Helpompia häiriöitä

Tänään töistä palatessani oli kotona oudon hiljaista, kun suurin osa lapsista ja koirista oli painunut pihalle. Otto kyyhötti onnettomana portaiden alla, joten nappasin muutaman damin mukaan ja lähdin sen kanssa jäälle tekemään pienen treenin. Aluksi jätin Oton huomaamatta damin leveälle moottorikelkkauralle, kävelin itse n. 40 metriä eteenpäin ja kutsuin Oton luokse jättäen sen istumaan selkä damiin päin. Jatkoin kävelyä vielä vajaat sata metriä ja kutsuin Ottoa. Puolessa välissä matkaa pysäytin sen ja lähetin sitten taaksepäin noutamaan damin. Hyvin meni, joten seuraavaksi lähdin kävelemään hyvin kantavaa hankea pitkin pois uralta. Jätin damin huomaamattomasti taaksemme ja toistin saman harjoituksen lyhyemmällä etäisyydellä. Ilman helpottavaa uraakin meni hyvin, joten siirryin läheiseen pikkusaareen ja hautasin kolme pikkudamia lumeen. Istutin Oton damien keskelle ja siirryin itse kauemmaksi antamaan lähihakukäskyn. Otto muisti hyvin mistä oli kyse, ja otimme kaikki kolme damia ylös. Seuraavaksi seuruutin Ottoa jonkin aikaa ja jätin taas huomaamattomasti damin kelkkauralle. Noin 60 metrin päässä istutin Oton nokka kohti damia, heitin häiriömarkkeerauksen vasemmalle puolellemme ja lähetin Oton sitten linjalle kohti sokkodamia. Hyvin sujui, joten toistin harjoituksen heittämällä häiriödamin hyvin lähelle uraa. Sekään ei sekoittanut Oton pasmoja, joten lopuksi lähetin Oton linjalle, pysäytin sen matkalla ja heitin sitten markkeerauksen Oton tasalle linjan viereen. Tälle damille Otto hieman yritti lähteä, mutta pysähtyi heti pillitykseeni ja jatkoi sitten kuuliaisesti linjaa ohjausdamille. Lopetin toiseen tällaiseen, mutta täysin onnistuneeseen suoritukseen. Aika helppo mutta hyvä vartin treeni, jossa Otto keskittyi mainiosti tekemiseen ja käskyihini. Harmi vaan, etten saa koskaan siirrettyä tällaista hyvävireistä toimintaa yhteistreeneihin.

Hyvää hansikasmateriaalia myytävänä

Otetaan labukka, kultsu, flatti ja meidän Otto ja lähdetään treenaamaan. Arvatkaapa kuka on porukan ylivoimaisesti surkein? Eli yritimme tänään päättää pitkän nometreenitaukomme ja lähdimme käymään kimppatreeneissä. Oton kanssa en tosin saanut tehtyä yhtään mitään, muut koirat ja kevään tuoksut olivat meille liian kova häiriö. Siinä mielessä oli kuitenkin hyvä käydä kokeilemassa, että ehdin vielä perumaan osallistumisemme Talvinomeen. Seuraavaksi täytyy sitten keksiä tekosyy, jonka varjolla voisi jättäytyä pois maaliskuun lopun nomevalmennuksesta. Julkiset tilaisuudet eivät todellakaan ole tällä hetkellä meidän juttumme.

"Kevät keikkuen tulevi,

suvi suuta vääristääpi". Tänään ilmoitin Oton Mäntän Nuuskujen järjestämään perinteiseen Talvinomeen, joka tänä vuonna kisaillaan täällä Jämsässä Sammallahden koulun maastoissa. Parina edellisenä vuonnakin olemme Talvinomessa startanneet, ja hyvin laihoin tuloksin. Odotukset eivät tälläkään kerralla ole korkealla, joten ainakaan isoa pettymystä ei pitäisi olla luvassa. Viimeiset pari viikkoa olen sairastellut, joten Otto on jäänyt paitsi ilman koulutuksellisia aktiviteettejä myös ilman varsinaisia lenkkejä. Punaturkki onkin lihonut niin, että kylkiluita ei tahdo enää löytää sormin tunnustelemalla. Osansa paksuun vointiin voi olla myös ruokintasysteemillämme, jota olemme muuttaneet hieman raakaruokinnan suuntaan antamalla Otolle päivän toisella aterialla nappuloita ja toisella sitten lihaa. Treenimotivaatiota odottelen edelleen ja oikeastaan olen aika hämmästynytkin siitä, ettei oikein mikään jaksa kiinnostaa tällä hetkellä.

Mutta jottei menisi pelkäksi synkistelyksi, niin todettakoon iloisina uutisina että Rian ja Oton pennut ovat päässeet kaikki uusien omistajiensa koteihin, ja seuraava erä pentusia kasvaa kohisten Essin mahassa!

Rodeoratsastusta

Viikonloppu vierähti vierailujen merkeissä. Ensin saapuivat Kati ja Oton ihastuttava morsian Essi viikonlopuksi Jämsään, ja heti perään Otto pääsi vielä yhden yön reissulle Kuopioon jatkamaan lemmentöitään. Lauantaina Essi ei vielä ollut kovin suostuvainen Oton lähentely-yrityksille, mutta sunnuntaiaamuna astuminen onnistui. Kuopion reissulla homma varmistettiin vielä kahdella uusinnalla, joten toivottavasti pienten tassujen töminää päästään kuuntelemaan huhtikuussa.

Mitään muuta järkevää emme sitten Oton kanssa olekaan saaneet aikaan, vaan käytännössä koko alkuvuosi on mennyt totaalisen laiskottelun merkeissä. Tokotreenejä yritin aloitella, mutta jostakin syystä motivaatio kaikenlaiseen treenaamiseen on hävinnyt täydellisesti. Pääsimme Oton kanssa tolleriyhdistyksen nomevalmennusrenkaaseenkin, mutta heti ensimmäinen treenikerta jää väliin aikatauluongelmien vuoksi. Onneksi kevät etenee ja päivä pitenee, joten treeni-intokin varmasti palailee pikkuhiljaa.

Treenivuoden avaus

Eilen otin vihdoin ja viimein itseäni niskasta kiinni ja palastelin Froliceja taskunpohjalle ja pakkasin Oton autoon lähtiessäni viemään lapsia soittotunneilleen. Musiikkiopiston parkkipaikalla tein sitten Oton kanssa pienen mutta tehokkaan tokotreenin. Otin aluksi seuraamisen käännöksiä paikallaan tai yhden askeleen seuraamisen jälkeen, sitten sivuaskelia oikealle 1-3kpl:n sarjoissa ja lopuksi vielä istumisia siten, että peruuttelin Oton edellä ja annoin istu -käskyjä. Kaikki harjoitukset olivat siis helppoja ja sellaisia, jotka Otto jo osaa. Tavoitteena olikin lähinnä saada onnistunut harjoitus pitkän tauon jälkeen, mikä toteutuikin hyvin. Oton viretila ja yhteistyöhalu oli myös tauon jäljiltä hyvin kohdallaan. Nyt aion lopputalven tahkota kaikkia voittajaluokan liikkeitä järjestelmällisesti harjoituksia vaikeuttaen läpi niin, että keväällä tai alkukesästä olemme toivottavasti valmiita koestarttiin. Nometreenitkin on tarkoitus aloittaa, vaikka runsas lumimäärä hieman hankaloittaakin perinteisiä maastoharjoituksia. Ehkä joku aurattu kenttä tai parkkipaikka saa toimia ohjausharjoitusten näyttämönä, hakua ja markkeerauksia ehtii kyllä harjoittelemaan keväämmälläkin.

Otosta tuli iskä

Oton ensimmäinen pentue putkahti maailmaan toissapäivänä, kun Ria synnytti peräti kahdeksan tollerinalkua. Lisätietoja ja kuvia löytyy täältä.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Oton sairasloma päättyi joulun alla, ja olemme tehneet päivittäin pitkiä lenkkejä lumisessa metsässä. Joulupukkikin muisti perheemme nelijalkaisia, Otto sai mm. kuvassa näkyvän nimikoidun noutokapulan, jonka 9v Samuel oli tehnyt puutöissä. Isännän treenikipuja puolestaan helpottaa tulevaisuudessa pojan tekemä kipukoukku. Treenejä en ole jaksanut viime aikoina juurikaan ajatella, mutta nyt vuoden vaihduttua on kai syytä ryhdistäytyä. Viime vuodesta jäi tuloksellisesti käteen ehkä tärkeimpänä saavutuksena nomen alo1 -tulos. Tokossakin tavoitteet täyttyivät avoluokan ykkösen myötä, mutta mejäkausi ei aivan vastannut odotuksia. Näyttelykehissä Otto viihtyi lähinnä Emilian kanssa junior handler kisoja kiertäen, ja ihan mukavia sijoituksia napsien. Parivaljakko myös treenaili kesällä viikon verran Kennelliiton suurleirillä Loviisassa. Otto pääsi vihdoin loppukesällä käytännön metsälle ja täytti paikkansa siellä yllättävänkin hyvin. Loppuvuosi olikin sitten yhtä juhlaa, kun astuttavia ykkösluokan narttuja alkoi ilmaantua oven taakse melkein jonoksi asti. Mainitsematta ei voi jättää myöskään toukokuussa meille saapunutta ihastuttavaa Ruuti -neitiä, joka sulatti lopulta myöskin Oton sydämen, vaikka herra pitkään yrittikin suhtautua tulokkaaseen nenäänsä nyrpistellen.

Kuluvan vuoden tavoitteina on tokon ja mejän osalta voi1 -tulosten saavuttaminen. Nometavoitteeksi asetin kunnianhimoisesti avo1 -tuloksen. Aika näyttää onko meillä realistisia mahdollisuuksia noin korkealle. Näyttelykehissä pyörähtely jäänee vähiin, joskin junnukisoissa Otto varmasti jatkaa Emilian kisakaverina. Toivottavasti myös Oton tulevat jälkeläiset osoittautuvat lupaaviksi noutajanaluiksi ja löytävät itselleen aktiiviset omistajat. Itselleni tuntuu pyytämättä ja yllättäen kasaantuvan luottamustoimia eri koirayhdistyksissa, mikä on tietysti mukavaa mutta vie toisaaalta välillä harmillisen paljon aikaa perheeltä ja muulta elämältä. Tavoitteena onkin tulevaisuudessa luottamustehtävien määrän vähentäminen tai ainakin niiden lisääntymisen estäminen. Käytännön metsälle ehdin toivottavasti tulevana syksynä viime vuotta enemmän, se on kuitenkin sekä koiran että isännän mielestä todellista laatuaikaa. Päivittäiset yhteiset lenkitkin toki tarjoavat sellaisen rentoutushetken, että niiden avulla jaksaa pyörittää suurperheen arkea.