maanantai 8. kesäkuuta 2009

Vepe in, varikset out

Tollerileiri on onnellisesti ohi, ja Oton osalta se sujui hyvin pitkälti järvessä pulikoiden. Vepeen siis tutustuttiin, ja täytyy myöntää että sitä touhua oli ihan mukava seurata rannalta käsin. Yllättävän hienosti kaikki ryhmämme 12 tolleria suoriutuivat tehtävistä, vaikka suurin osa oli ensikertalaisia. Toki joukossa oli pari "konkariakin", Rauli ja Sakke. Otolla riitti intoa vähän liikaakin, ääntely nimittäin oli välillä aivan järkyttävää. Tässä lajissa ei onneksi huomauteltu turhasta innokkuudesta, vaan kouluttajat olivat lähinnä tyytyväisiä kun koira kävi kovilla kierroksilla. Järvessä polskiminen oli niin mukavaa, että koulutusten jälkeen piti käydä pikaisesti voittamassa lapsi ja koira -kilpailu Emilian kanssa ja rientää sitten takaisin rantaan uimakilpailuun, jonka team Vesipedot (Oona, Otto, Väinö) voittivat jännittävän kilpailun jälkeen niukasti ennen DDR:ää, jonka ankkurina toiminut Oton velipuoli Ramon teki juuri ennen maaliviivaa pienen ylimääräisen pyörähdyksen mikä sitten koitui meidän joukkueemme onneksi. Koko kisan nopeimman ajan muuten ui Oona. Kannattaa harkita osallistumista koirien SM-uinteihin ensi kesänä :)

Tehostettu variskuurikin on nyt käynnissä, lauantain taipparit nimittäin lähestyvät uhkaavasti. Olen nyt pistänyt Oton noutamaan variksen kerran tai pari ennen jokaista ruokailua, ja se on tuonut ylösottoihin kaivattua nopeutta. Jos ruokahoukutinta ei ole paikalla, niin Otto jää usein edelleen variksen luokse vähän mietiskelemään, että mitähän vaakulle pitäisi tehdä. Millähän tekosyyllä saisin vietyä ruokakupin taippareiden hakuruutuun?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti