Sunnuntain yhdistelmätreenit

Ajelin tänään koulutuskentälle, että pääsisin tekemään tokon hyppyharjoituksen oikealla esteellä. Otin mukaan myös kassillisen dameja tarkoituksenani kokeilla pitkästä aikaa hakua. Vein metsään kuusi damia noin 40x60 metrin alueelle, ja lisäksi yksittäisen damin aukean reunaan ohjausharjoitusta varten.

Otin yllättävän rauhallisen Oton autosta ja pikaisen pissatuksen jälkeen aloitin treenit toko-osiolla. Teimme aluksi luoksetuloja, jotka sujuivat hyvin. Enää ei tarvinnut nostella polvea, koska Otto ei juossut päin jalkaani vaan osasi mennä hienosti suoraan sivulle. Luoksetulojen jälkeen makuutin Ottoa minuutin verran tauolla ja siirryin hyppyihin. Käskin Oton hypätä esteen yli ja teetin sitten esteen takana muutaman istumisen ja maahanmenon ennen hyppyytystä takaisin päin. Kerran Otto ennakoi takaisin hyppääämistä ja osui pari kertaa esteeseen, eli aivan toivomaani tasoon emme tässä harjoituksessa yltäneet.

Tokoverryttelyn jälkeen seuruutin Ottoa noin sata metriä ohjauspaikalle, jossa lähetin sen ylittämään aukkoa koskematonta hankea pitkin. Damin olin vienyt aukon reunaan takakautta kiertäen. En uskaltanut ottaa etäisyyttä tähän harjoitukseen kuin suunnilleen 25 metriä, mutta Otto selvitti linjan todella hyvin edeten lähes viivasuoraan damille asti. Aivan lopussa linja kaartui hieman vasempaan, mutta lähihakupillitykseni sai Oton käyttämään nenäänsä ja dami saatiin hienosti talteen. Nyt on vaan uskallettava kasvattaa etäisyyksiä ohjausharjoituksissakin. 50 metrin sokkolinja voisi olla hyvä tavoite kesään mennessä. Ohjauksen jälkeen seuruutin Oton hakuruudun lähetyspaikalle. Otto teki hakutyötä ihan hyvin, mutta vauhti ei ollut läheskään sitä mitä sen pitäisi olla. Haetin Otolla neljä damia kuudesta, ja aikaa meni noin 11 minuuttia. Haastavuutta harjoitukseen toi syvä lumihanki ja se, että damit upposivat aika syvälle lumeen kun heitin ne aina muutaman metrin päähän kävelyjäljistäni. Hakiessani loput damit pois treeniemme jälkeen huomasin, että Otto oli käynyt pyörimässä yhdellä damilla ja onnistunut hautaamaan sen niin syvälle pehmeään pakkaslumeen, että itsellänikin kesti hetki kaivaa se esiin. Seuraavaa hakuharjoitusta täytyy varmaan helpottaa siten, että jättää dameja enemmän näkyviin esim. matalalla oleville puiden oksille. Riistalla saisi ehkä paremmat hajut hakualueelle ja enemmän virtaa työskentelyyn.

Le Certificat d'Aptitude au Championnat International de Beauté

Eikö kuulosta hienolta tuo ranskankielinen rimpsu? Tänään posti toi vaatimattoman näköisen ja kulmistaan rypistyneen pienen valkoisen paperilappusen, jossa vahvistettiin virallisesti Oton yli kymmenen kuukautta sitten saama ensimmäinen CACIB. Oli kuoressa myös viiden euron alennuskuponki eläinkauppaan, mikä tulikin akuuttiin tarpeeseen. Tänään nimittäin kahlasin damirepun kanssa lumihangessa niin innokkaasti, että onnistuin pudottamaan Oton ensimmäisen ja edelleen lähes ainoan itse käyttämäni noutajataluttimen metsään. Tuli tehtyä sen verran reilu lenkki, että en jaksanut lähteä heti uudelle kierrokselle sitä etsimään, mutta huomenna täytyy yrittää seurailla omia jälkiään jos vaikka hihna vielä pelastuisi. Treenimme sentään sujuivat mallikkaasti. Tein Otolle aika monta linjalähetystä siten, että jätin damikasan hankeen ja lähettelin Ottoa sitä kohti eri suunnista ja etäisyyksiltä (n.20-35 metriä). Damien jätön yritin tehdä hieman salaa, mutta luulen Otolla olleen ainakin vahva aavistus damien olemassaolosta. Kyse ei siis ollut oikein täydellisistä sokkolähetyksistä mutta ei varsinaisesta motivoinnistakaan. Reitti damikasalle oli kuitenkin aina neitseellinen, eli lumipolkuja ei ollut apuna vaan Otto joutui raivaamaan reittinsä dameille syvässä lumihangessa. Damit tahtovat olla pakkaslumessa melko kertakäyttöisiä, varsinkin jos niitä ei kuivata ja kylmetä kunnolla ennen treenejä. Nyt poimin dameja mukaan suoraan kodinhoitohuoneen kuumana hehkuvalta lattialta, joten niistä tuli melkoisia jää- ja lumimöhkäleitä jo yhden noudon jälkeen. Tolleriputiikista saatavia polyfoamdameja voin muuten suositella talvikäyttöön. Ne eivät jäädy eikä ainakaan Otto ala pudottelemaan niitä useammaankaan noudon jälkeen. Ovat vain melko arvokkaita ja vaalean värisiä, eli katoavat helposti valkoiseen maastoon. Tästäkin meillä on valitettavasti omakohtaista kokemusta..

Kotitokoa

Tänään treenasimme tokoa lämpimissä sisätiloissa, eli kotona.

Aamulla noutokapulan nättiä suussapitämistä ja luovuttamista perusasennossa sekä ruokatynnyrin kiertämistä. Ensiksi mainittu meni hienosti, kierto vähän pätki välillä. Työpäivän jälkeen otimme seuraamista. Aluksi olimme paikallamme perusasennossa ja minä heilutin käsiä kuten kävellessä. Nyt Otto osasi pitää päänsä paikallaan, joten kokeilin samaa hitaasti edeten. Toimi kohtuullisesti. Kulmatyöskentelyä kokeilimme vähän seinän viertä seuraten. Illan päätteeksi otimme vielä noutokapulan tuontia ja luovutusta muutaman metrin matkalla sekä hyppyjä omatekoisen keittiönjakkara-imurinputki-pyyhe -hyppytelineen yli. Esteen takana teetin Otolla aina useamman istumisen ja maahanmenon, ettei poika oppisi ennakoimaan takaisinpäin hyppäämistä heti istahtamisen jälkeen. Hyppy meni hyvin, noudon loppuasento tahtoi jäädä hieman vinoksi ilmeisesti innokkaasta makupalan odottamisesta johtuen.

Stoppsignal

Toimin taas tänään autonkuljettajana Emilian ja Inkan agilityharjoituksissa ja otin mukaani Oton, pari damia ja pillin. Pakkasta oli noin kaksikymmentäviisi astetta, mutta pari lyhyttä treeniä saimme agilityhallin pihamaalla tehtyä. Retrievern som apportör -kirjan olin kaivanut taas esiin aiemmin päivällä, ja lähdin tekemään pysäytysharjoituksia kirjan ohjeiden mukaan. Ensin oli vuorossa treeni, jossa heitin damin häiriöksi ja seuruutin sitten koiraa edestakaisin viheltäen sille aina välillä pysähtymiskäskyn jatkaen itse kävelemistä. Hetken päästä vihelsin luoksetulokäskyn katsomatta taakseni ja otin O:n taas seuraamaan. Parin onnistuneen toiston jälkeen Otto sai palkaksi noutaa damin. Tämä meni hyvin! Toisen session aikana pidin Ottoa vapaana pillittäen välillä pysähtymiskäskyn ja heittämällä damin palkaksi nopeista pysähdyksistä/katsekontakteista. Aivan alkeellinen harjoitus siis, mutta keskittyminen meinasi välillä olla hieman hukassa. Pillipysäytysten vahvistaminen on selkeästi syytä ottaa ohjelmaan ihan tavallisille lenkeillekin.

Tokoilua

Maanantaina oli ohjelmassa yhteensä kolme lyhyttä tokosettiä, ensimmäinen ennen seitsemää aamulla ja viimeinen klo 23 illalla. Seuraavia asioita tuli harjoiteltua:

"seis": liikkeestä komento seis ja käsiapu oikealla kädellä, jolla makupalan heitto heti kun koira liikkumatta -> sujuu hyvin

"luoksetulo": tokoluoksetulossa ongelmana koiran törmääminen jalkaani kovalla vauhdilla, ratkaisuna polven nosto koiran ollessa tulossa kohti ->näyttää koiralle, että tämä on minun tilani, älä tule tähän. Toimi kohtuullisesti, ei enää pahoja törmäilyjä.

"paikkamakuu": kotipihassa noin kolmen minuutin makuu siten, että olin auton takana piilossa ja kurkin sieltä välillä -> hyvin meni

"puun kierto": ylimääräinen temppu, jota on tarkoitus hyödyntää myöhemmässä koulutuksessa

"seuruu": tavoitteena saada vasen käsi liikkumaan luonnollisesti ja koira säilyttämään oikea paikka ->hieman edistystä

Tokotreenit hallissa

Tänään aloitimme Oton kanssa Hanna Helmisen tokokurssin. Viime keväänähän tolleriyhdistyksen Jyväskylän aluetoiminta tilasi Hannalta kurssin, joka siivitti meidätkin treenaamaan tokoa sen verran, että kehtasimme startata kokeissa syksyllä. Puolituntisen vuoromme aikana ehdimme hioa käden liikettä seuraamisessa, aloitella avoluokan hypyn opettamista, kokeilla kapulan noutamista ja luovuttamista ja tehdä pysäytyksen alkeisharjoituksia. Lopuksi otimme vielä paikkamakuun toisen koiran kanssa niin, että me ohjaajat menimme piiloon. Kotiinviemisiksi sain runsaasti ideoita omiin harjoituksiin ja pari eri kokoista noutokapulaa. Tähän asti noutamisemme onkin tapahtunut vain dameilla tai riistalla, joten nyt pääsemme harjoittelemaan tokonoutoja oikeilla välineillä.

Tanskalaisia pissatuksia paukkupakkasessa

Mittari näytti aamulla -25 astetta, eikä syvälle päähän vedetty pipokaan estänyt korvannipukkaani paleltumasta puolen tunnin aamulenkillä. Vaikkei Otto tunnu näistä talvikeleistä kärsivänkään, täytynee oman hyvinvoinnin takia ottaa jonkinlainen pakkasraja käyttöön talvilenkkeilyssä. Kotona yllätin myöhemmin neiti 2-veen työntämästä kuumemittaria Oton takapuoleen. Idea tähän toimenpiteeseen oli ilmeisesti peräisin Eläinten pelastustiimi -ohjelmasta, jota olemme joskus lasten kanssa katselleet. Illan lopuksi siivosin viisi isoa oksennusta, joiden analysoin sisältävän mm. Oton päivän mittaan syömän puolimetrisen puruluun sekä valmistamaani hyvin maustettua jauhelihakastiketta. Kukaan ei tunnustanut kastiketta koiralle syöttäneensä, joten mysteeriksi jää miten Otto on siihen käsiksi päässyt.

Sunnuntaina pääsemme treenaamaan tokoa sisähallissa, kun Hanna Helmisen vetämä kurssi alkaa. Panostin tänään 7,5 euroa A4 -kokoiseen viikkokalenteriin, jonka avulla yritän toteuttaa aiempaa tarkempaa treenien suunnittelua ja toteutuksen seurantaa. Uusi Koiramme -lehti oli ilmestynyt postilaatikkoon viikolla, mutta sitä en vielä tarkemmin ole ehtinyt tutkimaan. Pikaisella selauksella tarttui kuitenkin yksi idea mieleen. Flattien PM-kisoista kertovassa jutussa nimittäin mainittiin ruotsalaisten ja tanskalaisten koirien olevan suomalaisia paremmin omistajiensa hallinnassa. Syyksi epäiltiin sitä, että ulkomaalaiset vaativat koiria tottelemaan järjestelmällisesti myös arkisissa tilanteissa. Suoritinkin tästä innostuneena tänään muutamia "tanskalaisia pissatuksia", eli seuruutin Ottoa sata metriä kotiovelta ja vapautin sen sitten tekemään tarpeensa jonka jälkeen otin sen heti takaisin sivulle ja lähdin takaisin sisälle.

Malttiharjoitukset osa2

Päivän treenin teimme "kotikentällä", seuranamme Minna&Viljo sekä Riitta&Akka. Vein aluksi Oton kanssa yhden damin muistipaikalle parinkymmenen metrin päähän metsään, josta Otto saisi sen noutaa harjoitusten lopuksi jos osaisi olla nätisti. Asetuimme koirinemme kolmioon ja muillekin koirille tehtiin muistilinjat. Sitten oli vuorossa ykkös- ja kakkosmarkkeerauksia muille paitsi Otolle, joka istui vierelläni ja katseli muiden työskentelyä. Edelliseen kertaan verrattuna Otto oli rauhallisempi, piippausta tuli vähän mutta heittämieni damien perään se ei yrittänyt päästä eikä myöskään liikkunut vaikka muut koirat kävivät noutamassa heittämiämme dameja aika läheltä meitä. Ensi kerralla uskallan ehkä kokeilla pitää Ottoa kytkemättömänä, nyt se oli koko ajan lyhyessä hihnassa. Olin harjoitukseen sen verran tyytyväinen, että muiden lopetettua lähetin Oton muistilinjallemme, josta se palauttikin damin innokkaasti ja vauhdilla. Selvää kehitystä on tapahtunut jo nyt, ja harjoituksista jäi oikein hyvä mieli.

Talven herkkuja

Kahtena aiempana talvena en ole havainnut ilmiötä, joka on viimeaikojen kovien pakkasten myötä tullut esille. Otto nimittäin etsii lenkeillä innokkaasti lajitovereidensa jäätyneitä jätöksiä, jotka sitten rouskuttaa pikaisesti poskeensa. Lieneekö yli kahdenkymmenen asteen pakkanen vaatimuksena sille, että koirankakasta kehittyy meidän ihmisten jäätelöä vastaava herkku. Tänään löysimme omasta mielestäni kiinnostavampaa haisteltavaa, kun Otto lähti lenkillä seuraamaan näädän yöllisiä jälkiä. Syvässä hangessa tarpominen kävi kuitenkin isännän voimille siinä määrin, että jouduimme luopumaan jäljityksestä ennen kultakurkun päiväpiilon löytymistä.

Tunteita viilentämässä

Loppiaistreenin ajoimme tekemään Koiviston Riitan luokse Hopsuun, jossa päivän teemana sekä koiralla että isännällä oli maltti. Isännän piti malttaa olla antamatta koiran tehdä yhtään mitään paitsi seurata vieressä ja odottaa paikallaan. Oton taas piti oppia ymmärtämään, että noutoharjoituksissa voi joskus käydä niin, ettei saakaan noutaa mitään. Flattirouva Akka siis huolehti markkeerausten ja ohjausten suorittamisesta mallikkaasti, kun minä toimin heittäjänä ja Otto istui vieressäni ja seurasi, kun vaihdoimme paikkaa. Kovin paljon en piippamiseen puuttunut, vaikka sitä kieltämättä esiintyi. Tärkeintä oli, että sain Oton noutamisodotuksia toivottavasti edes piirun verran alemmaksi. Sää oli mukavan talvinen, pakkasta yli 20 astetta ja lunta polveen asti :)

Pikainen agilitykertaus

Toimin tänään kuljettajana neideille Emilia&Inka, jotka kävivät agilitytreeneissä Länkipohjan Kana-areenalla. Otin Oton mukaan tarkoituksenani käydä sen kanssa lenkillä treenien aikana. Kovassa pakkasessa lenkkimme typistyi varttiin, mutta sain onneksi harjoitukset vetäneeltä Karppisen Johannalta luvan kokeilla Otonkin kanssa vähän agia treenien lopuksi. Hyppäsimme ensin pari perushyppyä aidan yli, ja sitten aitaan yhdistettiin putki sekä toinen aita. Otto suoriutui hyvin ja selvästi tykkäsi touhusta. Tähänkin lajiin olisi mukava paneutua paremmin, kun vaan aika riittäisi ja löytyisi aivan alkeista aloittava treeniryhmä.

Ilmoittautumisia sinne tänne

Johannan painostamana ilmoitin Oton Tampereen maaliskuiseen näyttelyyn, kun sen sai vielä tänään tehdä "halvalla". Lähetin lomakkeen myös Mäntän talvinomeen, jossa aiomme tällä kertaa kokeilla alokasluokan koetta riistalla. Postitinpa alustavan ilmoittautumisen Hanna Helmisen tokokurssillekin, josta meillä on Oton kanssa viime keväältä oikein mukavat kokemukset. Jospa sieltä saisi vähän potkua tokotreenaamiseen, kun se ei millään tunnu käynnistyvän tauon jälkeen. Pitkän harkinnan jälkeen rohkenin lisäksi laittaa hakemuksen myös tollereiden nome-valmennustiimiin. On tietysti arveluttavaa pyrkiä huomattavasti meitä tasokkaampaan porukkaan näin huonosti hallinnassa olevan koiran kanssa. No, alo3 -tuloksellamme emme varmasti mahdu varsinaiseksi jäseneksi, mutta jospa varakoirana pääsisimme osallistumaan johonkin koulutustilaisuuteen vuoden aikana.

Pakkasnomea Mäntässä

Aamulla oli sen verran kylmä, ettei Renaultini suostunut käynnistymään. Toinen ranskattaremme onneksi lähti käyntiin, joten pääsin vuoden ensimmäisiin yhteistreeneihin. Matkalla poimin kyytiin ensin Riitan ja Akan, ja sitten Minnan & Viljon. Ajelimme jäätietä pitkin järvelle, jossa meitä jo odottelivat Janne, Jori ja Tapsa flatteineen. Treenasin Oton kanssa kolmen koiran ryhmässä, jossa teimme aluksi linjalähetykset motivoidusti lumipolkua pitkin. Otto eteni hienosti damikasalle, mutta haisteli vain sen ympäristöä ja kävi sitten kakalla damikeon vieressä. Kutsuin Oton pois ja lähetin uudestaan, jolloin saimme damin mukavasti talteen. En kytkenyt koiraa, jonka seurauksena se karkasi seuraavaksi linjalle lähetetyn Akan perään. Tämän jälkeen pistin Otolle hihnan kaulaan aina palautusten jälkeen. Teimme vielä kolme lähetystä samalle damikasalle vaihtaen aina lähetyspaikkaa. Etäisyyttä oli muutamia kymmeniä metrejä, ja Otto selvitti linjat mielestäni ihan hyvin. Ohjausten jälkeen teimme markkeerauksia siten, että koirat ohjaajineen olivat kolmiossa muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan. Yksi vuorollaan heitti damin ja joku koirista pääsi noutamaan. Otto teki ihan hyvät perussuoritukset. Lopuksi kokeilin vielä kakkosmarkkeerausta, mutta sitä sotki hieman toisen ryhmän samanaikainen saapuminen yleisöksi. Otto lähti ensimmäisen noudon jälkeen tekemään tuttavuutta taaksemme ilmestyneen flatin kanssa, mutta hetken haahuilun jälkeen muisti vielä toisenkin markkeerauksen ja teki onnistuneen noudon. Koiran rauhoittaminen ja parempi hallinta ovat näiden treenien perusteella ehdottomasti tärkein kehittämiskohteemme. Perusmarkkeeraukset ja linjalähetykset lyhyehköillä matkoilla ovat sinänsä ihan hyvin hallinnassa.

Menneiden muistelua ja tulevaisuuden suunnittelua

Vuosi on vaihtunut, joten lienee aika laatia pieni yhteenveto vuodesta 2009 koe- ja näyttelytulosten osalta. Otto osallistui yhteensä kymmeneen näyttelyyn ja lisäksi neljään junior handler -kilpailuun. Menestystäkin tuli roppakaupalla, kruununa tietysti Mikkelin KV-näyttelyssä ansaittu viimeinen serti, jonka ansiosta Otto saavutti Suomen muotovalion arvon kahden vuoden ja kuuden päivän ikäisenä. Junior Handler kehissä Otto esiintyi myös edukseen 11-vuotiaan Emilia tyttäremme esittämänä, saavutuksista paras oli viides sija SM-osakilpailussa. Tälle vuodelle en aseta mitään näyttelytavoitteita, mutta muutamaan näyttelyyn tulee varmasti ilmoittauduttua. Kansainvälisen muotovalion tittelin tavoittelu toisaalta houkuttelisi, mutta nähtäväksi jää tuleeko siihen urakkaan ryhdyttyä. JH -kisoissa Otto varmasti tulee esiintymään useita kertoja kuluvan vuoden aikana.

Vuoden aikana aloimme omatoimisesti harjoitella verijäljen seuraamista, mikä tuotti yllättävän hyvän tuloksen. Oton kanssa tuli käytyä kolmessa MEJÄkokeessa, joista yksi meni täysin penkin alle, mutta kahdesta oli tuloksena ykköspalkinto kovilla pisteillä. Lajina MEJÄ vei mukanaan heti ensimmäisessä kokeessa, joten jatkoa varmasti seuraa. Keväällä lumien sulettua harjoittelemme katkokulmatyöskentelyn kuntoon ja suuntaamme sitten voittajaluokan kokeisiin. Tavoitteena tälle vuodelle on saavuttaa ykköspalkinto voittajaluokassa.

Noutajien taipumuskoetta (NOU) jouduimme yrittämään kahdesti. Ensimmäinen kokeilu kesäkuussa ei tuonut tulosta, mutta heinäkuun tolleritaippareissa suoritus oli hyvä ja tuloksena NOU1. Jo ennen taippareita starttasimme kaksi kertaa epävirallisissa nomekokeissa, eli Mäntän talvinomessa ja Pirkan dameissa. Näissä ei tulostasomme ollut kovin kova, mutta kokemusta tuli hankittua. Syksyyn mahtui sitten yksi virallinenkin NOME-B -koe, jossa saavutimme ALO3 tuloksen. Tulevalle kaudelle asetan tavoitteeksi rohkeasti ALO1 -tuloksen, minkä uskon olevan täysin saavutettavissa, jos saan kehitettyä Otolle hieman malttia ja yhteistyömme koiran yleisen hallinnan osalta hiottua paremmalle tasolle. WT-kokeet ovat myös vielä kokematta, joten niitäkin kokeillaan tänä vuonna jos sopiva tilaisuus tulee.

Tokoa olemme harjoitelleet hyvin rauhalliseen tahtiin, mutta ehdimme sentään saamaan alokasluokan liikkeet kisavalmiiksi ja starttasimme kaksi kertaa viime syksynä. Ensimmäinen yritys päättyi katastrofiin, eli kehästä karkaamiseen ja tuomarin keskeytykseen. Toisella kerralla meni sitten huomattavasti paremmin ja saavutimme ykköstuloksen. Tänä vuonna treenailemme samaan rauhalliseen tahtiin avoimen luokan liikkeitä, ja pyrimme starttaamaan ykköstuloksen arvoisesti avoimessa luokassa vuoden aikana.

Muita tavoitteita en ole tälle vuodelle asettanut, mutta "ehkä kokeillaan" -listalta löytyvät ainakin bh-koe ja luonnetesti. Agilityura etenee myös hitaasti, mutta jos Johanna jaksaa vielä käydä treeneissä, niin ehkä silläkin rintamalla lähestytään kisavalmiutta. Onpa toisenkin punaturkin hankkimista tämän vuoden aikana hieman suunniteltu, mutta aika näyttää..

Lopuksi täytyy vielä todeta, että kokeet ja näyttelyt ovat vain pieni osa koiran ja omistajan elämästä. Tärkeimmät tapahtumat löytyvät ihan normaalista arjesta. Itse nautin eniten päivittäisistä metsälenkeistä. Lapsillemme Otto on väsymätön leikkikaveri, jonka kanssa on mukava uida kesällä ja juosta lumihangessa talvella. Vaikka emme huipputuloksiin missään koemuodossa koskaan yltäisikään, on mahtavaa kun voi luottaa siihen että arki sujuu punanenämme kanssa kaikissa tilanteissa. Puuta täytyy koputtaa myös Oton terveydentilan suhteen, toistaiseksi kun eläinlääkärin palveluita on tarvittu ainoastaan rokotuksiin ja yhteen anaalirauhasten tyhjennykseen.