Muisti palaa pätkittäin

Nyt alkavat olla käsillä viimeiset mahdollisuudet tehdä maastotreenejä arkisin työpäivän jälkeen, mikäli haluaa tehdä niitä edes osittain päivänvalossa. Tänään kiirehdin töistä suoraan metsään koirien kanssa ja tein Otolle aluksi helpon muistiharjoituksen. Vein koiran kanssa yhdessä kaksi damia n. 50 metrin päähän niin, että damit olivat lähes vastakkaisissa suunnissa lähetyspaikalta. Otto muisti ja löysi molemmat ongelmitta, joten lisäsin seuraavaksi kolmannen damin n. 100 metrin päähän edellisten muistipaikkojen väliin. Tämäkin sujui, ja lopuksi heitin Otolle helpohkon kakkosmarkkeerauksen. Kun kakkonen meni hyvin, innostuin kokeilemaan kolmosta. Se osoittautui liian haastavaksi. Otto haki hyvin viimeisenä ja ensimmäisenä heitetyt damit, mutta unohti keskimmäisen. Senkin Otto lopulta löysi, mutta enemmän nenänsä kuin muistinsa ansiosta. Tätä on seuraavaksi kokeiltava hieman helpompana versiona. Mukava oli tehdä pieni treeni joka tapauksessa pitkän nometauon jälkeen.

Seuruuta ja sekstailua

Seuraamisen osat alkavat Otolla olla aika hyvin kasassa. Itse olen suhtautunut hieman kriittisesti sivuaskeliimme ja peruuttamiseen, mutta eilen Helmisen Hanna totesi niiden olevan kympin arvoisia joten luotan ammattilaisen sanaan ja keskityn jatkossa hiomaan muita virheitä kuntoon. Työtä kyllä riittää, koska esimerkiksi voittajaluokan kaukokäskyjen treenaamisessa en ole päässyt alkua pidemmälle. En ole saanut Ottoa pysymään paikallaan asennonvaihdosten yhteydessä vaikka olen itse ollut aivan koiran vieressä. Hanna antoi tähän reseptiksi aika monimutkaiselta kuulostavan systeemin, joka alkaa siitä että koiran takajalasta pidetään alkuvaiheessa kiinni ja jumpataan liikeradat kuntoon. Otto aristelee takakoipeensa koskemista, joten vielä tätäkin ennen on tehtävä tasapainoharjoituksia, jossa seisovan koiran jalkoja nostellaan ilmaan ensin yksitellen ja sitten kaksi kerrallaan. En tiedä tajusinko tästä koulutusmenetelmästä paljonkaan, mutta täytyy kokeilla. Tokoharjoitusten jälkeen Ottoa odotti ehkä paras mahdollinen palkka, kun kävimme tapaamassa erästä ihanaa tollerityttöstä. Ensikertalaiseksi Otto hoiteli hommat tyylikkäästi, joten rakkauden hedelmistä päästään ehkä nauttimaan vuodenvaihteen tienoilla.

Harjoituskauden käynnistelyä

Ensilumi on satanut, joten lienee taas aika ryhdistäytyä myös treenirintamalla. Olen itse istunut viime viikonlopun toko koulutusohjaajakurssilla, ja samaa herkkua on luvassa vielä tulevaksikin viikonlopuksi. Mitään kovin uutta ja mullistavaa ei vielä ole tullut eteen, mutta aina kurssilla käyminen saa kuitenkin oman treenimotivaation hieman nousemaan. Oton kanssa olisi tarkoitus treenata tokon voittajaluokan liikeet kisakuntoon kevääseen mennessä, ja tällä viikolla olen hieman tarkistellut missä olemme menossa. Seuraamisen osalta otin harjoittelun kohteeksi paikallaan kääntymiset ja sivuaskeleet, mitkä sujuvat mielestäni aika hyvin. Ainoastaan sivuaskelissa vasempaan on vielä hiomista, niissä koira tahtoo hypähdellä pois altani hieman hallitsemattomalla tavalla. Jostain syystä sivuaskelien treenaminen myös kuumentaa koiraa selvästi. Luoksetulon osista liikkeestä maahanmeno sujuu hyvin, seisahtumisissa vaihdoin suullisen käskyni käsimerkkiin ja yritän löytää liikkeeseen uutta potkua. Hyppynoudossa ja metalliesineen noudossa ei ole isoja ongelmia, palautuksessa Otto usein osuu hieman jalkaani, mikä täytyy velä karsia pois. Tunnistusnoutoa emme ole tehneet aikoihin, joten siinä täytyy varmaankin palata alkeisharjoituksiin. Ruudun kanssa tilanne on sama, eli moneen kuukauteen en ole sitä kokeillut ja alusta on varmasti aloitettava. Pelkkää tokoilua ei talvikautemme sentään ole tarkoitus olla, vaan nomepuolen asioitakin aiomme edelleen harrastaa. Itse en vain oikein tiedä mitä nomeilun osalta on tehtävissä. Malttia ja hallintaa en osaa koiralle kehittää, joten toivon että yksi ikävuosi lisää saa taas kehitystä aikaan sillä rintamalla. Tehtävien suhteen tavoitteena voisi olla kolmosmarkkeerauksen oppiminen ja tietysti ohjaukset entistä pidemmillä etäisyyksillä.

Ylimenokauden kuulumisia

Koekautemme on tämän vuoden osalta ohi, ja täytyy tunnustaa että treenimotivaatiokin on lähtenyt syyslomalle. Käytännön metsästystä sen sijaan olemme Oton kanssa ehtineet hieman harrastaa, ja vähäisestä saaliista huolimatta olen sitä mieltä, että se on kyllä parasta mitä ihminen voi koiran kanssa yhdessä tehdä. Kanalintuja olemme jahdanneet metsässä samoillen, ja Otto on ilman minkäänlaista opettamista alkanut kulkea sivuillani ja edelläni suurinpiirtein haulikonkantaman etäisyydellä maastoa haravoiden. Linnut ovat vaan tänä syksynä olleet poikkeuksellisen arkoja, joten ampumatilanteita ei ole juurikaan tarjoutunut. Vesilinnustusreissut ovat jääneet valitettavan vähiin, mutta telkän nouto metsälammen kylmästä vedestä onnistui täydellisesti kun kävimme iltahämärissä rantakaislikot kiertämässä, ja pääsin yhden pomppulinnun pudottamaan. Vaikka Otosta ei kovin kummoista koekoiraa taida koskaan kehittyäkään, riittävät sen ominaisuudet mainiosti omien metsästysreissujeni tarpeisiin.

Kotikaupunkimme olemattoman tokokoulutustarjonnan vuoksi palveluskoirayhdistyksen ihmiset ovat houkutelleet minua lähtemään tokon koulutusohjaajakurssille, ja nyt on muutama päivä aikaa päättää lähdenkö. Omiin kouluttajaominaisuuksiini en kyllä luota pätkääkään, mutta jospa kurssilla kehittyisin edes vähän. Saapa nähdä tuleeko lähdettyä.

Mejäkausi paketissa

Lyhyeksi jäi mejäilykautemme tänä vuonna, kun kävimme Oton kanssa vain kahdessa kokeessa ja nekin osuivat peräkkäisille viikonlopuille. Tuloksen saimme molemmista kokeista, mutta ykkönen jäi vielä odottelemaan parempia aikoja. Eilen siis olimme Jyväskylän Leppälahdessa Suomen amerikancockerspanieleiden ja Suomen jackrussellinterriereiden järjestämässä kokeessa. Lähdin koitokseen vähän huolimattomasti valmistautuen ja ainoat mukaan ottamani kengät olivat valkoiset tennarit. Onneksi maastot olivat niin kuivia, että ilman saappaitakin selvisin kengät ja sukat kuivina. Otto jäljesti ajoittain ihan hyvin, mutta otti hukan sekä katkokulmalla että yhdellä tavallisella kulmalla. Harjoittelua tämäkin laji siis vaatii, nyt se on rehellisesti tunnustettava.

Tuomari Tuula Svan antoi Otolle 29 pistettä ja VOI3 -tuloksen tällaisen koeselostuksen kera:

"Otto ohjataan jäljelle ja se aloittaa pääosin ilmavainuisen jäljestämisen. Jäljestys on siksakkia molemmille puolille jälkeä. Ensimmäinen kulma, jolla katko ensin veretystä hakien, mutta sitten lähtee suoraviivaisesti pois kauas katkolta, ja tuomitaan hukka. Puhdas jälki jota toiselle kulmalle joka pienellä lenkillä. Kolmas osuus vauhdilla kulmalle, josta poistutaan suoraviivaisesti jäljeltä ja tuomitaan toinen hukka. Puhdas jälki jota kaadolle jonka ottaa ja tuo ohjaajalle. Kaikki makaukset osoitetaan pysähtymällä ja nuuhkimalla. Kulmilla harmittavat hukat pudottavat tänään pisteitä ja palkintosijaa. Harjoittelun myötä tulee tulokset paranemaan."

"Mikset treenaa tuon koiran kanssa?",

kysyi tuomari minulta päästyäni Oton kanssa kaadolle Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen mejämestaruuskokeessa Korpilahdella eilen. Olin lipsauttanut koesihteerille ennen lähtöä ettei ole oikein tullut treenattua, ja tuomari tietysti kuuli. Vähäisen harjoittelun ja vuoden pituisen koetauon takia odotukseni eivät ennen starttia olleet korkealla. Kun oppaaksi sattui vielä tuoreen Keski-Suomen piirinmestari Teddyn emäntä Kati, häpesin jo etukäteen suoritustamme huippumejäilijän nähden. Jäljelle kuitenkin lähdimme, eikä ensimmäinen osuus tuntunut menevän mitenkään erityisen huonosti. Pieniä siksakkeja Otto teki puolelta toiselle ja piti tapansa mukaan reipasta vauhtia. Ensimmäisellä makauksella Otto yllätti merkkaamalla sen hyvin haistellen. Sama tapahtui kaikilla muillakin makuilla, yhden Otto jopa palasi haistelemaan meinattuaan ensin mennä vierestä ohi. Ensimmäisen osuuden lopulla Otto poistui määrätietoisesti sivuun jäljeltä, ylitti ojan ja lähti aukolle pyörimään. Siellä se pysähtyi ihmettelemään jäljen häviämistä, mutta kun kehotin sitä jäljelle se jatkoi aukolla väärään suuntaan. Hukkahan siitä tuli, ja palasimme tuomarin kanssa jäljelle. Ensimmäisellä kulmalla oli etukäteen kovasti pelkäämäni katko. Täytyy tunnustaa, että itse en ollenkaan tajunnut olevamme katkokulmalla. Otto kyllä teki ylimääräisen lenkin tiheikössä mutta oma suuntavaistoni taisi olla sekaisin siinä vaiheessa. Nyt alkoikin sitten sujua paremmin. Ennen toista kulmaa tuli vielä aika iso tarkistuslenkki ja tuomari huomautti liiallisesta vauhdista. Aloin jarruttelemaan Ottoa ja ilmeisesti se auttoi jäljestykseenkin, koska kolmannen ja neljännen suoran Otto paineli kuin juna suoraan jäljellä ilman normaalia aaltoilevaa tyyliään. Pieniä lenkkejä toki tuli, mutta itselläni oli narun päässä todella varma olo kun Otto paineli menemään ja vilkaisi vain pahoissa ryteiköissä taakseen, että eikö se isäntä meinaa pysyä mukana. Kaadolla Otto nappasi sorkan suuhunsa ja olin todella tyytyväinen suoritukseemme. Hukka ei harmittanut yhtään, kun Otto palautti loppujäljen tarkalla työllään luottamukseni sen mejäilykykyihin. Ensi viikonloppuna on heti uusi koe, joten taitaa se treenaaminen edelleen jäädä odottelemaan parempia aikoja.

Tässä vielä arvostelu:

"Jäljen ikä 24h40min, jäljestysaika 13.30-14.00 (30min).
a) jäljestämishalukkuus, pisteet 4/6
b) jäljestämisvarmuus 7/12
c) työskentelyn etenevyys 7/10
d) lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky 13/14
e) käyttäytyminen kaadolla 3/3
f) yleisvaikutelma 3/5
Pisteet 37, tulos VOI2.

Koeselostus: Lähtömakaus nuuhkitaan ja ohjatusti jäljelle. Otto jäljestää 1-osuuden tarkasti. Ennen kulmaa määrätietoinen poistuminen jäljeltä hukkaan saakka. 2-osuus alku hyvin, loppuosuudella tarkastuslenkkejä. 3- ja 4-osuus jälkitarkasti. Kaikki makaukset merkataan erinomaisesti. 1-kulma, jolla katko selviää laajalla lenkillä. 2. tarkasti ja 3. lenkillä. Kaatoa nostelee. Tuomari Seppo Venäläinen."

Tehotiistai

Olin suunnitellut eilisestä oikein kunnon toimintapäivän, eli töiden jälkeen piti käydä vetämässä Otolle lyhyt verijälki, kiirehtiä sitten tokotreeneihin ja vielä iltalennolle sorsia kyttäämään. Aivan kaikkea en kuitenkaan ehtinyt, joten illan saldoksi jäi tokoilu ja sorsastus. Voi olla hyväkin, ettei tule tuota mejää liikaa tehtyä ennen viikonlopun koetta. Kauhistuin vaan kun katsoin netistä mejäsääntöjä ja huomasin kuinka isot etäisyydet katkokulmalla on. Olen treenannut paljon pienempiä katkoja, eikä niistäkään ole tullut mitään.

Helmisen Hannan tokotreeneistä siis aloitimme ja tällä kerralla keskityimme vain kahteen liikkeeseen. Aluksi virittelin Oton liikkeestä seisomisiin ja sitten kokeilimme stoppeja koeliikkeen omaisesti. Pelkällä käsimerkillä pitkältä etäisyydeltä en vielä saanut nopeita seisahtumisia aikaiseksi, mutta kun otin vähän vartaloapua ja suullisenkin käskyn mukaan, niin pari oikein hienoakin suoritusta nähtiin. Hyvin sujunutta tunnistusnoudon harjoittelua veimme eteenpäin siten, että Hanna asetteli omia kapuloitaan erilaisiin muodostelmiin ja minä kävin lisäämässä oman kapulamme sekaan. Otto toimii tässä liikkeessä hyvin varmasti, mutta törmää usein kapuloihin hirveällä vauhdilla lennättäen ne pitkin kenttää. Nyt se otti muutaman kerran myös kevyesti kiinni vääristä kapuloista ennen oman löytymistä, joten pientä takapakkia on vielä treeneissä otettava.

Tokokentältä ajelin suoraan sorsastuspaikan rantaan, jossa ahtauduin kahden kaverin ja Oton kanssa veneeseen. Ajelimme läheiseen saareen, jonka rantaa lähestyessämme huomasin sorsan uiskentelevan rantakaislikossa. Sammutimme moottorin ja kaverit alkoivat kiireesti kaivella panoksia ja pyssyjä esiin. Veneen lipuessa lähemmäksi lähti rannan suojista lentoon parinkymmenen sorsan parvi, joista paria viimeistä yritimme ampua. Ensimmäinen laukaus meni ohi, mutta toisella osui ja sorsa putosi rantaveteen reilun parinkymmenen metrin päähän. Otto katseli laukauksen aikana hieman väärään suuntaan eikä nähnyt pudotusta, mutta lähetin sen kuitenkin noutoon ikään kuin markkeeraustehtävälle. Otto ui oikeaan suuntaan hetken, mutta kääntyi sitten ja alkoi tehdä hakua sillä paikalla, mistä parvi oli lähtenyt ilmaan. Jouduin pillittämään ja huutamaan koiralle useita kertoja, mutta lopulta sain sen ohjattua sorsalle. Palautus olikin sitten aika kamalaa katsottavaa, kun Otto ei ymmärtänyt että veneeseen voi palauttaa. Ensin se vei sorsan rantaan, juoksi sitten rannassa edestakaisin ja kävi uimassa veneen ympärillä sorsa suussaan. Lopulta sauvoimme veneen rantaan ja sain Oton palauttamaan kuivalla maalla. Aika sekava ja kuumentava tilanne siis heti aluksi, josta seurasikin sitten enemmän tai vähemmän piippailua ja levottomuutta koko loppuillan jatkuneen passissa kököttämisemme ajaksi. Yhtään sorsaa emme enää alun jälkeen nähneet vaikka lähes pimeän tuloon asti saaressa viivyimme.