Hiljaa hyvä tulee

Kovin tehokkaaksi ei kyyhkynmetsästystämme toistaiseksi voi luonnehtia, mutta eilen saimme sentään yhden pulun ammuttua alas. Osuma ei ollut täysin puhdas, joten lintu liiteli haavakkona noin sadan metrin päähän ryteikköiseen pellonreunametsikköön. Ilman koiraa olisi saalis todennäköisesti jäänyt löytymättä, mutta Otto hoiteli kyyhkyn talteen eivätkä helposti irtoavat höyhenetkään tuntuneet sitä haittaavan, vaan palautus tuli hienolla otteella käteen asti. Palkaksi saaduille kyyhkyn sisäelimille Otto nyrpisti aluksi nenäänsä, mutta makuun päästyään pyysi innokkaasti lisää. Nyt voin vihdoinkin sanoa Ottoa oikeaksi metsästyskoiraksi ja olen kyllä Oton rauhalliseen passityöskentelyyn erittäin tyytyväinen. Missään nometreeneissä emme koskaan ole näin hyvään yhteistyöhön pystyneet. Ilmeisesti koiraankin vaikuttaa se, että metsästystilanteessa isännän on pysyteltävä rauhallisena ja puhuttavakin vain kuiskaten.