maanantai 28. toukokuuta 2012

Uimakauden avaus

Kauden kolmas mejäkokeemme käytiin eilen Mänttä-Vilppulan Pohjaslahdella, missä Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen ja metsästysseura Pohjaslahden Paukun koejärjestelyt ja hienot puitteet ansaitsevat taas suuret kiitokset. Otto lähti alkumakaukselta liikkeelle aika hitaasti ja vähän mutkitellen, mutta meno vakiintui ensimmäisellä suoralla tasaisen varmaksi. Kaikki kulmat aiheuttivat melko ison tarkistuslenkin, mutta onneksi Otto osasi aina takaisin jäljelle. Jälki oli niin taitavasti piilomerkattu, että en nähnyt merkkejä oikeastaan muualla kuin kulmilla. Melko lämmin keli ja kuiva maasto tekivät suorituksesta Otolle luultavasti aika raskaan, siihen malliin se urakan loppupuolella jo läähätti. Mielestäni sain Oton vauhdin tällä kerralla jarrutettua aika rauhalliseksi, mutta tuomari kertoi aikaa kuluneen vain 22 minuuttia. Edelleen pitää siis opetella jarruttamaan. Tuloksena oli lopulta VOI1 ennätyspisteillämme 47, jolla jäimme vain yhden pisteen päähän kokeen parhaasta koirakosta eli Ahdin Mikosta ja Nannasta. Jäljestysvalion arvo on nyt Oton osalta enää hakemusta ja Kennelliiton vahvistusta vailla! Uimareissuahan se tiesi, mutta vaikka en verijälkitreenejä ole tällä kaudella tehnytkään, niin uimista tuli onneksi koetta edeltävänä iltana harjoiteltua kotijärvessä. Tuomari Tuula Svanin koeselostus kuului näin: "Otto ohjataan jäljelle, ja se aloittaa pääsääntöisesti maavainuisen etenemisen veriuralla. Kolme ensimmäistä osuutta jälkitarkasti, neljännellä osuudella laajempi lenkki jäljen sivuun. Ensimmäinen ja toinen kulma selvitetään laajoilla lenkeillä, kolmas kulma, jolla katko, laajasti tarkastaen veretyksen alkuun. Makauksista kolme osoitetaan pysähtymällä ja nuuhkimalla, neljäs ohitetaan. Kaadolle suoraan, jonka tutkii tarkasti. Innokas jäljestäjä, joka tekee tänään hyvän tuloksen."
Kuva: Arto Hyödynmaa

4 kommenttia: