tiistai 20. huhtikuuta 2010

Vaakkunouto vahingossa

Odottelin tänään neiti 5-veetä taitoluistelutreeneistä kierrellen viime vuoden Tollershowsta tuttua urheilukenttää ympäri Oton kanssa, kun myös mukana ollut esikoistyttäreni tuli kertomaan, että oli löytänyt kuolleen variksen. Sitähän piti lähteä katsomaan, ja kun harmaatakki näytti parinkymmenen metrin päästä silmämääräisesti tarkasteltuna varsin hyväkuntoiselta (jos ei hengettömyyttä oteta huomioon), otin riskin ja lähetin Oton linjalle kohti vaakkua. Otto eteni varikselle mutta tyytyi vain nuuhkimaan sitä hetken ja tuli sitten pois. Jätin Oton odottamaan ja kävin itse toteamassa noutoesineemme aivan ehjäksi ja omasta mielestäni hajuttomaksi, joten teetin Otolle uuden yrityksen. Pienellä kannustuksella vaakku nousi koiran mukaan ja palautui hienosti käteeni. Kolmas suoritus menikin jo sitten itsenäisesti ilman apua. Tämän verran siis tuli tingittyä nometreenitauostamme, mutta eihän yllättävää tilaisuutta voinut jättää käyttämättä.

Illemmalla kävin Jyväskylässä, jossa Helmisen Hanna katsoi tokoliikkeidemme tilannetta ja antoi viime hetken treenivinkit ennen sunnuntain koetta. Kisakehuni ovat kuulemma onnettoman vaimeita, joten sain kotiläksyksi niiden treenaamisen. Ennen koetta saamme muuten tehdä vain hauskoja ja lyhyehköjä treenejä keskittyen liikkeiden osiin. Itselleni jäi tällä kertaa treeneistä oikein hyvä fiilis, toivottavasti se kantaa kokeisiin asti.

3 kommenttia:

  1. Good luck on Sunday!

    We will cross our fingers and paws for you:)

    All the best from Johanna and sister Jing

    VastaaPoista
  2. Thank's Johanna! Has Jing taught You some Finnish or how did You know of our obedience test :) Otto sends lot of greetings to his lovely sister!

    VastaaPoista
  3. Weeeell ... Some basic knowledge is dog related terms in Finnish as well as Google translator helps:)

    Jing's Finnish isn't what it Used to Be!

    VastaaPoista