Tuplavalio

Poseerauksen kotipihan nurmikolla ikuisti Johanna.

Uimakauden avaus

Kauden kolmas mejäkokeemme käytiin eilen Mänttä-Vilppulan Pohjaslahdella, missä Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen ja metsästysseura Pohjaslahden Paukun koejärjestelyt ja hienot puitteet ansaitsevat taas suuret kiitokset. Otto lähti alkumakaukselta liikkeelle aika hitaasti ja vähän mutkitellen, mutta meno vakiintui ensimmäisellä suoralla tasaisen varmaksi. Kaikki kulmat aiheuttivat melko ison tarkistuslenkin, mutta onneksi Otto osasi aina takaisin jäljelle. Jälki oli niin taitavasti piilomerkattu, että en nähnyt merkkejä oikeastaan muualla kuin kulmilla. Melko lämmin keli ja kuiva maasto tekivät suorituksesta Otolle luultavasti aika raskaan, siihen malliin se urakan loppupuolella jo läähätti. Mielestäni sain Oton vauhdin tällä kerralla jarrutettua aika rauhalliseksi, mutta tuomari kertoi aikaa kuluneen vain 22 minuuttia. Edelleen pitää siis opetella jarruttamaan. Tuloksena oli lopulta VOI1 ennätyspisteillämme 47, jolla jäimme vain yhden pisteen päähän kokeen parhaasta koirakosta eli Ahdin Mikosta ja Nannasta. Jäljestysvalion arvo on nyt Oton osalta enää hakemusta ja Kennelliiton vahvistusta vailla! Uimareissuahan se tiesi, mutta vaikka en verijälkitreenejä ole tällä kaudella tehnytkään, niin uimista tuli onneksi koetta edeltävänä iltana harjoiteltua kotijärvessä. Tuomari Tuula Svanin koeselostus kuului näin: "Otto ohjataan jäljelle, ja se aloittaa pääsääntöisesti maavainuisen etenemisen veriuralla. Kolme ensimmäistä osuutta jälkitarkasti, neljännellä osuudella laajempi lenkki jäljen sivuun. Ensimmäinen ja toinen kulma selvitetään laajoilla lenkeillä, kolmas kulma, jolla katko, laajasti tarkastaen veretyksen alkuun. Makauksista kolme osoitetaan pysähtymällä ja nuuhkimalla, neljäs ohitetaan. Kaadolle suoraan, jonka tutkii tarkasti. Innokas jäljestäjä, joka tekee tänään hyvän tuloksen."

Kuva: Arto Hyödynmaa

Isänsä poika

Päivän linkkivinkkinä haluan mainita Oton pojan Rockyn blogin. Ohjaajalla tuntuu intoa riittävän, joten uskon että pojasta polvi paranee ja Rockysta kuullaan vielä tulevaisuudessa. Pääsen muutenkin ihailemaan Oton jäkikasvua oikein lähietäisyydeltä, kun heistä ilahduttavan moni osallistuu Tollerileirin taipparikoulutukseen, johon olen lupautunut yhdeksi kouluttajaksi. Kuvassa isukki Otto palauttaa damia viime vuoden Tollerileirillä.

Talvihorroksen jälkeen

Eipä ole taas hetkeen tullut Oton kuulumisia tänne päivitettyä, joten teen sen nyt. Luminen ja kylmä talvi kului lähinnä laiskottelun ja peruslenkkeilyn merkeissä. Osaltaan tähän vaikutti sekin, että tajusin nomeuramme olevan tiensä päässä. Tokotreenausta yritin muutaman kerran käynnistellä, mutta motivaatiota ei siihenkään lopulta löytynyt riittävästi. Kevään tultua ryhdyin sitten lähettelemään ilmoittautumislomakkeita mejäkokeisiin (saisi tämäkin laji ottaa sähköiset ilmot käyttöön pikkuhiljaa). Arpaonni on toistaiseksi suosinut meitä niin hyvin, että paikka on irronnut jo neljään kokeeseen. Näistä kaksi onkin jo takana, tuloksina VOI3 ja VOI2. Harjoittelemaan en mejää ole ehtinyt, mutta kai se ykköstulos tällä koetahdilla joskus sieltä tulee. Kalliiksi tietysti käy valionarvo tällä taktiikalla hankittuna. Tulevaisuuden suunnitelmissa Oton kanssa on valioituminen mejäpuolelta, jonka jälkeen haluaisin kokeilla vahi -koetta ja sen mahdollisesti onnistuttua terveen hirven jäljestystä (vai mikä lienee oikea termi). Osaltaan intooni vaikuttaa se, että palasin taas viime syksynä hirviporukkaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Käytännön jäljestystilanteitakin saattaa siis joskus tulla eteen. Toki pidän Ottoa edelleen niin epävarmana jälkikoirana, että en tiedä uskaltaisinko sitä oikeaan tilanteeseen viedä. Käytännön metsällekin Otto kyllä pääsee loppukesästä, kun kausi taas alkaa. Kevyttä ylläpitotreeniä nomeasioiden osaltakin olen jatkanut, tavoitteena lähinnä säilyttää metsästystilanteissa tarvittavat perustaidot.

Mejäkausi pakettiin

Kahden kokeen pituiseksi jäi mejäkautemme tänäkin vuonna. Suomen Jackrussellinterriereiden mestaruuskokeessa Jyväskylän Leppälahdessa sujui verijäljen seuraaminen tällä kertaa ykköstuloksen arvoisesti, joten mukava on jäädä talvilomaa viettämään. Tuomari piti kyllä meille kaadolla melkoisen saarnan liiasta vauhdista, mutta onneksi se ei kuitenkaan pudottanut palkintosijaa. Miinuspuolelle viikonlopun saldossa jäi jo hyvin parantuneen, pari viikkoa sitten murtuneen varpaani taittuminen kivenkoloon pudotessani sekä auton pakoputki, jonka kohtaloksi koitui kiveen kopsahtaminen huonokuntoista tietä jäljelle ajaessani. Jäljen purun jälkeen ajelin takaisin koepaikalle sellaisen harmituksen vallassa, etten edes pysähtynyt tervehtimään nuorta pariskuntaa, joka oli tollerin ja haulikon kanssa ilmeisesti kanalintujahdissa. En tunnistanut ko. henkilöitä enkä koiraa, mutta mukava oli nähdä punaturkin päässeen käytännön hommiin.

Tässäpä vielä koeselostuksemme:

"Otolle ohjattu alku, tutki alkumakauksella ja lähti vauhdilla maa- ja ilmavainua hyödyntävään jäljestykseen. Osuudet mentiin pääosin jäljellä ja aika-ajoin mutkitellen jäljen kummallakin puolella. Muutaman kerran ajauduttiin kauemmas jäljeltä, josta osasi kehotuksella palata. Kulmat kääntyen ja katkokulma kaartaen veretyksen lopusta sen jatkolle. Makuista osoitettiin 3 pysähtyen, 1 pysähtymättä. Kaadolle tultiin suoraan, sorkka otettiin kantoon. Varma ja hyvä suoritus, ainoastaan turhan reipas vauhti haittasi jäljestystyötä. Jatkossa jarrua."

Tuomari: Jarmo Hynninen
Pisteet: 44
Palkinto: VOI1

Kerran vuodessa..

..saattaa jäädä mejästarttiemme lukumääräksi tällä kaudella. Putosin nimittäin alumiinitikkaiden kanssa betonilaatalle sillä seurauksella, että vasemman jalkani isovarvas murtui, ja oikean jalan nilkka venähti turvoten jalkapallon kokoiseksi. Ajattelin ensin yrittää mejäilyä Buranan ja urheiluteipin voimalla, mutta totesin sitten viisaammaksi parannella koivet kuntoon ensin. Jo reilun viikon päästä olisi seuraava starttimahdollisuus, saa nähdä kuntoudunko siihen mennessä.

Kerran vuodessa..

.. on sen sijaan 100% liikaa nomestartteja meille. Tollerinomessa meidät käteltiin kotimatkalle ilman yhtäkään noutoa. Niinhän minulle ovat kouluttajat etukäteen kertoneetkin, mutta kokeilematta en sitä uskonut. Nyt uskon. Yleensä koesuorituksista löytää jotain hyvääkin, mutta tällä kerralla voin rehellisesti sanoa, että yhtään mitään positiivista ei suoritukseemme sisältynyt. Nomeilu jää nyt koemielessä pois harrastuslistaltamme, pään hakkaaminen seinään kun ei pidemmän päälle ole terveellistä. Koirassa sinänsä olisi varmasti ainesta, mutta minusta ei ole paikkaamaan Oton nuoruusaikana tekemättä jätettyä pohjatyötä.