Mejäkausi pakettiin

Kahden kokeen pituiseksi jäi mejäkautemme tänäkin vuonna. Suomen Jackrussellinterriereiden mestaruuskokeessa Jyväskylän Leppälahdessa sujui verijäljen seuraaminen tällä kertaa ykköstuloksen arvoisesti, joten mukava on jäädä talvilomaa viettämään. Tuomari piti kyllä meille kaadolla melkoisen saarnan liiasta vauhdista, mutta onneksi se ei kuitenkaan pudottanut palkintosijaa. Miinuspuolelle viikonlopun saldossa jäi jo hyvin parantuneen, pari viikkoa sitten murtuneen varpaani taittuminen kivenkoloon pudotessani sekä auton pakoputki, jonka kohtaloksi koitui kiveen kopsahtaminen huonokuntoista tietä jäljelle ajaessani. Jäljen purun jälkeen ajelin takaisin koepaikalle sellaisen harmituksen vallassa, etten edes pysähtynyt tervehtimään nuorta pariskuntaa, joka oli tollerin ja haulikon kanssa ilmeisesti kanalintujahdissa. En tunnistanut ko. henkilöitä enkä koiraa, mutta mukava oli nähdä punaturkin päässeen käytännön hommiin.

Tässäpä vielä koeselostuksemme:

"Otolle ohjattu alku, tutki alkumakauksella ja lähti vauhdilla maa- ja ilmavainua hyödyntävään jäljestykseen. Osuudet mentiin pääosin jäljellä ja aika-ajoin mutkitellen jäljen kummallakin puolella. Muutaman kerran ajauduttiin kauemmas jäljeltä, josta osasi kehotuksella palata. Kulmat kääntyen ja katkokulma kaartaen veretyksen lopusta sen jatkolle. Makuista osoitettiin 3 pysähtyen, 1 pysähtymättä. Kaadolle tultiin suoraan, sorkka otettiin kantoon. Varma ja hyvä suoritus, ainoastaan turhan reipas vauhti haittasi jäljestystyötä. Jatkossa jarrua."

Tuomari: Jarmo Hynninen
Pisteet: 44
Palkinto: VOI1

Kerran vuodessa..

..saattaa jäädä mejästarttiemme lukumääräksi tällä kaudella. Putosin nimittäin alumiinitikkaiden kanssa betonilaatalle sillä seurauksella, että vasemman jalkani isovarvas murtui, ja oikean jalan nilkka venähti turvoten jalkapallon kokoiseksi. Ajattelin ensin yrittää mejäilyä Buranan ja urheiluteipin voimalla, mutta totesin sitten viisaammaksi parannella koivet kuntoon ensin. Jo reilun viikon päästä olisi seuraava starttimahdollisuus, saa nähdä kuntoudunko siihen mennessä.

Kerran vuodessa..

.. on sen sijaan 100% liikaa nomestartteja meille. Tollerinomessa meidät käteltiin kotimatkalle ilman yhtäkään noutoa. Niinhän minulle ovat kouluttajat etukäteen kertoneetkin, mutta kokeilematta en sitä uskonut. Nyt uskon. Yleensä koesuorituksista löytää jotain hyvääkin, mutta tällä kerralla voin rehellisesti sanoa, että yhtään mitään positiivista ei suoritukseemme sisältynyt. Nomeilu jää nyt koemielessä pois harrastuslistaltamme, pään hakkaaminen seinään kun ei pidemmän päälle ole terveellistä. Koirassa sinänsä olisi varmasti ainesta, mutta minusta ei ole paikkaamaan Oton nuoruusaikana tekemättä jätettyä pohjatyötä.

Kerran vuodessa..

..pitää näyttelykehässäkin pyörähtää, ja mikäpä olisi Tollershowta parempi paikka tehdä se. Kasvattaja Annina onneksi hoiteli Oton esittämisen tuttuun tapaan, itse en ehkä olisi kehässä juoksemiseen kylmiltäni taipunut. Otto sai ihan hyvän arvostelun norjalaistuomari Vidar Grundetjernilta, mutta jäimme kovien näyttelykettujen seurassa ensimmäistä kertaa ilman sijoitusta. Tuloksena siis VAL ERI/SA.

"Exc. type. Very good head. Well angulated. Good coat & colour. Moves well but little close behind."

Kihniössä könyämässä

Vietin kesälomani viimeisen viikonlopun laatuaikaa Oton kanssa Kihniössä mejäkokeiden merkeissä. Olimme oikein yötä kokeen keskuspaikkana toimineella Kihniön eränkävijöiden majalla. Kokeen suhteen en odottanut liikoja, koska harjoituksissa emme ole juuri onnistumisia kokeneet. Ehkä Rantasen Sannan meille alkuviikosta tekemä harjoitusjälki kuitenkin tehosi, koska Otto selvitti urakkansa ilman hukkia.

Tuomari Torsten Lerstrand lätkäisi meille 45 pistettä ja VOI1 palkinnon seuraavanlaisella koeselostuksella:

"Startade lungt och bra. Startade med markvittring. 1-Sträkan par små kontroller. Vinkeln liten rundning. 2-Sträkan en större rundning. Vinkeln ok. 3-Sträkan par saxningar över spåret. Vinkel son var hoppet klarades av med rundningar. 4-Sträkan par saxningar. Markerade 3 första legorna bra, 4 förbi utan at markera. Fram till kläven som den stannade vid."

Oma tilannetietoisuuteni jäljellä ei ollut kehuttava. Kuvittelin ensimmäisen kulman olevan katkokulma ja tuulettelin hiljaa mielessäni, kun Otto selvitti sen pienellä tarkistuslenkillä. Vasta koeselostusta lukiessani tajusin, että katko olikin ollut kolmannella kulmalla, jossa Otto pyöri pitkään jäljen jatkoa etsien. Jäljen aikana koin sellaisenkin uuden asian, että tuomari kysyi yhtäkkiä voisimmeko pysähtyä hetkeksi. Minähän pysäytin koiran ja odotin puhuttelua tai kokeen keskeyttämistä jostain syystä. Tuomari halusi kuitenkin vain vetää hetken henkeä, jonka jälkeen jatkoimme jäljestystä. Onneksi Otto ei tuntunut pahemmin häiriintyvän keskeytyksestä. Kesken yhden suoran kuulin läheltämme koiran haukahduksen, jota en tunnistanut Oton ääneksi. Opas väitti kuitenkin jälkikäteen, että Otto oli haukahtanut jollekin jäljen läheltä lähteneelle eläimelle. Mahdollista se on, koska pian sen jälkeen Otto teki aika ison tarkistuslenkin jäljen sivussa. Viimeisellä suoralla edestämme lähti lentoon iso teeripoikue, jota Otto ei heti näyttänyt huomaavan. Lintujen hajut se kyllä huomasi kohdalle päästyämme, ja siitä seurasi tarkistuslenkki jonka takia viimeinen makuu tuli ohitettua. Muuten Otto merkkasi makaukset hyvin.

Valoa tunnelin päässä?

Oton kuntoutusprojekti alkaa ilmeisesti tuottaa tulosta. Lenkillä vapaana sen huomaa siitä, että Otto pysyy vapaana juostessaan taas huippunopean Ruutin vauhdissa mukana. Myös nometreeneissä Otto on selvästi piristynyt ja palauttaa taas damit laukaten. Aikaisemmin palautukset ovat ilmeisesti lihaksiston jumista ja kivuistakin johtuen hidastuneet huomattavasti koiran vähän väsyttyä.

Eilen kävimme palveluskoirakentällä tekemässä ohjausharjoituksen labukkatyttö Viuhtin kanssa, ja Otto osoitti hyvää ohjattavuutta pitkilläkin etäisyyksillä kun pysäyttelin sitä ja käänsin sivusuuntiin kohti dameja. Suorien linjojen kehittäminen ja matkojen venyttäminen on nyt ohjauspuolen treeneissä tärkein harjoituskohteemme. Motivoituna homma toimii, mutta sokkolähetyksiin suoraviivaisuutta kaivataan rutkasti lisää. Anita Norrblom antoi Paraisten koulutuksessa hyväksi osoittautuneen neuvon Oton linjaharjoituksiin. Kun Otto lähtee sivuun linjalta, olen aiemmin pysäyttänyt sen pillillä ja kutsunut sitten luokse ja yrittänyt uudestaan. Anitan mukaan pillipysäytyksestä tulee noin käytettynä koiralle kielteinen asia, eikä se sen jälkeen palaa mielellään ohjaajan luokse ilman damia. Nyt olen ryhtynyt huutamaan otolle "ei", kun se ajautuu pois linjalta ja istuttanut sen sitten hetkeksi miettimään ja kutsunut sanallisesti luokseni uutta yritystä varten. Kumma juttu, mutta tällä tyylillä Otto todella tulee mielellään luokseni ja suoriutuu usein tehtävästä paljon paremmin uudella yrityksellä. Pillipysäytystä käytän sitten tilanteissa, jossa Otto on esimerkiksi edennyt linjaa damin tasalle mutta sen verran sivuun, että se vaatii yhden sivusuunnan antamisen saadakseen vainun damista. Näin koira toivottavasti oppii, että pilliin kannattaa pysähtyä ja kuunnella sen jälkeen ohjeita, niin päätyy palkaksi damille.

Urheilija ei tervettä päivää näe

Treenikaverit alkoivat alkukesästä huomauttelemaan Oton epänormaalista liikkumisesta, jonka seurauksena tilasin fysioterapeutin kotikäynnille. Aika pahat jumit ja lihasepätasapainot tutkimuksissa löytyivätkin, joten nyt kuntoutamme Oton kroppaa hieronnalla, jumpalla, venyttelyllä ja vesikävelyllä.

Nomerintamalla ei mitään uutta. Kävimme parissa koulutuksessa kesäkuussa, ja siellä kouluttajat yrittivät ystävällisesti kertoa että jonkinlaista hallintaa pitäisi koiraan tässä vaiheessa saada. Peruin koulutusten jälkeen heinäkuunkin koestarttimme, eipä sinne kannata lähteä kallista kättelyä tekemään.

Hieman yllättäen saimme sitten paikan mejäkokeisiin, kun Kihniön huhtikuulta heinäkuun loppuun siirrettyihin kokeisiin oli kertynyt peruutuksia riittävän paljon. Nyt on varmaan pakko vähän harjoitella verijälkeä, jos edes siitä lajista onnistuisimme hyväksytyn tuloksen saamaan tällä kaudella.

Riistatreeneissä

Bloginpidon järkevyys on käynyt minun kohdallani hieman kyseenalaiseksi, kun päivityksiä ei tule tehtyä kovinkaan usein. Jos osaisin ja viitsisin, niin tekisin oikeat kotisivut. Toistaiseksi jatkan kuitenkin täällä, pysyypähän ainakin itsellä jonkinlaiset hatarat muistot tallella koiran kanssa puuhailuista.

Eilen kävimme pitkän tauon jälkeen Petäjävedellä riistatreeneissä, joissa meidän Oton ja Ruutin lisäksi olivat mukana tolleri Rei sekä labukat Becky ja Sulo. Aloitimme taipparikoirien treenillä, jonka jälkeen vanhemmat koirat tekivät hakua laajennetulla alueella niin, että joutuivat etenemään taipparikoirien treenin jättämien hajujen yli. Otolla pitkä tauko riistahommista näkyi aluksi pienenä ylösoton empimisenä ja muutamana pudotuksena palautuksen aikana, mutta loppua kohti tekniikka parani, ja alueen kauimmainenkin varis palautui mukavan vauhdikkaasti. Haun jälkeen Otolle tehtiin vielä n. 50 metrin päähän avoveteen veneestä heitetty markkeeraus damilla, ja heti perään ohjaus samaan paikkaan. Otto lähti linjalle hieman vinoon, mutta korjasi pian itsenäisesti suunnan oikeaksi ja eteni sen jälkeen hyvin, tarkistaen vain pikaisesti yhden lumpeenlehden matkalla. En tiedä kehittyikö vesiohjauksemme tällä harjoituksella yhtään, mutta pääsin ainakin vahvistamaan eteen -käskyä Oton uidessa loppumatkan suoraviivaisesti kohti damia.

Jänishousu

Menin ja peruin ilmoittautumisemme avoluokan nomekokeeseen. Kokeilin Oton kanssa tällä viikolla n. 50 metrin sokko-ohjausta vedessä niin, että matkalla piti ohittaa pieni saari aivan vierestä ja dami oli tuon saaren takana olevan isomman saaren rantavedessä. Sain Oton damille, mutta sen ohjautuvuus pidemmillä etäisyyksillä ei ole aivan sitä mitä pitäisi. Otto alkaa helposti metsästämään itse, kun pääsee tarpeeksi kauas käskyjä jakelevasta isännästään. Tässäkin harjoituksessa Otto kävi välillä tarkistamassa näkemänsä katiskan merkin, ja ryhtyi kuuntelemaan ohjaustani vasta todettuaan tehneensä turhan reissun. Palautuksessa Otto ei myöskään ollut suoraviivainen, vaan ui lyhintä tietä rantaan ja hölkötteli sieltä sitten kaislikkoa pitkin luokseni. Nyt on alettava hiomaan ohjauksia kuntoon ja venytettävä kuminauhaa pikkuhiljaa niin, että pillikäskyt ja käsimerkit tehoavat myös pidemmillä matkoilla. Kuivalla maalla Otto kyllä toimi hyvin, kun teimme muutaman linjalähetyksen juoksujaan aloittelevan narttukoiran hajustamilla urilla.

Pääsiäiskuulumisia

Blogipäivitykseni ovat jääneet muiden kiireiden jalkoihin, mutta yritän pikaisesti muistella mitä Otolle on tapahtunut kevään aikana. Vihtavuoressa kävimme viikko sitten pentutreffeillä, ja kaikki kahdeksan Oton ensimmäisen pentueen jäsentä omistajineen olivat paikalla. Erittäin mukava oli todeta niin pennut kuin omistajatkin reippaiksi ja täysipäisiksi henkilöiksi. Isukista ohjaajineen ei sitten voikaan sanoa samaa, demotreenissä kun piti näyttää taitojamme niin Ottoa ei olisi vähempää voinut kiinnostaa damien noutaminen. Aiempien vuosien perusteella osasin jo vähän odottaakin, että keväällä ei työmotivaatio välttämättä ole kohdallaan.

Pari melko onnistunuttakin nometreeniä olemme saaneet aikaiseksi, niin että ajattelin jopa ilmoittaa Oton "omaan" kokeeseemme toukokuun loppupuolella. WT-starttiakin harkitsin, mutta siinä lajissa todennäköisyys tuloksen saamiseen taitaa hitaalla ja äänekkäällä koiralla olla aika pieni. Tosin nomepuolellakin toiminta riistalla pitää vielä talven jäljiltä viritellä kuntoon, eikä olisi pahitteeksi myöskään oppia edes välttävästi työskentelemään kun toinen koira on samalla hehtaarilla. Tokopuolella talvitreenit jäivät lähes tekemättä, joten siirrän koestarttitavoitteemme syksyyn. Tollereiden tokomestaruus lokakuussa voisi olla oiva paikka voittajaluokan debyyttiimme. Mejäilemäänkin pääsisi jo, mutta kalenteriini ei oikein mahdu sen lajin kokeita ennen syksyä, kotonakin kun olisi enemmän kuin tarpeeksi tekemistä. Harjoitteluun täytyy kuitenkin yrittää löytää aikaa.

Otsikon mukaisia pääsiäiskuulumisia vielä lopuksi: Otto esiintyi Lahti KV:n näyttelykehässä Emilian jh-koirana hienosti, mutta handlerin huonon hampaiden näyttämisen takia ilman sijoitusta. Seuraavan päivän SM-osakilpailuun tyttö vaihtoi rotua, ja bichon frisen kanssa tulikin voitto!

父 お父さん

Toivottavasti otsikko meni oikein. Japania osaamattomille lukijoilleni kerrottakoon, että Otto on nyt tuplaisukki. Essi synnytti yhden pojan ja viisi tyttöpentua 10.4. Kuvia ja tarkempia tietoja pentueesta löytyy täältä.

Kunto koetuksella

Talvinome jäi meiltä sattuneista syistä tänä vuonna väliin. Kävin ilman koiraa talkoilemassa sunnuntain voittajaluokassa, ja mukavahan siellä oli hyviä suorituksia katsella sekä tavata tuttuja. Talkoista kotiuduttuani lähdin Oton kanssa jäälle tekemään pienen noutotreenin. Jätimme ensin muistidamin erään niemen nokkaan ja siirryimme sitten pienen saaren lähelle. Kävin viemässä saareen aika monta damia ja lähettelin sitten Ottoa linjalle eri suunnilta ja -etäisyyksiltä. Lumihanki upotti taas siinä määrin, että koiran vauhti alkoi toistojen myötä selvästi hyytyä. Viimeisen lähetyksen jälkeen pysäytin Oton pillillä, heitin häiriömarkkeerauksen ja lähetin Oton sitten jatkamaan linjaa kohti saarta. Tämä meni hyvin, joten lopuksi koikeilimme pitkähköä linjaa alun muistidamille. Pysäytin siinäkin Oton kesken etenemisen ja heitin häiriödamin, jolle Otto yritti lähteä. Sain sen kuitenkin helposti pysäytettyä uudestaan ja ohjattua muistidamille. Pillipysäytys tuntuu siis toimivan häiriöttömässä tilanteessa hyvin myös kesken damille etenemisen, mihin olen ihan tyytyväinen.

Pienen taukojuoksentelun aikana heittelin Oton huomaamatta dameja noin 20 metrin välein osittain sulan etelärannan heinikkoon. Käännyin ympäri ja kuljin koiran kanssa jäällä rannan suuntaisesti lähettäen sen aina hakuun kohti rantaa. Tämä "liikkuva haku" ei ollut tehtävänä kovin haastava, mutta tulipahan kokeiltua hakua edes jossakin muodossa pitkän talvitauon jälkeen. Upottavassa hangessa en tykkää hakua treenata, koska siinä koiran väsymisen vuoksi hidastuva vauhti oikein korostuu. Toinen kysymys on sitten tietysti se, että onko näistä omista treeneistäni juuri muuta hyötyä kuin koiran henkinen ja fyysinen väsyttäminen. Yhteistreenejä ja passiivisuusharjoituksia pitäisi tehdä paljon mikäli aikoo nomen avoimessa luokassa joskus startata.

Helpompia häiriöitä

Tänään töistä palatessani oli kotona oudon hiljaista, kun suurin osa lapsista ja koirista oli painunut pihalle. Otto kyyhötti onnettomana portaiden alla, joten nappasin muutaman damin mukaan ja lähdin sen kanssa jäälle tekemään pienen treenin. Aluksi jätin Oton huomaamatta damin leveälle moottorikelkkauralle, kävelin itse n. 40 metriä eteenpäin ja kutsuin Oton luokse jättäen sen istumaan selkä damiin päin. Jatkoin kävelyä vielä vajaat sata metriä ja kutsuin Ottoa. Puolessa välissä matkaa pysäytin sen ja lähetin sitten taaksepäin noutamaan damin. Hyvin meni, joten seuraavaksi lähdin kävelemään hyvin kantavaa hankea pitkin pois uralta. Jätin damin huomaamattomasti taaksemme ja toistin saman harjoituksen lyhyemmällä etäisyydellä. Ilman helpottavaa uraakin meni hyvin, joten siirryin läheiseen pikkusaareen ja hautasin kolme pikkudamia lumeen. Istutin Oton damien keskelle ja siirryin itse kauemmaksi antamaan lähihakukäskyn. Otto muisti hyvin mistä oli kyse, ja otimme kaikki kolme damia ylös. Seuraavaksi seuruutin Ottoa jonkin aikaa ja jätin taas huomaamattomasti damin kelkkauralle. Noin 60 metrin päässä istutin Oton nokka kohti damia, heitin häiriömarkkeerauksen vasemmalle puolellemme ja lähetin Oton sitten linjalle kohti sokkodamia. Hyvin sujui, joten toistin harjoituksen heittämällä häiriödamin hyvin lähelle uraa. Sekään ei sekoittanut Oton pasmoja, joten lopuksi lähetin Oton linjalle, pysäytin sen matkalla ja heitin sitten markkeerauksen Oton tasalle linjan viereen. Tälle damille Otto hieman yritti lähteä, mutta pysähtyi heti pillitykseeni ja jatkoi sitten kuuliaisesti linjaa ohjausdamille. Lopetin toiseen tällaiseen, mutta täysin onnistuneeseen suoritukseen. Aika helppo mutta hyvä vartin treeni, jossa Otto keskittyi mainiosti tekemiseen ja käskyihini. Harmi vaan, etten saa koskaan siirrettyä tällaista hyvävireistä toimintaa yhteistreeneihin.

Hyvää hansikasmateriaalia myytävänä

Otetaan labukka, kultsu, flatti ja meidän Otto ja lähdetään treenaamaan. Arvatkaapa kuka on porukan ylivoimaisesti surkein? Eli yritimme tänään päättää pitkän nometreenitaukomme ja lähdimme käymään kimppatreeneissä. Oton kanssa en tosin saanut tehtyä yhtään mitään, muut koirat ja kevään tuoksut olivat meille liian kova häiriö. Siinä mielessä oli kuitenkin hyvä käydä kokeilemassa, että ehdin vielä perumaan osallistumisemme Talvinomeen. Seuraavaksi täytyy sitten keksiä tekosyy, jonka varjolla voisi jättäytyä pois maaliskuun lopun nomevalmennuksesta. Julkiset tilaisuudet eivät todellakaan ole tällä hetkellä meidän juttumme.

"Kevät keikkuen tulevi,

suvi suuta vääristääpi". Tänään ilmoitin Oton Mäntän Nuuskujen järjestämään perinteiseen Talvinomeen, joka tänä vuonna kisaillaan täällä Jämsässä Sammallahden koulun maastoissa. Parina edellisenä vuonnakin olemme Talvinomessa startanneet, ja hyvin laihoin tuloksin. Odotukset eivät tälläkään kerralla ole korkealla, joten ainakaan isoa pettymystä ei pitäisi olla luvassa. Viimeiset pari viikkoa olen sairastellut, joten Otto on jäänyt paitsi ilman koulutuksellisia aktiviteettejä myös ilman varsinaisia lenkkejä. Punaturkki onkin lihonut niin, että kylkiluita ei tahdo enää löytää sormin tunnustelemalla. Osansa paksuun vointiin voi olla myös ruokintasysteemillämme, jota olemme muuttaneet hieman raakaruokinnan suuntaan antamalla Otolle päivän toisella aterialla nappuloita ja toisella sitten lihaa. Treenimotivaatiota odottelen edelleen ja oikeastaan olen aika hämmästynytkin siitä, ettei oikein mikään jaksa kiinnostaa tällä hetkellä.

Mutta jottei menisi pelkäksi synkistelyksi, niin todettakoon iloisina uutisina että Rian ja Oton pennut ovat päässeet kaikki uusien omistajiensa koteihin, ja seuraava erä pentusia kasvaa kohisten Essin mahassa!

Rodeoratsastusta

Viikonloppu vierähti vierailujen merkeissä. Ensin saapuivat Kati ja Oton ihastuttava morsian Essi viikonlopuksi Jämsään, ja heti perään Otto pääsi vielä yhden yön reissulle Kuopioon jatkamaan lemmentöitään. Lauantaina Essi ei vielä ollut kovin suostuvainen Oton lähentely-yrityksille, mutta sunnuntaiaamuna astuminen onnistui. Kuopion reissulla homma varmistettiin vielä kahdella uusinnalla, joten toivottavasti pienten tassujen töminää päästään kuuntelemaan huhtikuussa.

Mitään muuta järkevää emme sitten Oton kanssa olekaan saaneet aikaan, vaan käytännössä koko alkuvuosi on mennyt totaalisen laiskottelun merkeissä. Tokotreenejä yritin aloitella, mutta jostakin syystä motivaatio kaikenlaiseen treenaamiseen on hävinnyt täydellisesti. Pääsimme Oton kanssa tolleriyhdistyksen nomevalmennusrenkaaseenkin, mutta heti ensimmäinen treenikerta jää väliin aikatauluongelmien vuoksi. Onneksi kevät etenee ja päivä pitenee, joten treeni-intokin varmasti palailee pikkuhiljaa.

Treenivuoden avaus

Eilen otin vihdoin ja viimein itseäni niskasta kiinni ja palastelin Froliceja taskunpohjalle ja pakkasin Oton autoon lähtiessäni viemään lapsia soittotunneilleen. Musiikkiopiston parkkipaikalla tein sitten Oton kanssa pienen mutta tehokkaan tokotreenin. Otin aluksi seuraamisen käännöksiä paikallaan tai yhden askeleen seuraamisen jälkeen, sitten sivuaskelia oikealle 1-3kpl:n sarjoissa ja lopuksi vielä istumisia siten, että peruuttelin Oton edellä ja annoin istu -käskyjä. Kaikki harjoitukset olivat siis helppoja ja sellaisia, jotka Otto jo osaa. Tavoitteena olikin lähinnä saada onnistunut harjoitus pitkän tauon jälkeen, mikä toteutuikin hyvin. Oton viretila ja yhteistyöhalu oli myös tauon jäljiltä hyvin kohdallaan. Nyt aion lopputalven tahkota kaikkia voittajaluokan liikkeitä järjestelmällisesti harjoituksia vaikeuttaen läpi niin, että keväällä tai alkukesästä olemme toivottavasti valmiita koestarttiin. Nometreenitkin on tarkoitus aloittaa, vaikka runsas lumimäärä hieman hankaloittaakin perinteisiä maastoharjoituksia. Ehkä joku aurattu kenttä tai parkkipaikka saa toimia ohjausharjoitusten näyttämönä, hakua ja markkeerauksia ehtii kyllä harjoittelemaan keväämmälläkin.

Otosta tuli iskä

Oton ensimmäinen pentue putkahti maailmaan toissapäivänä, kun Ria synnytti peräti kahdeksan tollerinalkua. Lisätietoja ja kuvia löytyy täältä.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Oton sairasloma päättyi joulun alla, ja olemme tehneet päivittäin pitkiä lenkkejä lumisessa metsässä. Joulupukkikin muisti perheemme nelijalkaisia, Otto sai mm. kuvassa näkyvän nimikoidun noutokapulan, jonka 9v Samuel oli tehnyt puutöissä. Isännän treenikipuja puolestaan helpottaa tulevaisuudessa pojan tekemä kipukoukku. Treenejä en ole jaksanut viime aikoina juurikaan ajatella, mutta nyt vuoden vaihduttua on kai syytä ryhdistäytyä. Viime vuodesta jäi tuloksellisesti käteen ehkä tärkeimpänä saavutuksena nomen alo1 -tulos. Tokossakin tavoitteet täyttyivät avoluokan ykkösen myötä, mutta mejäkausi ei aivan vastannut odotuksia. Näyttelykehissä Otto viihtyi lähinnä Emilian kanssa junior handler kisoja kiertäen, ja ihan mukavia sijoituksia napsien. Parivaljakko myös treenaili kesällä viikon verran Kennelliiton suurleirillä Loviisassa. Otto pääsi vihdoin loppukesällä käytännön metsälle ja täytti paikkansa siellä yllättävänkin hyvin. Loppuvuosi olikin sitten yhtä juhlaa, kun astuttavia ykkösluokan narttuja alkoi ilmaantua oven taakse melkein jonoksi asti. Mainitsematta ei voi jättää myöskään toukokuussa meille saapunutta ihastuttavaa Ruuti -neitiä, joka sulatti lopulta myöskin Oton sydämen, vaikka herra pitkään yrittikin suhtautua tulokkaaseen nenäänsä nyrpistellen.

Kuluvan vuoden tavoitteina on tokon ja mejän osalta voi1 -tulosten saavuttaminen. Nometavoitteeksi asetin kunnianhimoisesti avo1 -tuloksen. Aika näyttää onko meillä realistisia mahdollisuuksia noin korkealle. Näyttelykehissä pyörähtely jäänee vähiin, joskin junnukisoissa Otto varmasti jatkaa Emilian kisakaverina. Toivottavasti myös Oton tulevat jälkeläiset osoittautuvat lupaaviksi noutajanaluiksi ja löytävät itselleen aktiiviset omistajat. Itselleni tuntuu pyytämättä ja yllättäen kasaantuvan luottamustoimia eri koirayhdistyksissa, mikä on tietysti mukavaa mutta vie toisaaalta välillä harmillisen paljon aikaa perheeltä ja muulta elämältä. Tavoitteena onkin tulevaisuudessa luottamustehtävien määrän vähentäminen tai ainakin niiden lisääntymisen estäminen. Käytännön metsälle ehdin toivottavasti tulevana syksynä viime vuotta enemmän, se on kuitenkin sekä koiran että isännän mielestä todellista laatuaikaa. Päivittäiset yhteiset lenkitkin toki tarjoavat sellaisen rentoutushetken, että niiden avulla jaksaa pyörittää suurperheen arkea.