Ylimenokauden kuulumisia

Koekautemme on tämän vuoden osalta ohi, ja täytyy tunnustaa että treenimotivaatiokin on lähtenyt syyslomalle. Käytännön metsästystä sen sijaan olemme Oton kanssa ehtineet hieman harrastaa, ja vähäisestä saaliista huolimatta olen sitä mieltä, että se on kyllä parasta mitä ihminen voi koiran kanssa yhdessä tehdä. Kanalintuja olemme jahdanneet metsässä samoillen, ja Otto on ilman minkäänlaista opettamista alkanut kulkea sivuillani ja edelläni suurinpiirtein haulikonkantaman etäisyydellä maastoa haravoiden. Linnut ovat vaan tänä syksynä olleet poikkeuksellisen arkoja, joten ampumatilanteita ei ole juurikaan tarjoutunut. Vesilinnustusreissut ovat jääneet valitettavan vähiin, mutta telkän nouto metsälammen kylmästä vedestä onnistui täydellisesti kun kävimme iltahämärissä rantakaislikot kiertämässä, ja pääsin yhden pomppulinnun pudottamaan. Vaikka Otosta ei kovin kummoista koekoiraa taida koskaan kehittyäkään, riittävät sen ominaisuudet mainiosti omien metsästysreissujeni tarpeisiin.

Kotikaupunkimme olemattoman tokokoulutustarjonnan vuoksi palveluskoirayhdistyksen ihmiset ovat houkutelleet minua lähtemään tokon koulutusohjaajakurssille, ja nyt on muutama päivä aikaa päättää lähdenkö. Omiin kouluttajaominaisuuksiini en kyllä luota pätkääkään, mutta jospa kurssilla kehittyisin edes vähän. Saapa nähdä tuleeko lähdettyä.