Ja vielä vähän viikonlopusta

Muutama asia sunnuntain koulutuksesta ansaitsee vielä tulla mainituksi. Teimme samanlaisen ryhmäharjoituksen kuin lauantainakin, tällä kertaa koirat rauhoitettiin aluksi kontaktiharjoituksella, lämmiteltiin sitten seuruutuksilla ja lopulta siirryttiin tekemään erilaisia ohjausharjoituksia. Meidän ryhmämme teki linjalähetyksiä kolmella eri tavalla, eli ensin motivoitu peruslinja, sitten sama häiriömarkkeerauksella höystettynä ja lopuksi pidempi linja, jossa piti ylittää ensimmäisen tehtävän hajualue ja edetä lumivallin yli umpihangessa olleille dameille. Otto teki tehtävät hyvin, mutta oma keskittymiseni herpaantui hetkeksi viimeisen noudon jälkeen jolloin Otto lähti pienelle kunniakierrokselle muita koiria tervehtimään. Muut ryhmät jatkoivat erilaisilla versioilla ohjausharjoituksista.

Päivän aikana esiin tulleista Anitan teeseistä jäivät satunnaisessa järjestyksessä mieleeni nämä:

-Suunnittele aina harjoitus kunnolla. Valmistaudu epäonnistumisiin etukäteen, jotta voit reagoida nopeasti. Esim. jos koira pysähtyy linjalla, mitä teet? Vahvistatko käskyä toistamalla, annatko eri käskyn vai haetko koiran pois ja yrität uudestaan paremmin motivoiden? Kun koira tekee onnistuneen suorituksen, älä turhaan toistele samaa harjoitusta uudestaan, vaan yritä aina muunnella sitä hieman.

-Ohjauksen ehkä tärkein elementti on koiran kyky edetä varmasti suoraa linjaa. Älä harjoituksissa riko turhan paljon suoria linjoja esim. pysäyttelemällä koiraa ja lähettämällä sitten sivusuuntiin. Jos teet tällaisen harjoituksen, tee vielä lopuksi muutama suora linjalähetys joka jää viimeisenä koiran mieleen.

-Koira yhdistää erittäin taitavasti muistoja tiettyihin paikkoihin. Esim. treenien lopussa koiralla oleva rauhallinen mielentila yhdistää tuon tunteen treenipaikkaan myös seuraavalla harjoituskerralla. Ja kääntäen, jos epäonnistut pahasti jossakin harjoituksessa voi olla viisasta yrittää sitä seuraavan kerran jossakin muussa paikassa.

-Älä koskaan ikinä missään olosuhteissa toista pysäytyskäskyä koiralle. Jos koira ei pysähdy ensimmäisellä pillityksellä, hae se pois ja palauta siihen paikkaan missä se oli pillityksen aikana.

-Lähihaku pitää opettaa koiralle niin, että se todella tekee tehokasta hakua sillä pienellä alueella, jolla ohjaaja haluaa. Anita vieroksui koulutustapaa, jossa koira ohjataan lähihakualueelle. Itse hän etenee koulutuksessa niin, että vie koiran aina alueelle istumaan ja etenee itse kauemmas, josta antaa lähihakukäskyn. Johdantovaihe tehdään tietysti motivoiden ja aivan koiran vieressä ollen.

Paljon asioita jäi varmasti mainitsemattakin, mutta esim. Päivikki Seppäsen sivuille ilmestynee hieman perusteellisemmin kirjoitettua materiaalia koulutusviikonlopustamme.

Lisää kurssijuttuja

Tajusin juuri, että en tullut eilen kirjoittaneeksi varsinaisesti mitään siitä mitä teimme Oton kanssa viikonlopun koulutuksessa. Kurssilla oli mukana yhdeksän koirakkoa, ja lisäksi aika paljon kuunteluoppilaita yleisönä. Lauantaina teimme alkuesittelyjen jälkeen yksitellen pienen testin, jossa Anita halusi että koiraa seurautettiin pieni pätkä, pysähdyttiin katsomaan helppo markkeeraus ja lähetettiin sitten koira noutamaan se. Oton seuraaminen hihnassa oli surkeaa, ja damikin putosi kaksi kertaa palautuksen aikana. Kouluttaja antoi kuitenkin myönteistä palautetta, joten pahin alkujännitys hävisi tämän suorituksen aikana. Päivä jatkui kolmen koiran ryhmissä, joista ensimmäisessä oli Oton lisäksi nuori Myrkky (Redadict Dandy Duck) sekä velipoika Nitro (Redadict Ruthless Ranger). Aloitimme kontaktiharjoituksilla, joissa siirryttiin perusasennosta koiran eteen, pyrittiin muodostamaan katsekontakti koiraan ja palkitsemaan se rauhallisesti makupalalla. Pikkuhiljaa lisättiin häiriötä, mutta koirat selvisivät hienosti niistäkin. Kontaktiharjoituksella voi Anitan mukaan ikään kuin kysyä koiralta, että onko se täysin keskittynyt ohjaajaansa ja valmis esim. vaativaan nometreeniin. Jos vastaus on ei, ei kannata aloittaa treeniä ennen kuin saa koiran oikeaan viretilaan. Erittäin yksinkertainen mutta uskomattoman tehokas harjoitus, joka tuntui toimivan ainakin Oton kanssa. Jatkoimme edelleen perusasioilla, eli seuraamisella. Oton seuraaminen hihnassa on todella huonoa, joudun nyppimään hihnasta jatkuvasti. Vapaana homma toimii paljon paremmin. Anita kehotti käyttämään seuruuharjoituksissa kehon kieltä hyväksi, eli kävelemään itsevarmasti ja ryhdikkäästi kun mennään suoraan ja käännöksissä sekä pysähtyessä osoittamaan koiralle selkeästi mitä ollaan tekemässä. Lopuksi otimme vielä luoksetuloja, jonka jälkeen muistaakseni oli seuraavan ryhmän vuoro. Anita puhui treenien aikana erittäin paljon monista asioista, joten koirat joutuivat välillä odottamaan melko kauan, ja ainakin Otolle se oli ajoittain hieman vaikeaa. Häiriötä aiheutti myös Nitro, jonka välejä Ottoon ei voi luonnehtia ainakaan sanalla veljesrakkaus. Pojat innostuivat välillä tuijottelemaan toisiaan ja vähän uhoamaankin murinalla ja pienillä rähähdyksillä. Anita käski kitkemään tuollaisen käytöksen pois selkeästi koiraa rankaisemalla, vaikka muuten kannattikin hyvin positiivisia koulutusmenetelmiä. Muiden ryhmien harjoituksissa tehtiin mm. on/off -harjoitusta jossa koiran kierroksia nostettiin reippaalla leikittämisellä ja sitten rauhoitettiin koira kontaktiharjoituksella. Seuraamisia ja luoksetuloja erilaisten häiriötekijöiden maustamana tehtiin myös. Illalla kävimme vielä päivän annin ja paljon muitakin asioita läpi sisätiloissa ilman koiria. Eräs yksittäinen mieleeni jäänyt asia on se, että Anita suositteli kuuman koiran treenaamista yhteisharjoituksissa ensimmäisenä tai jopa ennen muiden koirien tuloa treenipaikalle. Sen jälkeen voi loppuajan harjoitella passiivisuutta. Itse olen ollut siinä käsityksessä, että pelkkä passiivisuustreeni olisi Otolle parasta kimppatreeneissä, ja korkeintaan lopuksi voisi tehdä yhden noudon. Täytynee muuttaa käytäntöä tässä asiassa. Myös liian usein toistuvista stressaavista treenitilanteista Anita varoitti. Tällä oli käsittääkseni jotain tekemistä sen kanssa, että koiran stressihormonitasot nousevat joka kerta tuollaisessa tilanteessa, ja jos koira ei pääse kunnolla palautumaan treenien välillä jää korkeampi stressitaso jotenkin pysyvästi päälle. Asiantuntijat älkööt hermostuko mahdollisista virheellisistä termeistä, periaate edellisessä lienee edes etäisesti oikean suuntainen. Jatkuu myöhemmin..

Anita Norrblomin kurssilla

Vietin viikonlopun Oton kanssa Valkeakoskella ruotsalaisen Anita Norrblomin vetämällä nomekurssilla. Anita on ammattikouluttaja, jolla itsellään on labradoreja mutta joka tunnetaan länsinaapurissamme erityisesti "tollerinomeguruna". Näiden kahden päivän perusteella täytyy sanoa, että aivan maineensa veroisesta kouluttajasta on kyllä kyse. Asiaa tuli viikonlopun aikana paljon, enkä tullut tehneeksi juurikaan muistiinpanoja joten tyhjentävää kirjallista esitystä viikonlopun annista on vaikea tehdä. Tärkein asia kuitenkin oli se, että nomekoiran kouluttamisessa on keskityttävä perusasioihin, jotka on opetettava koiralle todella hyvin ennen varsinaisten lajitaitojen opettelua. Anita jakoi nämä perusasiat neljään "peruskiveen" (ground stones):

1. KONTAKTI
-koiran ja ohjaajan välille pitää olla muodostettavissa kontakti kaikissa tilanteissa
-pennun/nuoren koiran kanssa tehtävä tuhansia toistoja, joissa koira ottaa katsekontaktin ohjaajaan
-vanhemman koiran kanssa kontaktiharjoitusta kannattaa tehdä esim. ennen treenejä, sen avulla erityisesti kuuman koiran oikeaan vireeseen saaminen helpottuu

2. TOTTELEVAISUUS
-istuminen paikalla
-luoksetulo
-seuraaminen (tätä on harjoiteltava erittäin paljon kaikissa tilanteissa, niin että siitä muodostuu koiralle tapa)

3. STEADINESS/STADGA
-suomenkielistä termiä tälle mietittiin, tyyneys ehkä aika lähellä
-ei tarkoita passiivisuutta, vaan koiran kykyä odottaa rauhallisesti ollen kuitenkin valmis toimintaan

4. PASSIIVISUUS

Yritän kirjoittaa Anitan opeista myöhemmin hieman täsmällisemmin, kun ehdin hieman pureskella viikonlopun antia. Tässä vaiheessa suuret kiitokset Oton kasvattajalle Annina Nurmikivelle tämän hienon koulutustilaisuuden järjestelyistä. Kiitokset ansaitsevat myös Anna ja Ville Rantala (kennel Siipiveikon), jotka järjestivät harjoitusmaaston sekä tarjosivat kotinsa teoriaopetuksen sekä illallisen paikaksi.

67 päivän putki

Elohopea kiipesi nollan tuntumaan täällä Jämsän korkeuksilla viimeksi ennen joulukuun puolta väliä, eli siitä lähtien olemme saaneet nauttia jatkuvasta pakkasesta. Tykkylumiset puut ovat kyllä niin upean näköisiä, että sielu lepää kun tuolla metsissä hiihtelee tai muuten liikkuu. En siis valita kylmyydestä enkä talonlämmityskulujen kohoamisesta, vaan nautin talvesta niin kauan kuin sitä riittää. Pienimuotoista jääkautta olen soveltanut taas myöskin koiran kohtelussa. Yllä olevassa kuvassa poseeraava herra on nimittäin alkanut viime aikoina osoittaa kasvavia äijäilytaipumuksia, joten lienee aika palauttaa pojan ego omaan lokeroonsa. Perushuomioimattomuus tepsi viime vuonna, toivottavasti nytkin. Voi tietysti olla, että Otto naureskelee vain partaansa kun isäntä kuvittelee huomioimattomuudellaan olevan jotain merkitystä. Saahan perheen lapsilta edelleen huomiota enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä isännäkin olisi syytä ottaa oppia lasten ja koirien aina niin mutkattomasti toimivista suhteista.

Junnuhandleria ja pientä treenailua

Sunnuntaina Otto kävi pyörähtämässä Emilian kanssa junior handler kilpailuissa Tampereella. Sijoitus neljän osanottajan joukossa oli toinen, mikä on uusi ennätyksemme tässä lajissa. Nyt sitten voittoa metsästämään. Eilen harjoittelimme tokoa useamman kerran lyhyissä pätkissä, ja saimme aikaan kohtuullisen mukavia suorituksia. Perusasentoon tulot ovat jo varsin nättejä satunnaisia tassulla jalkaan läpsäisyjä lukuun ottamatta. Tänään otin damikassin ja Oton mukaan Inkan agilityharjoituksiin ja käytin ajan hyödyksi tekemällä Oton kanssa muutamia pieniä harjoitteita. Paikaksi valitsimme pellolla kulkeneen leveän latupohjan. Toivottavasti paikallislehtiin ei ilmesty vihaisia kommentteja punaturkkisen koiran ja maastoasuisen hyypiön harjoittamasta ladunpilaamisterrorismista.. Kertasin aluksi sivusuunnat viemällä damit parikymmentä metriä keskellä baanaa istuneen Oton molemmille puolille. Sivusuunnat olivat hienosti muistissa, joten lisäsin yhden damin Oton taakse umpihankeen. Tälläkään en saanut koiran päätä sekaisin, joten pienen tauon jälkeen tein latu-urien risteysalueella harjoituksia, joissa kutsuin Oton luokse toista uraa pitkin, pysäytin pillillä risteykseen ja lähetin siitä sivusuuntaan toista uraa pitkin sille jättämälleni damille. Lopuksi vielä jätin damin uralle Oton huomaamatta ja lähetin sen sitten toista uraa pitkin kohti risteystä mihin olin ollut jättävinäni damin. Oton oli tarkoitus pyöriä risteyksessä damia etsien, jonka jälkeen minun piti pillittää seis ja ohjata se sivusuuntaan oikealle damille. Käytännössä en onnistunut hämäämään koiraa, eli se kyllä lähti linjalle mutta tiesi selvästi että ei siellä mitään damia ollut. Aika tyytyväinen olen kuitenkin kokonaisuudessaan tähän settiin, pillipysäytyskin alkaa toimia ainakin näin häiriöttömissä tilanteissa.

Ystävänpäiväisottelua

Tänään tapahtui ensimmäinen kunnon yhteenotto koiriemme välillä. Olin juuri saanut lastattua koirat autoon kun häkissä alkoi oikein kunnon mylläkkä. Tunteet kävivät koirilla niin kuumina, että huuto ei riittänyt vaan jouduin pölläyttämään Oton reippaalla niskalenkillä lumihankeen jäähtymään. Tappelu oli saanut alkunsa häkkiin unohtuneesta pienestä puruluusta, jonka omistussuhteista koirat eivät ilmeisesti päässeet yksimielisyyteen. Täysin ilman fyysisiä vammojakaan ei selvitty, vaan Oton hammas oli tehnyt oikein kunnon reiän keskelle Inkan otsaa. Pääsimme kuitenkin matkaan, joka suuntautui Kangasalle Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen ulkoilutapahtumaan. Koirat pääsivät siellä telmimään vapaana järven jäällä, ja Otto jatkoi kukkoiluaan yrittämällä astua kaikkia eteen osuneita nelijalkaisia. Valitettavasti eteen ei osunut yhtään vanhempaa urosta joka olisi palauttanut Oton ruotuun, joten jouduin kytkemään sen itse ja viemään takaisin autoon. Saapa nähdä miten Emilia pärjää ärripurrimme kanssa huomisessa junior handler -kilpailussa Tampereella.

Uusi tokoliike

Toinen tokokurssikertamme oli tällä viikolla ulkokentällä kireässä pakkasessa. Seuraamisemme on kehittynyt aika hyväksi, eli vasemman käteni heiluminen ei enää häiritse Ottoa ja sen paikka pysyy oikeana. Luoksetulossa esiintyy vieläkin jalkaan törmäämistä tai vähintään tassulla lyömistä, eli luoksetulon loppuvaihetta on hiottava nätimmäksi. Uutena liikkeenä aloimme opettaa Otolle ruutuun menoa. Se on tarkoitus tehdä kosketusalustan avulla, ja jo ensimmäisellä harjoituskerralla Otto taisi saada aika hyvin ajatuksesta kiinni.

Nomepuolella on ollut hiljaista. Olen tehnyt muutamia linjalähetyksiä, mutta en mitään muuta. Pitkä tauko riistatreeneistä katkesi, kun kaivoin pakastimesta teeren ja tein pari motivoitua ohjausta sille. Hyvin kelpasi Otolle, niin kuin tietysti tällaisen arvoriistan pitääkin.