perjantai 12. helmikuuta 2010

Uusi tokoliike

Toinen tokokurssikertamme oli tällä viikolla ulkokentällä kireässä pakkasessa. Seuraamisemme on kehittynyt aika hyväksi, eli vasemman käteni heiluminen ei enää häiritse Ottoa ja sen paikka pysyy oikeana. Luoksetulossa esiintyy vieläkin jalkaan törmäämistä tai vähintään tassulla lyömistä, eli luoksetulon loppuvaihetta on hiottava nätimmäksi. Uutena liikkeenä aloimme opettaa Otolle ruutuun menoa. Se on tarkoitus tehdä kosketusalustan avulla, ja jo ensimmäisellä harjoituskerralla Otto taisi saada aika hyvin ajatuksesta kiinni.

Nomepuolella on ollut hiljaista. Olen tehnyt muutamia linjalähetyksiä, mutta en mitään muuta. Pitkä tauko riistatreeneistä katkesi, kun kaivoin pakastimesta teeren ja tein pari motivoitua ohjausta sille. Hyvin kelpasi Otolle, niin kuin tietysti tällaisen arvoriistan pitääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti