67 päivän putki

Elohopea kiipesi nollan tuntumaan täällä Jämsän korkeuksilla viimeksi ennen joulukuun puolta väliä, eli siitä lähtien olemme saaneet nauttia jatkuvasta pakkasesta. Tykkylumiset puut ovat kyllä niin upean näköisiä, että sielu lepää kun tuolla metsissä hiihtelee tai muuten liikkuu. En siis valita kylmyydestä enkä talonlämmityskulujen kohoamisesta, vaan nautin talvesta niin kauan kuin sitä riittää. Pienimuotoista jääkautta olen soveltanut taas myöskin koiran kohtelussa. Yllä olevassa kuvassa poseeraava herra on nimittäin alkanut viime aikoina osoittaa kasvavia äijäilytaipumuksia, joten lienee aika palauttaa pojan ego omaan lokeroonsa. Perushuomioimattomuus tepsi viime vuonna, toivottavasti nytkin. Voi tietysti olla, että Otto naureskelee vain partaansa kun isäntä kuvittelee huomioimattomuudellaan olevan jotain merkitystä. Saahan perheen lapsilta edelleen huomiota enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä isännäkin olisi syytä ottaa oppia lasten ja koirien aina niin mutkattomasti toimivista suhteista.

Junnuhandleria ja pientä treenailua

Sunnuntaina Otto kävi pyörähtämässä Emilian kanssa junior handler kilpailuissa Tampereella. Sijoitus neljän osanottajan joukossa oli toinen, mikä on uusi ennätyksemme tässä lajissa. Nyt sitten voittoa metsästämään. Eilen harjoittelimme tokoa useamman kerran lyhyissä pätkissä, ja saimme aikaan kohtuullisen mukavia suorituksia. Perusasentoon tulot ovat jo varsin nättejä satunnaisia tassulla jalkaan läpsäisyjä lukuun ottamatta. Tänään otin damikassin ja Oton mukaan Inkan agilityharjoituksiin ja käytin ajan hyödyksi tekemällä Oton kanssa muutamia pieniä harjoitteita. Paikaksi valitsimme pellolla kulkeneen leveän latupohjan. Toivottavasti paikallislehtiin ei ilmesty vihaisia kommentteja punaturkkisen koiran ja maastoasuisen hyypiön harjoittamasta ladunpilaamisterrorismista.. Kertasin aluksi sivusuunnat viemällä damit parikymmentä metriä keskellä baanaa istuneen Oton molemmille puolille. Sivusuunnat olivat hienosti muistissa, joten lisäsin yhden damin Oton taakse umpihankeen. Tälläkään en saanut koiran päätä sekaisin, joten pienen tauon jälkeen tein latu-urien risteysalueella harjoituksia, joissa kutsuin Oton luokse toista uraa pitkin, pysäytin pillillä risteykseen ja lähetin siitä sivusuuntaan toista uraa pitkin sille jättämälleni damille. Lopuksi vielä jätin damin uralle Oton huomaamatta ja lähetin sen sitten toista uraa pitkin kohti risteystä mihin olin ollut jättävinäni damin. Oton oli tarkoitus pyöriä risteyksessä damia etsien, jonka jälkeen minun piti pillittää seis ja ohjata se sivusuuntaan oikealle damille. Käytännössä en onnistunut hämäämään koiraa, eli se kyllä lähti linjalle mutta tiesi selvästi että ei siellä mitään damia ollut. Aika tyytyväinen olen kuitenkin kokonaisuudessaan tähän settiin, pillipysäytyskin alkaa toimia ainakin näin häiriöttömissä tilanteissa.

Ystävänpäiväisottelua

Tänään tapahtui ensimmäinen kunnon yhteenotto koiriemme välillä. Olin juuri saanut lastattua koirat autoon kun häkissä alkoi oikein kunnon mylläkkä. Tunteet kävivät koirilla niin kuumina, että huuto ei riittänyt vaan jouduin pölläyttämään Oton reippaalla niskalenkillä lumihankeen jäähtymään. Tappelu oli saanut alkunsa häkkiin unohtuneesta pienestä puruluusta, jonka omistussuhteista koirat eivät ilmeisesti päässeet yksimielisyyteen. Täysin ilman fyysisiä vammojakaan ei selvitty, vaan Oton hammas oli tehnyt oikein kunnon reiän keskelle Inkan otsaa. Pääsimme kuitenkin matkaan, joka suuntautui Kangasalle Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen ulkoilutapahtumaan. Koirat pääsivät siellä telmimään vapaana järven jäällä, ja Otto jatkoi kukkoiluaan yrittämällä astua kaikkia eteen osuneita nelijalkaisia. Valitettavasti eteen ei osunut yhtään vanhempaa urosta joka olisi palauttanut Oton ruotuun, joten jouduin kytkemään sen itse ja viemään takaisin autoon. Saapa nähdä miten Emilia pärjää ärripurrimme kanssa huomisessa junior handler -kilpailussa Tampereella.

Uusi tokoliike

Toinen tokokurssikertamme oli tällä viikolla ulkokentällä kireässä pakkasessa. Seuraamisemme on kehittynyt aika hyväksi, eli vasemman käteni heiluminen ei enää häiritse Ottoa ja sen paikka pysyy oikeana. Luoksetulossa esiintyy vieläkin jalkaan törmäämistä tai vähintään tassulla lyömistä, eli luoksetulon loppuvaihetta on hiottava nätimmäksi. Uutena liikkeenä aloimme opettaa Otolle ruutuun menoa. Se on tarkoitus tehdä kosketusalustan avulla, ja jo ensimmäisellä harjoituskerralla Otto taisi saada aika hyvin ajatuksesta kiinni.

Nomepuolella on ollut hiljaista. Olen tehnyt muutamia linjalähetyksiä, mutta en mitään muuta. Pitkä tauko riistatreeneistä katkesi, kun kaivoin pakastimesta teeren ja tein pari motivoitua ohjausta sille. Hyvin kelpasi Otolle, niin kuin tietysti tällaisen arvoriistan pitääkin.

Sunnuntain yhdistelmätreenit

Ajelin tänään koulutuskentälle, että pääsisin tekemään tokon hyppyharjoituksen oikealla esteellä. Otin mukaan myös kassillisen dameja tarkoituksenani kokeilla pitkästä aikaa hakua. Vein metsään kuusi damia noin 40x60 metrin alueelle, ja lisäksi yksittäisen damin aukean reunaan ohjausharjoitusta varten.

Otin yllättävän rauhallisen Oton autosta ja pikaisen pissatuksen jälkeen aloitin treenit toko-osiolla. Teimme aluksi luoksetuloja, jotka sujuivat hyvin. Enää ei tarvinnut nostella polvea, koska Otto ei juossut päin jalkaani vaan osasi mennä hienosti suoraan sivulle. Luoksetulojen jälkeen makuutin Ottoa minuutin verran tauolla ja siirryin hyppyihin. Käskin Oton hypätä esteen yli ja teetin sitten esteen takana muutaman istumisen ja maahanmenon ennen hyppyytystä takaisin päin. Kerran Otto ennakoi takaisin hyppääämistä ja osui pari kertaa esteeseen, eli aivan toivomaani tasoon emme tässä harjoituksessa yltäneet.

Tokoverryttelyn jälkeen seuruutin Ottoa noin sata metriä ohjauspaikalle, jossa lähetin sen ylittämään aukkoa koskematonta hankea pitkin. Damin olin vienyt aukon reunaan takakautta kiertäen. En uskaltanut ottaa etäisyyttä tähän harjoitukseen kuin suunnilleen 25 metriä, mutta Otto selvitti linjan todella hyvin edeten lähes viivasuoraan damille asti. Aivan lopussa linja kaartui hieman vasempaan, mutta lähihakupillitykseni sai Oton käyttämään nenäänsä ja dami saatiin hienosti talteen. Nyt on vaan uskallettava kasvattaa etäisyyksiä ohjausharjoituksissakin. 50 metrin sokkolinja voisi olla hyvä tavoite kesään mennessä. Ohjauksen jälkeen seuruutin Oton hakuruudun lähetyspaikalle. Otto teki hakutyötä ihan hyvin, mutta vauhti ei ollut läheskään sitä mitä sen pitäisi olla. Haetin Otolla neljä damia kuudesta, ja aikaa meni noin 11 minuuttia. Haastavuutta harjoitukseen toi syvä lumihanki ja se, että damit upposivat aika syvälle lumeen kun heitin ne aina muutaman metrin päähän kävelyjäljistäni. Hakiessani loput damit pois treeniemme jälkeen huomasin, että Otto oli käynyt pyörimässä yhdellä damilla ja onnistunut hautaamaan sen niin syvälle pehmeään pakkaslumeen, että itsellänikin kesti hetki kaivaa se esiin. Seuraavaa hakuharjoitusta täytyy varmaan helpottaa siten, että jättää dameja enemmän näkyviin esim. matalalla oleville puiden oksille. Riistalla saisi ehkä paremmat hajut hakualueelle ja enemmän virtaa työskentelyyn.

Le Certificat d'Aptitude au Championnat International de Beauté

Eikö kuulosta hienolta tuo ranskankielinen rimpsu? Tänään posti toi vaatimattoman näköisen ja kulmistaan rypistyneen pienen valkoisen paperilappusen, jossa vahvistettiin virallisesti Oton yli kymmenen kuukautta sitten saama ensimmäinen CACIB. Oli kuoressa myös viiden euron alennuskuponki eläinkauppaan, mikä tulikin akuuttiin tarpeeseen. Tänään nimittäin kahlasin damirepun kanssa lumihangessa niin innokkaasti, että onnistuin pudottamaan Oton ensimmäisen ja edelleen lähes ainoan itse käyttämäni noutajataluttimen metsään. Tuli tehtyä sen verran reilu lenkki, että en jaksanut lähteä heti uudelle kierrokselle sitä etsimään, mutta huomenna täytyy yrittää seurailla omia jälkiään jos vaikka hihna vielä pelastuisi. Treenimme sentään sujuivat mallikkaasti. Tein Otolle aika monta linjalähetystä siten, että jätin damikasan hankeen ja lähettelin Ottoa sitä kohti eri suunnista ja etäisyyksiltä (n.20-35 metriä). Damien jätön yritin tehdä hieman salaa, mutta luulen Otolla olleen ainakin vahva aavistus damien olemassaolosta. Kyse ei siis ollut oikein täydellisistä sokkolähetyksistä mutta ei varsinaisesta motivoinnistakaan. Reitti damikasalle oli kuitenkin aina neitseellinen, eli lumipolkuja ei ollut apuna vaan Otto joutui raivaamaan reittinsä dameille syvässä lumihangessa. Damit tahtovat olla pakkaslumessa melko kertakäyttöisiä, varsinkin jos niitä ei kuivata ja kylmetä kunnolla ennen treenejä. Nyt poimin dameja mukaan suoraan kodinhoitohuoneen kuumana hehkuvalta lattialta, joten niistä tuli melkoisia jää- ja lumimöhkäleitä jo yhden noudon jälkeen. Tolleriputiikista saatavia polyfoamdameja voin muuten suositella talvikäyttöön. Ne eivät jäädy eikä ainakaan Otto ala pudottelemaan niitä useammaankaan noudon jälkeen. Ovat vain melko arvokkaita ja vaalean värisiä, eli katoavat helposti valkoiseen maastoon. Tästäkin meillä on valitettavasti omakohtaista kokemusta..

Kotitokoa

Tänään treenasimme tokoa lämpimissä sisätiloissa, eli kotona.

Aamulla noutokapulan nättiä suussapitämistä ja luovuttamista perusasennossa sekä ruokatynnyrin kiertämistä. Ensiksi mainittu meni hienosti, kierto vähän pätki välillä. Työpäivän jälkeen otimme seuraamista. Aluksi olimme paikallamme perusasennossa ja minä heilutin käsiä kuten kävellessä. Nyt Otto osasi pitää päänsä paikallaan, joten kokeilin samaa hitaasti edeten. Toimi kohtuullisesti. Kulmatyöskentelyä kokeilimme vähän seinän viertä seuraten. Illan päätteeksi otimme vielä noutokapulan tuontia ja luovutusta muutaman metrin matkalla sekä hyppyjä omatekoisen keittiönjakkara-imurinputki-pyyhe -hyppytelineen yli. Esteen takana teetin Otolla aina useamman istumisen ja maahanmenon, ettei poika oppisi ennakoimaan takaisinpäin hyppäämistä heti istahtamisen jälkeen. Hyppy meni hyvin, noudon loppuasento tahtoi jäädä hieman vinoksi ilmeisesti innokkaasta makupalan odottamisesta johtuen.