tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sekahaku

Kaksi viikonloppua on tullut treenattua tiiviisti ohjauksia ja markkeerauksia dameilla, joten en uskaltanut odotella viikonlopun nomekoetta kokeilematta ensin miten Otto muistaa hakutyöskentelyn riistoilla. Tänään oli siis vuorossa varsinainen riistacoctail, kun levittelin kaislikkoiseen lammen rantaan variksen, fasaanin ja kanin. Veteen heitin kaksi lokkia ja kävin sitten hakemassa punakoneen töihin. Otto tyhjensi ruudun systemaattisesti aloittaen lähimmästä riistasta ja lopettaen kauimmaiseen. Palautukset olivat taas loppua kohden hidastuvia, mutta muuta moitittavaa pojan työskentelystä ei oikeastaan löytynyt. Luottavaisin mielin siis jäämme odottamaan lauantaiaamun koestarttiamme.

2 kommenttia:

  1. kuulostaa hyvältä! Mekin oltais joudettu ihan hyvin, varsinkin kun kun ei sitten oltu edes päätösvaltaisia kun oli porukkaa niin vähän:-/

    VastaaPoista
  2. No olisinhan minäkin sitten kokoustamaan voinut tulla, jos noin vähän porukkaa vaivautui paikalle..

    VastaaPoista