Malttiharjoitukset osa2

Päivän treenin teimme "kotikentällä", seuranamme Minna&Viljo sekä Riitta&Akka. Vein aluksi Oton kanssa yhden damin muistipaikalle parinkymmenen metrin päähän metsään, josta Otto saisi sen noutaa harjoitusten lopuksi jos osaisi olla nätisti. Asetuimme koirinemme kolmioon ja muillekin koirille tehtiin muistilinjat. Sitten oli vuorossa ykkös- ja kakkosmarkkeerauksia muille paitsi Otolle, joka istui vierelläni ja katseli muiden työskentelyä. Edelliseen kertaan verrattuna Otto oli rauhallisempi, piippausta tuli vähän mutta heittämieni damien perään se ei yrittänyt päästä eikä myöskään liikkunut vaikka muut koirat kävivät noutamassa heittämiämme dameja aika läheltä meitä. Ensi kerralla uskallan ehkä kokeilla pitää Ottoa kytkemättömänä, nyt se oli koko ajan lyhyessä hihnassa. Olin harjoitukseen sen verran tyytyväinen, että muiden lopetettua lähetin Oton muistilinjallemme, josta se palauttikin damin innokkaasti ja vauhdilla. Selvää kehitystä on tapahtunut jo nyt, ja harjoituksista jäi oikein hyvä mieli.

Talven herkkuja

Kahtena aiempana talvena en ole havainnut ilmiötä, joka on viimeaikojen kovien pakkasten myötä tullut esille. Otto nimittäin etsii lenkeillä innokkaasti lajitovereidensa jäätyneitä jätöksiä, jotka sitten rouskuttaa pikaisesti poskeensa. Lieneekö yli kahdenkymmenen asteen pakkanen vaatimuksena sille, että koirankakasta kehittyy meidän ihmisten jäätelöä vastaava herkku. Tänään löysimme omasta mielestäni kiinnostavampaa haisteltavaa, kun Otto lähti lenkillä seuraamaan näädän yöllisiä jälkiä. Syvässä hangessa tarpominen kävi kuitenkin isännän voimille siinä määrin, että jouduimme luopumaan jäljityksestä ennen kultakurkun päiväpiilon löytymistä.

Tunteita viilentämässä

Loppiaistreenin ajoimme tekemään Koiviston Riitan luokse Hopsuun, jossa päivän teemana sekä koiralla että isännällä oli maltti. Isännän piti malttaa olla antamatta koiran tehdä yhtään mitään paitsi seurata vieressä ja odottaa paikallaan. Oton taas piti oppia ymmärtämään, että noutoharjoituksissa voi joskus käydä niin, ettei saakaan noutaa mitään. Flattirouva Akka siis huolehti markkeerausten ja ohjausten suorittamisesta mallikkaasti, kun minä toimin heittäjänä ja Otto istui vieressäni ja seurasi, kun vaihdoimme paikkaa. Kovin paljon en piippamiseen puuttunut, vaikka sitä kieltämättä esiintyi. Tärkeintä oli, että sain Oton noutamisodotuksia toivottavasti edes piirun verran alemmaksi. Sää oli mukavan talvinen, pakkasta yli 20 astetta ja lunta polveen asti :)

Pikainen agilitykertaus

Toimin tänään kuljettajana neideille Emilia&Inka, jotka kävivät agilitytreeneissä Länkipohjan Kana-areenalla. Otin Oton mukaan tarkoituksenani käydä sen kanssa lenkillä treenien aikana. Kovassa pakkasessa lenkkimme typistyi varttiin, mutta sain onneksi harjoitukset vetäneeltä Karppisen Johannalta luvan kokeilla Otonkin kanssa vähän agia treenien lopuksi. Hyppäsimme ensin pari perushyppyä aidan yli, ja sitten aitaan yhdistettiin putki sekä toinen aita. Otto suoriutui hyvin ja selvästi tykkäsi touhusta. Tähänkin lajiin olisi mukava paneutua paremmin, kun vaan aika riittäisi ja löytyisi aivan alkeista aloittava treeniryhmä.

Ilmoittautumisia sinne tänne

Johannan painostamana ilmoitin Oton Tampereen maaliskuiseen näyttelyyn, kun sen sai vielä tänään tehdä "halvalla". Lähetin lomakkeen myös Mäntän talvinomeen, jossa aiomme tällä kertaa kokeilla alokasluokan koetta riistalla. Postitinpa alustavan ilmoittautumisen Hanna Helmisen tokokurssillekin, josta meillä on Oton kanssa viime keväältä oikein mukavat kokemukset. Jospa sieltä saisi vähän potkua tokotreenaamiseen, kun se ei millään tunnu käynnistyvän tauon jälkeen. Pitkän harkinnan jälkeen rohkenin lisäksi laittaa hakemuksen myös tollereiden nome-valmennustiimiin. On tietysti arveluttavaa pyrkiä huomattavasti meitä tasokkaampaan porukkaan näin huonosti hallinnassa olevan koiran kanssa. No, alo3 -tuloksellamme emme varmasti mahdu varsinaiseksi jäseneksi, mutta jospa varakoirana pääsisimme osallistumaan johonkin koulutustilaisuuteen vuoden aikana.

Pakkasnomea Mäntässä

Aamulla oli sen verran kylmä, ettei Renaultini suostunut käynnistymään. Toinen ranskattaremme onneksi lähti käyntiin, joten pääsin vuoden ensimmäisiin yhteistreeneihin. Matkalla poimin kyytiin ensin Riitan ja Akan, ja sitten Minnan & Viljon. Ajelimme jäätietä pitkin järvelle, jossa meitä jo odottelivat Janne, Jori ja Tapsa flatteineen. Treenasin Oton kanssa kolmen koiran ryhmässä, jossa teimme aluksi linjalähetykset motivoidusti lumipolkua pitkin. Otto eteni hienosti damikasalle, mutta haisteli vain sen ympäristöä ja kävi sitten kakalla damikeon vieressä. Kutsuin Oton pois ja lähetin uudestaan, jolloin saimme damin mukavasti talteen. En kytkenyt koiraa, jonka seurauksena se karkasi seuraavaksi linjalle lähetetyn Akan perään. Tämän jälkeen pistin Otolle hihnan kaulaan aina palautusten jälkeen. Teimme vielä kolme lähetystä samalle damikasalle vaihtaen aina lähetyspaikkaa. Etäisyyttä oli muutamia kymmeniä metrejä, ja Otto selvitti linjat mielestäni ihan hyvin. Ohjausten jälkeen teimme markkeerauksia siten, että koirat ohjaajineen olivat kolmiossa muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan. Yksi vuorollaan heitti damin ja joku koirista pääsi noutamaan. Otto teki ihan hyvät perussuoritukset. Lopuksi kokeilin vielä kakkosmarkkeerausta, mutta sitä sotki hieman toisen ryhmän samanaikainen saapuminen yleisöksi. Otto lähti ensimmäisen noudon jälkeen tekemään tuttavuutta taaksemme ilmestyneen flatin kanssa, mutta hetken haahuilun jälkeen muisti vielä toisenkin markkeerauksen ja teki onnistuneen noudon. Koiran rauhoittaminen ja parempi hallinta ovat näiden treenien perusteella ehdottomasti tärkein kehittämiskohteemme. Perusmarkkeeraukset ja linjalähetykset lyhyehköillä matkoilla ovat sinänsä ihan hyvin hallinnassa.

Menneiden muistelua ja tulevaisuuden suunnittelua

Vuosi on vaihtunut, joten lienee aika laatia pieni yhteenveto vuodesta 2009 koe- ja näyttelytulosten osalta. Otto osallistui yhteensä kymmeneen näyttelyyn ja lisäksi neljään junior handler -kilpailuun. Menestystäkin tuli roppakaupalla, kruununa tietysti Mikkelin KV-näyttelyssä ansaittu viimeinen serti, jonka ansiosta Otto saavutti Suomen muotovalion arvon kahden vuoden ja kuuden päivän ikäisenä. Junior Handler kehissä Otto esiintyi myös edukseen 11-vuotiaan Emilia tyttäremme esittämänä, saavutuksista paras oli viides sija SM-osakilpailussa. Tälle vuodelle en aseta mitään näyttelytavoitteita, mutta muutamaan näyttelyyn tulee varmasti ilmoittauduttua. Kansainvälisen muotovalion tittelin tavoittelu toisaalta houkuttelisi, mutta nähtäväksi jää tuleeko siihen urakkaan ryhdyttyä. JH -kisoissa Otto varmasti tulee esiintymään useita kertoja kuluvan vuoden aikana.

Vuoden aikana aloimme omatoimisesti harjoitella verijäljen seuraamista, mikä tuotti yllättävän hyvän tuloksen. Oton kanssa tuli käytyä kolmessa MEJÄkokeessa, joista yksi meni täysin penkin alle, mutta kahdesta oli tuloksena ykköspalkinto kovilla pisteillä. Lajina MEJÄ vei mukanaan heti ensimmäisessä kokeessa, joten jatkoa varmasti seuraa. Keväällä lumien sulettua harjoittelemme katkokulmatyöskentelyn kuntoon ja suuntaamme sitten voittajaluokan kokeisiin. Tavoitteena tälle vuodelle on saavuttaa ykköspalkinto voittajaluokassa.

Noutajien taipumuskoetta (NOU) jouduimme yrittämään kahdesti. Ensimmäinen kokeilu kesäkuussa ei tuonut tulosta, mutta heinäkuun tolleritaippareissa suoritus oli hyvä ja tuloksena NOU1. Jo ennen taippareita starttasimme kaksi kertaa epävirallisissa nomekokeissa, eli Mäntän talvinomessa ja Pirkan dameissa. Näissä ei tulostasomme ollut kovin kova, mutta kokemusta tuli hankittua. Syksyyn mahtui sitten yksi virallinenkin NOME-B -koe, jossa saavutimme ALO3 tuloksen. Tulevalle kaudelle asetan tavoitteeksi rohkeasti ALO1 -tuloksen, minkä uskon olevan täysin saavutettavissa, jos saan kehitettyä Otolle hieman malttia ja yhteistyömme koiran yleisen hallinnan osalta hiottua paremmalle tasolle. WT-kokeet ovat myös vielä kokematta, joten niitäkin kokeillaan tänä vuonna jos sopiva tilaisuus tulee.

Tokoa olemme harjoitelleet hyvin rauhalliseen tahtiin, mutta ehdimme sentään saamaan alokasluokan liikkeet kisavalmiiksi ja starttasimme kaksi kertaa viime syksynä. Ensimmäinen yritys päättyi katastrofiin, eli kehästä karkaamiseen ja tuomarin keskeytykseen. Toisella kerralla meni sitten huomattavasti paremmin ja saavutimme ykköstuloksen. Tänä vuonna treenailemme samaan rauhalliseen tahtiin avoimen luokan liikkeitä, ja pyrimme starttaamaan ykköstuloksen arvoisesti avoimessa luokassa vuoden aikana.

Muita tavoitteita en ole tälle vuodelle asettanut, mutta "ehkä kokeillaan" -listalta löytyvät ainakin bh-koe ja luonnetesti. Agilityura etenee myös hitaasti, mutta jos Johanna jaksaa vielä käydä treeneissä, niin ehkä silläkin rintamalla lähestytään kisavalmiutta. Onpa toisenkin punaturkin hankkimista tämän vuoden aikana hieman suunniteltu, mutta aika näyttää..

Lopuksi täytyy vielä todeta, että kokeet ja näyttelyt ovat vain pieni osa koiran ja omistajan elämästä. Tärkeimmät tapahtumat löytyvät ihan normaalista arjesta. Itse nautin eniten päivittäisistä metsälenkeistä. Lapsillemme Otto on väsymätön leikkikaveri, jonka kanssa on mukava uida kesällä ja juosta lumihangessa talvella. Vaikka emme huipputuloksiin missään koemuodossa koskaan yltäisikään, on mahtavaa kun voi luottaa siihen että arki sujuu punanenämme kanssa kaikissa tilanteissa. Puuta täytyy koputtaa myös Oton terveydentilan suhteen, toistaiseksi kun eläinlääkärin palveluita on tarvittu ainoastaan rokotuksiin ja yhteen anaalirauhasten tyhjennykseen.