Simanjuonnin ja munkinsyönnin ohella ehdin vappuaattona vetäisemään Otolle kauden toisen harjoitusjäljen. Tällä kerralla valmistauduin huolellisemmin, eli käytin jäljen suunnitteluun ja tekoon karttaa sekä kompassia, varmistuin veren nestemäisyydestä ja varasin mukaan reilumman määrän pyykkipoikia. Jälkimaastonkin valitsin syrjäisemmältä seudulta, minne en ainakaan vapun aikaan uskonut suurten väkijoukkojen eksyvän.
Jäljestä tein ns. lippalakin mallisen, eli avoneliön jälkeen vielä yksi kulmaus ja suora. Kaksi kulmista oli katkokulmia, yksi tavallinen. Kaikille neljälle suoralle tein makauksen. Jäljen kokonaispituus oli noin 900 metriä ja verta käytin 3 desilitraa.
Otto lähti matkaan innokkaasti, mutta ensimmäisellä suoralla olleen hankalan kaatuneiden puiden ylityksen jälkeen se lähti pois jäljeltä ja pysäytin sen jonka jälkeen etsi itsenäisesti jäljen uudelleen. Makaukset eivät Ottoa tällä kerralla kiinnostaneet, ja jäljestys oli hyvin voimakkaasti puolelta toiselle aaltoilevaa. Ajoittain kyllä oli pieniä jälkitarkkoja pätkiäkin. Katkokulmilla Otto oli täysin hukassa, eli jatkoi jäljen päätyttyä määrätietoisesti johonkin suuntaan mutta ei koskaan seuraavan verivanan alkuun. Jouduin siis ohjaamaan koiran katkokulmilta eteenpäin. Useita määrätietoisia jäljeltä sivuun poistumisiakin nähtiin, ja niistä lopulta kielsin Ottoa sanallisesti ja ohjasin takaisin jäljelle. Tästä Otto hieman hämmentyi ja alkoi osoittaa selvää väsymistä tai kyllästymistä koko hommaan. Aivan lopussa sentään jäljestysinto kohentui, ja pääsimme tällä kerralla loppumakauksella odotelleelle ruokakupille syömään. Kevään kokeisiin on kyllä turha lähteä tällaisella suoritusvarmuudella, eli alan seuraavaksi perumaan jo lähettämiäni koeilmoittautumisia ja keskityn harjoitteluun. Ilmeisesti katkokulmista täytyy tehdä vielä paljon pienempiä. Nyt astuin jäljen päästä pari askelta sivuun, palasin noin viisi alkelta taaksepäin ja jatkoin jälkeä siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti