lauantai 13. helmikuuta 2010

Ystävänpäiväisottelua

Tänään tapahtui ensimmäinen kunnon yhteenotto koiriemme välillä. Olin juuri saanut lastattua koirat autoon kun häkissä alkoi oikein kunnon mylläkkä. Tunteet kävivät koirilla niin kuumina, että huuto ei riittänyt vaan jouduin pölläyttämään Oton reippaalla niskalenkillä lumihankeen jäähtymään. Tappelu oli saanut alkunsa häkkiin unohtuneesta pienestä puruluusta, jonka omistussuhteista koirat eivät ilmeisesti päässeet yksimielisyyteen. Täysin ilman fyysisiä vammojakaan ei selvitty, vaan Oton hammas oli tehnyt oikein kunnon reiän keskelle Inkan otsaa. Pääsimme kuitenkin matkaan, joka suuntautui Kangasalle Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen ulkoilutapahtumaan. Koirat pääsivät siellä telmimään vapaana järven jäällä, ja Otto jatkoi kukkoiluaan yrittämällä astua kaikkia eteen osuneita nelijalkaisia. Valitettavasti eteen ei osunut yhtään vanhempaa urosta joka olisi palauttanut Oton ruotuun, joten jouduin kytkemään sen itse ja viemään takaisin autoon. Saapa nähdä miten Emilia pärjää ärripurrimme kanssa huomisessa junior handler -kilpailussa Tampereella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti