Mejäkausi paketissa

Lyhyeksi jäi mejäilykautemme tänä vuonna, kun kävimme Oton kanssa vain kahdessa kokeessa ja nekin osuivat peräkkäisille viikonlopuille. Tuloksen saimme molemmista kokeista, mutta ykkönen jäi vielä odottelemaan parempia aikoja. Eilen siis olimme Jyväskylän Leppälahdessa Suomen amerikancockerspanieleiden ja Suomen jackrussellinterriereiden järjestämässä kokeessa. Lähdin koitokseen vähän huolimattomasti valmistautuen ja ainoat mukaan ottamani kengät olivat valkoiset tennarit. Onneksi maastot olivat niin kuivia, että ilman saappaitakin selvisin kengät ja sukat kuivina. Otto jäljesti ajoittain ihan hyvin, mutta otti hukan sekä katkokulmalla että yhdellä tavallisella kulmalla. Harjoittelua tämäkin laji siis vaatii, nyt se on rehellisesti tunnustettava.

Tuomari Tuula Svan antoi Otolle 29 pistettä ja VOI3 -tuloksen tällaisen koeselostuksen kera:

"Otto ohjataan jäljelle ja se aloittaa pääosin ilmavainuisen jäljestämisen. Jäljestys on siksakkia molemmille puolille jälkeä. Ensimmäinen kulma, jolla katko ensin veretystä hakien, mutta sitten lähtee suoraviivaisesti pois kauas katkolta, ja tuomitaan hukka. Puhdas jälki jota toiselle kulmalle joka pienellä lenkillä. Kolmas osuus vauhdilla kulmalle, josta poistutaan suoraviivaisesti jäljeltä ja tuomitaan toinen hukka. Puhdas jälki jota kaadolle jonka ottaa ja tuo ohjaajalle. Kaikki makaukset osoitetaan pysähtymällä ja nuuhkimalla. Kulmilla harmittavat hukat pudottavat tänään pisteitä ja palkintosijaa. Harjoittelun myötä tulee tulokset paranemaan."

"Mikset treenaa tuon koiran kanssa?",

kysyi tuomari minulta päästyäni Oton kanssa kaadolle Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen mejämestaruuskokeessa Korpilahdella eilen. Olin lipsauttanut koesihteerille ennen lähtöä ettei ole oikein tullut treenattua, ja tuomari tietysti kuuli. Vähäisen harjoittelun ja vuoden pituisen koetauon takia odotukseni eivät ennen starttia olleet korkealla. Kun oppaaksi sattui vielä tuoreen Keski-Suomen piirinmestari Teddyn emäntä Kati, häpesin jo etukäteen suoritustamme huippumejäilijän nähden. Jäljelle kuitenkin lähdimme, eikä ensimmäinen osuus tuntunut menevän mitenkään erityisen huonosti. Pieniä siksakkeja Otto teki puolelta toiselle ja piti tapansa mukaan reipasta vauhtia. Ensimmäisellä makauksella Otto yllätti merkkaamalla sen hyvin haistellen. Sama tapahtui kaikilla muillakin makuilla, yhden Otto jopa palasi haistelemaan meinattuaan ensin mennä vierestä ohi. Ensimmäisen osuuden lopulla Otto poistui määrätietoisesti sivuun jäljeltä, ylitti ojan ja lähti aukolle pyörimään. Siellä se pysähtyi ihmettelemään jäljen häviämistä, mutta kun kehotin sitä jäljelle se jatkoi aukolla väärään suuntaan. Hukkahan siitä tuli, ja palasimme tuomarin kanssa jäljelle. Ensimmäisellä kulmalla oli etukäteen kovasti pelkäämäni katko. Täytyy tunnustaa, että itse en ollenkaan tajunnut olevamme katkokulmalla. Otto kyllä teki ylimääräisen lenkin tiheikössä mutta oma suuntavaistoni taisi olla sekaisin siinä vaiheessa. Nyt alkoikin sitten sujua paremmin. Ennen toista kulmaa tuli vielä aika iso tarkistuslenkki ja tuomari huomautti liiallisesta vauhdista. Aloin jarruttelemaan Ottoa ja ilmeisesti se auttoi jäljestykseenkin, koska kolmannen ja neljännen suoran Otto paineli kuin juna suoraan jäljellä ilman normaalia aaltoilevaa tyyliään. Pieniä lenkkejä toki tuli, mutta itselläni oli narun päässä todella varma olo kun Otto paineli menemään ja vilkaisi vain pahoissa ryteiköissä taakseen, että eikö se isäntä meinaa pysyä mukana. Kaadolla Otto nappasi sorkan suuhunsa ja olin todella tyytyväinen suoritukseemme. Hukka ei harmittanut yhtään, kun Otto palautti loppujäljen tarkalla työllään luottamukseni sen mejäilykykyihin. Ensi viikonloppuna on heti uusi koe, joten taitaa se treenaaminen edelleen jäädä odottelemaan parempia aikoja.

Tässä vielä arvostelu:

"Jäljen ikä 24h40min, jäljestysaika 13.30-14.00 (30min).
a) jäljestämishalukkuus, pisteet 4/6
b) jäljestämisvarmuus 7/12
c) työskentelyn etenevyys 7/10
d) lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky 13/14
e) käyttäytyminen kaadolla 3/3
f) yleisvaikutelma 3/5
Pisteet 37, tulos VOI2.

Koeselostus: Lähtömakaus nuuhkitaan ja ohjatusti jäljelle. Otto jäljestää 1-osuuden tarkasti. Ennen kulmaa määrätietoinen poistuminen jäljeltä hukkaan saakka. 2-osuus alku hyvin, loppuosuudella tarkastuslenkkejä. 3- ja 4-osuus jälkitarkasti. Kaikki makaukset merkataan erinomaisesti. 1-kulma, jolla katko selviää laajalla lenkillä. 2. tarkasti ja 3. lenkillä. Kaatoa nostelee. Tuomari Seppo Venäläinen."

Tehotiistai

Olin suunnitellut eilisestä oikein kunnon toimintapäivän, eli töiden jälkeen piti käydä vetämässä Otolle lyhyt verijälki, kiirehtiä sitten tokotreeneihin ja vielä iltalennolle sorsia kyttäämään. Aivan kaikkea en kuitenkaan ehtinyt, joten illan saldoksi jäi tokoilu ja sorsastus. Voi olla hyväkin, ettei tule tuota mejää liikaa tehtyä ennen viikonlopun koetta. Kauhistuin vaan kun katsoin netistä mejäsääntöjä ja huomasin kuinka isot etäisyydet katkokulmalla on. Olen treenannut paljon pienempiä katkoja, eikä niistäkään ole tullut mitään.

Helmisen Hannan tokotreeneistä siis aloitimme ja tällä kerralla keskityimme vain kahteen liikkeeseen. Aluksi virittelin Oton liikkeestä seisomisiin ja sitten kokeilimme stoppeja koeliikkeen omaisesti. Pelkällä käsimerkillä pitkältä etäisyydeltä en vielä saanut nopeita seisahtumisia aikaiseksi, mutta kun otin vähän vartaloapua ja suullisenkin käskyn mukaan, niin pari oikein hienoakin suoritusta nähtiin. Hyvin sujunutta tunnistusnoudon harjoittelua veimme eteenpäin siten, että Hanna asetteli omia kapuloitaan erilaisiin muodostelmiin ja minä kävin lisäämässä oman kapulamme sekaan. Otto toimii tässä liikkeessä hyvin varmasti, mutta törmää usein kapuloihin hirveällä vauhdilla lennättäen ne pitkin kenttää. Nyt se otti muutaman kerran myös kevyesti kiinni vääristä kapuloista ennen oman löytymistä, joten pientä takapakkia on vielä treeneissä otettava.

Tokokentältä ajelin suoraan sorsastuspaikan rantaan, jossa ahtauduin kahden kaverin ja Oton kanssa veneeseen. Ajelimme läheiseen saareen, jonka rantaa lähestyessämme huomasin sorsan uiskentelevan rantakaislikossa. Sammutimme moottorin ja kaverit alkoivat kiireesti kaivella panoksia ja pyssyjä esiin. Veneen lipuessa lähemmäksi lähti rannan suojista lentoon parinkymmenen sorsan parvi, joista paria viimeistä yritimme ampua. Ensimmäinen laukaus meni ohi, mutta toisella osui ja sorsa putosi rantaveteen reilun parinkymmenen metrin päähän. Otto katseli laukauksen aikana hieman väärään suuntaan eikä nähnyt pudotusta, mutta lähetin sen kuitenkin noutoon ikään kuin markkeeraustehtävälle. Otto ui oikeaan suuntaan hetken, mutta kääntyi sitten ja alkoi tehdä hakua sillä paikalla, mistä parvi oli lähtenyt ilmaan. Jouduin pillittämään ja huutamaan koiralle useita kertoja, mutta lopulta sain sen ohjattua sorsalle. Palautus olikin sitten aika kamalaa katsottavaa, kun Otto ei ymmärtänyt että veneeseen voi palauttaa. Ensin se vei sorsan rantaan, juoksi sitten rannassa edestakaisin ja kävi uimassa veneen ympärillä sorsa suussaan. Lopulta sauvoimme veneen rantaan ja sain Oton palauttamaan kuivalla maalla. Aika sekava ja kuumentava tilanne siis heti aluksi, josta seurasikin sitten enemmän tai vähemmän piippailua ja levottomuutta koko loppuillan jatkuneen passissa kököttämisemme ajaksi. Yhtään sorsaa emme enää alun jälkeen nähneet vaikka lähes pimeän tuloon asti saaressa viivyimme.

Takaisin nollakerhoon

Että pitikin lähteä vielä nomekokeisiin jo saavutetun ykköstuloksen jälkeen. Lauantaina Alavudella palasimme Oton kanssa taas toivottomien säheltäjien sarjaan, kun tuomari keskeytti kokeemme Oton siirrettyä varista hakualueella. Ennen koetta Otto oli mielestäni rauhallinen ja kaikki vaikutti hyvältä, mutta odotuspaikalla juuri ennen vuoroamme se sitten silminnähden kuumeni ja alkoi äännellä. Kokeen alun ykkösmarkkeerauksesta vielä selvisimme, mutta sen jälkeisessä seuruuttamisessa Otto pyrki jo edistämään ja lähtemään töihin omalla luvalla. Helpossa maaohjauksessa se kääntyi ennen riistaa omalle reitilleen, mutta sain sen vielä pysäytettyä pillillä ja tämänkin tehtävän suoritettua. Hakutehtävän aikana Otto haahuili suurimman osan ajasta niin kaukana, että en tiennyt yhtään missä se liikkui. Kolme riistaa palautui, mutta suurimmaksi osaksi Otto taisi vaan juoksennella omaksi huvikseen kaukana ohjaajastaan. Tuomari kävi lopulta toteamassa variksen siirron ja kätteli meidät kotimatkalle. En tiedä aiheuttiko yleisön joukossa ollut Annina ylimääräisiä paineita vai miksi mokasimme taas. Hyvät hansikkaat kasvattaja kuitenkin arveli Otosta olevan valmistettavissa. Vähän huono maku jäi kieltämättä itsellekin, kun nomekausi päättyi näin surkeasti.

Huono kenraaliharjoitus

Tai no, yritän olla vähemmän kriittinen ja kutsun tänään tekemäämme mejätreeniä vaikkapa kohtuulliseksi kenraaliksi. Reilun vuorokauden ikäisellä verivanalla oli pituutta noin 800 metriä ja se sisälsi neljä makausta, yhden tavallisen kulman sekä kaksi katkokulmaa. Kaadoksi vein Oton iltaruuan, kun en sorkkaa viitsinyt alkaa sulattelemaan. Jälkimaasto oli osittain hyvää mäntykangasta, mutta välille osui myös melkoista tiheikköä sekä juuri ja juuri hyppäämällä ylitettäviä ojia. Alkumakausta Otto tutki aika kauan, mutta lähti sitten liikkeelle ja eteni aluksi hyvin jälkeä seuraten ja merkkasi jopa ensimmäisellä suoralla olleen makauksen huolellisesti nuuskien. Maaston vaikeutuessa Otto alkoi pyrkimään pois jäljeltä vuoroin vasempaan, vuoroin oikealle. Kielsin koiraa ja palautin sen aina jäljelle, jolloin jäljestys jatkui ajoittain ihan mallikkaastikin. Katkokulmillakin jouduin pysähtymään, koska Otto olisi jatkanut niiltä aivan väärään suuntaan. Pienellä avustuksella jälki kuitenkin aina löytyi. Koesuorituksena tälläinen jäljestys ei toimi, joten nyt olisi kiireesti keksittävä jotain. Jos hyviä puolia hakemalla hakee, niin Otto merkkasi makaukset mielestäni hyvin eikä pitänyt liian kovaa vauhtia. Välillä kävelimme jopa naru löysänä kaikessa rauhassa.

Maailmankirjat sekaisin

Ensin emme päässeet mejäkokeisiin ollenkaan, ja nyt kutsu kolahtaa postilaatikkoon joka aamu. Ilmoittauduin taannoin ihan huumorimielessä cockerspanieliyhdistyksen kokeeseen, mutta niin vaan koepaikka irtosi. Pari seuraavaa viikonloppua menee siis tiiviisti metsässä veristä sientä perässä raahaten sekä koiran perässä narun jatkona roikkuen. Nyt on kyllä pakko vähän treenatakin, eli tänään on iltaohjelmassa harjoitusjäljen teko. Toisaalta hieman jopa harmittaa tuo kokeisiin pääseminen, kun koiran jäljestystaidot eivät todennäköisesti voittajaluokan jäljelle riitä ja toisaalta metsästyskausikin olisi parhaimmillaan.

Vihdoinkin mejäilemään

Aamun iloinen yllätys löytyi sähköpostilaatikosta, mihin oli saapunut kutsu mejäkokeisiin. Samalla tosin tajusin, että treenit ovat tämän lajin osalta jääneet tekemättä. No, vajaan parin viikon aikana onneksi ehtii vielä vaikka mitä. Pientä tokotreeniä tuli tehtyä jo tänään aamulenkillä. Otin pitkästä pitkästä aikaa muutaman pätkän tokoseuraamista ns. imutustaktiikalla, eli pidin vasemman käden housun sivusaumalla ja syötin Otolle makupaloja tiiviiseen tahtiin. Erittäin hienosti Otto piti oikean paikan myös käännöksissä, kun näin helpotettuna sitä seuruutin. Liikkeestä seisomisia pelkällä käsimerkillä teimme myös, mutta niiden nopeudessa on vielä paljon parannettavaa.