Uusi vuosi, vanhat kujeet

Oton sairasloma päättyi joulun alla, ja olemme tehneet päivittäin pitkiä lenkkejä lumisessa metsässä. Joulupukkikin muisti perheemme nelijalkaisia, Otto sai mm. kuvassa näkyvän nimikoidun noutokapulan, jonka 9v Samuel oli tehnyt puutöissä. Isännän treenikipuja puolestaan helpottaa tulevaisuudessa pojan tekemä kipukoukku. Treenejä en ole jaksanut viime aikoina juurikaan ajatella, mutta nyt vuoden vaihduttua on kai syytä ryhdistäytyä. Viime vuodesta jäi tuloksellisesti käteen ehkä tärkeimpänä saavutuksena nomen alo1 -tulos. Tokossakin tavoitteet täyttyivät avoluokan ykkösen myötä, mutta mejäkausi ei aivan vastannut odotuksia. Näyttelykehissä Otto viihtyi lähinnä Emilian kanssa junior handler kisoja kiertäen, ja ihan mukavia sijoituksia napsien. Parivaljakko myös treenaili kesällä viikon verran Kennelliiton suurleirillä Loviisassa. Otto pääsi vihdoin loppukesällä käytännön metsälle ja täytti paikkansa siellä yllättävänkin hyvin. Loppuvuosi olikin sitten yhtä juhlaa, kun astuttavia ykkösluokan narttuja alkoi ilmaantua oven taakse melkein jonoksi asti. Mainitsematta ei voi jättää myöskään toukokuussa meille saapunutta ihastuttavaa Ruuti -neitiä, joka sulatti lopulta myöskin Oton sydämen, vaikka herra pitkään yrittikin suhtautua tulokkaaseen nenäänsä nyrpistellen.

Kuluvan vuoden tavoitteina on tokon ja mejän osalta voi1 -tulosten saavuttaminen. Nometavoitteeksi asetin kunnianhimoisesti avo1 -tuloksen. Aika näyttää onko meillä realistisia mahdollisuuksia noin korkealle. Näyttelykehissä pyörähtely jäänee vähiin, joskin junnukisoissa Otto varmasti jatkaa Emilian kisakaverina. Toivottavasti myös Oton tulevat jälkeläiset osoittautuvat lupaaviksi noutajanaluiksi ja löytävät itselleen aktiiviset omistajat. Itselleni tuntuu pyytämättä ja yllättäen kasaantuvan luottamustoimia eri koirayhdistyksissa, mikä on tietysti mukavaa mutta vie toisaaalta välillä harmillisen paljon aikaa perheeltä ja muulta elämältä. Tavoitteena onkin tulevaisuudessa luottamustehtävien määrän vähentäminen tai ainakin niiden lisääntymisen estäminen. Käytännön metsälle ehdin toivottavasti tulevana syksynä viime vuotta enemmän, se on kuitenkin sekä koiran että isännän mielestä todellista laatuaikaa. Päivittäiset yhteiset lenkitkin toki tarjoavat sellaisen rentoutushetken, että niiden avulla jaksaa pyörittää suurperheen arkea.

Katse eteenpäin

Oton lääkekuuri päättyi tänään, eikä mitään taudin oireita ole esiintynyt enää moneen päivään. Pienten ulkoilutushetkien aikana poika ei meinaa pysyä nahoissaan, vaan juoksemaan pitäisi selvästi jo päästä. Lääkärin määräyksestä jatkamme kuitenkin vielä hetken aikaa vain kevyesti liikkuen.

Oton kovan naistenmiehen maine narttutollereiden keskuudessa on levinnyt jo ainakin Savoon asti, koska siltä suunnaltakin tuli erittäin ihastuttavalta neitokaiselta tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.

Sairauslomailua

Niinhän siinä sitten kävi, että Oton tauti tarttui perheen muihinkin koiriin. Nyt on vain lepäiltävä, joten lenkkeily ja treenaaminen on tauolla. Tässä vaihtelun vuoksi pari itsenäisyyspäiväkuvaa takapihamme metsiköstä.

Ymmärrän yskän

Aluksi en kyllä ymmärtänyt, vaan vein Oton hallitokotreeneihin perjantaina vaikka se oli yskinyt pari kertaa päivän aikana. Seuraavana päivänä yskä paheni eikä ruokakaan enää maistunut. Yskösten mukana alkoi tulla vaahtoisia oksennuksia ja limaklönttejä, joten aloin jo hieman huolestua. Tänä aamuna Otto vaikutti jo paljon pirteämmältä, mutta Johanna päätti kuitenkin käyttää sen lääkärissä. Lääkäri totesi kurkun ja imusolmukkeiden olevan turvoksissa ja lätkäisi mukaan antibioottikuurin sekä kolmen viikon treenikiellon. Kevyttä hihnaulkoilua on siis tiedossa lähes jouluun asti. Täytyy varmaan keskittyä treenaamaan perheen muita koiria, ettei tule kovin pahoja vierotusoireita koulutushommista.

Rautaisannos tokoasiaa

Viikonloppu sisälsi roppakaupalla tokotietoutta. Lauantain olin kuunteluoppilaana Keuruun tokopäivässä, ja sunnuntaina käynnistimme oman pienen treenirinkimme maneesiharjoitukset.

Lauantain koulutus oli Keski-Suomen Kennelpiirin toko-jaoston järjestämä, ja kouluttaja Christa Enqvist on Suomen tokomaajoukkueen pitkäaikainen jäsen niin kilpailijana kuin joukkueenjohtajanakin. Christa aloitti parin tunnin luennolla, jossa korosti mm. mustavalkoisuutta eli sitä, että koiralle kulloinkin asetetuista kriteereistä pidetään ehdottoman johdonmukaisesti kiinni. Tokoharjoittelussa hän painotti intensiivisen tekemisen filosofiaa ja sitä, että koiralta on aina vaadittava täydellistä asennetta tehtävien suorittamiseen. Hän aloittaa usein treenin ns. asenteen nostatuksella eli jollakin hyvin motivoidulla vauhdikkaalla suorituksella ja siirtyy vasta sitten varsinaiseen vaikeampaan harjoitteeseen. Ehdottomasti kiellettyä on mm. maan haistelu ja kaikenlainen ääntely treenisession aikana. Viedessään koiran uuteen paikkaan harjoittelemaan Christa pitää tehtäviä helpottamalla aina huolta siitä, että koira onnistuu hyvin ja sen itseluottamus kohenee. Nomepuolellekin hyvin sopivia asioita käsiteltiin, mm. häiriöharjoituksia ja koiran "henkisten lukkojen" murtamista. Hirvittävän paljon hyvää asiaa tuli yhdeksän tunnin päivän aikana kuultua ja nähtyä, toivottavasti saan niistä edes jotain siirrettyä omaan tokoiluuni. Toisaalta tuli taas huomattua kuinka monta asiaa olisi voinut tehdä paljon viisaammin heti tokouran alussa. Kouluttaja sentään lohdutti meitä toteamalla, että kaikkea ei tarvitse tehdä viimeisen päälle jos tavoitteena on esim. VAIN tottelevaisuusvalion arvo :) Suosittelen ehdottomasti Christan koulutuksia kaikille tokosta kiinnostuneille, jos vain tilaisuus tulee.

Tänään vedimme koulutusohjaajakurssilla syntyneen porukan kanssa pitkän tokoharjoituksen maneesissa, ja olen Oton osalta tyytyväinen sen hyvään keskittymiseen ja asenteeseen useista häiriökoirista ja uudesta oudosta paikasta huolimatta. Hevosenjätöksiäkään se ei haistellut eikä maistellut yhtään, joten ainakin meille maneesi sopii harjoituspaikaksi. Ruudun alkeisharjoitukset menivät hyvin, samoin olin näkevinäni mikroskooppisen pientä edistymistä asennonvaihdoksissa paikallaan (kaukokäskyjen alkeisharjoituksia). Piippaaminen pysyi kohtuullisesti kurissa, paitsi lopuksi tehdyssä paikkamakuussa. Toivottoman kauan hinkkaamiini liikkeestä seisahtumisiin ja maahanmenoihin sain vähän uusia vinkkejä, jotka toivottavasti saavat kehitystä aikaan. Liikkeestä istuminen taas yllätyksekseni meni hienosti. Töitä on kaiken kaikkiaan runsaasti edessä, vaikka emme tva:ta kummemmista tulevaisuudentavoitteista haaveilekaan..

3.17 sekuntia..

..kului Otolta aikaa kymmenen makupalan syömiseen Jyväskylän näyttelyn yhteydessä järjestetyssä kilpailussa. Tulos oli koko viikonlopun paras ja sillä irtosi paikka Messukeskuksessa joulukuussa käytävään finaaliin. Kehäänkin Otto pääsi pyörähtämään ja sijoittui Emilian kanssa seitsemän parhaan joukkoon juniorhandlerin SM-osakilpailussa. Otto on mitä ilmeisimmin pikamatkojen mies, koska kestävyyslajeissa en saa sitä pärjäämään. Lauantaina puin taas pitkän tauon jälkeen vetovaljaat ja juoksuvyön päälle ja kävin juoksemassa viiden kilometrin lenkin Oton kanssa. Yritin kovasti saada koiran juoksemaan edelläni, mutta se liimautui sivulleni ja ravasi siinä todella kauniisti koko lenkin ajan. Mielelläni kokeilisin joskus canicrossia tai valjakkohiihtoa oikein kilpailuissa, mutta tämän koiran kanssa siitä ei taida tulla mitään. Juoksuinen narttu pitäisi varmaan laittaa houkuttimeksi edelle, niin voisi Otostakin löytyä uusi vaihde.

Lemmensairaus iski?

Maanantaina Otto teki itselleen epätyypillisen tempun katoamalla metsään iltapimeässä lenkillä ollessamme. Kyllästyin kiristyvässä pakkasessa pian koiran huuteluun ja lähdin kotiin hakemaan apuvoimia. Ajelimme kahdella autolla lähialueen metsäteitä läpi pysähtyen välillä huutelemaan ja pillittämään koiraa, ja reilun tunnin kateissa olon jälkeen karkulainen ilmaantuikin takaisin voimakkaasti kalalta(!?) haisten. Ehkä metsästä oli löytynyt herkkuja, koska iltaruoka jäi Otolta osittain syömättä. Tällaistakaan ihmettä en muista koskaan ennen tapahtuneen. Maanantai-illan jälkeen kaikki ruokailut ovat sujuneet Otolta poikkeuksellisen rauhalliseen tahtiin, mutta oksentelua tai muitakaan ylimääräisiä oireita ei ole ilmaantunut. Toivottavasti kyse ei ole mistään vatsanväänteitä tai sydänsuruja vakavammasta.

Oton morsiamen henkilöllisyyden voi jo nyt varmasti täälläkin julkaista, eli kyseinen tollerineito on Hulivilin Stepping Rose "Ria".