perjantai 22. tammikuuta 2010

Tanskalaisia pissatuksia paukkupakkasessa

Mittari näytti aamulla -25 astetta, eikä syvälle päähän vedetty pipokaan estänyt korvannipukkaani paleltumasta puolen tunnin aamulenkillä. Vaikkei Otto tunnu näistä talvikeleistä kärsivänkään, täytynee oman hyvinvoinnin takia ottaa jonkinlainen pakkasraja käyttöön talvilenkkeilyssä. Kotona yllätin myöhemmin neiti 2-veen työntämästä kuumemittaria Oton takapuoleen. Idea tähän toimenpiteeseen oli ilmeisesti peräisin Eläinten pelastustiimi -ohjelmasta, jota olemme joskus lasten kanssa katselleet. Illan lopuksi siivosin viisi isoa oksennusta, joiden analysoin sisältävän mm. Oton päivän mittaan syömän puolimetrisen puruluun sekä valmistamaani hyvin maustettua jauhelihakastiketta. Kukaan ei tunnustanut kastiketta koiralle syöttäneensä, joten mysteeriksi jää miten Otto on siihen käsiksi päässyt.

Sunnuntaina pääsemme treenaamaan tokoa sisähallissa, kun Hanna Helmisen vetämä kurssi alkaa. Panostin tänään 7,5 euroa A4 -kokoiseen viikkokalenteriin, jonka avulla yritän toteuttaa aiempaa tarkempaa treenien suunnittelua ja toteutuksen seurantaa. Uusi Koiramme -lehti oli ilmestynyt postilaatikkoon viikolla, mutta sitä en vielä tarkemmin ole ehtinyt tutkimaan. Pikaisella selauksella tarttui kuitenkin yksi idea mieleen. Flattien PM-kisoista kertovassa jutussa nimittäin mainittiin ruotsalaisten ja tanskalaisten koirien olevan suomalaisia paremmin omistajiensa hallinnassa. Syyksi epäiltiin sitä, että ulkomaalaiset vaativat koiria tottelemaan järjestelmällisesti myös arkisissa tilanteissa. Suoritinkin tästä innostuneena tänään muutamia "tanskalaisia pissatuksia", eli seuruutin Ottoa sata metriä kotiovelta ja vapautin sen sitten tekemään tarpeensa jonka jälkeen otin sen heti takaisin sivulle ja lähdin takaisin sisälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti