Kihniössä könyämässä

Vietin kesälomani viimeisen viikonlopun laatuaikaa Oton kanssa Kihniössä mejäkokeiden merkeissä. Olimme oikein yötä kokeen keskuspaikkana toimineella Kihniön eränkävijöiden majalla. Kokeen suhteen en odottanut liikoja, koska harjoituksissa emme ole juuri onnistumisia kokeneet. Ehkä Rantasen Sannan meille alkuviikosta tekemä harjoitusjälki kuitenkin tehosi, koska Otto selvitti urakkansa ilman hukkia.

Tuomari Torsten Lerstrand lätkäisi meille 45 pistettä ja VOI1 palkinnon seuraavanlaisella koeselostuksella:

"Startade lungt och bra. Startade med markvittring. 1-Sträkan par små kontroller. Vinkeln liten rundning. 2-Sträkan en större rundning. Vinkeln ok. 3-Sträkan par saxningar över spåret. Vinkel son var hoppet klarades av med rundningar. 4-Sträkan par saxningar. Markerade 3 första legorna bra, 4 förbi utan at markera. Fram till kläven som den stannade vid."

Oma tilannetietoisuuteni jäljellä ei ollut kehuttava. Kuvittelin ensimmäisen kulman olevan katkokulma ja tuulettelin hiljaa mielessäni, kun Otto selvitti sen pienellä tarkistuslenkillä. Vasta koeselostusta lukiessani tajusin, että katko olikin ollut kolmannella kulmalla, jossa Otto pyöri pitkään jäljen jatkoa etsien. Jäljen aikana koin sellaisenkin uuden asian, että tuomari kysyi yhtäkkiä voisimmeko pysähtyä hetkeksi. Minähän pysäytin koiran ja odotin puhuttelua tai kokeen keskeyttämistä jostain syystä. Tuomari halusi kuitenkin vain vetää hetken henkeä, jonka jälkeen jatkoimme jäljestystä. Onneksi Otto ei tuntunut pahemmin häiriintyvän keskeytyksestä. Kesken yhden suoran kuulin läheltämme koiran haukahduksen, jota en tunnistanut Oton ääneksi. Opas väitti kuitenkin jälkikäteen, että Otto oli haukahtanut jollekin jäljen läheltä lähteneelle eläimelle. Mahdollista se on, koska pian sen jälkeen Otto teki aika ison tarkistuslenkin jäljen sivussa. Viimeisellä suoralla edestämme lähti lentoon iso teeripoikue, jota Otto ei heti näyttänyt huomaavan. Lintujen hajut se kyllä huomasi kohdalle päästyämme, ja siitä seurasi tarkistuslenkki jonka takia viimeinen makuu tuli ohitettua. Muuten Otto merkkasi makaukset hyvin.

Valoa tunnelin päässä?

Oton kuntoutusprojekti alkaa ilmeisesti tuottaa tulosta. Lenkillä vapaana sen huomaa siitä, että Otto pysyy vapaana juostessaan taas huippunopean Ruutin vauhdissa mukana. Myös nometreeneissä Otto on selvästi piristynyt ja palauttaa taas damit laukaten. Aikaisemmin palautukset ovat ilmeisesti lihaksiston jumista ja kivuistakin johtuen hidastuneet huomattavasti koiran vähän väsyttyä.

Eilen kävimme palveluskoirakentällä tekemässä ohjausharjoituksen labukkatyttö Viuhtin kanssa, ja Otto osoitti hyvää ohjattavuutta pitkilläkin etäisyyksillä kun pysäyttelin sitä ja käänsin sivusuuntiin kohti dameja. Suorien linjojen kehittäminen ja matkojen venyttäminen on nyt ohjauspuolen treeneissä tärkein harjoituskohteemme. Motivoituna homma toimii, mutta sokkolähetyksiin suoraviivaisuutta kaivataan rutkasti lisää. Anita Norrblom antoi Paraisten koulutuksessa hyväksi osoittautuneen neuvon Oton linjaharjoituksiin. Kun Otto lähtee sivuun linjalta, olen aiemmin pysäyttänyt sen pillillä ja kutsunut sitten luokse ja yrittänyt uudestaan. Anitan mukaan pillipysäytyksestä tulee noin käytettynä koiralle kielteinen asia, eikä se sen jälkeen palaa mielellään ohjaajan luokse ilman damia. Nyt olen ryhtynyt huutamaan otolle "ei", kun se ajautuu pois linjalta ja istuttanut sen sitten hetkeksi miettimään ja kutsunut sanallisesti luokseni uutta yritystä varten. Kumma juttu, mutta tällä tyylillä Otto todella tulee mielellään luokseni ja suoriutuu usein tehtävästä paljon paremmin uudella yrityksellä. Pillipysäytystä käytän sitten tilanteissa, jossa Otto on esimerkiksi edennyt linjaa damin tasalle mutta sen verran sivuun, että se vaatii yhden sivusuunnan antamisen saadakseen vainun damista. Näin koira toivottavasti oppii, että pilliin kannattaa pysähtyä ja kuunnella sen jälkeen ohjeita, niin päätyy palkaksi damille.

Urheilija ei tervettä päivää näe

Treenikaverit alkoivat alkukesästä huomauttelemaan Oton epänormaalista liikkumisesta, jonka seurauksena tilasin fysioterapeutin kotikäynnille. Aika pahat jumit ja lihasepätasapainot tutkimuksissa löytyivätkin, joten nyt kuntoutamme Oton kroppaa hieronnalla, jumpalla, venyttelyllä ja vesikävelyllä.

Nomerintamalla ei mitään uutta. Kävimme parissa koulutuksessa kesäkuussa, ja siellä kouluttajat yrittivät ystävällisesti kertoa että jonkinlaista hallintaa pitäisi koiraan tässä vaiheessa saada. Peruin koulutusten jälkeen heinäkuunkin koestarttimme, eipä sinne kannata lähteä kallista kättelyä tekemään.

Hieman yllättäen saimme sitten paikan mejäkokeisiin, kun Kihniön huhtikuulta heinäkuun loppuun siirrettyihin kokeisiin oli kertynyt peruutuksia riittävän paljon. Nyt on varmaan pakko vähän harjoitella verijälkeä, jos edes siitä lajista onnistuisimme hyväksytyn tuloksen saamaan tällä kaudella.

Riistatreeneissä

Bloginpidon järkevyys on käynyt minun kohdallani hieman kyseenalaiseksi, kun päivityksiä ei tule tehtyä kovinkaan usein. Jos osaisin ja viitsisin, niin tekisin oikeat kotisivut. Toistaiseksi jatkan kuitenkin täällä, pysyypähän ainakin itsellä jonkinlaiset hatarat muistot tallella koiran kanssa puuhailuista.

Eilen kävimme pitkän tauon jälkeen Petäjävedellä riistatreeneissä, joissa meidän Oton ja Ruutin lisäksi olivat mukana tolleri Rei sekä labukat Becky ja Sulo. Aloitimme taipparikoirien treenillä, jonka jälkeen vanhemmat koirat tekivät hakua laajennetulla alueella niin, että joutuivat etenemään taipparikoirien treenin jättämien hajujen yli. Otolla pitkä tauko riistahommista näkyi aluksi pienenä ylösoton empimisenä ja muutamana pudotuksena palautuksen aikana, mutta loppua kohti tekniikka parani, ja alueen kauimmainenkin varis palautui mukavan vauhdikkaasti. Haun jälkeen Otolle tehtiin vielä n. 50 metrin päähän avoveteen veneestä heitetty markkeeraus damilla, ja heti perään ohjaus samaan paikkaan. Otto lähti linjalle hieman vinoon, mutta korjasi pian itsenäisesti suunnan oikeaksi ja eteni sen jälkeen hyvin, tarkistaen vain pikaisesti yhden lumpeenlehden matkalla. En tiedä kehittyikö vesiohjauksemme tällä harjoituksella yhtään, mutta pääsin ainakin vahvistamaan eteen -käskyä Oton uidessa loppumatkan suoraviivaisesti kohti damia.

Jänishousu

Menin ja peruin ilmoittautumisemme avoluokan nomekokeeseen. Kokeilin Oton kanssa tällä viikolla n. 50 metrin sokko-ohjausta vedessä niin, että matkalla piti ohittaa pieni saari aivan vierestä ja dami oli tuon saaren takana olevan isomman saaren rantavedessä. Sain Oton damille, mutta sen ohjautuvuus pidemmillä etäisyyksillä ei ole aivan sitä mitä pitäisi. Otto alkaa helposti metsästämään itse, kun pääsee tarpeeksi kauas käskyjä jakelevasta isännästään. Tässäkin harjoituksessa Otto kävi välillä tarkistamassa näkemänsä katiskan merkin, ja ryhtyi kuuntelemaan ohjaustani vasta todettuaan tehneensä turhan reissun. Palautuksessa Otto ei myöskään ollut suoraviivainen, vaan ui lyhintä tietä rantaan ja hölkötteli sieltä sitten kaislikkoa pitkin luokseni. Nyt on alettava hiomaan ohjauksia kuntoon ja venytettävä kuminauhaa pikkuhiljaa niin, että pillikäskyt ja käsimerkit tehoavat myös pidemmillä matkoilla. Kuivalla maalla Otto kyllä toimi hyvin, kun teimme muutaman linjalähetyksen juoksujaan aloittelevan narttukoiran hajustamilla urilla.

Pääsiäiskuulumisia

Blogipäivitykseni ovat jääneet muiden kiireiden jalkoihin, mutta yritän pikaisesti muistella mitä Otolle on tapahtunut kevään aikana. Vihtavuoressa kävimme viikko sitten pentutreffeillä, ja kaikki kahdeksan Oton ensimmäisen pentueen jäsentä omistajineen olivat paikalla. Erittäin mukava oli todeta niin pennut kuin omistajatkin reippaiksi ja täysipäisiksi henkilöiksi. Isukista ohjaajineen ei sitten voikaan sanoa samaa, demotreenissä kun piti näyttää taitojamme niin Ottoa ei olisi vähempää voinut kiinnostaa damien noutaminen. Aiempien vuosien perusteella osasin jo vähän odottaakin, että keväällä ei työmotivaatio välttämättä ole kohdallaan.

Pari melko onnistunuttakin nometreeniä olemme saaneet aikaiseksi, niin että ajattelin jopa ilmoittaa Oton "omaan" kokeeseemme toukokuun loppupuolella. WT-starttiakin harkitsin, mutta siinä lajissa todennäköisyys tuloksen saamiseen taitaa hitaalla ja äänekkäällä koiralla olla aika pieni. Tosin nomepuolellakin toiminta riistalla pitää vielä talven jäljiltä viritellä kuntoon, eikä olisi pahitteeksi myöskään oppia edes välttävästi työskentelemään kun toinen koira on samalla hehtaarilla. Tokopuolella talvitreenit jäivät lähes tekemättä, joten siirrän koestarttitavoitteemme syksyyn. Tollereiden tokomestaruus lokakuussa voisi olla oiva paikka voittajaluokan debyyttiimme. Mejäilemäänkin pääsisi jo, mutta kalenteriini ei oikein mahdu sen lajin kokeita ennen syksyä, kotonakin kun olisi enemmän kuin tarpeeksi tekemistä. Harjoitteluun täytyy kuitenkin yrittää löytää aikaa.

Otsikon mukaisia pääsiäiskuulumisia vielä lopuksi: Otto esiintyi Lahti KV:n näyttelykehässä Emilian jh-koirana hienosti, mutta handlerin huonon hampaiden näyttämisen takia ilman sijoitusta. Seuraavan päivän SM-osakilpailuun tyttö vaihtoi rotua, ja bichon frisen kanssa tulikin voitto!

父 お父さん

Toivottavasti otsikko meni oikein. Japania osaamattomille lukijoilleni kerrottakoon, että Otto on nyt tuplaisukki. Essi synnytti yhden pojan ja viisi tyttöpentua 10.4. Kuvia ja tarkempia tietoja pentueesta löytyy täältä.