tiistai 27. lokakuuta 2009

Toinen kerta toden sanoo?

Sähköpostilaatikkooni kolahti kutsu tokokokeisiin, eli ensi lauantaina Mänttä-Vilppulassa pääsemme parantamaan suoritustamme parin viikon takaisesta katastrofista. Samana viikonloppuna olisi myös nomekoulutusviikonloppu samalla paikkakunnalla, mutta sen taidamme jättää suosiolla väliin. Viime viikonloppuna olimme Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen koulutuksessa, jossa runsaan teoriaopetuksen lisäksi tehtiin joitakin varsin helppoja käytännön harjoituksia. Niistäkään en Oton kanssa selviytynyt virheettömästi, joten tällä hetkellä takki on totaalisen tyhjä koko nometouhun suhteen. Tuo Tampereen tilaisuus vahvisti käsitystäni siitä, että talven aikana on yritettävä saada yksinkertaiset perusasiat kuntoon. Paikallaolo, seuraaminen ja luoksetulo sekä pillikäskystä pysähtyminen on saatava sellaiselle tasolle, että niiden toimimiseen voi luottaa kaikissa tilanteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti