Takaisin nollakerhoon

Että pitikin lähteä vielä nomekokeisiin jo saavutetun ykköstuloksen jälkeen. Lauantaina Alavudella palasimme Oton kanssa taas toivottomien säheltäjien sarjaan, kun tuomari keskeytti kokeemme Oton siirrettyä varista hakualueella. Ennen koetta Otto oli mielestäni rauhallinen ja kaikki vaikutti hyvältä, mutta odotuspaikalla juuri ennen vuoroamme se sitten silminnähden kuumeni ja alkoi äännellä. Kokeen alun ykkösmarkkeerauksesta vielä selvisimme, mutta sen jälkeisessä seuruuttamisessa Otto pyrki jo edistämään ja lähtemään töihin omalla luvalla. Helpossa maaohjauksessa se kääntyi ennen riistaa omalle reitilleen, mutta sain sen vielä pysäytettyä pillillä ja tämänkin tehtävän suoritettua. Hakutehtävän aikana Otto haahuili suurimman osan ajasta niin kaukana, että en tiennyt yhtään missä se liikkui. Kolme riistaa palautui, mutta suurimmaksi osaksi Otto taisi vaan juoksennella omaksi huvikseen kaukana ohjaajastaan. Tuomari kävi lopulta toteamassa variksen siirron ja kätteli meidät kotimatkalle. En tiedä aiheuttiko yleisön joukossa ollut Annina ylimääräisiä paineita vai miksi mokasimme taas. Hyvät hansikkaat kasvattaja kuitenkin arveli Otosta olevan valmistettavissa. Vähän huono maku jäi kieltämättä itsellekin, kun nomekausi päättyi näin surkeasti.

Huono kenraaliharjoitus

Tai no, yritän olla vähemmän kriittinen ja kutsun tänään tekemäämme mejätreeniä vaikkapa kohtuulliseksi kenraaliksi. Reilun vuorokauden ikäisellä verivanalla oli pituutta noin 800 metriä ja se sisälsi neljä makausta, yhden tavallisen kulman sekä kaksi katkokulmaa. Kaadoksi vein Oton iltaruuan, kun en sorkkaa viitsinyt alkaa sulattelemaan. Jälkimaasto oli osittain hyvää mäntykangasta, mutta välille osui myös melkoista tiheikköä sekä juuri ja juuri hyppäämällä ylitettäviä ojia. Alkumakausta Otto tutki aika kauan, mutta lähti sitten liikkeelle ja eteni aluksi hyvin jälkeä seuraten ja merkkasi jopa ensimmäisellä suoralla olleen makauksen huolellisesti nuuskien. Maaston vaikeutuessa Otto alkoi pyrkimään pois jäljeltä vuoroin vasempaan, vuoroin oikealle. Kielsin koiraa ja palautin sen aina jäljelle, jolloin jäljestys jatkui ajoittain ihan mallikkaastikin. Katkokulmillakin jouduin pysähtymään, koska Otto olisi jatkanut niiltä aivan väärään suuntaan. Pienellä avustuksella jälki kuitenkin aina löytyi. Koesuorituksena tälläinen jäljestys ei toimi, joten nyt olisi kiireesti keksittävä jotain. Jos hyviä puolia hakemalla hakee, niin Otto merkkasi makaukset mielestäni hyvin eikä pitänyt liian kovaa vauhtia. Välillä kävelimme jopa naru löysänä kaikessa rauhassa.

Maailmankirjat sekaisin

Ensin emme päässeet mejäkokeisiin ollenkaan, ja nyt kutsu kolahtaa postilaatikkoon joka aamu. Ilmoittauduin taannoin ihan huumorimielessä cockerspanieliyhdistyksen kokeeseen, mutta niin vaan koepaikka irtosi. Pari seuraavaa viikonloppua menee siis tiiviisti metsässä veristä sientä perässä raahaten sekä koiran perässä narun jatkona roikkuen. Nyt on kyllä pakko vähän treenatakin, eli tänään on iltaohjelmassa harjoitusjäljen teko. Toisaalta hieman jopa harmittaa tuo kokeisiin pääseminen, kun koiran jäljestystaidot eivät todennäköisesti voittajaluokan jäljelle riitä ja toisaalta metsästyskausikin olisi parhaimmillaan.

Vihdoinkin mejäilemään

Aamun iloinen yllätys löytyi sähköpostilaatikosta, mihin oli saapunut kutsu mejäkokeisiin. Samalla tosin tajusin, että treenit ovat tämän lajin osalta jääneet tekemättä. No, vajaan parin viikon aikana onneksi ehtii vielä vaikka mitä. Pientä tokotreeniä tuli tehtyä jo tänään aamulenkillä. Otin pitkästä pitkästä aikaa muutaman pätkän tokoseuraamista ns. imutustaktiikalla, eli pidin vasemman käden housun sivusaumalla ja syötin Otolle makupaloja tiiviiseen tahtiin. Erittäin hienosti Otto piti oikean paikan myös käännöksissä, kun näin helpotettuna sitä seuruutin. Liikkeestä seisomisia pelkällä käsimerkillä teimme myös, mutta niiden nopeudessa on vielä paljon parannettavaa.

Pitkä passiivisuusharjoitus

Sorsastus alkoi eilen, ja aloituspäivästä muodostui hyvä malttiharjoitus sekä isännälle että koiralle. Itse jouduin olemaan töissä kahteen asti, mutta heti töiden jälkeenkään en metsälle päässyt, kun rouva oli ystävällisesti järjestänyt pientä ohjelmaa loppuiltapäiväksi. No, iltalennolle sentään pääsimme Oton kanssa lähtemään ja asetuimme ampujana toimineen kaverin kanssa passiin pajupuskan kätköön hienolle kaislikkorannalle. Olimme paikalla seitsemän aikaan, ja kahdeksan maissa ohi lensivät ensimmäiset sorsat. Lentoa jatkui aina iltakymmeneen asti, mutta meidän passipaikkamme vesilinnut ohittivat korkealta tai muuten liian kaukaa.

Vaikka saalista ei tullutkaan, olen oikein tyytyväinen kauden avaukseemme. Otto pysyi kiltisti ja ääntelemättä passissa ympäristöstä kuuluvasta haulikon paukkeesta ja sorsapillien ränkätyksestä huolimatta. Eipä tällaisia passiiviharjoituksia tule ihan huvin vuoksi tehtyä, joten hyvä että näitä osuu metsästysreissuille. Surullista oli tietysti nähdä taas suomalaisen metsästyskulttuurin nurja puoli, kun vastarannan passista ammuttiin sarjatulella kaikkea sadan metrin säteellä lentänyttä. Sorsastuksen kanssa ei sellaisella touhulla minun mielestäni ole mitään tekemistä. Toivottavasti pahimmat höyrypäät kyllästyvät pian aloitusviikonlopun jälkeen.

Tokoa kotikentällä

Emilian ja Inkan eilisten agilitytreenien aikana kävin Oton kanssa ensin poimimassa alkuverryttelyksi litran mustikoita (tai minä poimin Samuelin kanssa litran, Otto ehti varmaan syödä enemmänkin) ja siirryin sitten kentälle tokoilemaan. Aloitimme parin minuutin paikkamakuulla kuono kohti agikentän melskettä, mutta Otto pysyi tyynen rauhallisesti paikallaan. Hyppynoutoa kokeilimme puisella kapulalla, ja tauko on näköjään tehnyt tehtävänsä tässä liikkeessä. Otto palautti aluksi esteen ohi ja unohti välillä kapulan kokonaan jääden hypyn jälkeen seisomaan lisäohjeita odottaen. Yhden onnistuneen suorituksen jälkeen siirryin tekemään liikkeestä seisomisia nakinheittoleikin avulla, ja Otto pysähtelikin kohtuullisen hyvin pelkällä käsimerkillä. Liikkeestä maahanmenot sujuivat myös jotenkin, tosin niissä Otto pyrkii välillä tekemään vähän vajaita suorituksia, joten täytyy olla tarkkana ja palkita vain nopeat hyvät maahanmenot. Lopuksi kumosin kasan koskemattomia tunnarikapuloita pakasterasiasta nurmikolle ja vein oman kapulamme hieman tuon kasan viereen ruohon alle piiloon. Otto ryntäsi päin kasaa lennättäen uudet kapulamme pitkin kenttää ja poimi sitten vielä väärän kapulan suuhunsa. Toruin sitä matalalla äänellä ja lähetin uudestaan, jolloin nenä tuli mukaan ja oikea kapula löytyi. Teimme vielä toisenkin onnistuneen suorituksen tokosessiomme päätteeksi.

Tokoa pitkästä aikaa

Kesä on mennyt tokotreenien osalta lähes täysin lomaillen. Oma motivaationi tokotreeneihin on ollut hukassa, kun nomepuolen asioissa on riittänyt pohtimista. Eilen kuitenkin kävin Jyväskylässä Helmisen Hannan treeneissä, ja tarkoitus on nyt ryhtyä työstämään voittajaluokan liikkeitä hieman aktiivisemmin.

Eilen aloitimme paikkamakuulla toisen koiran kanssa siten, että ohjaajat olivat piilossa. Otto oli aluksi piipannut pari kertaa, mutta rauhoittunut oikein hyvin loppua kohti. Metallista noutoesinettä kokeilimme ensimmäistä kertaa, eikä se oikein tuntunut Otolle kelpaavan. Täytyy yrittää löytää oma kapula jostain, uskon saavani metallinoudon kuntoon aika helposti kotioloissa. Tunnaria treenasimme siten, että Hanna laittoi ison keon omia kapuloitaan nurmikolle, ja minä vein Oton kapulan hieman tuon kasan viereen ruohon alle piiloon. Otto teki uskomattoman varmasti töitä, eli hylkäsi välittömästi nuuhkaistuaan vieraat kapulat ja haisteli oman palikkansa esiin. Tämä liike on tässä vaiheessa erittäin hyvällä mallilla, täytyy vaan edetä varovasti vaikeampiin harjoituksiin. Luoksetulon seisomisen kanssa olen aina ollut vaikeuksissa, ja Hanna ehdotti liikkeen opettelemista kokonaan uudelleen alusta alkaen siten, että vaihdamme samalla suullisen käskyni käsimerkkiin. Teimme helppoja pysäytyksiä lähietäisyydeltä, ja toivon että pääsemme tässäkin liikkeessä nyt eteenpäin. Maahanmenoja otimme samalla tekniikalla, ja niissä Oton taso vaihteli näyttävän nopeista maahanmenoista johonkin ihan muuhun. Nyt treenaamme pari viikkoa ja menemme sitten uudelleen Hannan klinikalle saamaan lisävinkkejä.

Tollerimejään meitä ei Oton kanssa huolittu mukaan, mutta sorsastuksen alkuun on onneksi enää pari päivää.