67 päivän putki

Elohopea kiipesi nollan tuntumaan täällä Jämsän korkeuksilla viimeksi ennen joulukuun puolta väliä, eli siitä lähtien olemme saaneet nauttia jatkuvasta pakkasesta. Tykkylumiset puut ovat kyllä niin upean näköisiä, että sielu lepää kun tuolla metsissä hiihtelee tai muuten liikkuu. En siis valita kylmyydestä enkä talonlämmityskulujen kohoamisesta, vaan nautin talvesta niin kauan kuin sitä riittää. Pienimuotoista jääkautta olen soveltanut taas myöskin koiran kohtelussa. Yllä olevassa kuvassa poseeraava herra on nimittäin alkanut viime aikoina osoittaa kasvavia äijäilytaipumuksia, joten lienee aika palauttaa pojan ego omaan lokeroonsa. Perushuomioimattomuus tepsi viime vuonna, toivottavasti nytkin. Voi tietysti olla, että Otto naureskelee vain partaansa kun isäntä kuvittelee huomioimattomuudellaan olevan jotain merkitystä. Saahan perheen lapsilta edelleen huomiota enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä isännäkin olisi syytä ottaa oppia lasten ja koirien aina niin mutkattomasti toimivista suhteista.

Junnuhandleria ja pientä treenailua

Sunnuntaina Otto kävi pyörähtämässä Emilian kanssa junior handler kilpailuissa Tampereella. Sijoitus neljän osanottajan joukossa oli toinen, mikä on uusi ennätyksemme tässä lajissa. Nyt sitten voittoa metsästämään. Eilen harjoittelimme tokoa useamman kerran lyhyissä pätkissä, ja saimme aikaan kohtuullisen mukavia suorituksia. Perusasentoon tulot ovat jo varsin nättejä satunnaisia tassulla jalkaan läpsäisyjä lukuun ottamatta. Tänään otin damikassin ja Oton mukaan Inkan agilityharjoituksiin ja käytin ajan hyödyksi tekemällä Oton kanssa muutamia pieniä harjoitteita. Paikaksi valitsimme pellolla kulkeneen leveän latupohjan. Toivottavasti paikallislehtiin ei ilmesty vihaisia kommentteja punaturkkisen koiran ja maastoasuisen hyypiön harjoittamasta ladunpilaamisterrorismista.. Kertasin aluksi sivusuunnat viemällä damit parikymmentä metriä keskellä baanaa istuneen Oton molemmille puolille. Sivusuunnat olivat hienosti muistissa, joten lisäsin yhden damin Oton taakse umpihankeen. Tälläkään en saanut koiran päätä sekaisin, joten pienen tauon jälkeen tein latu-urien risteysalueella harjoituksia, joissa kutsuin Oton luokse toista uraa pitkin, pysäytin pillillä risteykseen ja lähetin siitä sivusuuntaan toista uraa pitkin sille jättämälleni damille. Lopuksi vielä jätin damin uralle Oton huomaamatta ja lähetin sen sitten toista uraa pitkin kohti risteystä mihin olin ollut jättävinäni damin. Oton oli tarkoitus pyöriä risteyksessä damia etsien, jonka jälkeen minun piti pillittää seis ja ohjata se sivusuuntaan oikealle damille. Käytännössä en onnistunut hämäämään koiraa, eli se kyllä lähti linjalle mutta tiesi selvästi että ei siellä mitään damia ollut. Aika tyytyväinen olen kuitenkin kokonaisuudessaan tähän settiin, pillipysäytyskin alkaa toimia ainakin näin häiriöttömissä tilanteissa.

Ystävänpäiväisottelua

Tänään tapahtui ensimmäinen kunnon yhteenotto koiriemme välillä. Olin juuri saanut lastattua koirat autoon kun häkissä alkoi oikein kunnon mylläkkä. Tunteet kävivät koirilla niin kuumina, että huuto ei riittänyt vaan jouduin pölläyttämään Oton reippaalla niskalenkillä lumihankeen jäähtymään. Tappelu oli saanut alkunsa häkkiin unohtuneesta pienestä puruluusta, jonka omistussuhteista koirat eivät ilmeisesti päässeet yksimielisyyteen. Täysin ilman fyysisiä vammojakaan ei selvitty, vaan Oton hammas oli tehnyt oikein kunnon reiän keskelle Inkan otsaa. Pääsimme kuitenkin matkaan, joka suuntautui Kangasalle Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen ulkoilutapahtumaan. Koirat pääsivät siellä telmimään vapaana järven jäällä, ja Otto jatkoi kukkoiluaan yrittämällä astua kaikkia eteen osuneita nelijalkaisia. Valitettavasti eteen ei osunut yhtään vanhempaa urosta joka olisi palauttanut Oton ruotuun, joten jouduin kytkemään sen itse ja viemään takaisin autoon. Saapa nähdä miten Emilia pärjää ärripurrimme kanssa huomisessa junior handler -kilpailussa Tampereella.

Uusi tokoliike

Toinen tokokurssikertamme oli tällä viikolla ulkokentällä kireässä pakkasessa. Seuraamisemme on kehittynyt aika hyväksi, eli vasemman käteni heiluminen ei enää häiritse Ottoa ja sen paikka pysyy oikeana. Luoksetulossa esiintyy vieläkin jalkaan törmäämistä tai vähintään tassulla lyömistä, eli luoksetulon loppuvaihetta on hiottava nätimmäksi. Uutena liikkeenä aloimme opettaa Otolle ruutuun menoa. Se on tarkoitus tehdä kosketusalustan avulla, ja jo ensimmäisellä harjoituskerralla Otto taisi saada aika hyvin ajatuksesta kiinni.

Nomepuolella on ollut hiljaista. Olen tehnyt muutamia linjalähetyksiä, mutta en mitään muuta. Pitkä tauko riistatreeneistä katkesi, kun kaivoin pakastimesta teeren ja tein pari motivoitua ohjausta sille. Hyvin kelpasi Otolle, niin kuin tietysti tällaisen arvoriistan pitääkin.