Vaikka järvet alkavat Jämsän korkeudella olla jo sulia, löytyi Synninlukon rotkosta vielä tänään näin komeita jäämuodostelmia.
Illan mejäkauden avaustreeni olikin sitten sellainen farssi, että en tiedä kannattaisiko siitä edes julkisesti kertoa. Eilen minulle kuitenkin jostain syystä tuli tunne, että nyt on pakko käydä vetämässä harjoitusjälki metsään että saan kauden kunnolla alulle. Suuremmin valmistautumatta ajelin ns. rapulammen maastoon mukanani narunpäähän sidottu pesusienen pala, pari kourallista pyykkipoikia ja aamulla jääkaappiin sulamaan laittamani veripullo. Alkumakauksella sientä verettäessäni huomasin, että veri ei ollut sulanut, vaan suurin osa siitä oli vielä sohjoa jota putoili sienelle isoina köntteinä. Yritin survoa kepillä verijään nestemäiseen olomuotoon, mutta se ei oikein onnistunut. Sieni kuitenkin muuttui sen verran punaiseksi, että lähdin vetämään jälkeä. Tein matkalla pari katkokulmaa ja makauksia suorille, mutta kovin pitkälle en päässyt kun huomasin pyykkipoikien loppuneen. Taskustani löysin muutaman palan talouspaperia, joista revin suikaleita ja sidoin merkeiksi puiden oksiin. Noin 400 metrin jälkeen kaikki merkintävälineet oli kuitenkin käytetty, joten päätin lopettaa jäljen kun olin vieläpä ajautunut sopivasti takaisin metsäautotien lähelle. Autolle palaillessani tuli vastaan neljä mopopoikaa, jotka päristelivät maastossa vaarallisen lähellä jälkeni alkuosaa.
Tänään ajelin sitten vuorokauden vanhalle jäljelle koiran kanssa, ja heti lähtöpaikan välittömässä läheisyydessä näkyi neljä autoa, joiden arvelin kuuluvan koiria ulkoiluttamassa oleville ihmisille. Suosittu koirien ulkoilutus-/treenimaasto ei ehkä ole paras valinta mejäharjoitteluun. Aloitin viemällä Oton iltaruokakupillisen loppumakaukselle kaadoksi ja sen jälkeen suuntasin koiran kanssa alkumakaukselle. Jäljestys oli erittäin epävarmaa, jouduin palauttamaan Oton useita kertoja jäljelle ja auttamaan sitä myös molemmilla katkokulmilla. Makaukset Otto merkkasi hyvin ja pysyi kyllä jäljelläkin kun pääsimme sen loppuosalle. Jäljen loppuun päästyämme totesin koiran haistelevan innoissaan loppumakauksen kohtaa, mutta hämmästyin aika tavalla huomatessani, että ruokakuppia ei löytynyt mistään. Aavistelin muiden koiranulkoiluttajien ottaneen iltapalamme talteen ja kiirehdin autoille, joista puolet oli jo ehtinyt häipyä. Jäljellä olevilla autoilla olikin noutajaihmisiä (terveisiä Minnalle :)), jotka olivat tehneet taipparitreeniä riistoilla varmasti hyvin lähellä jälkeni alkuosuutta. Ruokakupin varastamiseen oli kuitenkin ilmeisesti syyllistynyt se toinen porukka mitä en enää tavoittanut. Kaiken kaikkiaan tämä treeni oli koiralle varmasti erittäin hämmentävä kokemus ja isännälle tulivat yhden lyhyen harjoituksen aikana hyvin selvitetyksi lähes kaikki virheet mitä mejäharjoittelussa voi tehdä.
