treenaamaan koiraansa.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Palautuksia vedestä ravistelematta

Hellepäivän päätteeksi kävin Oton kanssa vilvoittelemassa rantalenkillä ja teetin sillä samalla kolme damin noutoa järvestä. Tarkoituksena oli muistuttaa mieleen se, että turkki ravistellaan vesinoudon jälkeen vasta sitten, kun dami tai riista on isännän hallussa. Ensimmäisen noudon teimme läheltä rantaa, ja niinhän siinä kävi että dami putosi ja ravistelu alkoi Oton päästyä kuivan maan puolelle. Laskin nopeasti käteni Oton selän päälle, kielsin ja iskin damin takaisin koiran suuhun. Tämän jälkeen uusi luovutus ja sitten lupa ravistaa ja kehut päälle. Toinen ja kolmas suoritus menivätkin jo hienosti ilman ravistelua, ja etäisyyttä rannastakin saimme kasvatettua muutamalla metrillä. Näitä harjoituksia on kuitenkin syytä jatkaa vielä, että saamme etäisyyden vesirajaan huomattavasti pidemmäksi.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Hieno helatorstai ja varis järvessä

Helatorstaina Otto pääsi pitkästä aikaa pyörähtämään junnukehässä Emilian kanssa, kun kävimme Kangasniemen näyttelyssä. Tuloksena oli hieno toinen sija kymmenen kilpailijan joukossa. Kisan voittaneellakin handlerilla oli tolleri, jota Emiliakin pääsi välillä esittämään kun kaikkien kisaajien koirat vaihdettiin. Tollerikehän alkamista odotellut Rajalan Jenni ehti seuraamaan junnukehän, ja kisan jälkeen saimme häneltä hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen. Kiitokset niistä! On kullanarvoista saada apua kokeneelta handlerilta, tuomaritkaan kun eivät aina anna juurikaan palautetta junnujen esittämisestä eikä oma tietotaitoni näyttelypuolella ole kovinkaan kummoinen. Itse en taida näyttelykehään enää tulevaisuudessa päästäkään kun jälkipolvella tuntuu olevan niin kova innostus koirien esittämiseen. Mukavahan toimivaa yhteistyötä on katsomostakin seurata, eli en valita.

Tänään oli vuorossa nometreeni, jossa Oton lisäksi olivat mukana taippareihin valmistautuva nuori labradori Martta sekä vanha kunnon Akka flatti. Aloitimme taipparikoiran treenillä, ja sen jälkeen teimme Akalle hakuharjoituksen jossa kaksi varista oli pienessä saaressa ja pari lokkia saaren takana soisessa ja ryteikköisessä maastossa. Lähimpänä riistana ennen saarta oli varis, jonka sijoituspaikka oli järvestä esiin pistävä kivi. Akka teki hommia hienosti ja ainoastaan kauimmainen lokki tuotti pieniä vaikeuksia, mutta sekin löytyi lopulta. Ottoa varten helpotimme hakua hieman siirtämällä kauimmaista lokkia lähemmäksi. Otto teki myös hyvän haun, eli eteni vauhdikkaasti ja löysi kaikki riistat. Kivellä oleva varis aiheutti hieman päänvaivaa Otolle, joka yritti kiivetä kiven yli jyrkältä puolelta useamman kerran ennen kuin tajusi kiertää toiselle puolelle, mikä vietti loivasti järveen. Talven jäljiltä Oton palautukset vedestä hieman tökkivät, eli lintu useimmiten putosi turkin ravistelun ajaksi mutta palautui kyllä sen jälkeen. Tähän ongelmaan täytyy paneutua erillisillä luovutusharjoituksilla kotirannassa. Haun jälkeen Akka teki hienosti linjakakkosmarkkeerauksen, mutta Oton vein autoon odottelemaan koska en halunnut riskeerata hyvän haun jälkeistä olotilaamme mahdollisesti kuumentavilla markkeerauksilla. Pienen huilin jälkeen tein Otolle helpon maaohjauksen kanille, joka onnistui hyvin yhtä paluumatkan pudotusta lukuun ottamatta. Nomeilutauko on kaikesta päätellen ollut hyväksi, nyt on vaan pidettävä pää kylmänä ja treenattava maltillisesti ja hyvin suunnitellen niitä asioita joissa kehitettävää on.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Tiputesti

Tänään vietin Oton kanssa Pirkan Dameista alkaneen nomeilutaukomme virallisia päättäjäisiä. Aloitimme purkamalla pahimmat höyryt sekä koirasta että isännästä kolmen kilometrin hölkkälenkillä. Sen jälkeen Otto sai odotella hetken autossa ja itse kävin viemässä kaksi hakuriistaa maastoon. Lokki päätyi pieneen jokeen noin puolen metrin päähän rannasta ja varis joen rantapenkan päälle metsän puolelle. Seuruutin Oton lähetyspaikalle ja päästin töihin. Ilokseni huomasin työskentelyn olevan vauhdikasta ja tehokasta. Varis löytyi hetkessä, mutta ylösotossa hieman kesti joten joudutin palautusta pillittämällä. Se toimi, ja pääsin lähettämään Oton uudelle kierrokselle. Hetken rannassa juoksenneltuaan Otto vainusi myös lokin, mutta hätääntyi hieman kun ei ylettynyt siihen rannalta eikä osannut mennä uimaankaan jostain syystä. Annoin Oton miettiä ratkaisua hankalaan tilanteeseensa rauhassa ja hetken päästä se molskahtikin jokeen ja saimme lokinkin talteen. Perjantaina Koiviston Riitta laittaakin sitten Oton kovemman paikan eteen hieman vaativammassa riistatreenissä. Huomenna taas on jännä päivä isännälle, joka pääsee haistelemaan Ruudintuoksua Valkeakosken suunnalle :)

maanantai 10. toukokuuta 2010

Tokotreeniä

Pari lyhyttä tokosessiota tuli tänään tehtyä. Ensin lenkin yhteydessä liikkeestä seisomisia siten, että heitin Otolle nakinpalan heti "seis" -käskyn sanottuani. Muutama aika hyvä pysähdys, mutta kyllä tässä on edelleen paljon töitä. Sitten suoraa seuruuta ja pari täyskäännöstä, joissa ei oikeastaan ollut valittamista.

Illemmalla käväisin koulutuskentällä, jossa ensin hyppyytin Ottoa. Jostain kumman syystä se ei aina viitsi istua esteen takana vaan saattaa jäädä seisoskelemaan tai mennä jopa maahan, vaikka mielestäni käskyni on varsin selkeä. Teetin hypyn jälkeen useita istumisia palkiten niistä ennen takaisinpäin hyppäämistä. Noutoja teimme muutaman, ja ne näyttävät toimivan nykyään hyvin. Luovutuksessa on vähän pientä ennakointia, jos Otto selvästi huomaa makupalan olevan tulossa. Tietysti kapulan ylösotto voisi olla vielä kauniimpi, nyt Otto useimmiten juoksee hieman kapulan ohi ja kääntyy sitten poimimaan sen ylös. Tästä tuomarikin huomautti kokeissa. Lopuksi otimme vielä kaukokäskyjä, jotka ovat alkaneet toimia hyvin. Käytin tässä ns. takapalkkaa, eli Otto sai hyvän suorituksen jälkeen hakea kourallisen nakinpaloja takanaan odotelleelta avustajalta. Nyt lähden kaivamaan autotallin pakastimesta jotain riistaa sulamaan. Perjantaina nimittäin aion päättää nomeilemattomuuskautemme ja mennä treeneihin, mutta sitä ennen on kokeiltava ottaako Otto enää riistaa ollenkaan.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Pistepotti parani

Sateisissa olosuhteissa käytiin tämän päivän tokokoe Tampereella aivan Tapparan ja Ilveksen kotihallin vieressä olevalla hiekkakentällä. Avoimeen luokkaan oli uskaltautunut mukaan ainoastaan neljä koirakkoa.

Oton koe alkoi paikkamakuun osalta huolestuttavasti, kun kuulin koiran alkavan piippaamaan heti jätettyäni sen makaamaan. Tuomarikin kommentoi ääntelyä sanoen sen vaikuttavan reilusti pisteisiin ylemmissä luokissa. Varsinainen koesarjammekaan ei alkanut lupaavasti, kun Otto haisteli seuraamisen alkuajan maata ja eksyi välillä noin puolen metrin päähän viereltäni. Juoksuosuuden aikana poika kuitenkin skarppasi ja lopun kävelykin sujui mallikkaasti. Muista liikkeistä huonosti menivät luoksetulo jossa Otto pysähtyi toivottoman hitaasti sekä taas kerran hyppy, joka ei meillä tunnu ikinä onnistuvan kokeissa. Nyt istuminen esteen takana vaati kaksi käskyä. Parin viikon päästä metsästämme toivottavasti viimeisen ykkösen Mäntästä ja saamme TK2 -koulutustunnuksen kasaan. Sen jälkeen seuraakin sitten varmasti pitkä treenijakso ennen voittajaluokan kokeita.

Pisteet liikkeittäin alla. Tuomarina toimi Jaana Tala.

1. Paikalla makaaminen 9(kerroin 3)=27
2. Seuraaminen taluttimetta 7,5x2=15
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9x2=18
4. Luoksetulo 7x3=21
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5x2=17
6. Noutaminen 9x2=18
7. Kauko-ohjaus 10x3=30
8. Estehyppy 7,5x2=15
9. Kokonaisvaikutus 9x1=9

Yhteensä 170 pistettä ->AVO1. Sijoitus 2/4.

torstai 6. toukokuuta 2010

Viimeistelyä viikonlopulle

Erinin vierailu luonamme venähti aika pitkäksi, mutta tänään vein sen takaisin kotiinsa. Perheen naiset kyllä olisivat olleet valmiita adoptoimaan Ertsun meille pysyvästikin. Yhteiselo koirien kesken sujui mainiosti, eikä tuo elämä kahden tollerin kanssa hullummalta tuntunut näin ihmisnäkökulmastakaan.

Koiranpalautusreissulta kiirehdin Helmisen Hannan tokotreeneihin, joista yritin saada viime hetken neuvoja mm. tuskaisen huonosti sujuvan luoksetulon pysäytyksen terävöittämiseen. Hannan ohje oli palata hieman takaisinpäin ja palkita Ottoa runsaasti ns. oikeasta ilmeestä ja reaktiosta käskyyn, eikä tuijottaa liikaa etujalkojen täydellistä seisahtumista. Palkkaamiseen ja koiran innostamiseen keskityimme muutenkin, niissä kun itselläni tuntuu olevan hieman puutteita. Ottoon olen kuitenkin tyytyväinen siinä suhteessa, että se keskittyi hyvin koko ajan vaikka aiemmin oli treenivuorossa ollut parhaita päiviään viettävä narttutolleri. Hyvän paikkamakuunkin Otto ehti tekemään, joten aika luottavaisin mielin odotan lauantain koetta vaikkakaan emme ole montaa treeniä ehtineet tekemään edellisen kokeen jälkeen.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Raadonsyöjän vapunjälkeisiä tunnelmia

Sunnuntaina kirmasin Oton kanssa tunnnin juoksulenkin. Oma vauhtini oli sen verran verkkaista, että Otto ehti välillä etsimään ja syömään lenkkipolun varrelta jonkin kuolleen eläimen. Tämä kävi ilmi maanantaiaamuna, kun lattialle oli ilmestynyt mm. kasa oksennettuja pieniä luita ja muutakin mukavaa siivottavaa. Oksentelu ja p******nen jatkui aina viime yöhön saakka, mutta tänään Oton vatsan toiminta vaikuttaa normalisoituneen. Vappuviikolla kaikki perheemme ihmisjäsenet kävivät läpi vatsataudin, joten toisaalta tämä sopi siihen luontevana jatkona. Toivottavasti pääsemme kuitenkin edes hieman treenaamaan ennen lauantaista tokokoetta, edellisen kokeen jälkeen kun ei ole tullut tehtyä oikeastaan mitään sen asian eteen.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Vapunpäivän verijälki

Simanjuonnin ja munkinsyönnin ohella ehdin vappuaattona vetäisemään Otolle kauden toisen harjoitusjäljen. Tällä kerralla valmistauduin huolellisemmin, eli käytin jäljen suunnitteluun ja tekoon karttaa sekä kompassia, varmistuin veren nestemäisyydestä ja varasin mukaan reilumman määrän pyykkipoikia. Jälkimaastonkin valitsin syrjäisemmältä seudulta, minne en ainakaan vapun aikaan uskonut suurten väkijoukkojen eksyvän.

Jäljestä tein ns. lippalakin mallisen, eli avoneliön jälkeen vielä yksi kulmaus ja suora. Kaksi kulmista oli katkokulmia, yksi tavallinen. Kaikille neljälle suoralle tein makauksen. Jäljen kokonaispituus oli noin 900 metriä ja verta käytin 3 desilitraa.

Otto lähti matkaan innokkaasti, mutta ensimmäisellä suoralla olleen hankalan kaatuneiden puiden ylityksen jälkeen se lähti pois jäljeltä ja pysäytin sen jonka jälkeen etsi itsenäisesti jäljen uudelleen. Makaukset eivät Ottoa tällä kerralla kiinnostaneet, ja jäljestys oli hyvin voimakkaasti puolelta toiselle aaltoilevaa. Ajoittain kyllä oli pieniä jälkitarkkoja pätkiäkin. Katkokulmilla Otto oli täysin hukassa, eli jatkoi jäljen päätyttyä määrätietoisesti johonkin suuntaan mutta ei koskaan seuraavan verivanan alkuun. Jouduin siis ohjaamaan koiran katkokulmilta eteenpäin. Useita määrätietoisia jäljeltä sivuun poistumisiakin nähtiin, ja niistä lopulta kielsin Ottoa sanallisesti ja ohjasin takaisin jäljelle. Tästä Otto hieman hämmentyi ja alkoi osoittaa selvää väsymistä tai kyllästymistä koko hommaan. Aivan lopussa sentään jäljestysinto kohentui, ja pääsimme tällä kerralla loppumakauksella odotelleelle ruokakupille syömään. Kevään kokeisiin on kyllä turha lähteä tällaisella suoritusvarmuudella, eli alan seuraavaksi perumaan jo lähettämiäni koeilmoittautumisia ja keskityn harjoitteluun. Ilmeisesti katkokulmista täytyy tehdä vielä paljon pienempiä. Nyt astuin jäljen päästä pari askelta sivuun, palasin noin viisi alkelta taaksepäin ja jatkoin jälkeä siitä.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Älä MEJÄile näin!





Vaikka järvet alkavat Jämsän korkeudella olla jo sulia, löytyi Synninlukon rotkosta vielä tänään näin komeita jäämuodostelmia.

Illan mejäkauden avaustreeni olikin sitten sellainen farssi, että en tiedä kannattaisiko siitä edes julkisesti kertoa. Eilen minulle kuitenkin jostain syystä tuli tunne, että nyt on pakko käydä vetämässä harjoitusjälki metsään että saan kauden kunnolla alulle. Suuremmin valmistautumatta ajelin ns. rapulammen maastoon mukanani narunpäähän sidottu pesusienen pala, pari kourallista pyykkipoikia ja aamulla jääkaappiin sulamaan laittamani veripullo. Alkumakauksella sientä verettäessäni huomasin, että veri ei ollut sulanut, vaan suurin osa siitä oli vielä sohjoa jota putoili sienelle isoina köntteinä. Yritin survoa kepillä verijään nestemäiseen olomuotoon, mutta se ei oikein onnistunut. Sieni kuitenkin muuttui sen verran punaiseksi, että lähdin vetämään jälkeä. Tein matkalla pari katkokulmaa ja makauksia suorille, mutta kovin pitkälle en päässyt kun huomasin pyykkipoikien loppuneen. Taskustani löysin muutaman palan talouspaperia, joista revin suikaleita ja sidoin merkeiksi puiden oksiin. Noin 400 metrin jälkeen kaikki merkintävälineet oli kuitenkin käytetty, joten päätin lopettaa jäljen kun olin vieläpä ajautunut sopivasti takaisin metsäautotien lähelle. Autolle palaillessani tuli vastaan neljä mopopoikaa, jotka päristelivät maastossa vaarallisen lähellä jälkeni alkuosaa.

Tänään ajelin sitten vuorokauden vanhalle jäljelle koiran kanssa, ja heti lähtöpaikan välittömässä läheisyydessä näkyi neljä autoa, joiden arvelin kuuluvan koiria ulkoiluttamassa oleville ihmisille. Suosittu koirien ulkoilutus-/treenimaasto ei ehkä ole paras valinta mejäharjoitteluun. Aloitin viemällä Oton iltaruokakupillisen loppumakaukselle kaadoksi ja sen jälkeen suuntasin koiran kanssa alkumakaukselle. Jäljestys oli erittäin epävarmaa, jouduin palauttamaan Oton useita kertoja jäljelle ja auttamaan sitä myös molemmilla katkokulmilla. Makaukset Otto merkkasi hyvin ja pysyi kyllä jäljelläkin kun pääsimme sen loppuosalle. Jäljen loppuun päästyämme totesin koiran haistelevan innoissaan loppumakauksen kohtaa, mutta hämmästyin aika tavalla huomatessani, että ruokakuppia ei löytynyt mistään. Aavistelin muiden koiranulkoiluttajien ottaneen iltapalamme talteen ja kiirehdin autoille, joista puolet oli jo ehtinyt häipyä. Jäljellä olevilla autoilla olikin noutajaihmisiä (terveisiä Minnalle :)), jotka olivat tehneet taipparitreeniä riistoilla varmasti hyvin lähellä jälkeni alkuosuutta. Ruokakupin varastamiseen oli kuitenkin ilmeisesti syyllistynyt se toinen porukka mitä en enää tavoittanut. Kaiken kaikkiaan tämä treeni oli koiralle varmasti erittäin hämmentävä kokemus ja isännälle tulivat yhden lyhyen harjoituksen aikana hyvin selvitetyksi lähes kaikki virheet mitä mejäharjoittelussa voi tehdä.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Jäiden lähtöä ihmettelemässä






Kokeilenpa miten blogin päivittäminen onnistuu matkapuhelimella. Samalla laitteella napsin eilen kuvia Otosta ja laitan ne nyt harjoitusmielessä näkyviin ilman sensuuria tai muokkaamista. Ohikiitävän hetken ajan ehdin tuolla rantakalliolla istuessani ajatella, että koiralleni alkaa ehkä pikkuhiljaa kasvaa aivot. Seuraavassa hetkessä Otto sitten juoksi västäräkkien perässä kauas jäälle, ja olin jo varma että se hukkuu. Onneksi sain sen karjuttua hengissä takaisin rantaan. Se aivoajatus kyllä kaikkosi mielestäni.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Ykkönen hyppyestettä hipoen

Aamu alkoi ikävissä tunnelmissa, kun huomasimme että yksi lastenhuoneiden ovista oli auki ja lattialta löytyi lähes tyhjäksi syöty ksylitolkarkkiaski. Omat koiramme eivät normaalisti makuuhuoneisiin öisin mene vaikka ovet ovat auki, joten myrkytysvaaran kohteeksi oli valitettavasti joutunut yökylässä oleva Erin. Mitään havaittavia oireita ei vanhalla rouvalla onneksi ollut, mutta eläinlääkärille soitimme välittömästi. Lääkäri pyysi antamaan koiralle ruokaa verensokerin romahtamisen välttämiseksi ja sitten vain seuraamaan tilannetta. Tätä kirjoittaessa onneksi tilanne on vakaa joten ilmeisesti selvisimme tällä kerralla säikähdyksellä. Lahden jh-kilpailuun emme kuitenkaan Eriniä uskaltaneet Emilian kanssa lähettää, vaan tyttö laitettiin matkaan ilman koiraa. Onneksi ihania ja avuliaita tolleri-ihmisiä riittää, joten Rajalan Jennin kautta järjestyi lyhyellä varoitusajalla varakoira ManU (Fireheart Isn't It Inez), joka olikin esiintynyt Emilian kanssa hienosti sijoittuen seitsemän parhaan joukkoon SM-osakilpailussa. Suuret kiitokset vielä sekä Jennille että Kirsille juniorhandlaajamme avustamisesta!

Itse kävin Oton kanssa Keuruulla tokoilemassa, ja kotiintuomisiksi irtosi avoimen luokan ykköspalkinto, tosin aika niukasti pistein 161,5. Sijoituksemme kahdeksan koiran joukossa oli toinen. Aivan putkeen ei kisareissu ohjaajan osaltakaan mennyt, unohdin nimittäin noutokapulan kotiin. Järjestäjät onneksi lainasivat kapulan, jolla saimme vähän treenatakin ennen koetta. Itse koeliikkeistä paikkamakuu oli ollut hieman levoton, seuraamisessa en tahtonut saada Ottoa oikein mukaan vaan se pyrki hieman jätättämään kävelyosuuksilla. Luoksetulon pysähdys oli hidas, paremmat pisteet olisin saattanut saada käyttämällä suullisen käskyn lisäksi käsimerkkiä. Kaukoissa toinen istumaannousu vaati kaksi käskyä ja hyppyestettä Otto kolautti pahasti takaisinpäin hypätessään. Suoraan silmiin paistanut aurinko ehkä vaikeutti esteen hahmottamista. Koko suorituksen ajan Otto oli yllättävän rauhallinen, jopa liiankin matalavireinen monen liikkeen suorittamisen kannalta. Ykkönen on kuitenkin ykkönen, joten turha valittaa. Parin viikon päästä Tampereella yritämme parantaa pisteitä.

Tässä vielä tuomari Mauri Pehkosen arvostelu:

1. Paikalla makaaminen 8(kerroin 3)=24 pistettä
2. Seuraaminen taluttimetta 7,5x2=15
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10x2=20
4. Luoksetulo 5x3=15
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9x2=18
6. Noutaminen 10x2=20
7. Kauko-ohjaus 9x3=27
8. Estehyppy 7x2=14
9. Kokonaisvaikutus 8,5x1=8,5

Yhteispisteet 161,5.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Pieni iltatreeni

Ohjelmaa on isännällä riittänyt tänäänkin niin, että tokotreenaus on jäänyt yhteen pieneen sessioon. Pari kohtuullisen hyvää luoksetuloa pysäytyksellä, vähän seuruuta, kaukokäskyjä ja sivulletuloja noutokapula suussa. Yritin opetella kehumaan kunnolla liikkeen jälkeen ja viemään sitten Oton hallitusti seuraavan liikkeen suorituspaikalle palkiten siellä hyvän perusasennon jälkeen. Mitään mullistavaa tässä tuskin enää ehdimme ennen kokeita saamaan aikaan, kun huominenkin menee tollerikokousreissulla Hämeenlinnassa.

Huomenna saamme myös junior handlerimme sydämen valloittaneen Erinin (Hederas Like a Rose) viikonloppuvieraaksemme. Parivaljakon on tarkoitus kisata sunnuntaina Lahdessa. Toivottavasti veteraanirouvan hermot kestävät eläväisessä laumassamme.

Kiirettä ja ekonomiaa

Tämän viikon treenit tulevat kokonaisuutena jäämään melko vähiin. Toissapäivänä teimme paikkamakuun samoihin kokeisiin tulossa olevan seurakaverimme kanssa ja otimme sen jälkeen vähän kaukoja ja stoppeja. Eilinen meni match-show järjestelyissä, mutta Otto ehti pyörähtämään voiton arvoisesti lapsi-koira kehässä Emilian kanssa. Palkinnoksi tuli Otolle hieman pieni peti, pitäisiköhän hankkia pentu ettei mene palkinto hukkaan ;) Facebookissa muuten käytiin eilen kiihkeää keskustelua tollerinpentujen hinnoista. 1200 euroa näyttää nykyisin olevan standardihinta riippumatta pennun vanhempien tasosta tai kasvattajan kokemuksesta. Tästä aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan, mutta taitaa olla parempi olla hämmentämättä soppaa ja suututtamatta fanaattisia koiraihmisiä enempää. Itse en ole koiran hankintahintaa koskaan osannut kovin tarkasti miettiä, se kun on kuitenkin aika pieni osa koiran koko eliniän aikaisista kokonaiskuluista. Onnistuin esimerkiksi itse tuhlaamaan Oton koe- ja näyttelymaksuihin vuoden 2009 aikana noin 600 euroa(aivan järkyttävä summa näin jälkikäteen ajateltuna!). Jos sitten lasketaan mukaan ruoka, erilaiset kurssit ja koulutukset, varusteet, polttoainekulut yms., niin luultavasti aktiivinen harrastaja käyttää koiran hankintahinnan verran rahaa jopa yhdessä vuodessa. Pitäisiköhän keksiä joku halvempi tapa kuluttaa vapaa-aikansa?

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Vaakkunouto vahingossa

Odottelin tänään neiti 5-veetä taitoluistelutreeneistä kierrellen viime vuoden Tollershowsta tuttua urheilukenttää ympäri Oton kanssa, kun myös mukana ollut esikoistyttäreni tuli kertomaan, että oli löytänyt kuolleen variksen. Sitähän piti lähteä katsomaan, ja kun harmaatakki näytti parinkymmenen metrin päästä silmämääräisesti tarkasteltuna varsin hyväkuntoiselta (jos ei hengettömyyttä oteta huomioon), otin riskin ja lähetin Oton linjalle kohti vaakkua. Otto eteni varikselle mutta tyytyi vain nuuhkimaan sitä hetken ja tuli sitten pois. Jätin Oton odottamaan ja kävin itse toteamassa noutoesineemme aivan ehjäksi ja omasta mielestäni hajuttomaksi, joten teetin Otolle uuden yrityksen. Pienellä kannustuksella vaakku nousi koiran mukaan ja palautui hienosti käteeni. Kolmas suoritus menikin jo sitten itsenäisesti ilman apua. Tämän verran siis tuli tingittyä nometreenitauostamme, mutta eihän yllättävää tilaisuutta voinut jättää käyttämättä.

Illemmalla kävin Jyväskylässä, jossa Helmisen Hanna katsoi tokoliikkeidemme tilannetta ja antoi viime hetken treenivinkit ennen sunnuntain koetta. Kisakehuni ovat kuulemma onnettoman vaimeita, joten sain kotiläksyksi niiden treenaamisen. Ennen koetta saamme muuten tehdä vain hauskoja ja lyhyehköjä treenejä keskittyen liikkeiden osiin. Itselleni jäi tällä kertaa treeneistä oikein hyvä fiilis, toivottavasti se kantaa kokeisiin asti.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Haisevat terveiset

Viikonloppu meni koetoimitsijakurssilla Uuraisilla. Tietoa on siellä ilmeisesti kaadettu päähäni melko rankalla kädellä, koska tänä aamuna väsytti niin paljon etten edes harkinnut koiran treenaamista ennen töihin lähtöä. Lisäksi Otto oli kuralla, keittiön lattialla oli useampi kasa hyvän huomenen toivotuksia mikä ei sekään lisännyt intoani lähteä touhuamaan koiran kanssa. Illemmalla sentään tein lenkin yhteydessä vähän liikkeiden osia, eli liikkeestä seisomisia vapaamuotoisesti sekä luoksetuloon yhdistettynä (näissä olin havaitsevinani pientä kehittymistä), kaukokäskyjä joiden istumaannousut vähän yskähtelivät ja loppuun suoraa seuraamista. Huomenna menen Helmisen Hannan komentoon Jyväskylään saamaan ohjeita viime hetken koevirityksiin. Kovin luottavainen en Keuruun kokeiden suhteen ole, joten ilmoittauduin myös Tampereelle tokoilemaan 8.5. Tollerileirin wt-kouluttajattaret Jenny ja Jenna saivat myös viikonlopun aikan ylipuhuttua minut ryhmäänsä, eli vaihdoin tollerileirin ohjelmaksi tokoilun sijaan wt:n.