sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Tampere KV

Lauantaina Otto osallistui Emilian kanssa Junior handler -kilpailuun, jossa parivaljakko sijoittui kymmenen parhaan joukkoon, ei kuitenkaan viiden kärkeen. Ruotsalaistuomari kehui Emiliaa ja Ottoa fantastiseksi pariksi, ja moitteita tuli ainoastaan Oton juoksemisesta liian lähellä Emilian jalkaa. Kovatasoisessa kisassa tämä oli mielestäni mainio suoritus, hyvä Emppu! Sunnuntaina Emilia jatkoi junnukehässä veteraanirouva Erinin (Hedera's Like A Rose) kanssa, mutta viiden kärkeen ei ollut asiaa tälläkään kerralla. Kiitokset vielä Kirsi Mantilolle koiran lainaamisesta, Erin oli erittäin mukava tuttavuus.

Itse esitin Oton rotukehässä, jossa tuomari Leila Kärkäs antoi meille EH:n seuraavilla kommenteilla:

"Turhan neliömäinen kokonaisuus sekä hieman korkearaajainen. Otsaluut hieman korostuneet, muuten hyvin ilmeikäs pää. Kauniit silmät. Lyhyt kaula ja rintakehä vielä hieman kehittymätön. Niukasti kulmautunut. Sopiva luusto. Ahdas takalinja ja askelissa voisi olla enemmän voimaa. Hyvä karva ja käytös."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti